Murtunut taistelija

27: Tunteet

(Editoitu)

Sean yrittää pysyä perässäni, kun kävelen ripeästi kaupungin läpi samaa matkaa kuin tulimme. Poikkean muutamista kaduista eri kaduille, mutta se vain nopeuttaa matkaa.

"Nic odota!" Sean huutaa perääni muutama askel jäljessä. Hänen kuntonsa ei ole parantunut ollenkaan ja minun kuntoni ei ole muuta tehnytkään.

"Puhua mistä?"

Jätän vastaamatta kysymyksiin ja pamautan ovet auki rakennuksesta, josta vain tunti sitten lähdin ilomielin.

"Tobiaksenhan asunto oli tässä rakennuksessa eikö niin? Se jossa nukuin", kysyn nyt minut kiinni saaneelta Seanilta.

"Juu, mutta..." hän aloittaa.

"Hyvä. Mikä kerros ja huone?" jatkan kyselyä samalla, kun menen portaita kohti.

"Se on 21 kerros ja huone on ainoa koko kerroksessa, mutta... Nic!" hän huutaa perääni, kun alan juosta portaita pitkin ylös. Sean hölkkää ensimmäiseen kerrokseen asti, mutta jää paikalleen, kun huomaa ettei saa minua mitenkään kiinni. Olin jo muutenkin kolmannen kerroksen puolessa välissä ja Seanilta näytti alkavan kunto loppua.

Ilman ongelmia juoksen 21:n kerrokseen ja pysähdyn hengähtämään vasta portaiden päässä. Hengitykseni on yhä raskasta, kun kävelen ainoan oven luokse ja koputan. Kestää hetki ennen kuin mitään tapahtuu, mutta pian kuulen kopinaa ja sekaisen näköinen Tobias avaa oven. Hänellä on päällä mustat shortsit ja väärin päin oleva valkoinen paita. Hän näyttää yllättyneeltä, mutta päästää minut sisään. Heti oven edessä olevalla tuolilla on valkoinen pyyhe ja Tobiaksen hiuksista valuu vettä.

"Keskeytinkö jotain?" kysyn ja viittaan Tobiaksen hiuksiin ja väärin päin olevaan paitaan. Tobias pudistaa päätään ja ottaa paitansa pois kääntäen sen oikein päin.

"Olin suihkussa ja siltä varalta, että olisit ollut joku neuvoston jäsenistä, en halunnut avata ovea pelkkä pyyhe lantiolla", hän vastaa ja ottaa pyyhkeen hangaten hiuksiaan kuiviksi.

"Oliko sinulla asiaa?" hän kysyy ja menee peremmälle huoneeseen.

"Kävimme Seanin kanssa äitimme haudalla", tokaisen ja Tobias pysähtyy.

"Niin.... Sean valitsi kiven ja kirjoituksen. Piditkö siinä? On harmillista etten saanut äitisi ruumista, joka olisi voitu haudata", hän vastaa.

"Se... En tiedä, mitä siinä luki paitsi äiti. En osaa lukea ja Sean ei tulkannut. Hän kai unohti, koska osaa itse nykyään lukea. Muuten kivi oli koruton", vastaan totuudenmukaisesti.

"Etkö osaa lukea?" Tobias hämmästelee ja menen heti puolustuskannalle.

"Serverissä ei ole kouluja eikä äitikään osannut kunnolla. Joten ei ollut ketään, joka olisi opettanut", vastaan puolustavasti.

"Anteeksi. Unohdin täysin", hän vastaa ja huoneeseen laskeutuu hiljaisuus, jonka Tobias sitten rikkoo.

"Sean valitsi kiven ja kirjoituksen", Tobias kertoo, "Hän laittoi hautakiveen perinteisesti kuolinpäivän ja kovin erikoisen muistopuheen. Jotain tämän tapaista kuin: Äiti. Haamu eläessään, haamu kuollessaan," Tobias hymähtää.

"Ei perinteisin teksti, mutta Sean sanoi, ettei Serverillä haudata ihmisiä, joten ymmärrettävää."

"Sean ei ole oikeasti noin synkkä. Tuo on ennemminkin jotain, mitä minä sanoisin", vastaan ja Tobias katsoo minua hiukan omituisesti.

"Osaat vieläkin yllättää minut", hän tokaisee.

"Vieläkin? Olen yhtä mysteeriä. Siitä puheen ollen, miksi halusit minun ryhtyvän salamurhaajaksi?" kysyn vaihtaen puheenaiheen.