Luku 22: Onko sulla jo tyttöystävä

2.2K 209 71
                                    

Matiaksen näkökulma:

Mä nojaan automatkan ikkunaa vasten. Mulla on huppu päässä, oon vain hiljaa. Antaa muiden elää käsityksessä, että nukun.

Tuijotan ohi vilahtavia maisemia. Oon kiitollinen, että pääsen hetkeksi pois. Mummo ja vaari asuvat kolmensadan kilometrin päässä kotoa, joka on vain hyvä juttu.

Ainakaan mulla ei oo pelkoa, että törmäisin nimeltä mainitsemattomaan kusipäähän.

Mä en edes voi käsittää kunnolla miten tyhmä olin. Mä tiesin että se on fuckboy ja tiesin, että mun pitää pysyä siitä erossa. Miks vitussa mä en sitten tehnyt niin?

Kai se oli helpommin sanottu kuin tehty.

Äiti kääntää radiota kovemmalle ja alkaa hoilata pehmeän naisäänen mukana. Helinä pelaa keskittyneesti jotain peliä isän tabletilla, eikä se edes puhu mitään.

Tunnen miten puhelimeni värähtää hupparini taskussa. Otan sen esiin ja tuijotan katkerana näyttöä.

Rene: Voitaisko yrittää puhua uudelleen?

Mun sydäntä viiltää, kun vahvistan Renen eston. Siinä meni vain pari painallusta ja nyt se ei voi enää laittaa mulle mitään WhatsAppissa.

Se laittaa heti normaalin tekstiviestin.

Rene: Poista esto, Matias kiltti...

Poistan Renen numeron ja sammutan koko puhelimen. En tarvitse Reneä häiritsemään ja sekoittamaan mun elämää yhtään enempää.

Päätän etten avaa puhelintani pariin päivään.

Suljen silmäni ja hetken päästä nukahdan. Herään siihen, että auto pysähtyy. Räpyttelen silmiäni unisena, kun äiti käskee mun tulla autosta ulos.

Me ollaan huoltoaseman pihalla, Helinä pomppaa autosta pois innoissaan. Mä nousen autosta ja paiskaan oven voimalla kiinni, äiti vilkaisee mua kummastuneena.

"Mä haluan mäkkärin lastenaterian!" ilmoittaa Helinä innostuneena. Jostain syystä Helinä käy tällä hetkellä mun hermoille, kaikki käy mun hermoille just nyt.

Me astutaan sisään ja kävellään McDonaldsin jonoon, joka on onneksi lyhyt. En jaksaisi nyt jonottaa.

"Mitä sä otat?" äiti kysyy multa ja kaivelee lompakkoaan laukusta.

"Ei mulla oo nälkä", mutisen ja katselen mun heijastusta ikkunasta. Mä näytän ihan kamalalta, joten käännän katseeni pois.

"Kyllä sun nyt jotain täytyy syödä!" äiti huudahtaa, saaden edessämme olevat ihmiset kääntymään.

"No mä otan vaan isot ranskalaiset ja cokista", ilmoitan ja odottamatta vastausta menen valitsemaan meille pöydän.

Valitsen ikkunapaikan, jotta voin tuijottaa autotiellä ohi meneviä autoja. Kuulen askeleet ja joku istuu pöydän ääreen, mutta en siirrä katsettani ikkunasta.

"Onko sulla kaikki hyvin?" isän ääni kysyy ja mä nyökkään hiljaa.

"Mulla on vaan vähän asioita miettävänä", selitän, kyllähän se tavallaan pitää paikkansa.

"No koita nyt edes rentoutua viikonlopuksi, kyll mä uskon, että asiat selviää", isä sanoo ja mä nyökkään hitaasti.

En mainitse ääneen, mutta nehän selvis jo, Rene on itsekäs kusipää ja se oli siinä. Ei asiat 'selviä' tästä enää.

Kun me ollaan syöty niin me jatketaan meidän matkaa. Ollaan perillä vasta myöhään illalla ja mummo ryntää heti halaamaan mua.

Helinä menee suoraan nukkumaan ja me muut juodaan olkkarissa kaakaota ja syödään keksejä. Kuuntelen ensin niiden keskustelua vain puolella korvalla, kunnes mummo kääntyy mun puoleen.

"No Matias, onko sulla jo tyttöystävä?" mummo kysyy uteliaana. Mun tekisi mieli huutaa sille päin naamaa, että oon homo, mutta se ei ehkä olisi mikään paras tapa tulla kaapista.

"No ei", vastaan hiljaa. Kaikki huoneessa olevat tuijottaa mua, kun mummo vaan jatkaa uteluaan.

"Onko ketään mielessä?" mummo kysyy.

"Yks tyyppi vain.."

"Kerro kaikki siitä tytöstä!" mummo pyytää innoissaan. Jotenkin sana tyttö sävähtää mun korvaan.

"No se ajattelee vaan itseään eikä sitä kiinnosta", mutisen, tarkoittaen kuitenkin Reneä.

"Älä anna ulkokuoren hämätä", vaari neuvoo ja mun tekisi mieli taas huutaa päin naamaa, tällä kertaa että mä annoin sen hämätä luulemalla, että se voisi välittää musta.

Ne vaihtaa aihetta ja mä lakkaan kuuntelemasta.

Lopulta me mennään nukkumaan.

Seuraava päivä kuluu Helinän kanssa leikkiessä ja mummoa autaessa.

Ajattelen Reneä melkein kokoajan, sitä mitä se sanoi mulle.

Lopulta onkin jo taas ilta, mutta tällä kertaa mä en osallistu ollenkaan keskusteluun.

Me lähdetään seuraavana aamuna aikaisin ja vasta silloin mummo ja vaari ottaa asian uudelleen puheeksi.

"Puhu sen tytön kanssa, ehkä asia ei olekaan sellainen mitä sä luulet sen olevan", vaari ohjeistaa.

Rene on poika ja se on todellakin niin, kuin luulen sen olevan.

"Kuuntele oikeasti mitä sillä on sanottavanaan", mummo jatkaa.

Nyökkään pienesti ja livahdan sitten autoon. En todellakaan tarvitse neuvoja Renen suhteen mun isovanhemmilta.

Joku oma hömppä kommentti:

Onko Rene teiän mielestä kusipää vai luuletteko että sillä on joku hyvä syy olla tommonen?

💭Vanileea💭

PelkuriWhere stories live. Discover now