The Voodoo Doll

Luku 2: Nimetön lähettäjä

Viimein koitti se päivä, jota Angel oli niin innolla odottanut. Hän heräsi aamuauringon ensisäteisiin vaaleanpunaisilla peitteillä varustetusta sängystään ajatellen: nyt olen viimein kahdeksan! Ajatus siitä, että häntä odottaisi kasa avaamattomia lahjoja alakerrassa, sai tytön ponnahtamaan salamana ylös sängystä jalkeille.

Hän kipitti kolmannen kerroksen portaat alakertaan, jossa hänen äitinsä oli laittamassa aamupalaa. Hän sanoi huomenet nähtyään tyttärensä unenpöpperöiset kasvot ja takussa olevan hiuspehkon tervehtivän häntä ovensuusta. Äiti kehotti Angelia menemään pöytään istumaan, ja pikkutyttö totteli taas jälleen kerran kiltisti.

Hän hieroi silmistään viimeisetkin unihiekan rippeet ja haukotteli maireasti, ennen kuin kiipesi tuolille odottamaan. Hän huomasi pöydällä kortin, jossa oli kuva enkelilapsista tanssimassa. Kuvan alla luki kultaisin koukeroisin kirjaimin: Hyvää syntymäpäivää rakkaalle 8-vuotiaallemme!

Tyttö hymyili vieläkin, kun äiti laittoi munakkaan hänen eteensä ja suukotti häntä otsaan toivottaen hyvää syntymäpäivää. Isälle oli valitettavasti tullut äkkilähtö töihin, eikä ollut siksi paikalla. Angel vastasi, ettei se haitannut ja alkoi kauhoa ruokaa suuhunsa.

Kun hän oli syönyt tukevan aamupalan, äiti johdatti hänet yhteen olohuoneista, jossa hänellä oli tapana istuskella piirtelemässä. Huoneessa oleva takka ja piiriin asetetut sohvarykelmät antoivat vanhanaikaisempaa, joskin kotoisaa vaikutelmaa. Siksi Angel viihtyi siellä.

Pöydällä oli kasa kirjaviin lahjapapereihin käärittyjä paketteja, joiden muodoista ei voinut päätellä yhtikäs mitään. Angel kävi innokkaana lahjojensa kimppuun. Äiti naurahti ja sanoi, että hänen tulisi hidastaa tai voisi saada muuten paperiviiltoja.

Angel veti ensimmäisestä paketista esiin kirjan, joka oli mielikuvituksellinen ja täyteläinen sukellus fantasiamaailmaan. Takakansitekstin luettuaan peittelemätön odotus alkoi jo kutkuttaa tytön mielessä.

Hän pani kirjan syrjään ja repi auki muutkin lahjakääreet. Pieni osa hänestä ajatteli, että ehkä äiti kerrankin olisi taipunut ostamaan hänelle haluamansa nuken. Sen, jolla oli sininen mekko ja kaksi palmikkoa.

Kun Angel oli avannut kaikki lahjat, hän hymyili ja kiitti äitiään. Äiti keräsi lahjapaperit ja muut roskat ja vei ne mukanaan roskiin jättäen tytön yksin huoneeseen.

Tietysti Angel oli kiitollinen ja iloinen saamistaan lahjoista. Oli todella. Mutta hän oli toivonut nukkea. Hän sai taas jälleen kerran pettyä. Miksi äiti ei suostu ostamaan minulle nukkea? tyttö pohti surullisena, kun hänen katseensa pyyhki saamiensa lahjojen yli. Karkkia, piirustusvihkoja ja kyniä, kirjoja ja leluja. Kaikkea mitä toivoa saattoi. Paitsi se, mitä hänen tuore 8-vuotiaan mielensä todella halusi.

Angel meni yläkertaan huoneeseensa lahjojensa kanssa. Rouva Faraday hymähti ajatellen hiljaa mielessään, että olipa onni, kun hänellä oli niin ihana tytär, ja jatkoi kotitöitään, johon tällä hetkellä sisältyi astioiden pesemistä.

Angel pysähtyi huoneensa ovensuussa jääden tuijottamaan peittoaan, jonka päällä lojui punainen paketti. Hän ei ollut taatusti nähnyt sitä herätessään. Eikä kestänyt kauaakaan, kun tytön epäilykset hälvenivät kutkuttavan uteliaisuuden kasvaessa.

Lumoutuneena tyttö laski muut lahjat lattialle ja käveli paketin luo napaten sen siroihin pieniin kätösiinsä. Se ei ollut erityisen painava, muttei erityisen kevytkään. Hän ravisti sitä varovasti, muttei kuullut sisältä mitään ääntä.

Hän alkoi tarmokkaasti avata pakettia silmät kiiluen kuplivasta odotuksesta. Ja kerrankin elämässään hän ei joutunut pettymään.

Tyttö huudahti onnellisena vetäen paketista esiin kärsineen näköisen ja kuluneen nuken, mutta se oli silti sellainen, joka täytti hänen sisimpänsä lapsekkaalla onnella.

Nukke näytti olevan kursittu kokoon lukuisilla tilkkutäkeillä ja kankaanpaloilla, pysyvän koossa tikeillä ja sieltä täältä purkautuvan langan avulla. Nukella oli suuret tummat nappisilmät, joiden katse oli eläväisempi kuin saattoi kuvitellakaan. Sen veltto ruumis retkotti tytön otteessa, joka puristi sitä kuin peläten henkensä edestä menettävänsä sen.

Hän päätti, ettei kertoisi asiasta vanhemmilleen. He saattaisivat ottaa sen pois, nukenvastaisia kun olivat. Angel hymyili itsekseen. Hänellä oli salaisuus, josta kukaan muu ei tulisi koskaan tietämään.

Tytöltä melkein jäi huomaamatta, että auki revityn lahjapaperin seassa lojui pieni paperilappunen.

Viesti "Jääköön tämä meidän väliseksi salaisuudeksemme" oli ainoa, joka siihen oli kirjoitettu. Teksti oli painettua, minkä takia sen lähettäjästä ei voinut päätellä yhtikäs mitään.

Mutta tytön viaton mieli ei kyennyt käsittämään vaaraa, jonka nuken mukana tulisi aiheuttamaan.

"No niin!" Angel huudahti. "Leikitäänkö?"