Tumma Barbie

246 18 0
                                    


Jari seisoo Bellan takana. Hän seuraa, kun Bella rajaa huuliaan peiliin keskittyneesti katsoen.

Ensiksi on taiteiltu pohja, merkkiä Maybelline. Sitten silmät: ripsiväri on joku kivikautinen, kajaali on äidin meikkipussista pöllitty. Luomiväripaletti on lahja Jarilta, vuosipäivästä on jo kuusi viikkoa aikaa. Ja nyt ne huulet, joita Jari katsoo kuin oikeaa lottoriviä.

Bella on kaunis. Tai ei. Kaunis, kauniimpi, Bella. Bella on kaunein.

Hän on täyttänyt huulensa ja ottanut keväällä rintaimplantit. Kainalot ja jalat on laaseroitu, missään ei näy ylimääräistä karvan karvaa.
Tekoripset tekevät silmistä valtavan kokoiset ja kulmakarvat muistuttavat Instagram-mallia, nykyisen yhteiskunnan ihanteellista kliimaksia. Iho on virheetön ja botoxin ansiosta ryppyjä vailla. Kosmetologi kehuu sitä Suomen sileimmäksi. (Ja jos se olisi siitä kauniskasvoisesta homosta kiinni, maapallolla olisi rypytön tulevaisuus.)

Jaria ei kiinnosta rypyt. Sitä kiinnostaa vain Bella. Jätkä kietoo kätensä tyttöystävänsä lanteille ja vähän alemmaskin.
Vyötärö on pieni kuin tiimalasin ohuin kohta ja takapuoli treenattu, kiinteä ja sopivan muhkea, Jarin kämmenkoolle luotu.

Korot jalassa Bella näyttää tummalta Barbielta ruskeine hiuksineen ja kirkkaine silmineen. Mekko on pinkki, tiukka ja lyhyt, paljeteilla täytetty. Korvakorut ovat hopeaa, samoin kaulanauha.
Mitään ei puutu, mitään ei ole liikaa. Perfektionismin multihuipentuma. Yhteiskunnan ylin kauneuskerroin. Seksikkyyden jumalatar.

Jarilla tekee mieli. Hän hieroo Bellan pakaroita lempeästi. Huulet ovat kosteat, kun ne osuvat naisen niskaan.

- Jari, lopeta! Mä yritän keskittyä! Bella ärähtää ja saa Jarin kädet irtoamaan.

Hän sieppaa huulipunan valtavasta meikkikokoelmastaan, joka on levitetty vessan käsienpesutasolle kaikessa loistossaan. Nainen tönäisee Jaria kauemmas itsestään ja sanoo tarvitsevansa vielä viisi minuuttia.

Jari huokaa, räpeltää Bellan kiharrettuja hiuksia ja huokaa uudelleen. Ravintolaan on tehty lähtöä nyt kaksi tuntia, ja Jari on ollut valmis lähtöön yhden tunnin ja viidenkymmenen minuutin ajan.

- Beltsi. Mää oon susta vähän huolissani.

Tumman Barbien huulipuna pysähtyy. Hän kääntyy kulmat kurtussa katsomaan Jaria. Ryppyjä otsalle ei botoxin ansiosta tule.

- Miten niin huolissas?
Bellan ääni on närkästynyt. Syvältä kurkusta nousee pidätelty raivo.

- Sää et nykyään edes lähde kotoa ilman tuntien valmistautumista. Perut tapaamisiakin lyhyen varotusajan takia. Sää oot koukussa meikkiin ja hiustenlaittoon ja asujen valitsemiseen ja... Kauneuteen.

Jari hiljenee ja kääntää katseensa Bellan äkäisiin silmiin. Ne loistavat kirkkaansinisinä väripiilareiden ansiosta.

- Bella, sää oot sekasin.

Hetken kylpyhuoneessa kaikki pysähtyy. Bella seisoo Jaria vastakkain, katse on liimautunut ja pysyvä. Bellan sisällä pysähtyy, koneisto lakkaa toimimasta, ratakset menevät raiteiltaan. Pienen hetken ajan jokin on valmiina muutokseen, uuteen elämään.

Sitten sama vanha koneisto hyrähtää jälleen käyntiin.

Bella tuhahtaa ja laittaa huulilleen neljännen kerroksen huulipunaa. Hän ei ymmärrä, hän ei halua ymmärtää. Jari ei ymmärrä, Jari ei halua ymmärtää. Mutta yhteiskunta ymmärtää, kosmetologi ja kauneuskirurgit kyllä ymmärtävät. Kultasepänliikkeen myyjä, Zalandon verkkosivu ja Bellan sugar daddy kyllä ymmärtävät.

Jarilta puuttuu kromosomeja ja hermoyhteyksiä.

Bellan tekoripset viiltävät hänen kulmakarvojaan ja sekoittuvat samaan mustaan mattaan. Hän katoaa jälleen meikkipussimaailmaan, väreihin ja sävyihin, sileään pintaan.

Kestää vielä viisi kertaa viisi minuuttia, kunnes Bella lopettaa peilailun. Hän kyykkää valkoisen käsilaukkunsa lattialta ja vilkaisee vielä peiliin. Nälkä huutaa jo litteässä vatsassa. Ihana päästä syömään.

Tai ei syömään, mutta hienoon ravintolaan.

Kun tumma Barbie kääntyy ja ilmoittaa olevansa valmis, Jari ei enää seiso hänen takanaan.

SadetanssijaWhere stories live. Discover now