Murtunut taistelija

37: Seuraava siirto

(Editoitu)

"Oletko ok?" kysyn Tobiakselta puhelimen välityksellä. Linja on hiukan heikko, mutta voin kuulla hänen vaimea myöntävän vastauksen ja jonkin pitkän selityksen, jota en kuule kokonaan.

"Pidämme huolta, että järjestys säilyy vielä muutaman tunnin ajan. Pysy siellä, missä oletkin. Tulen luoksesi sitten kun kaikki on turvallista. Muista, sinulla on kohde selässäsi", muistutan häntä.

"...Ei hätää... Kaik..k.. Kunnos...a", kuulen hänen vastaavan rätinän seasta. Ilmeisesti radiotorni vioittui hyökkäyksessä ja sotkee linjoja. Niin isäni selittää vieressäni. Hänkin kuuntelee Tobiaksen katkonaista ääntä.

"Pysy paikallasi", muistutan vielä ennen kuin lopetan puhelun ja ojennan kännykän isälleni. Hyökkääjät perääntyivät noin tunti sitten ja olemme rajanneet tuhoutuneen alueen poliisiteipillä. Uteliaat ihmiset pidetään loitolla aidoilla ja poliisien muodostamalla ketjulla ja sekä omat, että vihollisten ruumiit vietiin pois kaduilta.

"Aita täytyy korjata tai peittää jotenkin ja nopeasti", sanon isälleni ja tämä nyökkää.

"Soitan pian rakentajille. En usko, että sinua enää tarvitaan. Mene suojelemaan presidenttiä", isäni sanoo ja nyökkään hänelle kiitollisena ennen kuin käsken sotilasta antamaan minulle kyydin.

Käytän sotilaan puhelinta ja kysyn matkalla Tobiakselta, missä he ovat. Arvatenkin hän todella otti käskyni kirjaimellisesti, sillä hän sanoo olevansa neuvoston luona, kokoustilassa, jossa neuvosto yleensä on. Kuinka helppoa olisi piirittää heidät sinne, kun he ovat mitä ilmeisimmässä paikassa. Ainakin Tobias vastasi, joten kukaan ei ole hyökännyt heidän kimppuunsa. Vielä...

"Pidämme samalla kokouksen, kun olet saapunut." Tobias laittaa vielä viestiä ennen kuin ojennan puhelimen takaisin ja odotan vain malttamattomana, että olemme perillä.

Kaupungin kadut ovat hiljaiset ja voimme rauhassa ajaa autolla sen läpi. Hyökkäys pelästytti ihmiset ja ennen kuin merkki annetaan, suurin osa heistä ei tule ulos taloistaan.

"Jätä tähän ja palaa sitten takaisin ryhmäsi luo", ohjeistan sotilasta ja tämä jättää minut kerrostalon juurelle ennen kuin lähtee ajamaan takaisin taistelupaikalle. Eversti varmasti järjestää heille vartiovuoroja ympäri kaupunkia ettei samanlainen hyökkäys toistu. Ainakin toivon niin. Jos Eversti ei tee niin, pakotan hänet.

Tobias odottaa minua ovella niiden muutaman sotilaan kanssa, joiden käskin vahtimaan häntä.

"Olet kunnossa", hän henkäisee ja rutistaa minut melkein hengiltä.

"Minähän lupasin", vastaan ja katson sotilaita, "Teitte hyvää työtä, mutta minä jatkan tästä. Palatkaa ryhmiinne ja sanokaa Everstille, että hän saa järjestää vahtivuoroja ympäri kaupungin rajaa."

"Eversti saapui hetki sitten kokoukseen, sir", toinen sotilaista huomauttaa.

"Tietenkin. No, jos isäni on siellä, sano sama hänelle. Hänkin voi organisoida sopivat vuorot", vastaan ja sotilas nyökkää. Ne nyökkäävät vielä yhdessä Tobiakselle ennen kuin lähtevät.

"Miten taistelu sujui? Ilmeisesti voititte, mutta millä hinnalla?" Tobias kysyy, kun sotilaat ovat pois kuuloetäisyydeltä.

"Liian kalliilla. Hyökkääjiä ei ollut paljon ja osa vetäytyi. Maassa makasi enemmän heitä, kuin meitä, mutta arvioisin noin viidenkymmenen miehen tappion", vastaan ja Tobias huokaa hieroen ohimoaan.

"Omaisille täytyy lähettää viesti, mutta se on vasta myöhempi murhe. Nyt täytyy keskittyä kokouksen aiheeseen. Tule, muut odottavat."

Neuvoston jokainen jäsen istuu jo pöydässä, paitsi isäni, joka on yhä taistelukentällä, sillä hän ei ole niin tärkeä neuvoston jäsen ja oli tärkeämpää, että hän jäi sinne organisoimaan asioita. Näen kuitenkin Everstin omalla penkillään. Hän on tullut suoraan taistelukentältä, sillä hänellä on yhä taisteluasu veressä ja hänen otsassaan on kuivunut verivana. Hän on yhtä yltä päältä hajonneen aidan betonipölyssä kuin minäkin. Voin kerrankin nähdä iän uurtamat rypyt hänen kasvoillaan, joita lika ja huoli vain vahvistavat.