Luku 10: Renekin on ihminen

2.4K 227 72
                                    

Renen näkökulma:

Mun puhelin soi kuudelta aamulla, vastaan nopeasti ennenkuin Matias herää.

"Moi sä olit soittanut?" Tuomas vastaa puhelimeen.

Vedän syvään henkeä. Mä pystyn tähän.

"Niin tota, mä haluun luovuttaa", sanon sille tyynesti.

Nyt se on siinä. En saa mun sanoja enää takaisin.

"Luovuttaa?"

"Niin sä voitit tän pelin", mä sanon sille ja se saa hirveän yskäkohtauksen.

"Voitin?" se toistaa hämmentyneenä, kuin ei uskoisi mun sanoja. Tietenkään se ei usko, mä en ole ikinä luovuttanut.

"Niin, mä en aio iskeä Matiasta", sanon sille ja se purskahtaa nauruun.

"Ai onko se liian vaikeeta?" se kysyy naurun keskeltä.

"Ei vaan, mä.. En tiiä", mutisen ja se nauraa vieläkin.

"Kova Rene, ei saa edes iskettyä yhtä nörttiä", se nauraa ja mun tekisi mieli heittää mun puhelin seinään.

"Turpa kiinni, okei no epäonnistuin yrityksessä saada joku saatanan nörtti mun sänkyyn, mutta kai tajuat mäkin olen ihminen?" mä yritän olla korottamatta ääntäni, ettei Matias herää.

"Mistä lähtien Rene on ollu noin säälittävä?"

"Haista vittu", mä sanon ja lyön sille luurit korvaan.

Mistä lähtien Rene on ollu noin säälittävä?

Katselen puhelinta mun kädessä. Miten Tuomas on voinut olla niin kauan mun paras kaveri?

Sen sanat tuntuu kuin iskuilta mun vatsaan.

Mä nousen patjalta, jonka Matias oli laittanut mulle lattialle. Alan pukea vaatteita päälle.

Kun saan puettua, huomaan että Matias on hereillä, se tuijottaa mua sanaakaan sanomatta.

"Kauanko sä oot ollu hereillä?" mä kysyn siitä nielaisten ja se vain katsoo mua hiljaa, ennenkuin puhuu.

"Siitä asti kun sun puhelin soi", se sanoo hiljaa ja mä painan kasvoni käsiini.

Matiaksen näkökulma:

"Hei kuule Rene, ei se haittaa ku me oltiin muutenkin vaan ystäviä eikä mulla oo tunteita sua kohtaan", sanon sille nopeasti ja se nostaa katseensa käsistään.

Nousen istuma-asentoon ja laitan lasit päähän, jotta näen paremmin.

"Ei sun pitänyt kuulla", se mutisee ja mä katselen kun se puree huultaan.

"Ei se oikeesti haittaa", valehtelen nopeasti.

Miten mä aattelin, että joku Renen kaltainen jätkä oikeasti haluaisi jotain muuta, kun panoseuraa?

Mä olin kai vaan typerä.

"Sori", se sanoo, katsoen lattiaa.

"No ainakin sä lopetit sen kesken?" mä yritän piristää.

En tiedä itsekkään miksi suhtaudun tähän näin kevyesti.

"Miks sä muuten lopetit sen kesken?" mä kysyn kun sisäistän asian ja se taas vilkuilee kaikkialle muualle paitsi mun silmiin.

"Koska mä en halua sitä."

"Halua mitä?" mä kysyn kurtistaen otsaani.

"Ei mitään", se mutisee.

Sitten me ollaan hetki hiljaa ja sen ilme näyttää murto-osa sekunnin jotenkin särkyneeltä.

"Mun pitää lähteä nyt", se sanoo ja mä kuulen ahdistuksen sen äänestä.

"Jää puhuu mun kanssa", pyydän ja se uskaltaa katsoa mua kohti. Sen silmissä kiiltää taas jotakin, mutta en osaa taaskaan tulkita sitä. Sitten se on poissa, kuin sitä ei olisi ollutkaan.

"Ei, kun mun pitää oikeasti mennä", se väittää ja lähtee kävelemään mun huoneesta.

"Miks sä käyttäydyt näin?" mä kysyn siltä, mutta se ei vastaa.

Se näyttää ihan ansaan jääneltä eläimeltä, kun seuraan sitä ulko-ovelle.

"Ensin sä pelaat jotain peliä, flirttailet mulle, sitten tuut tänne naama veressä, luovutat pelin suhteen ja sitten sä pakenet?"

"Mä en pysty tähän", se mutisee ja yrittää lähteä. Mä tarraan kiinni sen olkavarresta.

"Mihin?" mä kysyn siltä ja se katselee jalkojaan.

Mä en ymmärtänyt yhtään mitään, mitä se selitti.

Mihin se ei pystynyt?

"Mä oon ihastunut suhun", se myöntää hetken hiljaisuuden jälkeen.

Mä lamaannun. Miten Rene voisi olla ihastunut muhun?

Se näyttää niin vaivaantuneelta ja nololta.

Kaikista ihmisistä kenet se saisi, niin miksi se olisi muhun ihastunut? Se on niin vastustamaton, miten se voisi ikinä tykätä musta?

"Niin mäki oon suhun", myönnän sille ja se nostaa katseensa järkyttyneenä lattiasta.

Tää ei tainnut olla se vastaus mitä se oletti. Ainakaan sen ilmeestä päätellen.

"Saatana!" se kiroaa ja riuhtaisee ittensä irti. Se lähtee juoksemaan pois.

"Mihin sä meet?" huudan sen perään, mutta se vain juoksee.

"Oota", mä anelen, mutta se katoaa näkyvistä ja jättää mut yksin ovensuuhun.

Miten tota jätkää oikeen pystyy lukea? Mikä sitä oikeen vaivaa?

PelkuriWhere stories live. Discover now