Murtunut taistelija

6: kuin piikki lihassa

(Editoitu)

Herään hirveään päänsärkyyn, kun aurinko paistaa suoraan silmiini. On kuin minulla olisi todella paha darra. Yritän hieroa silmiäni, mutta en saa liikutettua käsiäni. Samalla muistan kaiken. Pojan, hyökkääjät, pyörtymiseni. Nousen vaivalloisesti istumaan ja yritän etsiä veistä saappaastani, kunnes muistan, että poika pakotti minut ottamaan sen pois sieltä ja huokaan turhautuneena. Kiroan hiljaa ja katson ympärilleni etsien sopivan ohutta esinettä tiirikoimiseen. Katukivetys on kuitenkin vain täynnä hiekkapölyä ja pikkukiviä. Siinä ei ole edes roskia, mikä on epätavallista.

Lähden harmistuneena kävelemään  kohti siltaa kädet yhä käsiraudoissa selkäni takana.

Vältän isoja katuja ja onneksi kukaan ei näe minua matkan aikana.

Sillan kohdalla, ennen kuin ehdin edes kunnolla tajuta, mitä tapahtuu, Sean kamppaa minut maahan ja halaa minua helpottuneena. Ähkäisen kaiken ilman paetessaan keuhkoistani ja käsieni jäätyä kivuliaasti alleni. Sean nousee käsivarsiensa varaan ja katsoo minua sitten ensimmäisen kerran kunnolla.

"Missä helvetissä sä olet ollut ja onko sulla yhä käsiraudat? Mitä tapahtui?" Hän kysyy kaikenlaista. Hymyilen hänelle rauhoittavasti ja yritän nousta istumaan hän yhä päälläni. Sean tajuaa pian vihjeen ja nousee pois päältäni pudistaen tomua vaatteistaan.

"Joku hyökkäsi kimppuumme matkalla portille. Kun heräsin, poika oli kadonnut", vastaan hänen kysymyksiinsä ja Sean virnistää.

"Hyvä niin", hän mutisee ja koskettaa pientä haavaa kaulallaan ohimennen. Hän taitaa yhä olla hiukan katkera siitä, että se poika sai hänet yllätettyä ja laitettua veitsen hänen kaulalleen.

"Jos viitsisit avata nämä", sanon hetken hiljaisuuden jälkeen ja käännyn selkä Seaniin päin. Sean vilkaisee minua ja sitten käsiäni. Voin oikein nähdä pienen hehkulampun syttyvän hänen päänsä päällä, kun hän tajuaa mitä tarkoitan.

"Juu totta kai", hän vastaa naurahtaen ja kaivaa taskustaan tiirikan tiirikoiden lukon auki. Käsiraudat kolahtavat maahan ja venytän heti käsiäni hieroen kiristävä ranteitani. Käsirautoja ei ole tarkoitettu jätettäväksi niin pitkäksi aikaa jollekulle ja vieläpä makasin niiden päällä. Sean poimii käsiraudat ja menee viltille pelleilemään niiden kanssa laittaen ne lukkoon ja tiirikoiden ne sitten auki.

Mahani kurnii äänekkäästi, joten menen muonavarastollemme ja otan ison kulauksen jo hiukan lämmintä vettä ja palan leipää. Äiti tuhisee rauhallisesti tiiviiden peittokerrosten alla vaikka on jo aamu ja lämpötila alkaa nousta yli 20:n asteeseen. Hyökkäys taisi stressata häntä niin, että hän väsähti täysin.

Syön leivän ja katson kuinka Sean on onnistunut laittamaan käsiraudat omiin ranteisiinsa ja nyt hän ei enää pysty tiirikoida niitä auki. Naurahdan hänen turhille yritykselleen ja tartun tiirikkaan avaten käsiraudat. Sean naurahtaa nolona ja ottaa tiirikan sekä raudat takaisin minulta. Hän ei kuitenkaan enää laita käsirautoja itselleen vaan sulkee ne muuten vain ja avaa ne sitten koko ajan nopeammin. Nousen levottomana seisomaan ja laitan veitset takaisin kenkäni varteen sekä suuren puukon vyölleni. Minun on saatava hiukan vastauksia eiliselle.

Taputan Seania olkapäälle ja tämä vain nyökkää vastaukseksi liian keskittyneenä omaan hommansa. Pudistan päätäni huvittuneena ja lähden kohti pääkatua katsoen, kuinka ihmiset liikkuvat jo kaduilla ja pystyttävät kojujaan.

Kävelen ihan rauhallisesti pitkin katua kunnes vastaantuleva, viittaan sonnustautunut mies kiertää käsivartensa kaulani ympärille ja alkaa raahaamaan kohti sivukatua. Potkin ja huidon ja saan potkaistua häntä sääreen niin, että mies päästää irti ja pitelee voihkien jalkaansa. Otan veitseni esille nilkkurini varresta ja kyykistyn taisteluasentoon osoittaen veitsellä miestä.