kiss my sins away

part 80 : samuel

Minulla on arvaukseni, mutta en sano sitä. Antaa tyttöjen intoilla. "No mikäs se on?"

Siiri heiluttaa irtopäätä ja rojahtaa lattialle nauramaan. Saga tekee samoin. He ulvovat ja nauraa räkättävät niin lujaa, että se saa 2-vuotiaan Sampon itkemään. En edes huomannut häntä siinä, mikä on ihan yleistä meidän kotona. Vauvoja vain lojuu nurkissa. "Olkaapa nyt ihmisiks", sanon tytöille lempeän toruvasti ja he väläyttävät pikkuiset maitohampaansa (tai no, Saga näyttää kaikki muut paitsi etuhampaansa, jotka ovat näköjään irronneet) ja pyytävät anteeksi. Olen melkoinen auktoriteetti täällä. Kuningas Samuel. Minut tässä pitäisi kruunata.

Otan rääkyvän Sampon syliini ja kävelen alakertaan, jonka olohuoneesta löydän uunituoreet 14-vuotiaat pikkusiskoni selaamassa puhelimiaan. "Mitäs teinit?" sanon heille saaden heidät kikattamaan.

"Kiva ku sä tulit", Sanni (toinen identtisistä kaksosista) sanoo. Tai ainakin uskoisin sen olevan Sanni. He muistuttavat päivä päivältä enemmän toisiaan ja jopa minun on vaikea erottaa heitä välillä. He ovat pukeutuneet myös juhlapäivän kunniaksi identtisesti.

"Makeet hupparit", sanon ja osoitan keskellä hupparia olevaa Filan merkkiä. "Onko noi isältä?"

"Just joo, ihan ku se osais tällasia ostaa", Selma nousee seisomaan ja tulee lähemmäs. Hän katsoo ympärilleen ja madaltaa ääntään. "Nää tuli postissa. Sirulta ja siltä pojalta."

"Oikeesti?" kysyn ja vedän hänet sivuun uunituoreen hupparin rintamuksesta saaden Selman kiljaisemaan.

"Hullu, sä rikot sen!"

"Fila on laadukas merkki, ei se tosta mee rikki", sanon tietävänä. "Mut mitä vittua ootteko ollu yhteyksissä?"

"Älä kiroile", Sanni toruu takaani. Hänkin tuli näköjään perässä. Pyöritän hänelle silmiäni.

"Ei me tiietä missä se asuu. Tuli vaan lappu et pitää hakee postipaketti ja me pyöräiltiin eilen hakemaan se", Selma sanoo ja ojentaa taskustaan pienen kortin. Tunnistan tuon käsialan samantien.

Onneks olkoon ja tervetuloa karmaisevaan teini-ikään!
t. Siru ja Marius
Ps: Ettehän te voi olla teinejä ilman Filaa???

Kuulen nuo lauseet korvissani pikkusiskoni äänellä, ja se saa samantien hymyn huulilleni. Hitto, tämä talo on niin hiljainen ilman häntä. Ilman Saaraa.

Tiedän, että 14-vuotias on myös aivan liian nuori kuulemaan perheemme sisällä vallitsevista salaisuuksista. Samaan aikaan 14-vuotias on myös aivan liian fiksu, joten he ovat kyllä huomanneet asian, joten uskallan kysyä. "Onko isä puhunu mitään?"

"Noup", Sanni sanoo suu tiukkana viivana ja iskee kätensä hupparin etutaskuun. "Ei täällä kukaan puhu niistä. Paitsi pikkuset kyselee kokoajan."

"Eikö edes äiti?" kysyn ihmeissäni.

"Ei", Sanni sanoo ja näyttää apealta. "Ei se puhu oikeen mitään enää."

Sydämeni särkyy vähän noista sanoista.

"Kaikki järjestyy", sanon ja pörrötän heidän hiuksiaan. Se saa heidät kiljaisemaan, koska pilaan kuulemma heidän kampauksensa rasvakäsilläni. Naurahdan.

14-vuotias on onneksi vielä aika pieni.

***

"Puhalla kovempaa! Ei tosta tuu mitään! Iskä, voisitko tulla puhaltaan?" Sebastian huutaa ja hyppii tasajalkaa niin että hänen silmälasinsa meinaa tippua nenältä. Yritän puhaltaa niitä kuuluisia vaaleanpunaisia ilmapalloja täyteen ilmaa, mutta se ei onnistu sisarusteni naurattaessa minua kokoajan.