Räsähdys. Karjaisu. Huuto. Räsähdys. Kiljaisu. Huuto.
Avasin varovasti silmäni, kun kuulin kamalaa mekkalaa joka vain yltyi ja yltyi saaden minut hämmentymään.
En tiennyt missä olin, paljonko kello oli tai saatikka sitä kuka edes itse olin. Kaikki oli sekavaa, päässäni olevat ajatukset harhailivat sinne tänne saaden minut parahtamaan ääneen. Yritin saada jonkinlaista otetta mietteistäni, mutta missään ei tuntunut olevan järkeä. Päässäni vilisi niin paljon erilaisia ajatuksia jotka saivat minut melkein sekoamaan.
Painoin kasvoni pehmeää tyynyä vasten ja yritin pitää melun pois korvistani. Se ei helpottanut yhtään ajattelemistani, joka tuntui olevan erityisen hankalaa.
Kesti hetken aikaa ennen kuin muistini alkoi pikku hiljaa palautua. Sain loksautettua puuttuvat palaset hitaasti kohdilleen.
Olin Elle, ihminen. Olin herännyt eilen koomasta ja nyt makasin kuninkaan sängyssä, koska olin tullut tänne yöllä.
Hymähdin vain, kun tajusin että minun pitäisi etsiä kuningas ja vain toivoa että hän ei olisi tehnyt mitään hätiköityä sillä välin, kun olin koomassa.
Mutta Gabriel oli hyvin äkkipikainen henkilö, hän teki mitä hän itse halusi, ja minua pelottikin se mitä saisin selville kun kohtaisin hänet.
Toivoin vain koko sydämeni pohjasta, että hän oli jaksanut odottaa minun heräävän.
Kaikki olisi ollut yksinkertaista, jos olisin herännyt kuningas vierelläni niin nyt minun ei olisi tarvinnut murehtia ja miettiä mitä kaikkea vuoden aikana oli tapahtunut.
– Sinulla oli yksi ainoa tehtävä! naisen ääni karjaisi jossain kaukana saaden niskakarvani pystyyn.
Huudon jälkeen kuului tytön itkuisia ääniä ja en voinut muuta kuin tuntea sympatiaa tuota henkilöä kohtaan. Inhosin ilkeitä ja vihaisia henkilöitä jotka pompottivat heikompiaan. En pitänyt ollenkaan siitä kuinka julmia jotkut tämän maailman henkilöt olivat, ja etenkin linnan palvelusväessä oli paljon katkeria työntekijöitä.
Nousin sängyltä ylös ja annoin lihaksieni tottua hetken aikaa siihen että olin liikkeessä. Kävelin automaattisesti kuninkaan vaatehuoneeseen, katseeni harhaili pitkin vaatepaljoutta ennen kuin huomasin yhden mekkoni, joka roikkui Gabrielin vaatteiden seassa.
Hymyilin heikosti, kun kosketin tuttua vaaleansinistä kangasta. Olisin tahtonut palata siihen hetkeen, kun olin pitänyt sitä mekkoa. Halusin kaiken vain olevan ennallaan.
Otin mekon käsiini ja vaihdoin sen nopeasti päälleni enkä edes vilkaissutkaan kehoani, joka tuntui hyvin hoikalta. Oli suorastaan ihme, etten ollut vain luuta ja nahkaa koska en ollut syönyt mitään koomassa oloni aikana. Tai en tiennyt oliko tämän maailman lääkäreillä joitain ihmekeinoja saada koomapotilas syömään, mutta jotenkin olin kuitenkin säilyttänyt edes osan painostani.
Välttelin tietoisesti kuninkaan kokovartalopeiliä ja otin yhden hänen hiusnauhoistaan, kiedoin sen hiuksieni ympärille. Onneksi joku oli sentään pitänyt hiuksistani huolta, ne oli leikattu siististi ja ne ulottuivat puoleen selkääni asti.
Kävelin hitaasti oven luokse ja avasin sen varovasti. Kuulostelin hetken aikaa, mutten kuullut yhtään ääniä joten päätin että oli turvallista mennä käytävään.
Puikahdin ulos huoneesta ja yritin hiipiä mahdollisimman nopeaa pois kuninkaan yksityistiloista, mutten onnistunut tehtävässäni. Kuulin rykäisyn takaani ja käännyin salamannopeasti ympäri. Kohtasin vanhan naisen jonka harmaat silmät porautuivat otsastani lävitse. Hänen isoilla kasvoilla oli julma ilme ja hänen koko olemuksensa huokui inhoa minua kohtaan. Naisella oli harmaat hiukset jotka olivat nutturalla, hän oli pukeutunut ruskeaan jakkumaiseen pukuun ja hänellä oli kädessään jonkinlainen piiska, mikä sai minut kurtistamaan kulmiani.
Säpsähdin hieman, kun nainen otti askeleen minua kohti läimäyttäen piiskaansa toista kämmentään vasten. Hän oli äärettömän isokokoinen nainen, melkein jättiläinen verrattuna minuun.
– Mitä te oikein teette kuninkaan yksityistiloissa? nainen kysyi kiristellen hampaitaan.
– Ööh...minä...tai siis..., takeltelin, koska en tiennyt mitä vastata.
En voinut kertoa totuutta sillä tuskin kukaan edes uskoisi sitä, että olin suhteessa Gabrielin kanssa. Ja en tiennyt olivatko kaikki täällä tietoisia siitä, että olin ollut koomassa yli vuoden.
– Minä kerroin mielestäni kaikki tehtävät jotka täytyy tehdä tunnin sisällä! Ja täällä vain lorvitaan! nainen karjaisi erehtyen samalla asemastani.
Hän luuli minua palvelijaksi, mutta ei ollut järkevää oikaista hänen käsitystä. Ehkä siitä olisi hyötyä Gabrielin etsimisestä.
– Anteeksi, minä menen heti tekemään...ööh.., takeltelin lisää ja sain naisen kasvot punehtumaan vihasta.
– Ensiksi kuuraat eteishallin! Sen jälkeen menet keittiöön aamiaisvalmisteluja varten! nainen karjui saaden minut vain nyökkäämään.
Kävelin nopein askelin kauemmaksi tuosta naisesta jonka silmät tunsin selässäni. Hän katseli minua niin kauan, että käännyin kulman taakse ja henkäisin helpottuneena.
Menin eteishalliin ja näinkin neljä tyttöä pesemässä lattiaa. He kaikki vain vilkaisivat minua tylsistyneinä. Heidän vieressään oli kaksi ämpäriä joissa oli vettä. Lattialla oli pari vanhaa puista moppia jotka olivat nähneet parhaimmat päivänsä. Tartuin yhteen kiinni ja kostutin sitä vedessä. Aloin luuttuamaan lattiaa ja vilkuilin tyttöjä aina välillä. He näyttivät ihan normaaleilta, eivät sellaisilta ylimielisiltä palvelijoilta joita olin linnassa ennen kohdannut. Siksi rohkaisinkin mieleni ja aloin puhua.
– Oletteko olleet täällä kauankin? kysyin, mutta sain vastaukseksi vain tuhahduksia.
– Viikon, kaikista pienin tyttö sanoi.
– Oletteko nähnyt kuningasta? kysyin muka noin vain, mutta halusin tietää edes että hän oli elossa.
Muut tytöt pysyivät hiljaa, mutta pieni tyttö jatkoi puhumista mistä olin hyvin kiitollinen.
– En, eikä häntä näe näinä päivinä muutenkaan, tyttö tiesi sanoa saaden minut vain hämmentymään.
Mitä hän oikein tarkoitti sanoillaan? Miksei Gabriel ollut linnassa ja jos hän ei kerta ollut täällä niin missä hän sitten vietti aikansa?
– Ai, onko hän sairas? kysyin ja yritin peittää huolestuneisuuden, joka valtasi minut.
– Ei kai, jos ei oteta huomioon hänen oikukasta mieltään, tyttö mumisi saaden pienen hymyn nousemaan huulilleni.
Oikukas kuningas, se kuulosti minun Gabrieliltani. Ehkä hän ei sittenkään ollut muuttunut poissaoloni aikana, ehkä hän oli ihan samanlainen kuin aina ennenkin.
– Miten..., aloitin uuden kysymyksen mutta yksi tytöistä keskeytti minut heti.
– Olen pahoillani, emme saa puhua kun työskentelemme ja en halua menettää tätä työpaikkaa joten voisitko olla hiljaa, tyttö huomautti siristellen sinisiä silmiään.
Minä nyökkäsin hieman pettyneenä ja jatkoin siivoamista. En halunnut kenenkään saavan potkuja vain sen takia, että halusin tietää enemmän kuninkaasta ja siitä mitä hän oli touhunnut. Saisin kuitenkin tietää enemmän, kun tapaisin hänet henkilökohtaisesti vaikka en tiennyt milloin se tapahtuisi.
Kuulin mahani murahtavan pari kertaa nälästä ja toivoin että saisin edes jotain aamiaiseksi. En halunnut kuitenkaan kuolla nälkään, kun olin taistellut itseni hereille koomasta.
Kun saimme eteishallin siivottua muut tytöt lähtivät hoitamaan omia tehtäviään ja minä kipitin nopeasti tuttuun käytävään, joka johti palvelijoiden tiloihin sekä myös keittiöön. Kuulin palvelijoiden ääniä, kun he olivat työn touhussa.
Avasin pienen puisen oven, ihana ruoan tuoksu heittäytyi vasten kasvojani. Nuuhkaisin ilmaa ja vesi herahti kielelleni. Nälkäni kasvoi ja olisin voinut rynnätä lieden ääreen hotkimaan ruokia jotka valmistuivat poristen.
Kävelin huoneen sisälle ja sain keittiöväen katseet itseeni. En tunnistanut heistä yhtäkään ja he kaikki jatkoivat omia tekemisiään välittämättä läsnäolostani.
Keittiötä oli laajennettu hieman sen aikana, kun olin ollut tiedoton. Huoneen reunoilla oli isoja vitriinejä jotka olivat täynnä hienoja astiastoja, keittiön keskellä oli hyvin iso hormi jonka ympärillä oli liedet joiden luona kokit hääräsivät.
Keittiötasot notkuivat ruoka–aineksista ja muut apulaiset touhusivat niiden kimpussa.
– Jos tulit vain katselemaan, kun me muut raadamme otsa limassa niin voit ihan hyvin lähteä, yksi nuori tyttö huomautti tönäisten minua ohittaessaan minut.
Hän kurotti seinällä olevaa kaappia kohti, ottaen sen sisältä liudan maustepurkkeja.
– En tiedä mitä teen täällä tai siis...se nainen käski minut tänne, totesin ja sain tytön silmät laajenemaan.
– Se nainen, hän toisti, – tarkoitat varmaan orjapiiskuria toisin sanoen Pattyä, tyttö selitti laskien purnukat sivupöydän päälle.
Patty, se nimi sopikin sille kamalalle naiselle. Hän oli vielä pahempi kuin Amelia, joka sentään ei ollut heilunut käytävillä piiskan kanssa.
Tyttö vilkaisi minua kulmiensa alta samalla, kun hän ripotteli suolaa kattilan sisälle sekoittaen sitten soppaa isolla puukauhalla.
– Voit tehdä salaatin, tyttö sanoi nostaen sitten pistävän katseensa minuun, – kai osaat tehdä yksinkertaisen salaatin? hän kysyi puhuen aivan kuin pienelle lapselle.
– Tietysti, totesin ja menin pöydän eteen jossa oli vihanneksia ja erilaisia puukkoja.
Pesin ensin käteni pienessä vesisaavissa ennen kuin koskin ruoka–aineksiin. Pilkoin tomaatit ja kurkut pieniksi palasiksi ja pesin salaatinlehdet huolellisesti. Laitoin ne isoon kippoon ja otin pienestä laatikosta hopeiset ottimet jotka laitoin kipon reunalle.
Kun olin valmis tyttö keksi minulle lisää tehtäviä. Siivosin muiden jälkiä, pesin astioita ja sekoitin keittoa ettei se palanut pohjaan. Yritin aina välillä saada tytön puhumaan enemmän, mutta tyttö vastaili kysymyksiini vain yhdellä tai kahdella sanalla. Tiesin melkein heti etten saisi hänestä irti mitään tietoja. Hän ei suostunut edes kertomaan nimeään minulle, mikä oli aika outoa.
Kukaan muukaan ei näyttänyt haluavan jutella kanssani, he olivat hyvin tympeän näköisiä keskittyen vain omaan työhönsä. Ja en kai voinut syyttää heitä. Jos olisin itse ollut töissä linnan keittiössä niin olisin vain tehnyt omat hommani ja jättänyt uteliaan tytön huomiotta.
Kun pahin kaaos keittiössä oli ohitse sain syödä pienen aamiaisen. Mahani kiitti suunnattomasti puurosta ja maitolasillisesta. Muu keittiöväki jatkoi ahertamistaan aamiaisen jälkeen ja minä vain katselin heidän työskentelyään kiinnostuneena.
Tyttö, joka oli käskyttänyt minua otti kauniin kukkakoristeisen lautasen vitriinistä. Hän asetteli sen päälle kaksi perunaa jotka hän pilkkoi pienemmiksi palasiksi, sitten hän otti uunista lohta jonka jumalainen tuoksu täytti sieraimeni.
Tyttö laittoi lohen palasen lautaselle ripotellen sen päälle jotain vihreää yrttiä. Sen jälkeen hän laittoi kastikkeen lohen viereen lisäten vielä tekemääni salaattia lautaselle.
Kun annos oli valmis tyttö nosti sen puiselle tarjottimelle laittaen sen päälle hopeisen kuvun. Hän otti toisesta kaapista kultaisen pikarin kaataen sen täyteen appelsiinimehua. Hän asetteli sentin tarkkuudella pikarin lautasen viereen aivan kuin hän olisi tehnyt taideteosta.
Lopuksi hän otti pienemmän lautasen jonka päälle hän laittoi mansikoita ja vadelmia. Tyttö tuijotti hetken aikaa tarjotinta ennen kuin hän nyökkäsi hyväksyvästi itselleen. Sitten hän otti tarjottimen käsiinsä ojentaen sen sitten minulle.
Katsoin tyttöä kysyvästi, mutta otin silti tarjottimen käsiini. Se oli selvästi raskaampi kuin olin kuvitellut sen olevan. Käteni meinasivat antaa periksi sillä niiden lihakset olivat varmasti hieman surkastuneet vuoden aikana.
– Sinä voit viedä sen, tyttö totesi siirtäen sitten huomionsa takaisin keittoon, joka porisi hellan päällä.
– Kenelle minä vien tämän? kysyin hölmistyneenä, koska olin aivan varma ettei tyttö ollut maininnut mitään kenelle annos oli.
Tyttö mulkaisi minua tuhahtaen samalla. Hän ilmiselvästi piti minua täysin toivottomana tapauksena.
– Tulevalle kuningattarelle tietysti, hän sanoi saaden maailmani pirstoutumaan yhdessä sekunnissa tuhansiksi sirpaleiksi.
[Kirjailijan kommentti:] Hello! Tiedän, että lupasin että tässä luvussa selviää missä kuningas on, mutta joudun pyörtämään sanani sillä en ollut tyytyväinen lukuun ja kirjoitin sen ihan uusiksi. Pahoittelut tästä!
Ja voi herran pieksut sentään! Kukahan oikein on tuleva kuningatar!? No se selviää seuraavassa luvussa, joka tulee varmaan tämän viikon lopussa.
Kiitos kaikista tykkäyksistä ja kommenteista, ne merkitsevät minulle todella paljon sillä olette ainoita jotka oikeasti arvostavat tekstejäni. Kommentoikaa aina, vaikka ette pitäisikään luvuista sillä haluan lukea erilaisia mielipiteitä, mutta yrittäkää silti pitää kommentit hyvän maun rajoissa. En halua kuitenkaan pahoittaa mieltäni :)
Charlotte