Käärmeenlumooja

234 14 0
                                    


Sen kurkusta lähti epäsäännöllisiä a-molleja, kun me nussittiin. Pähkinäsilmät mun rintalihaksissa kiinni, maitokahvi-iho ajoi mun Eiffel-tornin huippua. Mä nuolin sitä kuin jäätelökulhoa, ahnaasti ja lisää pyytäen. Ja se imi musta kaiken, pillillä mansikkapirtelöä. Eikä meidän katsekontaktia rikkonut mikään muu kuin nautinto.

Jos koulussa opetettaisiin seksiä, se olisi ollut luokkansa priimus ja opettajansa suosikki.
Pornhubissa siitä olisi tullut kymppitonnin kuussa tienaava runkkunukke. Se ei ollut täydellinen, kaukana siitä, mutta sen käärmeenlumoojan katse iski muhun ankkurinsa.

Perseestä lähti raskausarpia kuin seepranraitoja ja rinnat paukkuivat, kun se ajoi mua. Silti se oli seksikkäämpi kuin kukaan tai mikään.
Jostain syystä vain se sai mut kiihottumaan, oli sillä poskessa kermavaahtoa tai farkuissa reikä pakaran kohdalla.

Sen kevään aikana mä tulin joka viikko, se taas harvemmin. Mutta siitä huolimatta tiesin, että se nautti aivan yhtä paljon kuin mäkin.

Meidän kehot oli muovailuvahaa, kun se alkoi. Bongasin sen pariisilaisesta kahvilasta, kun sen katse virtasi muhun. Sen silmät stimuloi mun aivoja, mun kalussa juoksenteli päämäärätietoinen halu. Me ei sanottu sanaakaan, mutta me tiedettiin jo kaikki, mitä tulisi tapahtumaan. Meidän välisessä vetovoimassa väreili intohimo.

Kerran viikossa se kiipesi mun partsille alusvaatteissa, ja mussa satoi joka kerta, kun kuulin sen kapuavan palotikkaita. Kuorrutin sen nännit kermavaahdolla ja täytin sen pään humalaisella nautinnolla. Se imi musta pois kaiken ylimääräisen, kaiken turhan huolen ja yksinäisyyden, kaiken sen entisen, joka kaipasi ja etsi jatkuvasti jotain. Ja kun sen kieli tunnusteli mun suuta, mä unohdin kaiken ylimääräisen.

Olin aina ihaillut ranskalaisia tyttöjä, mutta se oli omaa luokkaansa. Se oli käärmeenlumooja.

Ja kaikki sen kanssa sujui aina kuin valssi. Me tanssittiin päällekkäin Beethovenin tahtiin, kosteat ihot valoivat toisistaan saviesineitä. Se paiskasi mut seinää vasten ja tunsin, kuinka sen rinnat painautuivat mun vatsalihaksiin. Himokkaita, ranskalaisia kielareita, mun käsi upposi sen karvoitukseen. Sen klitoris vinkui.

Mä pidin sen niskasta kiinni, kun paukutin takaa. Sen ruskeat kiharat viilsivät lattiaa ja rinnat pomppivat. G-molleja. Kun se kääntyi ja mä kumarruin suutelemaan sen kaulaa, se keikautti päänsä taakse, sulki pähkinäsilmänsä ja henkäili taas A:ta. Sen suusta nousi ilmaan Ranskan tuoksu. Kevät ja tuore yrttileipä, mustien baskereiden sametti.

Käärmeenlumooja.
Se jäi pelkäksi fantasiaksi, kun nousin lentokoneeseen kaulassa yhä sen punaista huulipunaa. Pyörittelin kihlasormusta nimettömässäni ja mietin, eikö se todella ollut huomannut sitä.

SadetanssijaWhere stories live. Discover now