kiss my sins away

part 43 : niin mun tuuria

"Kiitti hei äskeisestä", sanon ja karistan tupakkaani.

"Mitä?"

"Anton oli ihan raivona."

"Kyllä se leppyy", Jesse sanoo huolettomasti ja puhaltelee savurenkaita. "Kyllä se tajuaa et oot parasta sen elämässä ja että se on ihan urpo. Ei oo eka kerta."

"Miten nii?"

"Oon pari kertaa aikasemmin ollu tässä tilanteessa, et Anton luulee meistä jotain."

Katson Jesseä silmät pyöreinä. "Häh? Millon muka?"

Jesse tulee lähemmäs ja nojaa toisella kädellä seinään. "Muistatko ku oltiin käytävällä ja Anton tuli Hennan kans portaista? Siinä eka vihje."

Koitan muistella kyseistä tilannetta. Jesse sattui tulemaan portaikkoon samaan aikaan kanssani ja hän kysyi minulta silloin, tehtiinkö Antonin kanssa jotain lukion bileiden jälkeisenä yönä. Henna ja Anton tuli ovista portaisiin ja Henna yritti tunkea lakritsapiippua Antonin naamalle ja Anton hermostui heti meidät nähdessään. Ajattelin silloin, että hän varmaan vihaa minua niin paljon.

Ei vihannut. Hän vihasi minua ja Jesseä yhdessä.

"Nään miten sun aivot raksuttaa, beibe", Jesse virnuilee. "Anton kysy multa pari päivää sen jälkeen et onko meillä jotain ja mä vakuutin et ei oo. Sit meistä tuli best friends."

"No et vakuuttanu sitä tarpeeks hyvin", vastaan apeana. "Mikä se toinen kerta oli?"

"Sanoin sua vaan hyvännäköseks ja jäbä veti heti hirveet kilarit", Jesse sanoo huolettomasti kuin tuollainen olisi hänelle arkipäivää. "Mut en tajuu siinä sitä ongelmaa ku sä oot kaikkien mielestä hyvännäkönen. Antonin mielestä varsinki."

Tunnen pienen ylpeyden tunteen omasta itsestäni. "Kiitti, toi piristi mun päivää."

"Ilo oli minun puolellani madame", Jesse virnistää ja pörröttää hiuksissani olevaa puolinutturaa. Ja juuri silloin, maailman huonoimmalla hetkellä, tupakkanurkalle ilmestyy Anton.

Hänen vanavedessään kuka muukaan kuin Henna Vitun Himberg.

"Saara Kantola! Röökillä! No nyt on maailmankirjat sekasin", Henna huudahtaa. Tilanne on pahin mahdollinen, tekisi mieli vajota maan alle. Minä siinä nojaamassa seinää vasten ja Jesse pörröttämässä hiuksiani. Voi vitunvitunvitunvittu. Anton seisoo siinä kolmen metrin päässä, rinta täynnä ilmaa ja katse täynnä jotain, mistä en saa selvää. En tiedä onko se vihaa, surua vai raivoa, mutta sen tiedän että mitään hyvää se ei ainakaan ole. En pysty päästämään ääntäkään, joten puristan suuni väkisin puolihymyyn vastaukseksi. Tunnen oloni jäykäksi jääpuikoksi.

"Mitäs Jesse?" Henna avaa suunsa uudestaan (josta olen ensimmäistä kertaa elämäni aikana onnellinen). "Tuuks säki pikkulauantai-bileisiin?"

Pikkulauantai-bileet on epävirallisia lukion bileitä satunnaisin keskiviikko-illoin. Oppilaskunnan viihdevastaavat vuokraavat jonkun pienen tilan ja biletetään keskellä viikkoa ilman mitään erityistä juhlan aihetta. En ole ikinä käynyt niissä, eikä torstain krapula-koulupäivä kauheasti houkuttele. Näen sivusilmällä Antonin sytyttävän röökin ja selaavan puhelintaan. Hän ei ilmeisesti ole innokas osallistumaan keskusteluun.

"Todellaki, beibe", Jesse lepertelee Hennalle. Hymyilyttää. Jesse on niin naistenmies — joka ikinen vaginan ja tissit omistava ihminen on Jesselle beibe. Vaikka Henna lähestulkoon yritti raiskata Antonin muutama päivä sitten, täällä näköjään unohdetaan kaikki nopeasti. Unohtaisipa Antonkin yhtä nopeasti. Paitsi Hennan horoilun hän saisi kyllä pitää mielessään, mutta heidän yhdessäolo kertoo sen, että asia on painettu villasella. Tosi kiva.

"Aattelin olla ihan vitun kännissä", Jesse tuulettaa. "Kai säki tuut, Antonius?"

Hätkähdän. Pelkään, että Anton repeää liitoksistaan, alkaa raivota Jesselle, joka johtaisi siihen että Henna kuulisi kaiken, jonka jälkeen varmasti ihan koko kaupunki vanhempani mukaan lukien saisi tietää. Ristin kädet mielessäni ja rukoilen, että niin ei käy.

"Tekis kyl mieli bissee", Anton murahtaa katse edelleen puhelimen näytöllä.

"Nonii mahtavaa! Alottelut varmaan taas Elisan kämpillä? Juomapelejä? Anyone?" Jesse innostuu. Anton nyökkää viimein ja pieni hymynkarekin vilahtaa hänen huulillaan.

"Vitun jees", Henna sanoo ja kääntää flirtti-katseensa Antoniin. "Nähään sielä sit."

He alkavat jutella keskenään bileistä ja mitä shotteja aikovat siellä tehdä ja kuinka paljon aikovat niitä vetää. He ovat kuin en olisi paikalla ollenkaan. Kukaan heistä, edes Anton, ei katso minua päinkään. Tunnen oloni näkymättömäksi. Tällaista elämäni on ollut täällä aina. Kukaan ei edes ajattele, että umpilesta Saara Kantola tulisi minkään sortin bileisiin, joten ei edes kutsuta. Häntä ei ole olemassa. Kaikki ajattelevat, että olisin bileissä vain se ärsyttävä tyyppi, joka seisoo nurkassa vesilasi kädessään nokka pystyssä ja katsoo muiden juomista paheksuen. Inhottaa, että he eivät anna minulle edes mahdollisuutta. Kurkkuani alkaa kuristaa taas pitkästä aikaa, joten tumppaan tupakan ja luikahdan vähin äänin roskakatoksen toiselta puolelta takaisin koulun pihalle.

Silloin kuulen pääni sisällä vaimean äänen.

Likainen huora.
Pala helvetissä.

Paholaiset tulivat takaisin.