kiss my sins away

part 20 : oot uskomaton

"Sähän osasit täydellisesti äsken", huomautan, kun Markku on kuuloetäisyyden ulkopuolella.

"Ei se sille kuulu", Anton vastaa. "Elämä on helpompaa ku kukaa ei odota sult mitään."

"Oot uskomaton."

"Säki", Anton virnistää, kunnes pyyhältää ohitseni ja istuu nurkkapulpettiin. Menen itse istumaan eturiviin — saksa on lempiaineeni koulussa ja minulla on pakkomielle saada joka kurssista vähintään kymppi. Täällä ei yksikään Anton Gonzales onnistu viedä keskittymistäni muualle. Plärään tehtäväkirjaani silmäillen vasenta alanurkkaa ja pysäytän kun näen Antonin käsialan.

sori mun käytös sillon
anna mun hyvittää se jotenki
pliiiiis
koodaa mulle
<3

Anteeksipyyntö yllättää minut täysin, ja vielä enemmän minua yllättää Antonin puhelinnumero viestin lopussa. Kurkkaan takapulpettiin Antonin suuntaan, hän katsoo minua huulet söpösti mutrussa ja kädet ristissä, ja hän muodostaa huulillaan sanan anteeks. Hymyilen ja nyökkään häntä kohti hyväksymisen merkiksi. Anton tuulettaa ja hymyilee suloisesti takaisin.

Vatsaani vääntää. Anton taisi juuri muuttua saksantuntia kiehtovammaksi, sillä en pysty ajattelemaan enää mitään muuta.

***

Tuuli paiskoo hiuksia kasvoihini, kun pyöräilen kotiin Mintun luota. Tuuli ujeltaa myös ikävästi rikottujen farkkujen koloista sisään pyyhkien samalla myös pois muiston Antonin kosketuksesta. Anton lähti jo ensimmäisen saksan tunnin jälkeen jälki-istunnostaan pois. Se harmitti, mutta matkalla ovelle hän iski mulle silmää, jolloin meinasin vähintään pyörtyä kun hän näytti niin ihanalta.

"Kotiin menossa?"

Kuin tyhjästä Otto pyyhältää jostain pyöränsä kanssa viereeni. Hänen äänensä on niin ärsyttävän tekopirteä.

"Jep jep", vastaan hengästyen.

"Olitko Mintulla?"

"Joo."

"Mennäänkö yhtä matkaa?"

"Vaikka."

Ajamme eteenpäin kiusallisen hiljaisuuden vallitessa. Onneksi tässä on enää vajaa kilometri, kun Otto kääntyy jo kotipihalleen.

"Aika nolo juttu sielä ruokalassa", Otto rikkoo hiljaisuuden lopulta. Katson häntä hänmentyneenä. "Ku teillä oli samat vaatteet sen uuden pojan kans", Otto selventää ja olen melkein ajaa ojaan, kun joudun mulkaisemaan häntä.

"Ai miten niin nolo juttu?"

"No onhan se vähän noloa, ku sulla on tollaset — no, tollaset poikien vaatteet", Otto sanoo ja alkaa lopussa änkyttää vaivautuneena. Hämmennyn lisää ja pysäytän pyörän.

Otto pysähtyy myös parin metrin päähän. "Mitä tarkotat?" tivaan ja laitan käteni puuskaan. "Miks se on susta noloa?"

"No se uus poika on joku narkkari kuulemma. Ja sulla on samat vaatteet jonkun ongelmanuoren kans, nii onhan se noloa jos sut leimataan kans narkkariks tai jotaki", Otto sanoo ja punastuu korviaan myöten heti lauseen sanottuaan.

Tuijotan häntä suu auki. Tiesin, että Otto on tyhmä, mutta noin tyhmä?

"Ja sitte ku yleensä tytöillä on nättejä vaatteita, sellasia tyttömäisiä, eikä tollasia rikkinäisiä housuja ja miesten paitoja", Otto jatkaa vielä, joka saa hermoni palamaan karrelle.

"Ootko tosissas?" älähdän ja astelen pyöräni kanssa Oton viereen. "Mä saan käyttää ihan mitä vaatteita mä ikinä haluan", jatkan jostain piilosta löytynyttä tarmoa äänessäni ja Otto nielaisee.

"Saat saat, älä nyt hermostu, en mä pahalla", Otto selittää paniikissa ja yrittää ottaa jonkin sortin koiranpentuilmettä kasvoilleen. On jo liian myöhäistä, vaikka se ei kyllä auttaisi häntä muutenkaan. Ei ole ikinä auttanut, eikä auta nytkään.

"Ai et pahalla?" sanon ja alan korottaa ääntä. "Sun mielestä mun pitäs siis kulkee jossain uskovaisten mammojen koltuissa ja näyttää vaan siveellisiltä varteenotettavia uskovaisia rinnallakulkijoita varten?"

"En mä nyt sitä tarkottanu, Saara, mä —"

"Eli meillä ei saa olla omaa tyyliä, kun ollaan uskovaisia tyttöjä? Häh? Miks mun pitäs miellyttää yhtää ketään?" latelen kysymyksiä kiivastuneena ja Oton posket muuttuvat punaisemmiksi jokaisen kysymyksen myötä. "Ja Anton ei oo mikään narkkari."

"Kuulin, et—"

"Ja vaikka oliskin nii se on silti miljoona kertaa parempi ihminen ku sinä, senki kaavoihin kangistunu sovinistinen idiootti", lopetan ja polkaisen pyörän käyntiin enkä katso taakseni.

Sanoinko oikeasti noin?

Toinen puoli sisälläni tanssii ripaskaa äskeisen mahtavan sanallisen ilotulituksen vuoksi, ja uskovainen puoleni taas nyyhkii pimeässä nurkassa, ristii kätensä ja yrittää keventää synnin taakkaa pyytäen anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.