Step Brother

15 // Ihanko totta ovi?!

Availen silmiäni ja huomaan olevani jossain ihan muualla kuin siinä vanhassa mökissä jossa minut tainnutettiin. Olen noin puolen kilometrin päästä kodistani olevalla roskakatoksessa. On hyvin pimeää joten on varmaan yö tai myöhäinen ilta. Nousen kivuista huolimatta seisomaan ja lähden löntystelemään kohti kotia. Tarvitsisin juuri nyt vain kunnon yö unet. Kävellessäni päähäni tuli monenlaisia ajatuksia mm. mikä päivä tänään on? ja onkohan Lucas yrittänyt löytää minua tai edes huomannut poissa oloni. No se selviäisi ihan pian tai ainakin toivottavasti vasta aamulla, koska haluan nukkumaan.

Kun vihdoin ja viimein pääsin koti ovelleni huomasin kauhukseni sen olevan lukossa. Ihanko totta ovi?! Ei kukaan tule avaamaan minulle ovea tähän aikaan yöstä! No mutta tietenkin minun oli ainakin pakko kokeilla jos joku kuitenkin päästäisi minut sisälle. Koputin muutaman kerran ja soitin vielä sen perään ovikelloa jonka ainakin pitäisi kuulua ylimpiin kerroksiin asti. Siinä noin viitisen minuuttia odoteltuani joku röllin näköinen olio tuli ovelle hieroen silmiään unisena. No tietenkin minä nyt sen röllin tunnistin.. se oli Lucas. Ihana 'veljeni' Lucas!

Lucas ei aluksi kaiketi tajunnut, että se olin minä, mutta muutaman kerran äimisteltyään minua hän ryntäsi halaamaan minua.

"Lucas.. ennen ku sä kysyt mitää ni mä haluisin nyt vaan nukkumaan ni voitasko puhuu vasta huomenna?" Anelin poikaa, joka vain naurahti ja nyökytteli.

"Mutta sä nukut mun vieressä, koska en haluu et katoot enää", poika sanoi ja minä vain nyökyttelin, sillä olin juuri nyt liian väsynyt kinaamaan tai edes käsittelemään aivoissani mitä hän juuri äsken sanoi. Kävelimme portaat ylös Lucaksen huoneeseen ja minä vain kävin makaamaan toiselle puolelle sänkyä ja pian pystyin tuntemaan kuinka Lucaksen vahvat käsivarret kiertyivät ympärilleni, joka sai minut tuntemaan oloni turvalliseksi.

~~~~~~~

Aamulla herään jonkun-muunkuin-minun-herätyskellon sointiin. En hirveästi jaksa ajatella eilistä niin en aluksi tajunnut nukkuvani Lucakseni vieressä. Mutta pian tajusin sen kun Lucaksen kädet lähtivät ympäriltäni jolloin kylmyys iski minuun. Minulla oli vain rikkinäiset farkut ja napapaita ja neule, joka ei enää kyllä näyttänyt neuleelle sitten yhtään. En jaksanut nousta ylös, mutta oli pakko jos halusi mennä kouluun mädättämään aivojaan. Kun oli nousemassa Lucas kuiskasi korvaani jotain.

"Sä voit jäädä nukkumaan, koska sä et oo tänää menos kouluu.. mutta mun on pakko mennä.." poika kuiskasi ja pussasi minua vielä lopuksi otsalle, kunnes jätti minut yksin hänen huoneeseensa nukkumaan pois kaiken lähiaikaisen paskan pois. Ja se kävi minulle paremmin kuin hyvin..

Noin aika lyhyt (370 sanaa) mutta on sitä lyhyempiäkin tultu kirjoteltuu..