A/N: Hei kaikki ♡ Oon pahoillani ku en oo kirjottanu pitkään aikaan uutta lukua. Mun kirjotusfiilistä on latistanu se, et oon bongannu täältä Wattpadista pari tarinaa, jossa on hyvin paljon samoja piirteitä ku tässä ja mun toisessa kirjassa. Toisessa niistä oli lähes suoraa plagiointia mun kirjottamista kohtauksista ja kuvailuista. Musta on kivaa olla inspiraationa, mut ymmärrätte varmaan ettei oo kivaa kun antaa kaikkeensa omalle tuotokselle ja huomata että joku kopioi sun vaivalla keksittyä tekstiä. Ei oo tehnyt mieli kirjottaa, koska se tuntuu siltä et annan tällasille tyypeille vaan lisää materiaalia niiden omiin tarinoihin.
Mut joo, tässä pitkästä aikaa jatkoa! Oon alkanu julkasemaan uusia lukuja myös mun toiseen kirjaan E+E, jossa siis seikkailee tästä kirjastakin tuttuja hahmoja, tosin heitä ei oo tässä hetkeen näkyny haha. Mut käykää tsekkaamassa myös se, jos kiinnostaa!
Nauttikaa tästä luvusta ♡
***
"Mä tiiän et oon haluttava, mut tää menee yli", Anton marmattaa.
"Tervetuloa Pohjanmaalle", Marius julistaa. "Joka kesä samaa paskaa."
"Tää suihke ei auta mitään. Ne syö mut elävältä. Saaraaaa", Anton valittaa ja syöksyy vilttini alle turvaan lihansyöjiltä.
"Mitäs oot niin herkullinen", yritän lohduttaa itikoiden raiskaamaa poikaystävääni.
"No ei Stadis oo hyttysii. En mä oo tottunu tällaseen. Tarviin oikeesti koht kriisiapuu", hän valittaa raapien pohjettaan, joka on punaisten paukamien peitossa. Hyttyset on erittäin tuttu juttu minulle, olenhan elänyt koko elämäni Pohjanmaalla, jossa kesänautintoa varjostaa ainaiset hyttysparvet. Vielä pohjoisempana olevissa suviseuroissa niitä on vielä tuplasti enemmän, joten tajusin pakata pitkät housut mukaan. Anton sen sijaan katsoi pelkkää hellettä lupaavaa säätiedotetta ja pakkasi vain shortseja. Aloittelijan virhe.
"Jos oisin tienny et hyttyset on pahempi vihollinen ku sun mutsis, nii en ois stressannu yhtään", Anton sanoo sääskiä käsillään huitoen.
"Äitistä puheenollen", Siru yhtyy keskusteluun ja tunkee päänsä ulos teltan oviaukosta. "Sanoko äiti oikeesti silleen? Että Anton ei oo ollu mikään ongelma sille alunperinkään?"
"Jep", Anton vastaa puolestani. "Mä vaan onnistun hurmaa kaikki teidän perheen leidit."
Pyörittelen silmiäni, joten Anton vetää minut syliinsä ja kutittaa minua kyljistä. "Älä yhtään dissaa. Mä kuitenki hoidin homman himaan."
"Sen sä kyllä teit", vastaan ja käännän päätäni suudellakseni häntä. "Hyvä poika." Taputan häntä päälaelta.
"Sanoko se.. Mariuksesta mitään?" Siru kysyy varovasti. "Se on kuitenki niin paljo vanhempi."
"Ei keretty puhua siitä, mut kerroin et oot asunu sen luona. Se oli vaan ilonen et oot ollu turvallisissa käsissä."
"No en nyt ois siitä nii varma", Siru sanoo ja nyökkää kohti Mariusta, joka yrittää korjata katkennutta laturinjohtoa sähköteipillä. Urpo.
"Mut siis ihan hullua", Siru jatkaa ja kääntyy makaamaan pää puoliksi teltasta ulkona. "En ois uskonu. Äiti on ihana. Ois pitäny tajuta se jo sielä monitoimitalolla ku se halas meitä."
"Älä vielä innostu. Isä tulee ylihuomenna tänne ja se ei voi mitenkään mennä hyvin."
"Jebulis", Marius yhtyy mukaan keskusteluun ja istuu Antonin viereen. "Sit ku isä Kantola tulee haulikon kaa meitä vastaan, nii pidetään Anton toistemme kädestä kiinni. Kuollaan yhdessä kunnialla."
Anton nauraa. "Ja jos ei kuolla nii mun olkaa vasten voit aina itkee, bro."
"Haluutteko te rakastavaiset nukkua samassa teltassa? Voin mielihyvin lahjottaa ton kuorsaajan sulle, Anton", Siru sanoo.
"Houkuttelevaa", Anton sanoo ja vetää minut tiukemmin syliinsä. "Mut en mä näin söpöö unikaverii vaihtais."
Siru huokaa. "Miks Anton on noin söpö ja sä vaan kiusaat ja kuorsaat ja piereskelet?"
"Ja silti sä jostain kumman syystä tykkäät musta", Marius sanoo ja kömpii telttaan Sirun viereen.
Juttelemme vielä hetken niitä näitä, kunnes kello näyttää jo melkein kahta. Silmät alkavat painua kiinni, joten myös me kömmimme omaan telttaamme. Minua ahdistaa makuupussit, joten otimme omat peitot mukaan. (Ehkä myös sen takia, että haluan nukkua mahdollisimman kiinni Antonissa.)
Anton vetää minut itseensä kiinni. "Älä stressaa sun faijast, jooko?" hän kuiskaa ja painaa suukon hiuksiini. "Nautitaan nyt viel huominen. Kelaa, sä pääset näkee sun loput sisarukset."
Vedän hänen kasvonsa lähemmäs omiani ja suutelen häntä. "Yritän. Onneks sä oot täällä."
***
Olemme menossa neljästään perheemme asuntoautolle syömään aamupalaa. Luojan kiitos nilkkani ilmeisesti vain vähän nyrjähti, joten en joudu käymään lääkärissä. Särkylääkkeen voimin pystyn jo kävelemäänkin, vaikkakin minua saa kokoajan odottaa. Haluaisin olla täysissä ruumiin ja sielun voimissa siltä varalta, että kohtaan tuttuja. Tai lähinnä sellaisia tuttuja, joita haluaisin juosta karkuun. Ihan kuin universumi olisi tahallaan taittanut nilkkani, että joudun kohtaamaan jokaikisen menneisyyden haamun silmästä silmään.
"Samuel ja Linnea tulee sinne kans", Siru sanoo ja sulkee puhelimen. "Ootetaan niitä. Mua pelottaa mennä sinne yksin."
"Yksin?" Anton naurahtaa. "Siel on sun mutsi, Saga, Sisu, Siiri, Sampo, Santeri, Sebastian, Selma, Sanni, sun jäbäs, meikä ja tää söpöläinen. Sä oot niiiiin yksin, Siru. Mitenhän sä pärjäät?"
Siru siristelee silmiään hänelle. "Tiiät mitä meinaan, senki viisastelija. Sun pitää perustaa Sebastianin kans joku nörttikerho."
"Olikse Sebastian se Einstein?" Marius kysyy. "Mua pelottaa se eniten. Meikä on tyhmä ku saapas. Se ei päästä mua helpolla."
"Siitä voit olla ihan varma", naurahdan. "Keksi valmiiks joku nippelitieto millä voit hurmata sen."
Haluan päästä mahdollisimman nopeasti sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa Sebastianin näsäviisastelut on suurin ongelmani. En tajunnut ennen kuinka onnekas olinkaan suuren perheeni kanssa. Kyllä siinä on aina myös ne huonot puolensa, mutta niin monta eri persoonaa saman katon alla ei voi olla muuta kuin rikkaus.
"Ompas siinä näyttävä nelikko", kuuluu Samuelin ääni takaamme. "Jos noilla tytöillä on isoveli, nii se on varmaan ihan sairaan hyvännäkönen uros."
"On meillä isoveli, mut ei se kyllä kummonen oo", Siru tuhahtaa saaden Samuelin jahtaamaan häntä. Samuel saa hänet hetkessä kiinni ja onnistuu yhdellä otteella pyöräytettyä siskoni ensin olalleen ja siitä maahan kikatusten saattelemana. Samuel laittaa jalkansa maassa kihertelevän Sirun vatsalle ja tuulettaa voiton merkiksi.
"Saiskohan avioliiton ton apinan kans vielä perua?" Linnea tulee vierelleni.
"Suosittelen", sanon hymyillen takaisin. "Mähän varotin sua."
"Nyt se onneks saa purkaa tota energiaa johonki muuhunki ku muhun", Linnea naurahtaa katsellen aviomiestään, joka nyt painii puolet pienemmän pikkusiskonsa kanssa heinikolla. Linnea huutaa hänelle että rauhoittuisi, mutta Samuelia ei niin vain pysäytetäkään. Varsinkaan silloin kun hän on johdolla.
"Eli jos toi on se kuuluisa Samuel Kantola, niin sä oot varmaan sit Linnea", Anton sanoo ja ojentaa kättään kälyäni kohti. "Mä oon Anton."
"Linnea. Hauska tutustua suhunki." Linnea puristaa poikaystäväni kättä ja kääntyy sitten minun puoleeni. "Herranjumala Saara, mistä ihmeestä sä tollasen komistuksen löysit?" hän kuiskaa muka hiljaa. Anton nauraa.
Kohautan olkiani. "Naapurista nappasin."
"Onneks te tutustuitte eka muhun, koska tota kuumaa latinoo ei oo helppo päihittää", Marius huokaa. "Onneks mä oon sentään muuntautumiskykynen. Automekaanikosta surffariks sekunneissa. Joko oot Linnea kuullu mun Balin reissusta?"
Pyöräytän silmiäni ja jätän Mariuksen selittämään Linnea-paralle viimeaikaisia tapahtumia, sillä minun täytyy esitellä Anton paremmin isoveljelleni. Sille, joka pitää pikkusiskoani kaikilla voimillaan maassa ja yrittää saada häntä heinänkorrella aivastamaan. Voi luoja. Kävelemme heidän viereen ja tökkään Samuelia jalalla kylkeen. Hän nostaa päätään, nousee sitten ylös heinänpalasia hiuksistaan pyyhkien ja jättää Sirun lojumaan maahan. Herrasmies kun on.
"En ehtiny viimeks kunnol esittäytyy", Anton sanoo ja ojentaa kättään. "Anton."
Samuel katsoo hetken aikaa Antonia ilmeettömästi päästä varpaisiin. Alan jo kiristellä hampaitani, mutta hänen kasvoilleen leviää kuitenkin hymy ja hän tarttuu kaverillisesti poikaystäväni käteen. "Samuel Kantola, the one and only", hän esittelee itsensä tyypilliseen kukkomaiseen tapaansa. Hän jatkaa Antonin tutkailua katseellaan. "Sä et näytä Jutalta kyllä tippaakaan."
"Faijan tummii geenei on vaikee estää", Anton virnistää. "Mis sä mun mutsin oot nähny?"
"Pitihän mun käydä kyselee et mihin mun rakas systeri on kadonnu", Samuel sanoo ja vetää minut kainaloonsa. En tiedä miksi, mutta minua alkaa itkettää.
"Voi meiän vauvelia", Samuel sanoo liikuttuneella äänellä ja alan itkeä entistä kovemmin.
Jos joku olisi sanonut pari kuukautta sitten, että liikutun Samuelin sanoista, en todellakaan olisi uskonut. Enkä varsinkaan jos minulle olisi sanottu, että teen sen vieläpä häpeilemättä hänen silmiensä edessä.
En ole koskaan antanut tunteideni ottaa valtaa muiden perheenjäsenieni edessä paitsi Sirun, ja siihenkin olen uskaltautunut vasta viime kuukausina. Pelkäsin, että jos itken, Samuel nauraisi minulle. Mutta hän ei naura. Hän katsoo minua ylpeänä, kuin olisimme vihdoin ylittäneet jonkun ääneen sanomattoman merkkipaalun.
"Luulitko et me vaan unohdettais sut?" hän jatkaa vielä ja joudun jo pyyhkimään kyyneleitä hihaani. "Niin ei käy vaikka haluaisitki."
"Älä itketä enempää", saan sanotuksi. Halaan isoveljeäni ensimmäistä kertaa tunteella ja hän rutistaa minua takaisin.
"Helvetti Saara", Samuel sanoo ja pyyhkii myös silmäkulmaansa. Hän kääntää katseensa kohti Antonia ja osoittaa häntä etusormellaan. "Ja sulle tiedoksi, mä en sit normaalisti oo mikään itkupilli."
"Joo joo, uskotaan", Anton naurahtaa. "Saaral on taito saada raavaski uros herkistyy. Kokemuksen syvä rintaääni puhuu."
"Höpö höpö", naurahdan kyynelteni lomasta. Siru ojentaa minulle taskustaan nessun. Hän antaa Samuelille myös oman.
"Aattelin et joku märsää tänään, mut en aatellu et näin nopeesti", Siru sanoo ja alkaa nauraa. Se tarttuu meihin muihinkin.
"Ja Saara", Samuel sanoo totisena. "Oliko sun ihan pakko ottaa mua pidempi äijä? Ihan ku mä nyt enää pystyisin uskottavasti sanoo sille et aion vetää sitä turpaan jos se ikinä loukkaa sua jotenki."
"Yritän parhaani et sulle ei tuu koskaan syytä tehä niin", Anton sanoo ja tarttuu minua kädestä.
Huokaan helpotuksesta. Enää isä. Sitten koko perheeni on tavannut poikaystäväni.
***
"Nyt ne tuli! Äiti! Siru ja Saara ja Samuel ja Linnea ja ne pojat tuli!" Saga pomppii tasajalkaa telttakatoksen ovella. Hän lähtee kipittämään Sirua kohti, mutta hän vain halaa häntä nopeasti ja syöksyy sen jälkeen Antonin luo ja vaatii päästä reppuselkään.
"Aha, ei kadoksissa olleet isosiskot paljoo kiinnosta", Siru nauraa. "Meinaatko sä viedä noilla suklaasilmilläs kaikki mun sisarukset?"
"Meinaan", Anton naurahtaa ja kyykistyy maahan antaen Sagan hypätä hänen selkäänsä. "On sulla viel onneks seittämän muuta vaihtoehtoo", Anton sanoo ja nyökkää kohti teltan ovea. Telttakatoksen ovenrakoon on ilmestynyt Siiri, jonka resting bitch face on vaihtunut suloiseen ujoon hymyyn. Siirin takana on hihittelevä 8-vuotiaamme Santeri, hänen vieressään kaksivuotiaamme Sampo sekä Sebastian, joka pitää alle vuoden ikäistä Sisua sylissään. Sisu on kasvanut niin paljon. Meinaan alkaa itkeä uudestaan, mutta yritän kaikin voimin pitää kyyneleet sisälläni.
"Onko toi se Sirun poikaystävä?" kuulen Santerin kuiskaavan.
"Hassu tukka", Siiri vastaa hihittäen.
"Tulkaa nyt tänne sieltä", sanon ja he juoksevat halaamaan minua. Sitten Sirua. Siru esittelee Mariuksen heille ja he kättelevät häntä ujosti.
"Ei tarvii pelätä", Marius sanoo julistaen. "Oon vanha mies, mut henkisesti samalla tasolla ku te."
"Itseasiassa", Sebastian yskäisee ja nostaa rillejään. "Jos sun henkinen ikä eli älyllinen ikä on nuorempi, niin sitten olisit käytännössä kehitysvammainen."
"Sitä se kyllä välillä on", Siru nauraa.
"Ei pidä paikkaansa", Marius tuhahtaa. "Tiesitkö Sebu, et suviseuroissa myydään parhaimmillaan lähes puoli miljoonaa jätskiä?"
Sebastian alkaa siristellä silmiään ja yrittää selkeästi laskea päässään suviseurojen keskimääräistä kävijämäärää ja mahdollisten jäätelön syöjien todennäköisyyslaskentaa, miinustaen sieltä vauvat, diabeetikkovanhukset, laktoosiallergikot ja tylsät laihduttavat aikuiset sekä lisää sinne Santerin syömien jäätelöiden keskiarvon eli noin 17 jäätelöä. "Joo-o", hän vastaa lopulta tärkeällä äänellä. "Se on mahdollista."
"Että mulla on ollu ikävä teitä urpoja", nauran ja nostan Sisun hänen sylistään itselleni, joka hymyilee niin jumalattoman söpösti minulle. Pelkäsin, ettei perheen pienimmät edes tunnistaisi meitä enää. Anton tulee Saga selässään meidän luo.
"Teille sopis kyllä hyvin vauva", Linnea sanoo kulmiaan kohotellen. "Näytätte ihan vanhemmilta."
"Älä edes alota", vastaan. Koska Anton varmaan saa kohta sydänkohtauksen, ajattelen. Hän kuitenkin vain hymyilee lämpimästi ja silittää Sisun päätä ja saa sillä vauvan purskahtamaan söpöön pikku nauruun. En kestä.
"Teille tulis kyllä niin söpöjä pikku espanjavauvoja", Sanni tulee myös teltasta ulos kädet Filan hupparinsa etutaskussa. Selma tulee hänen perässään. "Moi Siru", he sanovat coolisti yhteen ääneen.
"Eikä!" Siru huudahtaa. "Miks teistä on tullu yhtäkkiä noin cooleja? Missä ne mun ärsyttävät pikkusiskot on, jotka pölli mun karkkilakon aikana säästetyt suklaat ja vei saunaan ja ne suli sinne?" Siru huokaa ja juoksee halaamaan heitäkin.
"Sä ite ostit meille nää hupparit, eli omaa syytä", Sanni virnistää. "Huppareista tuliki mieleen.. Anton? Muistitko?"
"Joo joo", Anton naurahtaa ja laskee Sagan selästään. Hän kaivaa kassistaan Thrasherin ja Adidaksen hupparit ja ojentaa heille. "En ala ees miettii et kumpi oli kumpi ja kumpi tuli kummalle."
He ovat ikionnellisia. "Ihanan isot!"
"Ja ne on sit lainaan", muistutan. "Eikä yhtäkään sulanutta jätskitahraa tai muuten syötän nuo Filan hupparit teille aamupalaks."
"Joko se Saara nyt jo alkaa kehittää rangaistuksia?" äiti tulee pihalle. Sirun silmät täyttyvät hetkessä kyynelistä.
"Äiti!" Siru huutaa ja syöksyy äitini kaulaan. "Mulla oli niin ikävä!"
Äiti nykäisee minutkin halaukseen mukaan. "Voi mun rakkaat tytöt!" Äidin hiuksissa tuoksuu Linna-shampoon kotoisa tuoksu ja hieman myös kaneli, joten oletan että aamiaiseksi on luvassa mummin korvapuustia.
"Tässä on Marius", Siru huiskuttaa kädellään taka-alalle jäänyttä Mariusta meidän luokse. "Tiiän et siinä on sulattelemista, ku se on kuitenki aika paljon vanhempi ja vähän tyhmä mut -"
"Hauska tavata", äiti keskeyttää. "Ollaanhan me nähty. Mintun veli, eikö niin?"
"Kyllä vaan. Oikein hauska tavata teidät, Mama Kantola", Marius sanoo tyypilliseen humoristiseen tyyliinsä ja se näyttää tehoavan äitiin, sillä hän hymyilee kuin Naantalin aurinko. Kurkkuani alkaa hieman kuristaa äidin mainitessa Mintun, mutta en anna sen häiritä. Kaikki menee juuri nyt niin täydellisesti, että en voi antaa minkään viedä tätä uskomatonta fiilistä minulta pois. Eikä Mintun mainitseminen näyttänyt haittaavan Mariustakaan, joten ei se saisi haitata minuakaan.
"Vai että Peltokorven poikia", äiti sanoo. "Viimeksi kun sut oon nähnyt nii olit ihan pentu."
"Se on edelleen ihan yhtä pentu ku sillon", Siru naurahtaa.
"Se sano että sen älyllinen ikä on samaa tasoa ku meillä", Sebastian sanoo yhtäkkiä. "Jos lasketaan meidän keskiarvo Sirusta alaspäin, niin se tekee 7,5 vuotta. Se tarkottaa sitä, että sä oot nuorempi ku Santeri."
"Arvasin!" Santeri kiljaisee ja hänen suustaan putoaa pala pullaa. En tiedä missä välissä hän on sen ehtinyt hakea.
"Mennään aamiaiselle. Ootte ihan laihoja molemmat", äiti huokaa kyynel silmässään. "Vähän on kytyset eväät, mutta halusin tutustua näihin poikiin ilman häiriötekijöitä."
"Tarkotatko ilman että muut näkee?" Siru kysyy rohkeasti ja katson häntä kauhuissani, kun hän uskalsi sanoa noin.
Äiti kuitenkin hymyilee. Luojan kiitos. "Eiku il-man häi-riö-te-ki-jöi-tä", äiti vastaa selkeästi artikuloiden. "Etkö sinä kuuntele? Mennään hakee jäätelöt sitten jälkiruuaksi."
"Sää Leena tarkotat varmaan jäläkiruuan jäläkiruokaa? Ensteks voileivät ja sitte nää pullat. Sitte sitä jäätelyä." Myös mummi ilmestyy teltasta. Korillinen tuoretta pullaa käsissään. Oikeasti, kuinka monta ihmistä tuonne telttaan mahtuu?
"Hyvää päivää", Anton tulee esittäytymään kohteliaasti ja mummin kasvoille jämähtäneet naururypyt syvenevät entisestään.
"Herranpieksut!" mummi huudahtaa tökäten minua kylkeen. "Kyllä mää aattelin että komia se on, mutta että NOIN komia!"
"Äläs nyt", Anton nauraa. "Mä oon Anton."
"Ja mää oon mummi! Otakko pullaa?"
"Todellaki", Anton virnistää ja nappaa yhden korvapuustin.
"Epistä! Haluun toisen!" Santeri huutaa ja äiti joutuu kieltämään häntä, mutta hän ei usko. Siitä alkaa Kantolan perheessä erittäin tuttu vyöryvä lumipallo-tilanne. Se pieni tilanne, joka on kuin lumipallo, joka rinnettä alas vyöryessään kasvaa aina isommaksi ja isommaksi päätyen lopulta jättimäiseksi palloksi, jota meidän perheessä kutsutaan kaaokseksi.
Tällä kertaa se alkaa pullasta.
Lapset sekoavat, koska he eivät saaneet alunperinkään ottaa pullaa ennen voileipää, mutta Santeri sen kuitenkin onnistui nappaamaan. Äiti komentaa Santeria, joka syyttää siitä Siiriä, joka saa hyperventilaatiokohtausta muistuttavan itkukohtauksen, joka saa Sampon pelästymään ja itkemään, mikä saa Sannin menemään lohduttamaan ja onnistuu astumaan Selman valkoisten lenkkareiden päälle, jolloin Selma alkaa syyttää Sannia vandalismista, johon Sebastian sitten alkaa huutaa, ettei se ole oikea sana siihen tilanteeseen, johon Samuel alkaa väittää vastaan ja Linnea yrittää tulla sovittelemaan, mutta on jo liian myöhäistä. Kaaos on valmis. Äsken teltalla vallinut seesteinen tutustumishetki muuttui nollasta sataan äänekkääksi sekamelskaksi, jota rauhaan tottunut poikaystäväni katsoo hädissään. Tartun häntä kädestä.
"Tervetuloa Kantolan kaaokseen", supisen hänen korvaansa. "Et tainnu miettiä ihan loppuun asti ku sekaannuit muhun."
"Kyl mä mietin", Anton hymyilee. "Tällanen kaaos on just se mitä mä elämääni tarviin."
"Ja mä tarvin sitä rauhaa, mitä sulla on."
"Perfect match", Anton sanoo ja painaa suukon huulilleni. Koko perheeni silmien edessä.
Eikä se haittaa yhtään.