Kolmen Kuun Valtakunta

31. Rangaistus

[Kirjailijan kommentti:] Koska olette ihan maailman parhaita lukijoita niin päätin julkaista jo uuden luvun. Kiitos tuhannesti kaikista tykkäyksistä ja kommenteista!

Tämä luku on yli 3000 sanaa pitkä joten olkaa hyvät ja alkakaa lukemaan.

Charlotte

----------------------

Jos maailman kovin kivi olisi muuttunut eläväksi olennoksi niin sillä olisi ollut kuninkaan kasvot. Gabriel oli sillä hetkellä hyvin vihaisen ja kolkon näköinen. Hän vain tuijotti minua aivan hiljaa rutistaen samalla rannettani raudanlujalla otteellaan. Epäilin, että käteni ei saanut enää verta ja että kohta se muuttuisi liilaksi ja menisi kuolioon. En kuitenkaan sanonut mitään tai yrittänyt irrottaa hänen otettaan sillä arvelin pahentavani vain tilannetta.

– Mitä te oikein teette? Gabriel kysyi tummanpuhuvalla äänellä.

– Ööh...t–tunnustelin pulssianne, valehtelin sillä en halunnut kertoa totuutta, että rauhoittelin häntä painajaisen takia ja sen jälkeen kosketin häntä vain huvikseni.

– Poskestani? kuningas kysyi yrittäen saada minut kiinni valheesta.

– Ei k–kun...ööh...minä kosketin poskeanne vahingossa, kun meinasin nostaa käteni otsallenne ja kokeilla onko teillä kuumetta, selitin ja nostin vapaan käteni kuninkaan otsalle ja mukamas kokeilin ettei hänellä ollut lämpöä.

Kuningas säpsähti kosketustani, mutta ei sanonut mitään. Hän vain heitteli silmillään tikareita suuntaani ja kysyi sitten:

– Missä minä olen?

– Minun huoneessani, sanoin varovasti.

– Teidän huoneessanne? Gabriel mutisi katsellen ympärilleen, – miksi olen teidän huoneessanne? hän kysyi kurtistaen kulmiaan.

– Ettekö muista mitä tapahtui? kysyin hämilläni.

Gabriel katsoi minua kuin vähäjärkistä, hänen kätensä ote hölleni hieman ja käytin tilaisuuteni hyväksi. Hivutin käteni takaisin itselleni ja hieroin hetken aikaa rannettani, että saisin tunnon palaamaan sormiini.

– En kai kysyisi jos muistaisin? kuningas huomautti sarkastisesti.

– T–Te tulitte huoneeseeni j–ja puhuitte minulle, kun palvelija tuli ovesta ja tönäisi teitä. Te kaaduitte maahan ja löitte päänne sänkyni puiseen päätyyn, selitin nopeasti ja välttelin tietoisesti Gabrielin silmiä.

– Aah...nyt minä muistan, Gabriel totesi melkein virnistäen, – kuka se typerys oikein oli?

Nostin katseeni kuninkaaseen ja kohtasin hänen tuiman katseensa. Hän halusi varmasti rangaista Emmaa enkä todellakaan antaisi itselleni koskaan anteeksi sitä, että minä kielisin hänen henkilöllisyytensä.

– Ööh...hän ei tarkoittanut mitään pahaa teidän majesteettinne se oli vahinko, sanoin nopeasti ja sain kuninkaan katseen synkkenemään.

– Älkää jaksako ärsyttää minua tuolla toinen mahdollisuus hölynpölyllänne. Kuka se oli?

– En voi kertoa teille, sanoin hiljaa.

– Kertokaa hänen nimensä nyt heti! kuningas jyrähti saaden minut säpsähtämään.

– Teidän majesteettinne, minä pyydän..., vaikersin melkein epätoivoisesti, mutta tietysti hän keskeytti lauseeni.

– Älkää anelko ihminen! Gabriel huudahti ja nousi istumaan aivan kuin aikoakseen nousta ylös.

– Te ette saa nousta! kiljaisin.

Gabriel säpsähti sanojani ja hän vajosi takaisin selälleen.