Kolmen Kuun Valtakunta

72. Sielujen puutarha

– Aivan oikein, sinun fyysinen ruumiisi on vielä maan päällä, mutta sielusi on täällä koska se haluaa jatkaa eteenpäin, nainen selitti hymyillen ihan kuin hän olisi puhunut jostain normaalista asiasta.

– Minne? kysyin hämilläni, vaikka arvelinkin jo mitä nainen vastaisi.

– Taivaaseen, hän kuiskasi.

– Mitä?! kiljaisin ja nousin ylös, – olenko minä kuollut?! kysyin kauhuissani.

Nainen tarttui nopeasti käsiini kiinni yrittäen ilmeisesti rauhoittaa minua, hänen kosketuksensa sai minut hätkähtämään. Hänen kätensä tuntuivat niin kylmiltä vasten omaa ihoani.

– Et ole, nainen totesi, – et vielä.

En siis ollut vielä kuollut. No se tieto ei helpottanut minua ollenkaan.

– Mutta miksi olen sitten täällä, jos olen elossa?! kysyin hädissäni ja riuhtaisin käteni irti naisen otteesta.

Painoin toisen käteni vasemman rintani päälle, ja yritin tuntea sydämeni mutta en tuntenut mitään, en yhtään mitään! Aloin hengittämään raskaammin, kun tajusin että olin ehkä jo kuollut!

– Elle rauhoitu, sinun on turha kiihtyä, nainen sanoi paijaten selkääni, – tämä on oikeastaan hyvin yksinkertaista. Sinun täytyy vain päättää haluatko jatkaa matkaasi vain palaatko elämään maan päälle, hän selitti saaden hengitykseni rauhoittumaan.

Tuijotin naisen täydellisiä kasvoja ja mietin minne palaisin maan päällä. En muistanut mitään, en yhtään mitään elämästäni ennen kuin tulin tänne. Kaikki ajatukseni olivat kuin pyyhkäisty pois mielestäni, ihan kuin joku olisi vain päättänyt deletoida tiedot aivoistani.

– En tiedä mitä teen, mumisin ja hieroin otsaani tuskaisena.

– Et voi jäädä tänne pitkäksi aikaa, nainen huomautti, – mitä kauemmin olet täällä sitä heikommaksi kehosi muuttuu. Ja jos päätät liian myöhään, että haluat takaisin maan päälle niin se ei välttämättä onnistu.

Minä vain nyökkäsin ja istahdin takaisin suihkulähteen kylmälle reunalle. Nainen istahti jälleen kerran viereeni tarkkaillen minua.

– Et taida muistaa häntä? nainen huomautti odottaen vastaustani.

– Ketä? kysyin silmät sirrilläni.

– Miestä jota rakastat, Kolmen Kuun valtakunnan hallitsijaa Gabrielia, nainen sanoi naurahtaen hieman.

Silmäni lasittuivat hetkeksi, kun mieleeni työntyi satoja muistoja Gabrielista, miehestä jonka vuoksi halusin elää. Kaikki yhdessä viettämämme hetket vilisivät silmieni edessä kuin rosoinen elokuva, kuulin hänen äänensä, hänen naurunsa ja kaikki ne ilon sekä surun hetket saivat kyyneleet silmiini. Minä olin pelastanut hänet, olin tappanut hänen vuokseen ja nyt olin täällä koska otin hänelle tarkoitetun nuolen omaan kehooni.

– Gabriel, toistin hänen nimensä joka kuulosti hyvin kauniilta tullessaan ulos huuliltani, – miten minä unohdin hänet? kuiskasin vain itselleni.

– Monet unohtavat, mutta vain vahvat sielut muistavat, kun kerroin heille, nainen kertoi hymyillen.

– Sieluni on siis vahva? kysyin epävarmasti.

– Vahvin mitä olen koskaan nähnyt, nainen sanoi ottaen sitten käteeni kiinni.

Hän vei käteni suihkulähteen sisäpuolelle, hän ohjasi sormeni vedenpintaa kohti. Sormenpääni koskettivat lämmintä vettä, joka muuttui hetkessä tummanpunaiseksi.

Henkäisin syvään ja nojauduin lähemmäksi vettä. Katsoin haltioituneena, kun veden väri muuttui punaisesta siniseksi, sinisestä keltaiseksi näyttäen lopulta minulle kaikki maailman värit.

– Näetkö? Sielusi on vahva, hyvin vahva, nainen selosti, – minun sielullani on vain yksi väri, sinun omallasi on taas monia värejä jotka kuvaavat sitä kuinka voimakas olet.

Pudistin päätäni hennosti ja nostin käteni pois. Veden pinta muuttui nopeasti kirkkaaksi.

– En tunne itseäni vahvaksi, pikemminkin heikoksi, totesin muistaessani kaikki ne tuhlatut kyyneleet ja itsesäälissäni rypemät illat.

– Joskus vahvinkin sielu joutuu kärsimään, nainen sanoi hymyillen lohduttavasti.

Ehkä se oli totta. Ehkä olinkin vahva, vaikka tunsin itseni joskus mitättömäksi ja heikoksi. Mutta tuskin kovinkaan heikko yksilö olisi noin vain lähtenyt sotaan pelastamaan rakastettuaan.

– No miten valitset? nainen kysyi saaden minut säpsähtämään.

– Haluan elää, kuiskasin ja näin tietäväisen hymyn valtaavan naisen kasvot.

– Jotenkin arvasin, että haluat palata sen komean kuninkaan luokse. Mutta en moiti sinua, hän on hyvin edustavan näköinen myös pelkässä sielunsa muodossa, nainen naurahti saaden minut kohottamaan kulmaani.

Sitten tajusin sen, Gabriel oli ollut täällä! Hän oli melkein kuollut joten hänenkin sielunsa oli käynyt täällä rajamaastossa, joka ei ollut taivas eikä helvetti.

– Olet tavannut Gabrielin? kysyin silmät kirkkaina.

Nainen punastui hieman tajuttuaan virheensä.

– Ööh...en saisi puhua muista asiakkaistani, hän mutisi puoliääneen.

– Hän siis on ollut täällä, henkäisin, – muistiko hän minut? kysyin toiveikkaana ja sain naisen tuhahtamaan.

– En voi vastata mitään, hän totesi, – mutta voin ainoastaan sanoa, että hän on nyt maan päällä ja en usko että hän kaipasi lohta niin kiivaasti, että hän palasi takaisin ruumiiseensa, nainen naurahti saaden hymyn nousemaan huulilleni.

Gabriel oli siis halunnut palata minun luokseni. Hän oli halunnut jatkaa kanssani elämäänsä, vaikka hän käyttäytyikin välillä kylmästi ja tunteettomasti.

Minä juttelin naisen kanssa vielä tovin ennen kuin hän neuvoi minua miten pääsisin takaisin maan päälle. Hän ohjasi minut suihkulähteen toiselle puolelle jossa oli pienet portaat suihkulähteen sisälle.

Minä kävelin portaita pitkin ja astelin suihkulähteeseen. Lämmin vesi kutitteli varpaitani, kun vajosin yhä syvemmälle veteen. Minua ei pelottanut, ei yhtään. Luotin tuohon naiseen ja siihen että pääsisin takaisin elämääni.

Vesi ympäröi minut nopeasti ja pulahdin päätäni myöten veteen. Avasin silmäni ja vaikka olin veden alla tunsin silti pystyväni hengittämään. Se oli omituista, mutta samalla kiehtovaa. Yhtäkkiä ympärilläni oleva vesi muuttui kirkkaammaksi, se alkoi hohtaa ja ummistin vaistomaisesti silmäni kiinni.

Tunsin kuinka koko kehoni alkoi liikkua kuin itsestään aivan kuin joku olisi vetänyt minua jonnekin. Minä en vastustellut, en tapellut sitä tunnetta vastaan vaan ajelehdin sen mukana kohti päämäärääni jonka toivoin olevan kuninkaani vieressä.

[Kirjailijan kommentti:] Hello! Eli tällainen lyhyempi luku tällä kertaa. Mutta Elle ei siis kuollut, jippii! Ehkä hän nyt pääsee vihdoin elämään Gabrielin kanssa sitä elämää josta hän on aina haaveillut.

Mutta onkohan linnassa tällä välin tapahtunut jotain? Mitä luulette?

Ja sitten muuta asiaa, eli olen tehnyt tarinoilleni fanisivut Instagramiin! Voit käydä seuraamassa tiliäni jonka nimi on charlotte_scar julkaisen siellä tiedotuksia koskien tarinoitani, sekä myös yleisesti kirjoihin liittyviä juttuja.

Seuraava luku tulee jossain vaiheessa. Ja kiitos kaikista kommenteista ja tykkäyksistä! Olette ihan parhaita!

Charlotte