Kolmen Kuun Valtakunta

9. Illallinen

Amelian mukaan en siis saanut tehdä yhtään mitään.

– Ja nyt katsomme mitä puette päällenne, Amelia tokaisi ja katsoi minua päästä varpaisiin, – olette hyvin muodoton, aivan kuin pikku lapsi. Ettekö ole saanut ruokaa lapsena vai oletko törmännyt tiiliseinään? Toivotonta, miten löydän puvun, noin pienirintaiselle yksilölle.

Minä punastuin tahtomattani, tiesin kyllä, etten ollut mikään kurvikuningatar, mutta olin aina pitänyt itseäni sopusuhtaisena.

Amelia lähti hetkeksi huoneesta Emma perässään, sitten he palasivat tuoden mukanaan vaatteita.

– Nämä ovat nuorille tytöille tarkoitettuja mekkoja, eli siis lapsille. Ajattelin, että ne sopivat teidän...hmmm...olemukselle paremmin, Amelia tokaisi ja pudisteli päätään aivan kuin häveten puolestani.

– Kuinka ajattelevaista...mumisin hiljaa.

Amelia ei kuitenkaan kuunnellut minua. Hän pakotti minut pukemaan korsetin ja kamalan keltaisen mekon, joka näytti pitsiröyhelöineen yliampuvalta.

Katsoin itseäni peilistä kauhuissani.

– En voi pukea tätä, en voi, olen ihan kamalan näköinen.

– Te laitatte sen, Amelia sanoi vakavana.

– En halua, tiuskaisin.

– Teidän itsetuntonne on ilmeisesti kovin alhaalla, Amelia huomautti ja taputti minua päälaelle, – mutta kyllä se siitä kasvaa, kun saatte hieman kokemusta.

Katsoin Ameliaa ihmeissäni.

– Minun itsetuntoni on aivan hyvä, mutta tämä mekko on kamala.

– Eikä ole, Emma sanoi ja hymyili minulle rohkaisevasti.

En yksinkertaisesti jaksanut alkaa riidellä Amelian ja Emman kanssa, siksi näinkin parhaaksi vain tyytyä siihen, että puin keltaisen kamalan mekon kuninkaan illallisille.

Amelia istutti minut tuolille ja harjasi Emman kanssa hiukseni. He laittoivat hiuksiini perhospinnin, joka kimalteli kauniisti valossa.

– Se on ihana, kuiskasin hiljaa.

– Kun ajattelette iloisia ajatuksia niin perhosen siivet lepattavat, Emma sanoi hymyillen.

– Ihanko totta? kysyin hämmentyneenä.

Emma nyökkäsi innokkaasti ja katsoi minua odottavasti. Suljin silmäni ja ajattelin iloisia asioita, kesää, aurinkoa, jäätelö, joka maistui ihanalle helteisenä päivänä. Kun avasin silmäni ja katsoin pinniä peilin kautta, näin kuinka siivet lepattivat aivan, kuin perhonen olisi ollut valmis lähtemään lentoon.

– Tämähän on taikuutta, henkäisin innoissani.

– Sitä se on, mutta hyvin pienimuotoista. Näkisittepä mihin kuningas pystyy.

Amelia läimäytti kädellään Emmaa käsivarteen saaden tytön parahtamaan kivusta.

– Kuninkaasta ei puhuta selän takana, muistakaa se, Amelia näpäytti.

– Tietysti neiti Giorges, Emma mutisi ja punastui korviaan myöten.

– No niin, olette jokseenkin siedettävän näköinen. Illalliskello soi aivan näillä minuuteilla, silloin teidät ohjataan ruokasaliin, jossa nautitte oikein hienon illallisen hyvässä seurassa, Amelia selitti mairea hymy kasvoillaan, sitten hän poistui ja huokaisin helpotuksesta.

– Onko hän aina yhtä tiukka? kysyin varovasti.

– On ja syystäkin, Emma huomautti, aivan kuin hän olisi ansainnut Amelian lyönnin, – jos hän ei ojentaisi meitä niin kuka sitten?