50. Heureka!

2.3K 278 165
                                    

Minä juoksin, juoksin henkeni edestä syli täynnä keitettyjä perunoita. Aivan sylissäni oli iso kasa perunoita jotka pomppivat jokaisen askeleeni myötä. Minä juoksin niin kovaa kuin pystyin ja en pysähtynyt, vaikka kuulin keittiöstä huutoja, kun palvelijat huomasivat perunoiden kadonneen. Minä vain nauroin itsekseni. He eivät saisi minua koskaan kiinni. He eivät edes tienneet kuka oli vienyt perunat ja he tuskin koskaan tajuaisivat, että se olin minä.

Nopeutin askeliani ja kun lopulta saavutin tutkimussalin huoneen oven potkaisin sen auki ihan niin kuin elokuvissa tehtiin.

Emma katsoi minua pelokkaana, mutta kun hän tajusi tulijan olevan minä hän huokaisi helpottuneena. Hänen katseensa siirtyi käsiini ja perunoihin jotka kaadoin sylistäni lattialle.

– Mistä saan nauloja? kysyin hullunkiilto silmissäni ja annoin katseeni harhailla pitkin huonetta.

– Mitä? Emma kysyi hämmentyneenä.

– Sinkki- ja kuparinauloja?! kiljaisin ja juoksin ympäri huonetta.

Heilutin ikkunaverhoja ja kurkistin ulos avoimesta ikkunasta, mutta en löytänyt naulan naulaa. Pengoin huoneen jokaisen nurkan, viskoin hyllyiltä paperit alas ja ryntäilin pitkin poikin huonetta kuin päätön kana.

– Mitä sinä niillä teet? Emma kysyi hämillään ja käännyin katsomaan häntä kuin tyhmää.

– Mistä saan niitä?! huudahdin ja heilutin käsilläni ilmaa.

– Kellarissa voi olla jotain nauloja, Emma totesi varovaisesti, – minä voin hakea ne, jos haluat, hän ehdotti ja minä nyökkäsin hänelle innoissani.

– Tuo kaikki mitkä löydät, ihan kaikki, sanoin ja Emma vilkaisi minua vielä yhden kerran ennen kuin hän lähti huoneesta.

Minä istahdin nopeasti lattialle ja ahersin perunoiden kimpussa, enkä edes huomannut Emmaa, joka palasi takaisin. Hätkähdin hieman, kun hän kumartui viereeni ja ojensi minulle kourallisen nauloja.

– Mitä sinä teet? hän kysyi sitten ja minä vain tuijotin perunoita käsissäni.

– Sähköä, totesin.

Emma kohotti kulmiaan ja katsoi minua kummissaan.

– Mitä? hän kysyi saaden minut pyöräyttämään silmiäni.

– Saan radion toimimaan vain sähköllä ja minä tuotan sitä perunoiden avulla, selitin ja naurahdin Emman typertyneelle ilmeelle.

Emma tuli vieläkin lähemmäksi minua, hän kosketti otsaani aivan kuin tunnustellakseen oliko minulla kuumetta, mutta löin hänen kätensä pois kasvoiltani ärtyneenä. 

– Oletko sinä kunnossa? hän kysyi äkisti.

– Olen, olen...minä purin koko yön televisiota, että sain tarvittavia johtoja.., aloin selittämään, mutta tietysti hän keskeytti minut.

– Koko yön? Emma toisti.

– Niin.

– Etkö ole nukkunut viime yönä? Emma kysyi selvästi huolestuneena.

– En ainakaan viikkoon, naurahdin hieman mielipuolisesti.

Itse asiassa en ollut nukkunut kovinkaan hyvin sen jälkeen, kun kuningas oli sanonut, että minun pitäisi lähteä täältä tutkimuksen valmistumisen jälkeen. Olin vain juonut iltaisin sitä ihanaa juomaa jota olin hakenut kaksi kassillista lisää. Ensiksi olin vain makoillut sängylläni, kunnes olin saanut idean sähkön tuottamisesta. Sen jälkeen olin alkanut purkamaan televisiota josta sain tarvittavat johdot ja osat joilla voisin johtaa sähköä radioon.

Kolmen Kuun ValtakuntaWhere stories live. Discover now