Murtunut taistelija

17: Verinen hiekka

(Editoitu)

Hiekkapyörre seuraa perässäni ja tuntuu vain lähenevän. En millään pääse sitä karkuun.
Yön kuun valossa hiekan seasta kiiltää vihreää valoa ja maa alkaa täristä hiekkapöllyn tullessa yhä lähemmäs. Tuulen suhinan seasta kuulen hiljaista sihinää kuin revennyt kaasuputki. Matalaa ja voimakasta.

Maa tärisee allani ja jalkani pettävät altani hiekan liikkuessa. Kaadun suoraan maahan kädet edellä ja saan vaatteet täyteen hiekkaa. Minua huolettaa kuitenkin enemmän liikkuva hiekka takanani.

Kompuroin pystyyn ja yritän lähteä taas juoksemaan, mutta jokin tarraa kiinni nilkkaani ja kamppaa minut uudestaan maahan. Käännyn hätiköiden ympäri ja hakkaan nyrkillä vihreää pitkää liinaa, joka on kietoutunut nilkkani ympärille. Jokin hiekan seassa mylvii, kun nappaan aiemmin metalliesineestä katkaisemani terävän palan ja katkaisen liinan. Terävä pala toimi hyvin väliaikaisena puukkona.

Odotin... En tiedä mitä odotin, mutta en todellakaan odottanut, että liinan katkaistuani, sen päistä alkoi suihkuta tulipunaista verta. Korviavihlova mylväisy kuului hiekan alta ja hiekka edessäni räjähti ilmaan. Yhtäkkiä edessäni oli yli seitsemän metriä pitkä ja melkein kaksi metriä paksu käärme. En tiedä paljoa käärmelajeista. Niitä ei ole paljoa Serverissä, mutta päättelisin tämän käärmeen vihreää nestettä tihkuvista hampaista, että se on myrkyllinen. Ja jos myrkky ei minua ehdi tappaa, niin käärmeen hampaat, jotka olivat kuin todella terävät tikarit, tappaisi minut erittäin varmasti. En ikinä pärjää pienellä metallinpalallani tätä petoa vastaan. Miten tällaisia olentoja on edes olemassa? Nykäisen ilmeisesti käärmeen hännän katkaistun pään irti nilkastani ja heitän sen monta metriä kauemmas minusta inhosta väristen veren yhä valuessa siitä. Hännän pala oli ehtinyt jo värjätä farkkujeni lahkeet ja hiekan jalkojeni ympäriltä punaiseksi. Hiekka oli nyt punaisempi kuin ennen.

Pedon kellertävät silmät porautuvat minuun ja sen kurkusta kuuluu ihoni kananlihalle nostattavaa sihinää. Otan metallinpalasta tiukemman otteen ja sen terävä pää pureutuu kämmeneeni saaden sen vuotamaan verta. Käärmeen sieraimet laajenevat sen haistaessa vereni ja se luikertelee lähemmäs avaten suunsa. Se työntää kielensä ulos ja sihisee syljen lentäessä naamaani. Pysyn aivan jähmettyneenä istuessani hiekalla ja pidätän hengitystä, kun käärme tuo päänsä lähemmäs alas. Se sihisee taas ja kääntää sitten päänsä suoraan minua kohti tuijottaen minua sen sierainten väristessä. Kuu toi vähän aikaa sitten sen verran valoa, että näin käärmeen jotenkuten, mutta nyt kuu meni pilvien taakse ja erotan käärmeestä vain ääriviivat sekä sen keltaisena hohtavat silmät.

Hivutan hiljaa käteni, jossa on metalliterä, eteeni ja valmistaudun hyökkäykseen. Hiekka siirtyy äsköisen liikkeeni takia ja käärme värähtää, nousten sitten yhtäkkiä koko pituuteensa ja sihisten kimeästi. Se paljastaa terävät hampaansa ja hyökkää.

Kierähdän äkkiä sivulle käärmeen iskeytyessä hampaat edellä siihen kohtaan, jossa juuri istuin. Otan tikarini tiukkaan otteeseen ja sivallan sillä käärmettä sen noustessa takaisin ylös yhtä nopeasti kuin syöksähtäessään alas. Käärme sihahtaa ja yrittää taklata minut hännällään. Pääsen juuri ja juuri pois alta.

Nouse hoippuen ylös seisomaan ja samalla käärme pamauttaa minua hännällä selkään niin, että lennän eteenpäin mahalleni maahan kaiken ilman paetessa keuhkoistani. Nousen kontalleni ja vedän vinkuen henkeä yrittäen saada keuhkot taas toimimaan. Käärme ei haaskaa aikaa minun ollessa hetkeksi poissa pelistä ja se lyö minua hännällä tällä kertaa kylkeen. Vierin ainakin muutaman metrin sivulle ja saan silmät sekä suun täyteen hiekkaa.
Käärmeen yrittäessä lyödä minua kolmatta kertaa, varaudun siihen ja isken teräni sen häntään saaden veren suihkuamaan. Käärme mylvähtää ja yrittää iskeä hampaillaan minua. Kierähdän pois alta, mutta olin liian hidas ja toinen käärmeen hampaista läpäisee vasemman pohkeeni. Huudan ääneen kivusta ja isken refleksinä käärmettä silmään terälläni tämän hampaan ollessa jumissa jalassani. Käärme sihahtaa ja vetäisee päänsä ylös. Se heiluu tuskissaan puolelta toiselle ja lopulta vetäytyy maan sisään. Huohotan raskaasti ja odotan käärmeen palaavan, mutta kuluu kymmenen minuuttia eikä sitä vieläkään näy. Hiekka ympärillä on aivan paikoillaan.

Otan pudonneen repun takaisin selkääni ja etsin terääni, mutta se on varmaan yhä käärmeen silmässä. Nousen ensin kontilleni ja siitä varovasti seisomaan. Vasenta jalkaani särkee, mutta en uskalla katsoa sitä. Jos katsoisin, en tiedä kestäisinkö sitä ja saatan saada jonkin sortin paniikkikohtauksen. On parempi olla vain kuin sitä ei olisikaan. Kuolen jos kuolen. Oli se sitten verenhukkaan tai mihin ikinä tänne Jumalan hylkäämään maahan voi kuolla.

Vilkaisen taivaalla loistavaa kuuta ja alan sitten hitaasti kävellä kohti sitä välittämättä kivusta jalassani. Ihme etten tosiaan vuoda kuiviin. Tai ole jo vuotanut.

Ehdin kävellä vain noin puoli tuntia ennen kuin joudun pysähtymään. Henki ei kulje ja keuhkoihin sattuu. Jalkojakin hapottaa. Tai no... Vain yhtä jalkaa hapottaa. Vasemman jalkani kipu väistyy äkkiä pelkäksi tykytykseksi ja sitten en tunne jalkaani enää ollenkaan.

Alan pikkuhiljaa huolestua ja pysähdyn kokonaan vilkaisten sitten hermostuneena jalkaani. Huuto juuttuu kurkkuuni ja ihmettelen, miten en sitä aiemmin tuntenut. Käärmeen koko hammas on juuttuneena pohkeeseeni ja vain se estää vertani vuotamasta yli viisi senttiä leveästä reiästä. Käärmeen hampaan terävä pää on pohkeeni toisella puolella ja sen toinen pää on irronnut ientä myöten käärmeen suusta jättäen hampaan leveään päähän vain kuivunutta verta ja jotain pinkkiä. Luultavasti käärmeen ientä. Suuhuni tulee oksennuksen maku ja peitä kädelläni suuni kokeillen samalla varovasti toisella kädellä ihoa reiän vierestä. Ei mitään. En tunne yhtään mitään.

Nipistän pohjettani eikä se tunnu missään. Koko jalka on tunnoton. Etenen pohkeesta lantioon asti nipistellen ihoa ja kokeillen, mistä jalka on jo puutunut. Vasta hiukan ennen lantiota, alan pikkuhiljaa tuntea nipistelyt. Irrotan äkkiä kangassuikaleen paidastani repäisten sen epätasaisesti irti ja sidon sen äkkiä ylös reiteeni, jotta mikä ikinä jalkani lamaannutti, ei pääse etenemään.

Käärmeen hampaan kärjestä tippuu jotain nestettä hiekalle ja saa sen savuamaan.

Tietenkin. Käärmeen hampaissahan oli myrkkyä ja nyt se on levinnyt jalkaani pitkin. Arvasin kyllä, että käärme oli myrkyllinen, mutta en tajunnut, että juuri myrkkyhammas oli uponnut pohkeeseeni. Tyhmä kun olen. En aluksi edes huomannut koko hammasta.

En voi kuitenkaan vetäistä hammasta irti, sillä sitten haava alkaisi vuotamaan, eikä tilanteeni voi pahentua, jos jätän hampaan paikoilleen. Kaikki sen myrkky on jo imeytynyt elimistööni. Ainoa asia, mitä ihmettelen on se, miksi en ole jo kuollut. Käärme iski myrkkyhampaan minuun jo noin tunti sitten. Luulisi, että niin ison käärmeen myrkky vaikuttaa nopeasti. Mutta ei. Olen vielä elossa, hengitän suhteellisen hyvin ja vain vasen jalkani on tunnoton.
Tosin, ei kannata iloita liian aikaisin.

Jatkan ontuen matkaa ja huomaan, että vähän ajan päästä en tunne enää lantiotani ja pian toinenkin jalkani alkaa olla tunnoton. Olen jo raahannut vasenta jalkaani suurinta osaa matkasta sillä se ei liiku. En vain saa sitä liikkumaan.

Horisonttini alkaa heilua radikaalisti ja punainen hiekka ympärilläni muuttuu silmissäni nestemäiseksi ja näyttää kuin kahlaisin veressä. Kuu alkaa jo laskeutua taivaalta ja aurinko taas vuorostaam nousee selkäni takaalta, mutta molemmat muuttuvat epämääräisiksi möykyiksi. Ne eivät ole ollenkaan pyöreitä.

Maailma ympärilläni alkaa kirkastua, mutta se ei värjäydy auringon takia keltaiseksi ja punaiseksi vaan maisema on silmissäni tummansininen ja minusta tuntuu, ettei sen kuulu olla sellainen. Että vika on minussa, ei auringossa tai maassa.

Henkeäni ahdistaa ja lihaksiini sattuu. Olen aivan uupunut ja tunnen kuinka myrkky leviää pikkuhiljaa niin, että elimeni lamaantuvat.

Yritän jatkaa vielä vähän matkaa uupumuksesta huolimatta mutten voi mitään, kun jalkani pettävät altani ja kaadun ensin kyljelleni ja siitä selälleni maahan. En tunne enää puolta kehostani ja minun on hankala hengittää. Makaan vain hiekalla ja haukon henkeä kuin kala kuivalla maalla. Maailma alkaa sumeta ympäriltäni, mutta ennen kuin hengitykseni sammuu kokonaan ja silmäni sumenevat, näen yläpuolelleni ilmestyvän sumean hahmon. Mutta kuinka se voi olla? Ei täällä ole ihmisiä.

Kuitenkin..  Hahmo yläpuolellani ei katoa mihinkään ja hän vain tuijottaa minua kauniilla ruskeilla silmillään ja pitkät ruskeat hiukset valuvat alas hänen olkapäiltään. Tyttö on todella kaunis.

Mutta hän ei voi olla oikea, joten laitan hänen ilmestymisensä myrkyn ja hallusinaatioiden piikkiin.
Hän ei vain voi olla oikea.