Sadetanssija

Siemen

Miina tuli sisään ulko-ovesta ja riisui sen vaatteet. Siis kaikki. Ei vain takkia ja kenkiä, vaan kaiken.
Mä istuin keittiönpöydän ääressä ja vedin popkornia kulhosta. Katsoin sitä päästä varpaisiin ja kysyin, mistä kiikasti. Se sanoi, että panettaa. Mä sanoin, että siinäs panettaa.

Sillä oli kyllä ihan kiva pornoviiva. Ja napakoru. Ja pinkit nännipihat. Mutta mua ei huvittanut. Mua kiinnosti enemmän lukea sarjakuvia seksittäristä kuin pökkiä reaalimaailman rakastajatarta. Sellainen mä kai vain olin kahdeksantoistavuotiaana. Eikä siinä ollut mitään ihmeellistä tai väärää.

Mutta Miina ei ottanut mun vastausta kielteisenä. Se tuli mun luo, nakkasi mun sarjakuvakirjan helvettiin ja istui mun syliin hajareisin, kasvot mua kohden. Mä sanoin että mitä sä teet, se siirsi kätensä mun jalkoväliin ja alkoi hieroa.

Ei vittu, mä ajattelin.
Ei vittu saatana, mä sanoin ääneen.
Lopeta, mua ei huvita, mä ilmoitin.

Se katsoi mua vähän pää kallellaan, vähän ihmeissään, mutta sen käden liike ei pysähtynyt eikä hellittänyt. Musta tuntui, että sen aivoissa raksutti sadistinen pimeä algoritmi, joka käänsi negatiiviset informaatiot positiivisiksi.
Se alkoi nuolla mun kaulaa ja vapaalla kädellä se tukisti hiuksia mun niskassa. Mä en tuntenut mitään, mulla ei herännyt kiihotus sen enempää kuin mielihyväkään.

Sen sijaan mun suussa oli ärsyttävän kova maissinsiemen. En meinannut millään saada sitä hampaalla katki. Se oli ongelmista pienin, mutta siihen oli hyvä kääntää huomio. Jotenkin kaikki muu hävisi, varsinkin se tunne, kun joku koskee liikaa ja väärin ja silloin, kun sitä vähiten haluaa.

Kun Miina tarttui mun vyön solkeen, mä sain sen siemenen halki mun takahampailla. Kun se veti mun penistä esiin, mä tönäisin sitä. Kovaa. Se putosi lattialle selälleen, lettu levällään. Ulvahti, hieraisi selkäänsä kulmat rutussa. Mua oksetti vähän, mutta mä olin liian kiireinen pureskelemaan sitä siementä loppuun.
Se sanoi, että mitä vittua. Sitten se sanoi, että se ei enää tunne mua.
Mä muhensin sen siemenen, käännyin katsomaan sitä ja nielaisin.

Ei sun vittu tarvi tuntea ihmistä lopettaakses silloin kun se pyytää sua lopettaa. Mä sanoin ettei mua huvita. Mikä antaa sulle sellasen käsityksen, että se tarkottaa et jatka. Mikä vitun oikeus sulla on koskea muhun, mikä vitun oikeus sulla on astua ovesta sisään ja riisua ittes ja istua vittu vielä mun syliin kun mä en oo missään vaiheessa sanonu että mä haluan tätä. Ja sä et oo kysyny. Jos sun kiima menee jotenki mun itsemääräämisoikeuden edelle niin vittu hommaa hoitoa huora.

Miina oli noussut seisomaan. Sen vaaleanpunaiset nännipihat kuvotti mua, sen pornoviiva näytti vinolta ja risuiselta siitä kulmasta. Ja sen napakoru, enhän mä edes pitänyt napakoruista.

Se näytti siltä, että se olisi halunnut sanoa jotain. Se avasi sen suun, mutta sulki sen sitten. Jokin osa musta olisi kovasti halunnut kuulla, miten se olisi puolustanut tekoaan. Toinen osa musta olisi alkanut huutaa sen päälle että painu vittuun täältä.

Se väisti mun katseen ja lähti ovelle päin, kumartui, poimi sen sukat, käänsi ne oikein päin ja laittoi ne ensimmäisenä jalkaan. Sitten se puki stringit, rintaliivejä se ei edes käyttänyt. Sitten paidan, sitten housut. Mä panin merkille, että se ei pitänyt kiirettä. Ja välillä se katsoi jonnekin tyhjyyteen, ei muhun, jonnekin kauas musta.
Mä kävin hakemassa sen lattialle viskaaman sarjakuvakirjan. Istahdin tuolille, otin popkornin kulhosta. Kun söin sitä, hymähdin mielessäni.
Siinä ei ollut hankalaa siementä.

Ovi sulkeutui eikä se avautunut vasta kuin seuraavana iltana. Silloin Miina tuli hakemaan joitain tavaroitaan. Mä kysyin haluaako se popkornia, vaikka kulhossa oli jäljellä vain siemeniä. Kovia, hankalia siemeniä. Mä en tarvinnut enää niitä, enkä mä enää pitänyt popkornistakaan.