☁️
Levi ei koskaan soittanut minulle. Minua alkoi pelottaa jo pelkästään se, että hänen nimensä luki samalla ruudulla punaisen ja vihreän luurin kanssa. Sitten minua alkoi pelottaa vielä enemmän, kun hänen äänensä oli niin paniikissa.
"Utu, ootsä sielä?"
"Joo, mitä on tapahtunu, ootsä kunnossa?" kysyin peloissani ja valmiina jo pomppaamaan sängynreunalta ylös ja lähtemään jonnekin.
"Ei ku mä vaan... Ei helvetti."
Puhelusta kuului syvä huokaus.
"Levi?"
"Adette tietää vittu kaiken. Se oli koko ajan ite arvannu et mä olin pettäny sitä ja se oli tajunnu et se olit sinä, vaan sen takia et ku se palas ni se oli katellu meitä ja tajunnu sen. Mua vittu pelottaa et kaikki muutki pystyis tollaseen."
Yritin sisäistää kaiken.
"Hei, ihan rauhassa, kaikki on hyvin", minä sanoin.
"Eikä ole jos koko vitun koulu tietää kohta ku ne tekee tollasia päätelmiä!"
Hän kuulosti niin säikähtäneeltä.
"Oikeesti, hengitä nyt hetki. Missä sä olet?"
"Kävelemässä kotiin."
"Pysähy hetkeks ja hengitä. Kaikki on hyvin. Adette tuntee sut ja sen takia se ehkä pysty tohon, mut mieti, ei kukaan random pystyis keksimään yhtään mitään", minä sanoin.
Hän hengitteli linjan toisessa päässä.
"Kiitos."
"Meniks kaikki muuten hyvin?" kysyin.
"No ainaki se tietää nyt kaiken."
"Eiks se oo ihan hyvä?" minä kysyin.
"On se. Hei, mä oon kohta kotona. Kiitos ku oot olemassa. Hyvää yötä."
"Hyvää yötä", minä vastasin, ja puhelu loppui.
Hymyilin ja rojahdin takaisin sängylleni. Taas yksi ihminen lisää tiesi. Levi kiitti minua olemassaolostani.
Mitähän Adette oli edes sanonut ja luvannut ja ajatellut? Vihasikohan hän minua? Toivottavasti hän ei ajatellut minun pitäneen hänen pettämistään mitenkään hyvänä ideana. Voisin puhua siitä Levin kanssa vaikka huomenna.
°
Paitsi että huomenna oli maanantai, ja edessä oli kokonainen viikko koulua ja esittämistä. Minä en voisi puhua yhtään mistään Levin kanssa ennen kuin näkisin hänet kahdenkesken. Seuraavasta mahdollisuudesta siihen ei ollut tietoa.
Levi laittoi minulle aamulla huomenta, ja se sai minut jaksamaan nousta ylös sängystä, pukeutumaan ja lähtemään kouluun. Minulla oli aamulla kuvaamataitoa, ja Unna oli samalla kurssilla. Se oli oikeasti paras asia ikinä. Minulla ei ihan varmasti ollut koskaan ollut yhdelläkään koulutunnilla niin hauskaa kuin sillä.
Ruokavälitunti nyt taas oli mitä oli, vaikka olinkin Unnan kanssa. Minulla oli tänään hame päällä, eikä se tietenkään jäänyt keneltäkään huomaamatta. Miksi kaikki edes katsoivat minua? Kuulostaa vähän homolta, pojat, sanonpahan vaan.
Matkallamme kohti seuraavia luokkia minä erosin Unnasta yhdessä aulassa, jossa Levi ja muut olivat. Vaihdoimme Levin kanssa katsekontaktin ja varovaisen hymyn, ja se riitti minulle. Oikeasti se ei riittänyt, mutta esitin itselleni, että se riitti.
Pärjäilin koulupäivän loppuun. Levi ei voinut nähdä tänään, hän oli kuulemma Joakimin ja Meon kanssa skeittaamassa, vaikkei edes osannut skeitata, eli suomeksi hän oli Joakimin ja Meon seurana katsomassa, kun he skeittasivat.
Levi vielä myöhemmin laittoi viestiä ja sanoi, että kyllä hän kuitenkin varmasti olisi ollut parempi skeittaamaan kuin Meo. Minä hymyilin sille.
°
Tiistai ei ollut toivoa täynnä. Pitikö sen edes olla?
Minulla oli hyppytunti ja istuin yksikseni yläkäytävällä pöydän ääressä. Oikeastaan tunti oli loppunut juuri, ja sen huomasi siitä, että luokista alkoi tulvia ihmisiä käytävälle. Todella kerrassaan ihana näky oli Adam Martin, joka puhelimeensa hukkuneena vaelsi minun ohitseni ja istuutui käytävän kulmaan penkille. Minä olisin voinut istua vielä paikoillani, mutta nyt en kyllä jäisi hetkeksikään.
Eikä siinä ollut vielä kaikki. Meo ja Joakim ilmestyivät siihen ihan sekunnin päästä, ja kuka muukaan kuin Levi tuli seuraavaksi. Hän ei vilkaissut minuun päin. Ehkä hän ei edes nähnyt minua.
Joitain tyttöjä käveli kikattaen heitä kohti. Eivät he kuitenkaan enää kikattaneet, kun he tulivat määränpäähänsä, vaan nyt he sanoivat heii ja purivat Adamille huultaan. Ei vaan ei, ei hyvä ihme, ei Adamille vaan Leville. Blondi tyttö otti Levin hupparin narusta kiinni ihan kuin olisi muka voinut tehdä niin ja katseli häntä flirttaillen. Levi naurahti kiusallisesti ja näin hänen siirtyvän askeleen taaksepäin, mutta sitten Adam sanoi jotakin yhtä tyhmää kuin aina ja lähes työnsi Levin takaisin tytön lähelle.
Pakkasin tavarani. Olin katsellut ihan liikaa. Olin ollut menossa toista reittiä, mutta ärtymys sai minut haluamaan vaihtaa suunnitelmaa. Olisin halunnut tönäistä blondia, mutten tehnyt sitä. Nyt vain lähdin, kävelin heidän ohitseen vilkaisten kerran Leviin. Hänen katseensa näytti siltä, kuin hän olisi vasta nyt tajunnut minun nähneen kaiken, ja kävelin lasiovien toiselle puolelle. En jäänyt miettimään, katsoiko poikaystäväni minun perääni, kun vain puolijuoksin seuraavat portaat alas.
Hemmetti minua ärsytti. Ihan sama, vaikka Levi olisi kuinka paljon näyttänyt kiusaantuneelta ja halunnut pois tilanteesta, miksei hän sitten yrittänyt kunnolla? Sanonut päin naamaa sille tyypille, ettei häntä kiinnostanut flirttailla kenenkään kanssa? Hän seurusteli, hän oli suhteessa, hänellä oli poikaystävä. Kukaan varattu ihminen ei käyttäytynyt niin kuin Levi Carter. Tai ehkä temppareissa. Mutta kun hemmetti, mehän emme olleet missään temppareissa. Varatut ihmiset reagoisivat tuollaiseen tilanteeseen enemmän.
Olin suutuksissani juossut seuraavan luokan luokse vähän liian nopeasti, ja minulla oli liian monta minuuttia aikaa ennen tunnin alkamista. Tuijotin seitsemän minuuttia seinää ja ohikulkevia ihmisiä. Onneksi seuraava tunti olisi viimeinen.
°
Levi:
mä tiesin ettet sä olis kauhee innoissas päästämässä mua teille ni sen takia mä tulin jo ovelle
Pyöräytin silmiäni itsekseni ja nousin ylös sängyltä. Kello oli puoli seitsemän. Lähdin huoneestani, kipitin portaat alas ja menin avaamaan Leville alaoven.
"Anteeks", hän sanoi ensimmäisenä, enkä vastannut mitään.
Hänen otettuaan kenkänsä pois minä otin häntä kädestä ja vasta suljettuani huoneeni oven hänen takanaan minä kysyin:
"Miks sä et sanonu sille mitään?"
"Se oli Adamin syytä taas vaihteeks! Mä yritin lähtee pois siitä, se työns mut-"
"Oh my god", minä huokaisin.
Hän katsoi minua allapäin olevalla katseella.
"Mä oon pahoillani, mä en enää ikinä anna mitään tollasta tapahtua, mä lupaan jatkossa aina selkeesti kieltää kaikkia lähestymästä mua seksuaalissävytteisesti", hän sanoi sitten ja se melkein nauratti minua, muttei minua naurattanut.
Hän hymyili puoliksi. Minun oli annettava periksi, kun hän näytti siltä.
"En mä oikeesti ees osaa olla vihanen sulle. Mua vaa ärsyttää ku sun ympärillä pörrää tollasia tyttöjä jotka kehrää ku kissat ja suurinpiirtein oottaa et sä vedät ne johonki vessaan ja panet niitä", minä sanoin.
Levi hymyili nyt kokonaan.
"Tuu tänne", hän sanoi ja avasi sylinsä.
Otin muutaman askeleen ja halasin häntä. Hän laittoi toisen kätensä minun hiuksiini. Se tuntui turvalliselta, ihan kuin en olisi koskaan ollutkaan ollut ärtynyt mistään.
"Kai sä tiiät, et sä oot ainoo joka sais mut tekemään niin?"
Tirskahdin häntä vasten.
"Ei please koulun vessaan, ne lattiat on nähny ihan liikaa", minä sanoin.
Hän naurahti.
"Jonnekki muualle sitte. Vaikka meille?" hän kysyi.
Se särähti korvaani. Katsahdin hänen kasvoihinsa.
"Teille?"
Levi hymyili onnellisena.
"Sun pitäs nähä sun ilme", hän sanoi.
"Mitä sä tarkotat että teille?" kysyin ja hän vain jatkoi virnuiluaan,
"kerro tai oon vihanen sulle!"
"Sä oot söpö. Okei, mut siis arvaa millä tavalla äiti yrittää nyt lähtee 'rakentamaan meiän perheelle luottamusta?'"
Hän odotti vastausta kulmakarvat koholla.
"En mä tiiä, kerro ite", sanoin.
"Ensin hoitamalla ittensä ja faijan parisuhteen kuntoon. Tiäks mitä se tarkottaa?" hän vielä kysyi.
"En mä tiiä, voitsä mennä asiaan", valitin.
Hän naurahti vielä, ja sitten sanoi:
"Ne lähtee perjantaina virkistymään, eli me ollaan Lulun kans kahestaan koko viikonloppu. Paitsi jos sä haluisit tulla meille."
Innostuin.
"Oikeesti?"
Hän nyökkäsi.
"Tottakai mä tulen!"
°
Viikolla ei enää tapahtunut yhtään mitään, kuten ei yleensäkään. Tai siis, jos ei laskettu koulussa ihmisiä, jotka naureskelivat minulle mennessään ohi tai muistuttivat minua suuntautumisestani huutamalla homo! Voi kiitos Antti muistutuksesta, unohdinkin hetkeksi kun näin sinut.
Oli perjantai ja seisoin Levin pihalla. Olin ollut täällä aiemminkin, silloin juhannusyönä odottamassa, että Unna tulisi sisältä viemästä Leviä nukkumaan. Silloin en kyllä ollenkaan ollut keskittynyt siihen, miltä täällä näytti, sillä olin juuri saanut tietää Levin pitävän minusta Adeten sijasta. Se ajatus hymyilytti minua nyt tosi paljon ja katsahdin Leviin vierelläni.
Hän otti minua kädestä ja lähdimme kohti etuovea. Piha oli pieni mutta kovin suloinen, nurmikko oli nätisti leikattu. Ovella Levi asetti avaimen lukkoon ja avasi oven. Edessä oli pieni eteinen, jossa oli paljon kenkiä vähän sotkuisesti.
"Anteeks tää, Lulu ei osaa pitää sen kenkiä kurissa", Levi sanoi ja heti vähän nolona alkoi asetella kenkäpareja paremmin.
"Hei", minä sanoin ja tartuin häntä olkapäästä,
"mua ei haittaa yhtään. Se on vaa vapauttavaa olla kerranki jossain talossa, jossa näyttää eletyltä."
Levi hymyili. Sitten hän hankkiutui eroon Converseistaan ja minä omista kengistäni ja siirryimme eteenpäin. Siinä oli ruokahuone, suloinen keittiö ja ruokapöytä.
"This is where all the bad happens", Levi huokaisi ja heilautti kättään ruokapöytää kohti.
"Ruokapöydät on pahimpia. Siks ei kannata ikinä puhua mitään ku syö."
Levi sanoi minun voivan jättää reppuni jollekin tuolille. Me olimme kuin olimmekin tulleet suoraan koulusta, tai siis minä olin mennyt istumaan kirjastoon pariksi tunniksi ja Levi oli hengaillut muiden kanssa, mutta me olimme sitten kävelleet tänne toivoen, ettei kukaan nähnyt meitä matkalla. Ehkä kukaan ei ollut nähnyt.
Onneksi me olimme nyt täällä. Levi halusi näyttää minulle koko talon.
"Mä en oikeesti tyyliin ikinä ees vietä aikaa missään muualla ku keittiössä, suihkussa ja mun huoneessa. Ei ikinä huvita olla sosiaalinen", hän naurahti.
"Ymmärrän."
Silloin, kun olin ollut Adamin luona, joku oli ottanut esille sen, että Levin perheellä oli isompi talo. Ja koska Adamin talossa oli jotain satunnaisia huoneita lautapelien pelaamiseen, niin eikö Levillä silloin olisi iso talo?
Se ei oikeastaan tuntunut siltä, sillä jokainen huone oli niin kodikas. Siistin sotkuinen ja kivasti sisustettu. Jopa kodinhoitohuone. Ja kaikki muutkin huoneet. Olohuone oli iso, ja sieltä sitten tulimme takaisin ruokapöydän ja reppujemme luokse.
"Vielä ois yläkerta. Siellä on vaan vessa ja vierashuone ja mun ja Lulun huoneet", Levi kertoi.
"Noni, eli mä voinki varmaan sitte laittaa mun kamat sinne vierashuoneeseen", minä sanoin.
"Mä en pyytäny sua tänne kiusaamaan mua", hän naurahti.
"Kai mä nyt ihan vähän saan? Ansaitset sen kumminki."
Hän katsoi minuun feikisti kyllästyneellä ilmeellä ja lähti yläkerran portaisiin. Menin hänen peräänsä.
"Mun huone vikana!" hän ilmoitti ja esitteli vierashuoneen ja vessan minulle kuin mikäkin kiinteistönvälittäjä.
"Täällä varmasti viihtyisitte! On tosi hyvällä paikalla ja kaikkea", hän sanoi tullessamme käytävälle.
"Sä oot ihan tyhmä. Voinks mä jo nähä sun huoneen?" minä kysyin.
"Ei hoppua. Lulun ensin."
Sitten hän otti muutaman askeleen ja koputti oveen, jossa luki go away <3.
"Mitä?" kuului ääni huoneen sisältä.
"No mitäköhän", Levi vastasi.
Tulin ovelle Levin kanssa ja hän katsoi minuun virnistäen.
Lulu avasi oven ihan kohta.
"Ei vitsi, moi Utu", tyttö sanoi.
Hänellä oli yhtä tummat hiukset kuin Levillä, päällään musta vetoketjuhuppari, collagehousut ja iso t-paita.
"Moi Lulu", minä sanoin ja hymyilin hänelle.
Lulu hymyili lähes hämmentyneen näköisenä takaisin ja katsoi sitten Leviin.
"Levi, mä panikoin ku sun poikaystävä on niin cool. Et tois sitä tänne ku mulle tulee paha mieli", hän sanoi.
Levi naurahti. Minä avasin suuni hämmennyksestä ja kai kenties vähän ilostakin.
"No me jätetään sut rauhaan", Levi sanoi ja vetäisi minut mukaansa, avasi viereisen huoneen oven ja sulki sen perässämme.
Tirskahdin vielä äskeiselle tilanteelle, mutta sitten minun oli pakko unohtaa se ja keskittyä katsomaan Levin huonetta.
"Eihän se nyt läheskään sellanen ylpeydenaihe oo ku sun tai Unnan huoneet, mut kyl siinä elää", hän sanoi ja istui sängylle.
Se oli todella söpö. Sängyllä oli tummanharmaa päiväpeitto, matto oli pörröinen ja kirjoituspöydällä oli hallittu kaaos. Kävelin ikkunalle.
"Siitä pääsee ulos ja alas ihan jäätävän helposti. Et jos mut teljetään kotiarestiin joskus ni mä kyllä pääsen sun luo ilman ongelmia", Levi sanoi.
"Tää sun huone on ihan sika söpö", minä kommentoin.
"Eikä ole. Mitä söpöä täällä on muka?" hän kyseenalaisti.
"No sä ainaki", vastasin siihen.
Kävelin hänen vierelleen ja hän veti minut suudelmaan.
"Nii ja noi mustan hyllykön kirjat on kans ihan söpösti", minä sanoin vielä.
"Vittu siel on joku Harry Potter sen takia et mutsi joskus yritti saada mua lukemaan, sit siel on joku kirja jostai yrteistä syistä en tiedä, ja sit siel on raamattu", Levi naurahti.
Minä naurahdin vielä enemmän.
"Sä oot yllätyksiä täynnä, Levisein."
°
Söimme iltapalaa Lulun kanssa kymmenen aikaan. Leipää ja sen sellaista, Lulun leivän päällä oli mintunlehtiä.
Levi istui vierelläni niin, että hänen jalkansa koko ajan koski minun jalkaani. Juuri sellainen salainen kosketus, jota ei nähnyt pöydän päältä. Sellainen, joka kertoi, että kyllä hän halusi olla minun lähelläni, muttei nyt juuri uskaltanut tehdä muuta. Ja syöminenkin onnistui paljon paremmin.
"Mä meen huomenna Nanan ja Kikin kans pyöräilemään aamupäivästä", Lulu sanoi.
"Okei, mihin te meette?" Levi kysyi.
"En mä tiiä. Kysy Nanalta", Lulu vastasi.
"Saanks mä kysyy, et oottekste oikeesti Lulu, Nana ja Kiki?" minä kysyin.
Lulu hymähti.
"Ei. Niitten nimet on oikeesti Nadja ja Kira, mut ei kukaa käytä niitten oikeita nimiä", hän selitti.
"Luluu kiusattiin sen nimen takia joskus, ni sen frendit halus et niitäki kutsutaan sellasella nimellä, jossa on kaks samaa tavua", Levi kertoi.
"Olipa kiva kun kerroit", Lulu sanoi sarkastisesti.
"Sori", Levi sanoi.
"Ei mut toihan on ihan sairaan ihanaa. Söpö tarina", minä sanoin.
Lulu hymyili minulle. Minä sain syötyä viimeisenkin leivänpalasen ja join veden loppuun. Levi näytti valmistuvan samaan aikaan.
"Pitäskö meiän mennä?" hän kysyi.
"Toki", minä vastasin.
Nousimme pöydästä.
"Älkää please sitte olko liian äänekkäitä, mä haluun nukkuu tänä yönä", Lulu sanoi,
"and I'm not sure if I'll ever get over the trauma of hearing how my brother moans."
Löin käden suuni eteen naurun estämiseksi ja Levi avasi suunsa hämillään.
"Lulu, please go to sleep", hän sanoi sitten ja lähdimme portaisiin.
"Lulu on ihan mahtava", minä sanoin päästessämme yläkertaan.
"Onhan se joskus, mut ei nyt", Levi vastasi, avasi huoneensa oven, ja menimme sisään.
"Mitä sä nyt haluut tehä?" hän kysyi suljettuaan oven.
Kävelin hänen eteensä ja laitoin kädet molemmille puolille hänen kaulaansa. Tein aina niin.
"Luettaisko vaikka raamattua?" kysyin ja tulin tosi lähelle hänen kasvojaan, mutten tarpeeksi lähelle.
Hänen katseensa liikkui huulieni ja silmieni välillä ja tunsin hänen hengityksensä tihenevän.
"En mä usko Jumalaan", hän sanoi sitten.
"En mäkään", vastasin,
"kävin riparilla mut suutuin ku sielt ei löytyny mulle poikaystävää ja erosin kirkosta."
Sitten minä suutelin häntä, ja oli kenties ymmärrettävää, ettemme enää puhuneet mitään.