Unta, tämän täytyi olla unta. Tai itse asiassa tämä hetki muistutti enemmänkin painajaista juuri sellaista painajaista josta olisin halunnut herätä. Mutta tiesin ettei tämä ollut unta vaan täyttä totta. Se hetki oli niin kammottava, että olisin mieluummin istunut hammaslääkärin tuolissa ja antanut porata hammastani ilman puudutusta kuin seisonut siinä pelkkä pyyhe ylläni kuninkaan edessä.
Gabriel oli noin neljän metrin päässä minusta, hänellä oli kasvoillaan kaikki tietäväinen virne ja hän tuijotti minua vihreillä silmillään. Hän oli hyvin ylvään näköinen valkoisessa paidassa jossa oli isot hihat ja nyörit kaulan kohdalla jotka repsottivat auki paljastaen hänen ihoaan.
Minä punastuin ja rutistin pehmeää pyyhettä sormillani joka peitti alleen juuri ja juuri kriittiset kohdat kehostani. Tämä oli varmasti hyvin säädytön tilanne joka oli täysin etiketin vastaista. Mutta en pystynyt liikkumaan en pystynyt sanomaan sanaakaan. Olisin voinut rynnätä takaisin pesutilaan, mutta yksikään lihas ei totellut minua.
Gabrielin katse sen sijaan laskeutui ylös ja alas pitkin kehoani. Hänen katseensa sai oloni epämukavaksi. Mitähän Amelia oli sanonut tästä tilanteesta? Hän oli varmasti kuollut häpeästä puolestani.
– T–Teidän majesteettinne, kuiskasin hiljaa ja niiasin.
Aivoni sentään toimivat edes jotenkuten muuten olin kuin puujumala pakkasessa.
– Neiti Nordlund minulle ilmoitettiin, että teidät on nähty lähtevän linnasta hyvin aikaisin tänä aamuna, onko se totta? Gabriel kysyi hyvin kylmällä äänellä.
Tervetuloa takaisin persoonallisuus numero yksi.
Huomautin sarkastisesti päässäni sillä kuninkaan koko olemus oli jälleen kerran hyvin kylmäkiskoinen. Hän oli muuttunut täysin puutarhassa tapaamisemme jälkeen.
– On, vastasin hieman hämilläni.
Olin varmasti rikkonut jotain ihme pykälää lähtemällä liian aikaisin linnasta, mutta kuvernööri ei ollut sanonut mitään. Itse asiassa hän ei koskaan sanonut sanaakaan, hän vain ojensi lupalapun minulle hymyillen ja minä kiitin häntä.
– Mihin teillä oli menoa niin varhain? Gabriel kysyi ja risti kätensä rinnalleen.
– M–Miten niin? änkytin, – o-onko se kiellettyä? Ei kukaan ole sanonut minulle, että se on s–sillä olen yrittänyt noudattaa kaikkia sääntöjä ja käyttäytyä niin kuin tämän maan kansalaiset käyttäytyy, m-mutta en tiennyt, ettei aamuisin saa lähteä. Ei kuvernöörikään sanonut mitään, kun sain häneltä lupalapun. En tietenkään olisi lähtenyt, jos olisin tiennyt ettei täältä saa poistua ja...
– Neiti Nordlund! kuningas huudahti keskeyttäen nopean puheeni, – se ei ole kiellettyä, ette ole tehnyt mitään väärää, mutta haluaisin tietää kenen kanssa teillä oli tapaaminen aamulla? Gabriel sanoi pehmeästi, mutta samalla käskevästi.
Miten se oli edes mahdollista, että hän pystyi olemaan niin ankaran näköinen samaan aikaan, kun hän puhui niin lempeällä äänellä.
– Miksi te haluatte tietää sen? kysyin hölmistyneenä.
– Olen kuningas, minulla on oikeus kysyä mitä haluan. Joten vastatkaa kysymykseeni, Gabriel ärähti ärtyneenä.
Huokaisin mielessäni, minun piti valehdella. En voisi kertoa kuninkaalle, että otin miekkailutunteja, koska halusin päihittää hänet. Gabriel tappaisi minut paljain käsin jos hän saisi tietää, että yritin nolata hänet kaikkien edessä.
– E–Ei minulla ollut tapaamista, en saanut nukuttua joten päätin mennä katselemaan kaupunkia sillä tutkimus vie hyvin paljon aikaani, enkä..., selitin hermostuneena, mutta kuningas keskeytti minut niin kuin hänellä oli tapana tehdä.
– Kiitos neiti. Vastauksenne riittää minulle. Mutta en halua, että juoksentelette aamuisin tai iltaisin pitkin kaupunkia. Kukaan ei ole ilmeisesti varoittanut teitä kansalaisista, jotka pitävät erityisen paljon ihmislihasta, Gabriel huomautti ja nostin katseeni häneen.
– Ööh...olen kuullut heistä, mumisin.
Kuningas kurtisti kulmiaan melkein epäuskoisena ja hän tuhahti:
– Ja lähditte silti yksin poukkoilemaan pitkin kaupunkia.
– Niin...en ajatellut selvästi, valehtelin.
Kuningas vain pudisteli päätään ja veti terävästi henkeä.
– Minä sanon tämän vain yhden kerran, varokaa liikkumasta yksin aamuisin ja iltaisin sillä olisitte hyvin herkullinen lihapala jollekin joka haluaisi puraista teitä, Gabriel totesi virnistäen.
Minä punastuin vieläkin enemmän ja laskin katseeni hetkeksi kuninkaan silmistä.
– Kiitos v–varoituksesta teidän majesteettinne, sanoin hiljaa.
– Olkaa hyvä pikku ihminen, Gabriel hymyili, mutta hän ei liikahtanutkaan aivan kuin hänellä ei olisi ollut aikomusta lähteä vielä.
Minä avasin suuni pyytääkseni häntä poistumaan, mutta en ehtinyt muuta kuin päästämään epämääräisen äänen, kun jotain odottamatonta tapahtui. Jotain sellaista mitä en olisi pystynyt edes aavistamaan.
Kuulin nopeat askeleet jotka suorastaan ryntäsivät huoneeni oven eteen. Tulija työnsi oven auki kovakouraisesti eikä hän ilmiselvästi katsonut eteensä sillä hän käveli suoraan kuninkaan selkää päin saaden tämän menettämään tasapainonsa ja kaatumaan kohti sänkyäni jonka puiseen päätyyn hänen päänsä osui.
Kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa. En ehtinyt liikauttamaan sormeanikaan, katsoin vain kauhuissani kuinka kuninkaan eloton ruumis mätkähti maahan.
– MINÄ TAPOIN KUNINKAAN! Emma kiljaisi kauhuissaan.
Hänen käsissään oleva mekkokasa tipahti lattialle ja Emma kaatui niiden päälle valkeana kuin lakana. Katsoin ensin kuningasta sitten Emmaa joka nyyhkytti paniikissa vasten mekkojani.
Mitä minun pitäisi tehdä?!
En ollut koskaan ennen ollut tällaisessa tilanteessa. Olin kauhusta kankea ja tuijotin vain suu auki Gabrielia joka makasi tiedottomana sänkyni vieressä. Hänen otsassaan oli syvä haava josta vuoti sinertävää verta hänen kasvoilleen. Räpytin silmiäni epäuskoisena, mutta sitten tajusin, että kuningas oli kuninkaallinen joten tietysti hänen verensä oli sinistä.
Minä vedin syvään henkeä ja rauhoittelin itseäni. Minun piti olla järkevä ja toimia niin kuin koulun ensiapukurssilla oli opetettu. En saanut mennä paniikkiin.
Menin hitaasti kontilleni Gabrielin viereen. Painoin sormeni hänen kaulalleen ja huokaisin helpotuksesta, kun tunsin vahvan pulssin sormiani vasten.
– Hän on elossa, sanoin Emmalle joka itki edelleen.
– Minut mestataan! Minä kuolen! Emma nyyhkytti kuuntelematta sanojani.
– Kuningas on elossa! huudahdin uudestaan, mutta Emma ei reagoinut mitenkään, – EMMA HÄN ON ELOSSA! karjaisin kovaan ääneen ja sain tytön vihdoin nostamaan katseensa minuun.
– Elossa? Hän on elossa?! Emma huudahti.
Minä nyökkäsin.
– Hän hengittää, mutta en tiedä mitä voimme tehdä. Onko täällä lääkäriä?
– Ei, en minä tiedä, hän tappaa minut...kuningas tappaa minut...en halua kuolla vielä...
– Emma! Hän ei kuole, hän vain löi päänsä ja meni tajuttomaksi! Meidän pitää saada hänet lääkärin luo, ymmärrätkö? selitin ja katsoin Emmaa kysyvästi.
– En...voi ei...minä kuolen.., Emma mumisi hiljaa ja pyyhki kyyneleiden kostuttamia poskiaan hihoihinsa.
– Emma sinun täytyy rauhoittua, sanoin varmalla äänellä, – minä puen ensin jotain päälleni ja sitten mietimme mitä teemme, sanoin ja ryntäsin nopeasti sermin taakse.
Puin vaaleansinisen mekon nopeasti päälleni ja palasin kuninkaan viereen. Emma oli noussut ylös, mutta hän näytti edelleen hyvin järkyttyneeltä.
– No niin, huokaisin syvään, – auta nostamaan hänet ylös.
– Mitä?! Emma huudahti saaden minut säikähtämään.
– Meidän pitää nostaa hänet sängylle, huomautin.
Emman silmät laajenivat ja hän kiljaisi:
– EI! EMME SAA KOSKEA HÄNEEN!
– Emma, oletko sinä hullu? Luuletko, että jos hän herää lattialta niin hän on kovinkaan mielissään. Mutta jos hän herää pehmeästä sängystä niin hän voi olla hieman mukavammalla päällä, huomautin närkästyneenä.
Emma mietti hetken aikaa ja nyökkäsi sitten:
– Olet oikeassa, mutta se on kyllä kiellettyä.
– Mikä? kysyin hämilläni.
– Kuninkaaseen koskeminen, Emma selitti.
Katsoin häntä yllättyneenä. Olin koskenut kuninkaaseen monta kertaa ja vasta nyt minulle kerrottiin, että se oli kiellettyä. Mutta olisihan minun pitänyt arvata, jos hän ei edes saanut katsoa silmiin niin tuskin hänen koskettamisensa olisi sallittua.
Emma käveli kuninkaan jalkojen juureen ja tarttui varovasti hänen nilkoistaan kiinni. Minä sujautin käteni hänen hartioiden alle ja katsoin Emmaa.
– Nostetaan kolmosella, okei?
Emma nyökkäsi pelokkaan näköisenä.
– Yksi, kaksi ja KOLME! huudahdin ja nostimme kaikilla voimillamme hänet ylös lattialta.
En tiedä miten me teimme sen, mutta saimme jotenkin Gabrielin sängylleni makaamaan. Käteni tosin tuntuivat spagettinauhoilta sillä kuningas ei ollut mikään kevyt mies. Ei todellakaan, hän painoi hyvin paljon.
– No niin ja nyt haet lääkärin, sanoin hengästyneenä.
– Mutta en tiedä mistä...
– Emma, ajattele järkevästi. Onko kuninkaalla omaa lääkäriä joka huolehtii hänestä? kysyin nopeasti.
– On, mutta hän ei ole nyt paikalla, Emma kertoi.
– Mutta kai hänellä on toinenkin lääkäri?
– Kuninkaan perheen sielutohtori jäi eläkkeelle jokunen vuosi sitten, mutta hän käy välillä linnassa, Emma muisteli.
– Sielutohtori? toistin kummissani.
– Niin, hän auttoi kuninkaallista perhettä heidän sielujensa hoidossa, mutta hän on myös lääkäri ainakin minä uskon niin, Emma mutisi.
– No hae sitten hänet, kehotin Emmaa joka poistui ilomielin huoneestani jättäen minut kahdestaan tajuttoman hallitsijan kanssa.
Minä käännyin hänen puoleensa ja huokaisin syvään. Gabriel näytti niin suloiselta melkeinpä harmittomalta maatessaan siinä aivan hiljaa paikoillaan. Hänen otsassaan oleva haava näytti kamalalle. Minä nyrpistin nenääni ja menin pesuhuoneeseen josta otin puhtaan pyyhkeen. Kastoin sitä hieman puhtaaseen veteen joka oli tuotu seuraavan aamun kasvojen pesuani varten.
Kävelin kuninkaan vierelle ja painoin hellästi pyyhettä hänen haavaansa vasten. Hän ei liikahtanutkaan, vaikka tiesin että haavaa varmasti kirveli, mutta onneksi hän oli tajuton ettei hän tuntenut kipua.
Minä pyyhin veren pois hänen otsaltaan ja olin kiitollinen ettei haava enää vuotanut. Vein pyyhkeen pois ja istahdin sängyn reunalle. En tiedä kauanko istuin siinä ja vain katselin häntä, mutta hiljainen koputus herätti minut haaveistani.
– Sisään, sanoin ja nousin ylös.
Vanha mies avasi oven ja astui huoneen sisälle. Hän oli hyvin lyhyt, hänen ihonsa oli kurttuinen ja hänellä oli poskessaan arpia. Miehen harmaat paksut hiukset olivat lyhyet ja hänen silmänsä ne vasta olivat omituisen näköiset. Toinen oli vihreä ja toinen sininen.
Mies pysähtyi hetkeksi eteeni katsoen minua hymyillen. Hänen molemmat silmänsä välähtivät ja hänen hymynsä vain leveni.
– Mikä on hätänä? hän kysyi kirkkaalla äänellä joka ei sopinut hänen kasvoihinsa.
– Kuningas löi päänsä ja meni tajuttomaksi, selitin nopeasti ja katsoin huolestuneena liikkumatonta Gabrielia.
Miehen kasvoille nousi hämmentynyt ilme, kun hän asteli sänkyni luo.
– Miten se tapahtui? hän kysyi ja laski käsissään olevan mustan laukun maahan.
– Kamarineitoni juoksi huoneeseen ja löi ovella kuningasta selkään, hän kaatui ja löi päänsä sängyn päätyyn, kerroin ja toivoin mielessäni ettei mies kysyisi mitä kuningas teki huoneessani.
– Aha. No katsotaanpas potilasta, mies totesi ja nosteli Gabrielin silmäluomia.
Mies mutisi itsekseen jotain ja avasi sitten laukkunsa. Hän otti käsiinsä pienen lasisen purkin jossa oli jonkinlaista nestettä.
– Mitä se on? kysyin kiinnostuneena.
– Hyvin vahvaa uutetta joka antaa hänelle hänen näkönsä takaisin.
– Mitä? Onko hän sokea?! kysyin kauhuissani ja mietin jo minkälaisen rangaistuksen Emma saisi jos hän teki kuninkaasta sokean.
– Hän on ollut aina sokea, mies huomautti.
– Miten niin? Hän näki aivan hyvin ennen kuin hän kaatui, sanoin hämmentyneenä.
Mies vain hymyili hetken aikaa sitten hän kumartui Gabrielin puoleen ja nosti taas hänen silmäluomiaan tiputtaen samalla pari tippaa nestettä pullosta hänen silmiinsä.
– Joskus me kaikki olemme hyvin sokeita. Emme huomaa sitä mitä meillä jo on vaan etsimme jotain mitä ei edes ole olemassa, mies totesi kääntyen minun puoleeni.
Tuo mies oli todellakin sielutohtori ja hän yritti kertoa minulle jotain viisailla sanoillaan.
– Kuoleeko hän? kysyin nopeasti sivuuttaen miehen sanat.
– Ei. Tällaiset pienet haavat eivät mitenkään tapa voimakasta sielua ja kun te olette hänen vierellään niin hän varmasti paranee vielä nopeammin, mies totesi.
– Mitä te tarkoitatte? kysyin hämilläni.
– No tehän olette hänen...
– Minä en ole hänen rakastajansa! kiljaisin ja keskeytin miehen lauseen.
– En aikonut käyttää sitä sanaa, mutta te siis ette ole...hmmm...yhdessä? mies kysyi ja pudotti pullon takaisin laukkuunsa.
– Ei todellakaan, tuhahdin.
– Harmi, mies sanoi.
– Harmi? toistin ja katsoin miestä, mutta hän sivuutti katseeni täysin.
– No, mutta haava ei ole syvä ja se on alkanut jo parantua itsestään. Mutta en usko, että hän herää ennen iltaa. Valvokaa hänen untansa ja jos jotain muutoksia tapahtuu niin ilmoittakaa minulle, minä yövyn linnassa, sielutohtori sanoi monotonisella äänellä ja nosti laukkunsa maasta.
Suuni loksahti auki ja katsoin kun mies käveli hartain askelin kohti ovea.
– Mutta en minä halua valvoa hänen untaan, totesin yksiselitteisesti.
– Neiti hyvä, olen jo vanha mies, mies sanoi huokaisten syvään, – en voi nuokkua koko päivää kuninkaan vierellä.
– Mutta.., aloitin mutta mies keskeytti minut.
– Minä tiedän, että hän osaa olla hieman jääräpää, mutta hän on kuitenkin melkein samanlainen kuin me muutkin, mies sanoi ja ilmeisesti hän itse uskoi omia sanojaan.
– Hän ei todellakaan ole samanlainen kuin me muut, huomautin ja sain miehen vain nauramaan, – mutta mitä minä teen sitten kun hän herää?
– Kutsukaa minut paikalle, sielutohtori sanoi ja lähti huoneesta.
Kun ovi sulkeutui päästin terävän huokauksen. Minua ärsytti ja pelotti samaan aikaan. Olin tässä liemessä Emman vuoksi. Miksi hänen oli pitänyt rynnätä huoneeseen niin kovalla vauhdilla. Hän olisi voinut kävellä ihan normaalisti ja pyytää minua avaamaan oven. Mutta sitä oli turha enää miettiä. Kuningas oli nyt tajuton ja sillä selvä. Sitä tosiasiaa ei voinut enää muuttaa.
Vedin peilipöytäni tuolin sänkyni viereen ja istuin alas. Tuijotin herkeämättä kuninkaan kasvoja.
Hän hengitti rauhallisesti, hyvin rauhallisesti. Hän näytti niin viattomalle ja haavoittuvaiselle, vaikkei hän ollut kumpaakaan.
Istuin siinä varmaan pari kolme tuntia vain katsellen kuningasta joka oli kuin kuollut paikoillaan. Yritin miettiä mitä tuon kauniin pään sisällä oikein tapahtui. Mitä kuningas oikein ajatteli, minkälaisia mietteitä hänellä oli ja olivatko ne yhtään lähellä minun ajatuksiani.
Siirsin hartaan katseeni ikkunoihin ja näin kuinka aurinko peittyi pilvien taakse. Huokaisin syvään ja säpsähdin, kun kuningas mumisi jotain ääneen.
En kuullut mitä hän sanoi, mutta hän näki ilmiselvästi pahaa unta sillä hänen kätensä alkoivat liikkua pakonomaisesti edes takaisin aivan kuin hän olisi huitonut jotain pois.
– Ei...älä.., Gabriel vaikersi melkein tuskissaan omituisen lapsenomaisella äänellä.
Hänen otsaansa oli ilmestynyt ryppyjä ja hänen huulensa olivat vetäytyneet pelkäksi viivaksi
En tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä. Olin joskus kuullut, että henkilöä joka näki painajaista ei saanut herättää. Mutta oli hyvin tuskallista katsoa kuinka Gabriel yritti huitoa näkymättömiä vihollisiaan pois jotka ilmiselvästi satuttivat häntä.
Minä nostin käteni nopeasti kuninkaan käden päälle ja puristin sitä rauhallisesti. Laskin sen pehmeää peittoa vasten.
– Shhh...kaikki on hyvin, kuiskasin hiljaa ja annoin sormieni hieroa Gabrielin kämmenen pintaa.
Hän rauhoittui kosketukseni vaikutuksesta, hän mumisi vielä jotain, mutta sitten hän huokaisi syvään ja laski toisen kätensä rinnalleen.
Minä pitelin edelleen kuninkaan kädestä kiinni. Aloin vaistomaisesti piirrellä näkymättömiä ympyröitä hänen kättään vasten. Hänen ihonsa oli niin pehmeä, todella pehmeä. Se tuntui silkiltä hyvin kalliilta ja arvokkaalta silkiltä johon kenelläkään köyhällä ei ollut varaa. Mutta kuninkaan ei ollut koskaan tarvinnut tehdä ruumiillista työtä, hänen kätensä olivat nostaneet vain viinipikarin hänen huulilleen ja selailleet papereita. Kuningas oli todellakin etuoikeutettu.
Nostin sormeni varovasti kuninkaan poskelle ja hipaisin sen pintaa hennosti. En tiedä miksi tein niin, mutta tiesin, että se oli virhe. Ainakin sillä hetkellä, kun kuninkaan käsi tarttui kovalla otteella ranteeseeni kiinni. Tukahtunut kiljaisi pääsi huuliltani, kun Gabrielin silmät rävähtivät auki ja hän katsoi minua julmalla katseellaan joka jäädytti jokaisen soluni.
[Kirjailijan kommentti:] Moi! 30 luku on julkaistu ja vielä on monta lukua jäljellä :) Tarkkaa määrää en vielä tiedä sillä joskus kirjoitan lisälukuja, jos saan jonkun mahtavan idean joka sopii tarinaan.
Mutta kiitos taas tuhannesti kaikista tykkäyksistä ja kommenteista! :) Ja hyvää viikonloppua kaikille!
Charlotte