EXTRA LUKU KUNINKAAN NÄKÖKULMASTA

2.2K 289 37
                                    

[Kirjailijan kommentti:] Hello! Hyvää ystävänpäivää kaikille! 

Eli monet teistä halusivat kuninkaan näkökulmasta kirjoitetun luvun ja tässä se nyt on. Se on kyllä aika lyhyt sillä en voinut kirjoittaa siitä kovinkaan pitkää paljastamatta liikaa. Mutta toivottavasti tämä kelpaa teille :) Kirjoitin tämän aika kiireessä joten älkää verratko sitä aikaisempiin lukuihin sillä ne olen kirjoittanut rauhallisesti ja tämä taas oli tällainen nopea tuotos joten siinä voi olla myös virheitä.

Ja en nyt tiedä auttaako tämä luku teitä ymmärtämään kuningasta sillä hänen ajatuksensa ovat hyvin sekavia ja Gabriel on hyvin tuskainen ja ahdistunut henkilö. Ja voin sen verran paljastaa, että hänen menneisyydessään on tapahtunut kaikkea sellaista mitä ei lukijoille ole paljastettu ja kaikki ne asiat vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä.

Charlotte

––––––––––––––––

– Kun olette tehneet tutkimuksenne valmiiksi te lähdette täältä. Lähdette ettekä tule enää koskaan takaisin, onko selvä? sanoin jäykästi ja käänsin katseeni takaisin eteenpäin.

Kävelin nopeasti pitkin käytävää poispäin ihmisestä. Jokainen askel jonka otin tuntui raskaalta aivan kuin jalkani eivät olisi tahtoneet totella minua, mutta niiden oli pakko toimia. En kääntyisi, en katsoisi taakseni ja näyttäisi sitä, että olin muuttumassa takaisin heikoksi ja typeräksi pojaksi, joka uskoi mahdottomaan.

En enää koskaan nöyryyttäisi itseäni niin kuin olin joskus tehnyt, en enää koskaan antaisi kenenkään viedä sydäntäni, en enää koskaan.

Mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Ihmisen kasvot eivät jättäneet minua rauhaan, hänen itkuiset silmänsä jossa näkyi toivottomuutta. Hän oli niin onneton ja surullinen, mutta en voinut tehdä mitään auttaakseni häntä. En voisi edes yrittää sillä tiesin menettäväni itseni, jos lohduttaisin häntä. Minä antaisin hänelle mahdollisuuden jota kuitenkin katuisin. En voisi kiduttaa itseäni enempää, en ansainnut sitä eikä ansainnut ihminenkään.

Olimme kuin myrkkyä toisillemme, me haavoittaisimme toisiamme, me molemmat kärsisimme, me molemmat tuhoutuisimme. Ja lopuksi meistä ei olisi jäljellä mitään, ei yhtään mitään.

En voinut ottaa sitä riskiä, en voinut sivuuttaa menneisyyttäni, joka piteli minua tiukassa otteessaan. Minä tunsin selvästi kahleet jotka kietoutuivat tiukemmin sydämeni ympärille muistuttaen siitä tuskasta jota olin kokenut. Olin luvannut itselleni, että en koskaan enää luottaisi kehenkään muuhun kuin itseeni ja sen lupauksen aioin pitää.

Jos olisin aikoinaan uskonut isäni sanoja niin olisin ollut paljon viisaampi. Mutta olin ollut hölmö, olin luottanut, olin näyttänyt heikkouteni, olin paljastanut synkimmätkin salaisuudet ja sitten olin saanut kokea miltä tuntui, kun se henkilö veti maton jalkojeni alta. Sitä ei enää tapahtuisi, ei koskaan, ei enää ikinä.

Ihminen vihasi minua, minä tiesin sen. Hän oli melkein tappanut minut maahisten miekalla ja se kertoi jo paljon. Ihminen inhosi minua ja se oli vain ja ainoastaan oma syyni. Olin kohdellut häntä väärin, olin saanut hänet vihaaman itseäni ja se tuntui inhottavalle. 

En halunnut, että hän vihaisi minua, en halunnut, että hän tuntisi inhoa minua kohtaan, en halunnut hänen katsovan minua samalla tavalla kuin minä katsoin häntä. Mutta en myöskään halunnut hänen tuntevan mitään muutakaan minua kohtaan. En halunnut hänen kiintyvän minuun, en halunnut hänen luulevan, että hän voisi saada minut rakastumaan sillä en halunnut sitä. En halunnut enää koskaan tuntea sitä tunnetta, kun rakkaus muuttui tuskaksi. Kun se vaihtoi väriänsä punaisesta mustaksi.

Kolmen Kuun ValtakuntaWhere stories live. Discover now