On jo pari päivää lähdöstäni ja pari päivää myös siitä kun sain käteeni tonnin väärennettyä rahaa. Olen nukkunut jo pari päivää kadulla ja uskokaa pois: Se on hirveää! Lucas ja äitini ovat soitelleet minulle yötä päivää ja mieleni teki heittää Vilini jokeen (Vili on sen puhelimen nimi ihan btw, jos ette muista XD), mutta minun oli pakko pitää se jotta pääsisin tänä iltana oikeaan aikaan oikeaan paikkaan luovuttamaan rahat. Jos puhutaan totta olen peloissani. Kukaan ei ole seisomassa vierelläni tukemassa minua, sillä Rasmuskin kuuluu KP:n joukkoihin. En usko, että selviän tästä päivästä ehjin nahoin. Tosin olen kyllä ansainnut kuolemani.
Tunnen värinää taskussani ja otan Vilini taskustani. Minun on aina pakko katsoa onko se Rasmus vai joku entisestä perheestäni. Ihmettelen tosin, etteivät he ole nähneet minua vielä, sillä olen majaillu kokoajan keskustassa ja olen muutaman kerran nähnyt Lucaksenkin täällä juomassa. Tai no osa syy siihen, ettei hän ole huomannut on ehkä se, että olen värjännyt tumman ruskeat hiukseni pastellin pinkeiksi. Itse rakastani sitä väriä hiuksissani, mutta jos äitini tietäisi hän olisi varmaankin jo tappanut minut, sillä hän aina on jankuttanut minulle, että minulla on kauniit hiukset luonnostaan yms.
Viesti oli Rasmukselta..
'Tule vanhan sillan alle mahdollisimman pian! KP ei pidä myöhästelystä!'
Sen luettuani lähdin kävelemään reippaasti kohti vanhaa siltaa, joka minun onnekseni on vain muutaman kilometrin päässä keskustassa, kaupungin hylätyllä puolella, jossa asuu vain muutamia kodittomia ja juoppoja.
Näen jo edessäni sen sillan, jonka alla saattaisin ottaa viimeisen hengenvetoni. Kävelin sen alle, jossa minut kohtasi muutama henkivartijan näköinen mies, jotka eivät näyttäneet mitään tunteita naamallaan. Heidän vieressään seisoivat Rasmus ja ne kaksi muuta poikaa, jotka olivat osallisena kidnappaukseeni. Niillä kahdella pojalla oli naamallaan kylmä ja ilkeä katse, mutta Rasmuksen katseesta näin huolen, surullisuuden ja rakkauden? Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä keskellä seisoi se ihminen, jota en ollut aikaisemmin nähnyt kun vain valokuvasta.. KP. Huumediilauksen Suomen prinssi, ex-paras kaverini ja viholliseni, se ihminen joka voisi tappaa minut vain sormiaan napsauttamalla. Kävelen mahdollisimman rohkean näköisenä heidän eteensä. KP katsoo minua virnistellen.
"Onko sulla ne rahat?" KP kysyy rauhallisesti ja tutkiskelee minua silmillään. Ei iloisesti eikä vihaisesti, hän on täysin rauhallinen ja tunteeton. Tämä oli hänelle varmaankin ihan normaalipäivä toisin kuin minulle.
"Tottakai.. miksi muuten olisin täällä?" kysyin ja yritin olla näyttämättä sisälläni kuohuvaa vihaa ja pelkoa. Rasmus näytti minulle käsillään pienen merkin, jonka tiesin tarkoittavan 'lopeta heti!' Käänsin katseeni nopeasti pois Rasmuksen käsistä takaisin KP:hen, joka katsoi minua huvittuneesti. Hän ojensi kätensä, jotta ojentaisin hänelle ne rahat jotka hänelle kuuluukin. Nielaisin ja kaivoin repustani kauppakassin, jonka sisään olin sullonut arvottoman kasan väärennettyä rahaa. KP vetäisi pussin käsistäni ja pelottava hymy kaartui hänen kasvoilleen.
Mitä ootte mieltä? Arvaatteko mitä tapahtuu? Seuraava osa tulee ehkä illalla :) Luv uu! <3
ΔΙΑΒΑΖΕΙΣ
Step Brother
Εφηβική ΦαντασίαTarina kertoo 16-vuotiaan Sandra Allénin elämästä uudessa ympäristössä. Sandra ja hänen äitinsä muuttavat Sandran äidin miesystävän luokse asumaan, mutta mitä tapahtuu kun miehellä on Sandran ikäinen poika? Ihastuvatko he? Mitä heille käy? Se selviä...
