Katson Dania silmät vähintään lautasen kokoisina. Tuota en olisi osannut ikipäivänä odottaa kuulevani. Dani? Lestadiolainen? Mitä ihmettä?
"Sinä?"
"Jep."
"Ootko tosissas?"
"Miks mä keksisin päästä jotain tollast?" Dani sanoo ja hieroo otsaansa kiusaantuneena.
"No en mä tunne sua yhtään, ja sit pamautat tällasen pommin."
"No totta se on, älä tee täst noin isoo numeroo", Dani sihahtaa ja katselee ympärilleen kuin peläten jonkun kuulevan. Tämä on hänelle selvästi kiusallinen aihe ja minä jos kuka ymmärrän sen paremmin kuin hyvin. Se on ollut sitä minulle koko elämäni.
"Mut et sä vaikuta yhtään lestadiolaiselta."
"Teknisesti oon vaan puoliks lestadiolainen. Mun mutsin puolen suku on. Faijast nyt näkee kilometrien päähän et se ei usko yhtää mihinkää", Dani naurahtaa ja kaivaa taskustaan tupakan.
"Nyt saat kyllä antaa mullekki", sanon ja katson tupakka-askia. "Vitun lesta."
Dani purskahtaa nauruun ja heittää askin ja tulitikut minulle. "Haista vittu."
Ihanan vapauttavaa heittää läppää aiheesta. En ole päässyt puhumaan lestadiolaisuuteen liittyvistä asioista hyvässä hengessä pitkään aikaan, joten tämä on todella mukavaa. Hämmentävää, mutta mukavaa."Mut siis suviksissa vuonna 2013? Miten ihmeessä sä voit muistaa mut sieltä? Olin sillon joku 11-vuotias."
"Nii mäki olin", Dani naurahtaa. "Miten sä et voi muistaa? Mä olin sillon nii söpöki."
Pyöritän silmiäni ja raapaisen tulitikun ja sytytän tupakan. Sen hetken, kun olemme hiljaa, Dani katselee seinille vähintään yhtä hämmentyneenä. Haluan tietää tästä enemmän. "Mitä sielä tapahtu jos sä kerran muistat mut vielä 6 vuoden jälkeenki?"
"Siis mun mieleen jäi vaan yks sinisilmänen tyttö, joka möi sielä yhtenä päivänä pillimehuja. Sul oli sellanen hauska iso sininen villapaita."
Jep. Minä todella möin pillimehuja suviseuroissa vuonna 2013. Isä sai töistä ison laatikollisen pillimehuja, ja hän antoi meidän tehdä niille mitä ikinä halusimme. Sirun kanssa keksimme myydä niitä 20 senttiä kappale, koska kuvittelimme sen olevan ihan käypä hinta pillimehusta. Möimme niitä asuntovaunumme takana ja lopulta saimme niistä 12 euroa, ja ostimme sillä karkkia. Se oli ihana päivä. Ja muistan elävästi sen villapaidan. Siellä alkoi sataa kaatamalla ja suurin osa vaatteistani kastui litimäräksi, joten jouduin lainaamaan Samuelin villapaitaa. Pelottavaa, että Dani muistaa sen noin tarkasti. Minusta alkaa tuntua, kuin olisin jossain piilokamerassa.
"Muistan ne suvikset ku eilisen päivän. Mun porukat eros kaks päivää ennen ku ne alko ja olin siit ihan rikki, nii ne on jääny mun mielee. Mutsi pakotti mut sinne", Dani jatkaa ja kuulostaa surulliselta. Hän vetää välissä pitkät henkoset tupakastaan, ennen kun hän jatkaa: "Muistan vaa et yritin kokoajan pakoilla ettei mun tarvis jutella kenenkään tutun kans asiast. Oltiin muutenki jo mustii lampait joidenki silmis, ku faija ei oo uskossa. Pyörin siel itekseni ja sit mä vaa tulin ostaa sult sillon muutaman kerran pillimehun, et saisin muuta ajateltavaa."
"Oon pahoillani", saan sanotuksi.
"Ei tarvi olla pahoillas, se oli hyvää mehuu", Dani virnistää.
"Kiva et oon tietämättäni pystyny auttaa vaikken sua muistakaan", hymyilen hänelle. Tunnen samantien merkillistä yhteenkuuluvuutta Danin kanssa, vaikka en häntä suviseuroista muistakaan. Olin silloin niin lapsen tasolla, että en kiinnittänyt huomiota vielä poikiin. Halusin vain saada taskurahaa ja nähdä serkkuja ja kavereita. Samankaltainen lapsuus yhdistää meitä, ja jollain tavalla tunnen sydämessäni, että voin luottaa häneen. "Saanko kysyä..?"
"Anna mä arvaan", Dani sanoo saman tien. "Että oonks mä vielä uskos?"
Nyökkään.
"En mä tiiä oonko ikin ollukkaa. Sain nii ristiriitasen kasvatuksen, ku mutsi jauho Jeesuksest ja faija evoluutioteoriast. Oon aina ollu vähä sillee jaa. Tykkäsin kyl skidinä käydä seurois, ku siel oli nii paljo frendei. Mut se yhteisö vähä niinku jäi sit ku porukat eros. Sen jälkeen mä oon ollu vaan mä."
Viimeinen lause saa minut rentoutuneeksi ja uskallan taas hengittää. Vaikka Dani on todella rennon oloinen tyyppi, niin minulla oli pieni pelko siitä että hän olisi samanlainen kuin Minttu. Tai Otto. Että joutuisin täälläkin pelkäämään tuomituksi tulemista sen takia, miten olen päättänyt alkaa elää elämääni, mutta hän onneksi ajattelee ihan samoin kuin minä. Minäkin haluan olla vain Saara. En lestadiolainen Saara Kantola, pelkkä Saara vaan.
"Entä sä? Ootsä uskos?" Dani keskeyttää pohdintani.
"En mä taida olla enää. En mä saa mennä enää kotiinkaa."
"No mitä vittuu miks et?
"Liian pitkä tarina", sanon ja katson kelloa. Työaika loppuu 5 minuutin päästä. Yritän käyttää sen ajan hyväkseni ja saada mahdollisimman paljon tietoa irti. "Onko sulla paljo sisaruksia?"
"Meit on kaheksan, mut mä oon ainoo joka jäi asuu faijan kaa. Muut asuu mutsin kaa Floridas."
"Floridassa?"
"Joo, mutsi asu joskus lapsena siel ja se halus muuttaa sinne", Dani sanoo ja kohauttaa olkiaan. "Kävin mä siel kääntymäs mut en mä kokenu sitä mun paikaks. Suomi finland perkele."
Dani näyttää käsillään hevimerkkiä enkä voi olla nauramatta. "No mut Florida, vähänkö siistiä."
Dani kohauttaa olkiaan ja tumppaa tupakkansa seinään. "Onhan se. Mut tykkään silti Suomest enemmän. Ja oon ollu aina läheisempi faijan kaa nii halusin jäädä asuu sen kaa. Faijal on uus vaimo ja se on tosi jees. Ja mun pikkusiskot on ihan hullui, ei niitä kestäis", Dani sanoo ja hänen silmänsä sädehtii, kun hän mainitsee siskonsa.
"Siitä mulla on kokemusta", sanon ja alan samantien ikävöimään Sirua. Miten Dani voi elää tuhansien kilometrien päässä siskoistaan, ja minä meinaan kuolla ikävään jo näiden vaivaisten 500 kilometrin päässä? En malta odottaa, että pääsen soittamaan Sirulle ja kertoa tästä. Hän tulee sekoamaan.
"Kyl maailma on pieni", Dani huokaa. "Enpä ois uskonu, et pillimehunmyyjä tulis mulle duunipariks."
"Sanos muuta."
Työaika loppuu ja sillä samalla sekunnilla Anton soittaa minulle että hän on jo päämajalla, joten lähdemme kävelemään sinne päin. Matkalla työmaalta sinne Dani kertoo, että hän yhdisti palaset heti, kun Rosa mainitsi minun olevan lestadiolainen. Kuulemma harva täällä tietää hänen Floridassa asuvasta perheestään, on vain helpompaa sanoa että asuu isänsä kanssa. Ymmärrän sen hyvin, sillä en itsekään ole asiaa omalla tahollani kailottanut. Dani sanoo, että luonteeltani muistutan hänen vuotta vanhempaa siskoa ja hänestä tuntui heti, että tunnemme jostain. Olosuhteisiin nähden olen tällä hetkellä erittäin onnellinen. Vaikka Rosa tietää minusta asioita, joita en haluaisi hänen tietävän ja hänellä on mahdollisuudet pilata ihan kaikki, niin silti. Ilman häntä tämä asia ei varmaan olisi koskaan tullut puheeksi. Olen vihannut Minttua ja Ottoa niin tunteella, etten edes ollut tajunnut kuinka paljon oikeasti olen kaivannut omahenkistä seuraa. Lapsena rakastin olla lestadiolainen, kun omahenkistä seuraa löytyi kasapäin joka puolelta. Mutta mitä vanhemmaksi kasvoin, sitä enemmän kyseenalaistin asioita ja sitä vähemmän tunsin oloani rennoksi yhteisössä.
Danin kanssa keskustelu teki todella hyvää.
"No tuleehan se mun kuumis sielt vihdoin." Anton istuu päämajan ulkoportailla siviilivaatteissaan huppu päässä ja vetää röökiä. Vaikka hän näytti uskomattoman seksikkäältä työvaatteissa ja raksakypärässä, niin sydämeni on pakahtua tuosta näystä. Hän on niin hyvännäköinen.
"Sori, meni ylitöiks", Dani virnistää. "She's all yours now."
Pelkään yli kaiken, että Anton suuttuu ja pilaa iloisen fiilikseni, mutta hän nouseekin ylös ja vetää minut kainaloonsa.
"Käyppä vaihtaa vaatteet nii päästää himaa suihkuu", Anton sanoo ihan tahallaan, että Danille varmasti tulee selväksi kenelle kuulun. Vaikka hänen ei tarvitsisi sitä kenellekään todistella, en voi väittää etteikö se tuntuisi hyvältä.
"No okei, mut älkää tappako toisianne sillä aikaa."
"En voi luvata mitää", Anton naurahtaa, mutta kuulen sisään kävellessäni, kuinka he alkavat vaihtaa kuulumisia hyvässä hengessä. Sydämeni täyttyy lämmöstä, tämä on hyvä juttu. Kunpa Anton ja Dani hautaisivat sotakirveensä. Dani ei ole mitään muuta kuin kaveri, josta on tulossa mahdollisesti todella hyvä ystävä. Ja Anton on poikaystäväni, ja hän on ainoa kenen kanssa haluan olla.
Kävelen typerä virne naamalla pukuhuoneeseen, mutta hymy hyytyy sillä punaisella sekunnilla kun tajuan kenen kanssa jaan pukuhuoneen. Ja se henkilö seisoo siinä vaaleanpunaisissa stringeissä ja super push-up -rintsikoissa, joihin hänen tissinsä ei edes mahdu kunnolla.
Tietenkin. Tämähän on naisten pukuhuone.
Rosa suoristaa selkänsä heti, kun tulen pukkariin. En ole yhtään yllättynyt, ettei hän ollut lukinnut ovea vaikka on puolialasti. Jos vaikka Anton pamahtaisi sisään. Tai Dani. Tai Mauri. Rosan tapauksessa varmaan ihan kuka tahansa kaksilahkeinen kelpaisi, kunhan saisi huomiota.
Aamulla valitsemani kaappi on vastapäätä Rosan omaa. Kävelen täynnä itsevarmuutta kaapille ja yritän vain kelailla päässäni kaikkea, mitä Dani sanoi. Meillä on etulyöntiasema. Rosa on tyhmä. Kukaan ei tykkää Rosasta, paitsi hän itse. Vitun tyhmä ämmä. Minun ei pitäisi olla hänelle kiva, koska A) Hän on ääliö ja B) Hän ei ansaitse sitä. Mutta toisaalta A) En halua alentua hänen tasolleen ja B) No, ei minulla oikeastaan ole muuta syytä.
"Moi", sanon hänelle ja hymyilen niin ystävällisesti kuin ikinä kykenen. Hän vain tuhahtaa ivallisesti eikä sano mitään takaisin. (Yllättyneet nostaa kätensä ylös.) Jäätävä tunnelma kutistaa jo valmiiksi pienen kopin entistäkin ahtaamman tuntuiseksi.
Tiedän, että minulla ei ole tuollaisia tissejä. Ja huulia. Ja tekoripsiä. Eikä kalliin näköisiä vaaleanpunaisia alusvaatteita täydellisen ruskettuneessa kropassa. Mutta minulla on arvostus itseäni kohtaan sekä itsevarmuuteni olla muiden seurassa ilman vaatteita, mikä on osittain Antonin kehujen ansiota. Antonin, joka on minun poikaystäväni. Ei tuon tyrkyn bimbon, jolla ei ole antaa itsestään mitään muuta kuin tuo muka-täydellinen ulkokuori.
Tunnen Rosan arvostelevan katseen, kun vedän huomioliivin pois päältäni ja housut jalasta ja viikkaan ne nättiin pinoon kaappiini. Minun ei tarvitsisi ottaa toppia pois, mutta teen sen nyt ihan tahallani. Onneksi laitoin lempirintsikkani. Mustat pitsibraletet ja niihin yhteensopivat alushousut. Ja onneksi en ole syönyt mitään koko päivänä, joten ei tarvitse pelätä minkään näköistä turvotusta. Muuten se ei minua haittaisi tippaakaan, mutta mikä tahansa epätäydellisyys Rosan silmissä olisi nyt huono juttu. Rosa siirtyy alusvaatteisillaan peilin eteen korjailemaan meikkiään ja käännyn tarkoituksella selin häneen, kun kyyristyn laittamaan treenihousuja jalkaan. (Tarkoituksella sen takia, että selässäni on haaleat raapimisjäljet ja jos Rosa osaa laskea 1+1, hän tietää mistä ne on sinne tulleet.)
"Anton on kyl nii läppä, me vaan pelleiltiin tuol koko päivä", Rosa sanoo yhtäkkiä. Hän yrittää provosoida. Turha yrittää, en mene tuohon lankaan.
"Voin kuvitella", vastaan rauhallisesti katsoen Rosaa silmiin ja hymyilen. Hän näyttää siltä, että vastaukseni ei todellakaan tyydyttänyt häntä. Hänen huulensa vääntyy omituiselle mutkalle ja minulla meinaa pettää pokka. Laitan pääni alaspäin ja kerään hiukseni päälaelle, ja pyöräytän ne harmaalla samettidonitsilla sotkunutturalle. Laitan purkan suuhun ja katson Rosaa päästä varpaisiin jauhaen purkkaa. Tunnen oloni ylivoimaiseksi, kun seison siinä hänen edessään treenitrikoot ja rintsikat päällä, ja tiedän näyttäväni nätiltä ilman tuollaista helvetillistä panostustakin.
"Tosi nätit noi sun rintsikat", sanon hänelle samalla, kun solmin vanssieni kengännauhoja. Tunnen oloni idiootiksi heti sen sanottuani, koska en usko sitä itsekään. Rintsikat on aivan kamalat ja tyrkyt, mutta minun on pakko mielistellä häntä. Parempi, että hän luulee minun ajattelevan hänen olevan jotenkin ylivoimainen. Hän kääntää katseensa tisseihinsä ja hipelöi sen pitsistä reunaa, kunnes hän kääntää katseensa minuun.
"Kiitti", Rosa sanoo ja ottaa ylpeän katseen. "Nää on itseasias lahja Antonilt."
Voi luoja. Voisiko hän edes yrittää olla vähemmän läpinäkyvä? Sisimmissäni kouraisee, kun ajattelen Antonia ostamassa hänelle seksikästä alusasua, mutta en nyt saa näyttää ärtymystäni. Nostan leukaani ylimielisempään asentoon ja sivuutan Antonin mainitsemisen täysin.
"Tosi kivat."
Käännyn selin Rosaan kaapilleni ja sillä hetkellä sieltä pilkottaa pelastukseni. Tämän aamuinen hätäinen vaatevalinta osoittautui maailman parhaimmaksi valinnaksi.
Antonin Thrasherin huppari.
Anton kertoi joskus sen olevan hänen suosikkinsa, koska se on vuosia vanha. Hän sanoi sen olevan "hänen tavaramerkkinsä täällä" ja "kaikki muistaa sen", sillä hän käytti kyseistä merkkiä jo kauan ennen kun siitä tuli massamuotia ja kun pelkästään skeittaajat käyttivät Thrasheria. Se on niin tärkeä vaate Antonille, että Rosa ihan 100% varmasti tietää sen. Heitän toppini kaappiin odottamaan huomista ja vetäisen jättikokoisen hupparin ylleni. Rintani ei ole niin isot että näyttäisin tyrkyltä, joten jätän vetoketjun puoliksi auki ja annan rintsikoiden pitsireunan vilkkua. Seksikäs ja söpö on paljon parempi kuin seksikäs ja tyrkky. Nappaan kaapista vielä lompakkoni ja puhelimeni, ennen kun käännyn häntä kohti. Rosa lopettaa huulipunansa laiton ja hänen hyaluronihapon täyteiset huulet lörpsähtävät, kun hän tuijottaa hupparia suu auki.
"Tääki on itseasias Antonilta", sanon huolettomasti hymyillen kädet hupparin taskussa, ja pyyhällän hänen ohitseen ovelle. "Huomiseen."