Sadetanssija

Kesä '95

Oli kesä '95. Meidän viimeinen kesäloma lapsina.

Niinä päivinä me paistettiin vaahtokarkkeja ja laulettiin nuotiolauluja. Bandanat päissä, hiukset levällään ja takussa, sähköisinä tuppoina ilmassa. Kasvot auringonpolttamina ja täplittäminä.
Tehtiin lettejä ja käpykaupunkeja, hypättiin kallioilta pommeja veteen ja uitiin alasti selkää. Sormet mustikassa, kieli violettina, varpaiden kynnet mullassa. Kilpailtiin siitä, kuka tappaisi eniten paarmoja illassa ja kuka voittaisi valepaskassa.

Jesse soitti kitaralla The Beatlesin Here Comes The Sunia. Me rummutettiin trangiaa, vihellettiin tahdissa ja laulettiin melodioita. Oskar nousi laavun päälle leikkimään kapellimestaria. Sillä oli tosin kaksi kapellia: toisessa kädessä dildo ja toisessa puukauha.

Teltta pystytettiin aina paikkaan, josta oli kaunein näkymä auringonnousun aikaan. Pyykkinaru kahden männyn välissä, laitettiin spermaisia kalsareita ja pyyhkeitä kuivumaan. Me pestiin Oskarin kanssa iltaisin tiskit järvessä. Vesi tuntui lämpimältä kämmenissä, tuulenvire paijasi kasvoja ja pinta oli pinkkiä värinää. Oskar tapasi sanoa, että kato, kettu! Ja kun mä katoin, se tönäisi mut veteen ja hyppäsi hirnuen perään.

Iltanuotiolla keskustelu kiisi uskonnosta taruolentoihin, paranormaaleihin kokemuksiin ja urbaaneihin legendoihin. Yhtenä yönä mä en nukkunut, koska Juuli käännytti mut Slendermanin uskoon.

Oikeastaan harvoin mä nukuin kesänä '95. Me pantiin Jessen kanssa samassa teltassa kuin Juuli ja Titta, jotka nukkuivat lusikassa ja silloin tällöin kuusysissä. Oskar nukkui meijän kahden parin välissä - tai ainakin esitti nukkuvansa. Yöt olivat lyhyitä ja ohuita, märkiä ja lämpimiä.

Meillä oli kolme herätyskelloa: kirkkaus, pörräävät sudenkorennot ja kiljuvat lokit. Teltan seinämät olivat aina auringosta kuumat.

Jesse keräsi mustikat aamupuuroon, Titta keitti veden ja kaatoi hiutaleita maahan ja kattilaan. Meillä oli pahvilautaset kuin maailmantuhoajilla ja me seistiin jonossa kuin päiväkodissa. Haukoteltiin toisten selkiin, pestiin hampaat vain silloin kuin muut valittivat pahanhajuisesta hengityksestä.

Elokuun alussa kesänä '95 Juuli purki teltan. Se keräsi pyykkinarun ja kaivoi mustikkapuskiin tippuneet pyykkipojat nippuun sen käteen. Titta pakkasi rinkan, trangian ja sielunsa. Oskar jätti dildon ja puukauhan laavuun polttopuiden viereen seuraavien vierailijoiden varalle. Mä vedin Oskarin työntämät tikut ja oksat pois muurahaispesästä.

Jesse istui illalla kallioilla, soitti kitaralla John Lennonin Imaginea. Se ei hievahtanut, vaikka tartuin sitä olkapäistä. Jatkoi vain soittamista, soitti biisin kolme kertaa putkeen ilman taukoja. Se tuijotti vaaleanpunaista vettä ja taivasta ja pilviä ja aurinkoa, joka oli valumassa alas puiden latvojen taakse.

Mä sanoin sille, että meijän pitää lähteä.
Se sanoi mulle, että suksikaa te vaan sinne misä pippuri kasvaa, mää jään tänne.
Jesse sanoi sille, että turpa kii kultapieni tai jäät kyydistä.
Se sanoi Jesselle, että turpa kii ja anna mun olla rauhasa.

Me ahtauduttiin mun faijan vihreään Ladaan ja odotettiin, mutta Jesse ei tullut. Juuli sanoi, että sillä on asenneongelma ja käski käynnistämään kärryn. Mä astuin ulos kuskin paikalta ja marssin takaisin meidän leirialueelle.

Jesse istui yhä kallioilla ja soitti. Nyt biisi oli Guns 'N Rosesin Knockin' on Heaven's Door. Mä istuin sen viereen huokaisten. Jesse soitti ja katsoi auringon viimeisiä, heikkoja säteitä. Mä silitin sen olkapäätä mun peukalolla. Viimeisen kertsin kohdalla se nousi pystyyn. Kun biisi loppui, se hakkasi kitaransa palasiksi kallioon.

Aurinko oli laskenut. Lapsuus oli nyt takana päin, poissa ikuisesti.
Kesä '95 oli virallisesti ohi - palasina kallioilla.