kiss my sins away

part 64 : huono vai hyvä asia

"Mitä sit tapahtu?" kysyn, ja huomaan Antonin leukaperien kiristyvän. "Anteeks ku kyselen, mut haluun vaan tietää."

Anton ottaa pitkän kulauksen kahvistaan. "No se paskiainen joutu siit sairaalaan ja jouduin maksaa vitulliset korvaukset siit. Onneks porukoil on massii. Ei se kehtaa näyttää naamaansa missää mis mä oon."

"Mitä Rosa siihen?"

"No sitä nyt ei kiinnosta mikää muu ku vaan se ite. Sehän vaan pönkittää sen egoo ku kaks jäbää taistelee siit."

"Just."

"Mut siit on jo yli vuos aikaa. Sen jälkeen olin paskas jamas tosi pitkään mut sit yks sellanen sinisilmänen brunette pelasti mut ja mul on kaikki hyvin nyt", Anton virnistää. Voisi kuvitella, että olisin järkyttynyt saatuani tietää poikaystäväni olevan kykeneväinen hakkaamaan jonkun sairaalakuntoon, mutta nuo viimeiset sanat sulattavat sydämeni.

"Kuka lie", vastaan silmiä pyöritellen.

"Et sä sitä tunne", Anton naurahtaa. "Se hyppii pituushyppyy kännis keskel tietä ja heittelee puhelimii koulun käytävil. Ihme hörhö."

"Fuck you", sanon ja näytän hänelle keskisormea. Anton hymyilee suloista hammashymyään ja tunnen oloni niin onnekkaaksi. Miten minulla on käynyt niin hyvä tuuri, että olen saanut tuollaisen söpöliinin itselleni?

"Mulla tuli siitä Rosasta mieleen Henna", sanon kun saan imaistua viimeiset jääkahvini lirut kitusiini.

"Jep, molemmat sellasii vitun lorttoi", Anton mutisee.

"Ihme naismaku sulla."

"Ei Rosa näyttäny tolta viel sillon ku alettii seurustelee. Se oli sillon hei 14-vuotias. Sil meni ton huultentäytön kaa vähä överiks ku sen faija maksaa sille ihan kaiken. Kai se on laittanu sen poskipäihinki jotai täytettä. Se oli ennen ihan eri näkönen."

Luen rivien välistä, että Rosa on ollut Antonin mielestä joskus erittäin kaunis, koska hän alkoi puolustelemaan häntä, joten päätän loukkaantua. Osoitan mieltäni nostamalla leukaani ylimieliseen nostokulmaan ja käännän katseeni ulos.

"No mikä nyt tuli?"

"Ei mikään."

"Saaraaaa", Anton sanoo kulmat kurtussa. "Et sä oo tollanen."

"Ai millanen?"

"Mustis."

"No oonhan", vastaan edelleen katse ikkunassa.

Anton puristaa huulensa tiukaksi viivaksi, jotta ei purskahtaisi nauruun. "Etkä oo. Ja kyl sä tiiät et mä tykkään enemmän sellasist luonnonkauniista pituushyppääjistä."

"Ihan hyvä vastaus", vastaan, mutta se ei ihan täysin tyydyttänyt. "Jatka."

"Esimerkiks yks Kantolan Saara, jolla on maailman kauneimmat silmät ja hymykuoppa huulen alla vasemmal. Se on salee karannu sen poskesta ku se ei kestäny Saaran söpöyttä."

Naurahdan.

"Meniks vähä överiks?"

"Vähä", vastaan. "Mut hyväksytään."