Kolmen Kuun Valtakunta

55. Minä rakastan sinua

Huoneen jokaisen ikkunan eteen oli vedetty mustat verhot jotka saivat huoneen näyttämään melkeinpä synkältä. Onneksi huoneen katosta roikkuvan kattokruunun kynttilät toivat valoa luoden samalla melkein rauhallisen ilmapiirin huoneeseen.

Siirsin katseeni takaisin Gabrieliin jonka huulet liikkuivat, mutta en kuullut sanaakaan. Korvissani suhisi ja hän sanoi taas jotain, mutta en kuullut mitään. Olin aivan liian hermostunut ymmärtääkseni mitään.

– Elle? Gabriel sanoi nimeni jo varmaan kolmannen kerran sillä hän tuijotti minua tällä kertaa huolestuneena, – oletko sinä kunnossa?

Räpyttelin silmiäni kuin herätäkseni todellisuuteen ja nyökkäsin.

– O–Olen.

Minä punastuin hänen sanojensa vaikutuksesta. Oli omituista, että kuningas oli niin huolehtivainen kaiken sen jälkeen mitä olimme kokeneet yhdessä. En olisi voinut villeimmissäkään unelmissani kuvitella, että Gabriel olisi niin lämmin ja hellä minua kohtaan. Olin jo tottunut siihen, että kuulin vain karkeita sanoja hänen suustaan tai näkisin vain kylmyyttä hänen silmissään mikä sai minut paleltumaan. Mutta nyt hän oli siinä minun vieressäni ja katseli minua kuin olisin ollut maailman harvinaisin kukka.

– Minä tiedän, että en ole käyttäytynyt kovinkaan hyvin sinua kohtaan, mutta minulla on syyni, Gabriel mumisi hiljaa räpäyttämättä silmiään.

Hän siirsi katseensa hetkeksi pois aivan kuin yrittäen peittää sen mitä hän tunsi sillä hetkellä.

– Me–Meidän pitäisi varmaan puhua, änkytin ja sain Gabrielin huokaisemaan syvään.

– Ei nyt pikku ihminen, minä lupaan, että me puhumme, mutta ei nyt, hän sanoi väsyneellä äänellä saaden minut nyökkäämään.

En itsekään oikeasti halunnut puhua sillä tiesin, että siitä tulisi vaikeaa. En tiennyt miten me jatkaisimme tämän yön jälkeen. Mitä tapahtuisi, kun aurinko nousisi ja huominen alkaisi? Jättäisikö Gabriel minut noin vain vai pitäisikö hän sanansa, että en ollut niin kuin muut?

Mutta minä luotin häneen, luotin siihen, että hän jättäisi Serenan ja pitäisi minut rinnallaan ikuisesti. Tiesin kuulostavani naurettavalle, mutta en voinut sille mitään, että Gabriel sai minut uskomaan johonkin sellaiseen jota aina muulloin epäilin. Ja nyt kun hän oli niin lähellä minua uskoin mahdottomaan, uskoin kaikkeen sellaiseen mikä ei koskaan tulisi onnistumaan.

– Ei meidän ole pakko tehdä mitään jos et ole valmis, Gabriel mutisi korvaani, – en halua painostaa sinua.

Olin todella otettu siitä, että Gabriel huolehti minusta, mutta en voinut perääntyä, en nyt. Minä halusin häntä, minä halusin tuntea hänet lähelläni, niin lähellä kuin vain voisin. Se oli nyt tai ei koskaan. Jos nyt lähtisin niin tiesin, että en enää koskaan saisi tilaisuutta kertoa tunteistani tai näyttää tunteitani hänelle.

– M–Minua vain jännittää...minä...tai siis...en ole..., änkytin ja yritin kertoa, että en ollut koskaan ollut miehen kanssa intiimisti.

Mutta en tiennyt miten sanoisin asian. En edes tiennyt mitä Gabriel ajatteli siitä, että hän olisi minun ensimmäiseni. Nauraisiko hän minulle, koska olin kokematon? Ainakin hänen rakastajansa olivat olleet hyvin itsevarmoja ja käyttäytyneet niin kuin he olisivat tienneet kaikki makuuhuoneen seinien sisällä tapahtuvat salaisuudet.

– Minä tiedän, että olet koskematon, Gabriel murahti matalasti painaen samalla kätensä reidelleni.

Suuni loksahti auki ja tunsin punan roihahtavan kasvoilleni.