"En vittu varmasti mene tohon", Marius sanoo totisena.
"No ihan varmana tuut, sun pitää tulla pitää mua kädestä", Siru marmattaa.
"No musta ei oo mitää hyötyy siinä vaiheessa ku kuolen vittu sillä sekunnilla ku toi ampuu mut tonne ilmaan."
"Sä mitään kuole", Siru nauraa. "Korkeintaan menetät tajuntas vaan."
Marius rääkäisee dramaattisesti. Hän osoittautui melkoiseksi nynneröksi, mitä tulee huvipuistolaitteisiin. Hän on meistä kaikista rajuimman näköinen sotkuisine puolipitkine hiuksineen ja kulahtaneine bändipaitoineen, ja sitten hän onkin porukan nössöin. Oli jo kovan työn ja tuskan takana saada hänet houkuteltua vuoristoratoihin, jotka ei edes mene korkealle tai pää alaspäin. Päätimme, että viimeisenä menemme kaikki yhdessä legendaariseen Rakettiin. Halusi hän tai ei.
"Anton voi pitää sua kädestä", sanon hymyillen.
"Joo, mä hoidan", Anton virnistää.
"Arrrrgggggggh", Marius vääntää suunsa mutruun ja katsoo Rakettia. "No vittu mennään sit."
Poskeni kramppaavat jo tästä koko päivän kestäneestä hymyilystä eikä siihen näytä tulevan loppua. Päivä on ollut niin ihana, ja tämä viimeinen laite kruunaa sen. Tunne on uskomaton, kun Raketti ampuu meidät ilmaan ja vatsanpohjassa tuntuu jännittävä muljahdus sen lähtiessä takaisin alaspäin. Marius huutaa kuin palosireeni ja me muut nauraa räkätämme vieressä. Olen kyllä itsekin aivan totaalisen atomeina jännityksestä, mutta en halua näyttää sitä. Ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen on aina tuottanut tulosta.
"Ei vittu ikinä enää tohon", Marius huokaa, kun turvavaljaat aukeavat ja hän saa vihdoin jalat takaisin maan kamaralle.
"Joo tää ei oo kyl mikää elämys", Anton sanoo ja hieroo otsaansa. "Mut silti tää on pakko kokee joka kesä."
"Just hyvä", vastaan ja Siru komppaa minua.
"Ootte ihan sekasin", Marius sanoo ja repäisee rannekkeensa ranteestaan. "Mun lintsireissu loppu nyt."
"Me mennään vielä ton söpiksen kaa kyl viel maailmanpyörään", Anton sanoo ja vetää minut kylkeensä. "Vai mitä?"
Nyökkään, mutta kertomatta, että en pidä maailmanpyörästä. Yhtään.
"Mä meen pitää ton nynnerön tukasta kiinni ku se varmaan yrjöö ihan just", Siru nauraa. "Pitäkää hauskaa. Ootetaan teitä tossa ulkopuolella."
Lähdemme kävelemään käsi kädessä kohti maailmanpyörää. En ole todellakaan mikään maailmanpyörän suurin fani, koska se keinuu inhottavasti ja on ylhäällä aivan liian pitkään. Pelkään aina, että se jää jumiin ja joudun loikkaamaan sen heiluvasta kopista johonkin nosturiin. Antonin turvallinen läsnäolo kuitenkin pitää katastrofiajatuksia täynnä olevan mieleni kurissa (tai niin haluan uskotella itselleni.) Olemme viettäneet Lintsillä koko päivän ja sulkemisaika on ihan pian, joten ainakin tämä on täydellinen aika tulla maailmanpyörään. Lämpöisen oranssi auringonlasku valaisee Helsingin, ja haluan nähdä sen yläilmoista. Vaikka sitten pyörtyisin sinne.
"Oliks hyvät synttärit?" Anton kysyy, kun koppi nytkähtää liikkeelle.
"Parhaat synttärit ikinä", yritän sanoa niin rennosti kuin osaan, vaikka olen kauhusta kankeana.
"Hyvä", Anton hymyilee ja nojaa eteenpäin minua kohti. Koppi keinahtaa sen voimasta ja refleksinomaisesti tartun keskellä olevasta paalusta kiinni kaksin käsin.
"Pelottaaks sua?"
"Shhh", sihahdan ja painan silmäni tiukasti kiinni. "Mä en tykkää tästä."
"Voi ei", Anton naurahtaa myötätuntoisena. "Oisit sanonu."
"Hiljaa."
"Raasu."
Näytän Antonille keskisormea. Tuulenvire tuntuu hiuksissani voimakkaana ja tiedän, että olemme nyt ihan varmasti korkeimmalla kohdalla. Yhtäkkiä laite pysähtyy, ja kadun sillä samalla sekunnilla, että lähdin tähän typerään laitteeseen. Alan panikoida. "Mitä tapahtu? Miks tää pysähty?"
"Se kuuluu tähän hommaan", Anton nauraa. "Ei mitään hätää."
"Ootko varma?"
"Joo joo, don't worry.", Anton sanoo. "Kohta palomiehet tulee ja sun pitää hypätä sellaselle ilmapatjalle."
"Älääääääää", vaikeroin paniikissa ja yritän saada sykkeeni tasaantumaan. Käsittämätöntä, että kaikki nopeat laitteet menee kuin vettä vain, mutta tällainen hitaasti mateleva ja keinuva koppero saa minut ihan sekaisin.
"Kelaa jotain hyviä asioita", Anton sanoo ja yrittää tarttua kädestäni, jota puristan rystyset valkoisina puomia vasten. Koppi keinahtaa taas.
"Älä liikuta!"
"Kelaa sitä, ku pussattiin ekan kerran siel pukukopis."
"En mä pysty nyt ajattelee sitä."
"Autan sua", Anton sanoo."Se meni jotenkin näin."
Tunnen Antonin käden liukuvan niskaani, kun hän vetää huuleni hänen omilleen. Hän suutelee minua yhtä pehmeän intohimoisesti, kuin toukokuussa rannalla pukukopissa ja se saa minut unohtamaan kaiken pelon ja jännityksen. Koko päivän kestänyt onnellisuus huipentuu tähän hetkeen, kun suutelen yläilmoissa poikaystävääni, jonka huulet maistuvat hattaralta ja hilejuomalta. Maailmanpyörä lähtee liikkeelle ja Anton on irroittamassa otettaan, mutta vetäisen hänet heti takaisin ja se saa Antonin naurahtamaan suloisesti. En aio katsoa alas. Aion nyt mennä nämä kaikki kierrokset suudellen poikaystävääni, joka vei minut tähän hulluun laitteeseen. Se sopii Antonille, sillä hänen suudelmansa muuttuu kokoajan entistä kiihkeämmäksi.
"Tosi kiva hei lähtee täält bonerin kaa", Anton naurahtaa suutani vasten. "Mä tiiän et oon vastustamaton, mut kato nyt tätä maisemaa."
Uskaltaudun kurkistamaan toisella silmällä. Maisema todella on uskomaton. Anton silittelee kämmenselkääni paalun ympärillä ja uskallan hellittää otetta hieman ja avaan toisenkin silmäni. Antonin selän takaa paistava ilta-aurinko ja hänen hymyilevät silmänsä sulattaa sydämeni ja lakkaan jännittämästä. Kerkeän nauttia siitä muutaman sekunnin, kun olemme taas alhaalla, ja tällä kertaa kierros oli viimeinen. Vaikka suudelma oli täydellinen, niin silti huokaan helpotuksesta, kun pääsen kopista ulos.
"Hyvä tyttö", Anton virnuilee ja taputtaa päätäni. "Mennää ettii sun systeris ja se toinen jänishousu."
"Fuck you."
"Oh please do", Anton virnistää. Voi luoja.
Löydämme Sirun ja Mariuksen Linnanmäen edestä tupakalta. Marius on selvinnyt hengissä koko päivän kestäneestä hurvittelusta.
"Saat kyllä tarjota mulle röökin", sanon Mariukselle.
"Ai siitä hyvästä et sain melkee miljoona sydänkohtausta sun synttäreiden takii?"
"Jep. Koit uusia tunteita mun ansiosta."
"Vitun hyviä tunteita, thanks", Marius nauraa, mutta ojentaa askia minua kohti. "Mut saat sä, synttäreiden kunniaks."
Sytytän tupakan ja sen savu täyttää keuhkoni ja aiheuttaa ihanan euforisen tunteen. Edellisestä tupakasta onkin jo aikaa melkein viikko, kun täällä ei ole ketään kuka hakisi sitä meille.
"Mitäs me nyt tehdään, Herra Matkanjohtaja?" Siru kysyy Antonilta. Hän venyttää käsiään ja näyttää jälleen kerran salaperäiseltä.
"Ajetaan himaa ja loput selvii sit", Anton kertoo salamyhkäisesti.
Ajamme Mariuksen autolla kohti Silvian asuntoa. Siru ja Marius jäävät meille yöksi ja olen siitä maailman onnellisin. Sirun läsnäolo lieventää järjettömäksi kasvanutta koti-ikävääni. En ollut edes tajunnut, kuinka ikävä minulla kerkesi tulla häntä. Emme ole ikinä olleet erossa näin pitkään, ja on mennyt vasta vajaa viikko. Marius laittaa heti soimaan Aviciin Wake me up:n ja tuntuu niin utopistiselta, että ajelemme tällä kertaa yhdessä Helsingin keskustassa. Tuuli heiluttaa hiuksiani avoimesta ikkunasta, kun vedämme tunteella tuttua biisiä ja kaikki on ihan täydellistä.
"Se kämppä on ihan sairas", sanon Sirulle. "Se on sellanen unelmien helsinkikämppä."
"Ikkunalauta?"
"Jep. Iso sellanen."
"Oh my god", Siru henkäisee.
Saavumme Silvian asunnolle ja Anton passittaa meidät kaikki makuuhuoneeseen oven taakse odottamaan. Hänellä on kuulemma bisneksiä hoidettavana.
"Oot kyllä onnekas", Siru sanoo ja katselee ympärilleen makuuhuoneessa. "Ei tällasta tapahdu kenellekään. Mieti, ihan vasta sä olit ihan ahdistunu ja yksinäinen jossain tuppukylässä, ja nyt sä vietät kesän Helsingissä tollasen unelmien prinssin kans."
"Hei", Marius huudahtaa. "Mä oon täällä huoneessa kans."
"Hiljaa urpo", Siru komentaa. "Tiiät mitä meinaan."
"Joo joo. Anton on täydellinen", Marius rojahtaa sängylle. "Blaa blaa."
Siru heittää häntä tyynyllä. "Otappa mallia."
"No okei säästän mun kaks seuraavaa opintotukee et ostan sulle Guccin vyön ja syön sillä aikaa kynsiä."
"Kiitti", Siru kampeaa Mariuksen kainaloon. "Tiesin et sä ymmärrät."
"Saara, kiitti ku pilaat meidän suhteen", Marius nauraa.
"Eipä mitään", virnistän takaisin. Marius pussaa Sirua poskelle. Nuo kaksi on niin ihania yhdessä. Tiedän, ettei Siru oikeasti välitä mistään hienouksista. Enkä minäkään, mutta jos ollaan rehellisiä, niin ei kukaan tyttö kieltäydy Guccin vyöstä. Varsinkaan, jos sen antaa söpöin poika koko universumissa.
"Mitähän se Anton hommaa?" Siru ihmettelee.
"Sen ku tietäis", huokaan. "Sillä on aina jotain salaisuuksia."
"Varo vaan, Saara. Petollisia on tollaset miehet, jotka on hyviä valehtelemaan", Marius huomauttaa sormi pystyssä.
"Mistäs sä sen tiiät? Onko kokemusta?" Siru kysyy ja nousee istumaan.
"Joo seurustelin sua ennen yhen miehen kaa", Marius nauraa. "Se osti mulle Guccin vyön ja se oli niiiiiin ihana."
Käännän katseeni pikkusiskooni. "Oliks sun pakko ottaa toi kiusankappale mukaan tänne?"
"Sillä on auto. En mä muuten ois ottanu."
Marius tuhahtaa ja vetää Sirun takaisin sängylle viereensä. "Onneks mulla on auto, nii saan pitää sut vielä pari vuotta."
"Se on sun onnes", Siru nauraa.
Oven takaa kuuluu koputus ja parioven välistä kurkistaa Anton. "Nyt on kaikki valmista, tulkaa. Laittakaa lämpimästi päälle ja kengät jalkaan. Hopihopi."
"Mihin me ollaan menossa?"
"Se on yllätys", Anton virnistää.
"Vielä yks?"
Anton nyökkää ja teemme työtä käskettyä. Laitamme hupparit päälle ja Anton johdattaa meidät ulko-ovelle ja siitä portaikkoon ja kävelemme kaikkien yllätykseksi ylöspäin. Kolmen kerroksen jälkeen portaat muuttuvat kapeammiksi ja hämärämmiksi, ja portaiden yläpäässä on ovi. Mitä ylemmäs tulemme, sitä enemmän nenääni alkaa haista sellainen mummolan ullakko.
"Kui hyvin sä tunnet ton jätkän?" Marius kuiskaa minulle jonon hänniltä. "Meinaan vaan ettei toi nyt oikeesti oo joku murhaaja ja se palottelee meidät jossain hämärällä ullakolla ja jättää sinne mätänee."
Marius ei ollut kovin hiljainen kuiskauksensa kanssa, kun Anton naurahtaa. "Ihan hyvä arvaus, mut ei ihan."
Anton avaa oven ja henkäisen, kun tajuan mihin hän meidät vei. Talon katolle, josta näen Helsingin kattojen ylle ilta-auringon viimeisten säteiden valaisemana. Katolle on aseteltu tyynyjä ja vilttejä, jonka päällä on jonkinsortin eväskori ja sen vieressä pari pulloa viiniä coolerissa. Käsittämätöntä.
"Kelasin et tää ois hyvä mesta lopettaa nää synttärit", Anton hymyilee. "Tykkääks?"
"Todellaki tykkään", huudahdan samantien ja vedän Antonin suudelmaan.
"Eli sä tapat vaan Sirun ja meikän?" Marius kysyy.
"Jep, te ootte nii vitun rasittavii", Anton sanoo ja purskahdamme kaikki nauruun. "No ei. Onhan tää vähän turhan cheesyy mut halusin näyttää Stadin parhaat puolet teille. Romanttinen iltapala neljälle, olkaa hyvät."
"Täydellistä!" Siru sanoo kipittäen eväskorin luo ja menemme perässä. Sieltä paljastuu pari tuoretta patonkia, tuorejuustoa, sipsipussi, viinirypäleitä, pensasmustikoita, mansikoita (joita Rosa ei ole tällä kertaa pöllimässä) sekä suolakeksejä. Istumme viltin päällä syömässä Antonin järkkäämiä herkkuja viinilasit kädessä ja juttelemme niitä näitä.
"Vittu mä haluun muuttaa tänne", Marius huokaa katsellen maisemaa. "Tää on ihan vitun täydellistä. Ei mitää lestadiolaispaskaa eikä mitään. Pelkkää vapautta vaan."
"Sä kyllä sopisit tänne", sanon. Se on totta. Hänen rento elämäntyylinsä ei sovi meidän tuppukylän ahdasmielisten ihmisten keskelle. Ulkoisestikin hän näyttää nykyään ihan helsinkiläiseltä.
"Ois ihan parasta", hän toteaa haaveillen.
Huomaan Sirun surullisen katseen ja tunnen huonon omantunnon äskeisestä kommentistani. Tämä on ainoa kerta, kun huomaan heidän ikäeronsa, hitto, Siru on vielä niin pieni. Hän menee vasta lukioon ja se tarkoittaa vielä kolmea vuotta pohjanmaalla. Marius on 20-vuotias ja vapaa tekemään mitä ikinä haluaa. Ymmärrän, että hän haluaisi muuttaa tänne — se olisi hänelle oikeasti paras mahdollinen ratkaisu, jos ei oteta huomioon sitä, että Siru jäisi sinne.
Siru-parka.
"Saara, mennääks röökille tonne sivuun?" Siru kysyy hiljaa. Hän nappaa kysymättä Mariuksen hupparin taskusta askin ja sytkärin ja kävelemme katon toiseen päähän.
"Onko kaikki hyvin?" kysyn, kun olemme tarpeeksi kaukana. Siru sytyttää tupakan ja näyttää surulliselta. Vitsi, en ollut edes tajunnut kysyä hänen kuulumisiaan, ajattelin automaattisesti, että hän on onnellinen, koska olimme lintsillä ja nauroimme siellä vatsat kipeiksi.
Aina kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
"Meillä on menny vähä huonosti sen jälkeen ku se kaikki tapahtu", Siru sanoo katse kengissään.
"Mitä? Oikeesti?"
"Jep. Mariukselle tuli vissiin mieleen se kaikki paska mitä se ite koki sillon 15-vuotiaana. Ei olla puhuttu siitä kauheesti, vaikka ennen me pystyttiin puhua ihan kaikesta. En oo voinu puhua kellekkään ja musta tuntuu et mä en kestä."
Vedän Sirun halaukseen ja kuulen hänen niiskaisevan huppariani vasten. "Anteeks, en mä tienny."
"Ei se mitään", Siru sanoo ja irtautuu halauksesta. Hänen poskelleen valuu kyyneleet ja tunnen oloni idiootiksi, kun lähdin hänen luotaan pois silloin, kun hän tarvitsi siskoaan eniten.
"Anteeks ku mä lähin", sanon hiljaa. "Sä tiiät et mä en voinu muutakaan. Ja oisit sä voinu soittaa mulle."
"En halunnu häiritä teidän kivaa kesää mun murheilla."
"Ne on meidän yhteisiä murheita", sanon ja tartun Sirua kädestä. "Ootko sä nähny ketään meidän perheestä?"
"Yks päivä K-kaupassa näin kaksoset irttariostoksilla, mut ne ei nähny mua. Juoksin äkkiä kaupasta pois, ku mua alko itkettää nii paljon. Oisin halunnu kysyä mitä niille kuuluu, mut en kehdannu. En tiiä mitä kaikkee ne tietää, nii en haluu vetää niitä tähän mukaan."
Tunnen möykyn vatsassani ja kyyneleet tulvivat silmiini. Nappaan Mariuksen askista tupakan ja sen savun aiheuttama pienimuotoinen tukehtumisen tunne tuntuu hyvältä keuhkoissa. Kipupisteen siirtäminen toimii aina. En pysty puhumaan perheestäni, se sattuu liikaa. "Mitä Marius sit on sanonu?"
"Ei se kauheesti mitään. Musta tuntuu et se tajus sillon ylppäreissä et ei haluu olla tällasen kakaran kans", Siru sanoo ääni väristen.
"Älä viitti, et sä oo mikään kakara. Oot paljo aikuisempi ku minä", yritän tsempata. "Tai hitto vaikka Marius, joka on sua 5 vuotta vanhempi."
Siru hymähtää pienesti. "Oli vaan nii ihanaa tulla tänne, ku saatiin vihdoin jotain kivaa puhuttavaa ja tekemistä. Tää päivä on ollu täydellinen, ku ollaan oltu ihan ku ennen. Rakastan sitä idioottia niin paljo enkä mä oikeesti kestä jos se muuttaa pois", Siru niiskaisee ja vetää pitkät henkoset tupakastaan. "En halua menettää sitä. Se on mulle maailman tärkein."
"Hei, et sä sitä menetä", sanon ja vedän Sirun kainalooni. "Se kattoo sua niin ihanasti."
Siru tuhahtaa. "Joo, ehkä säälistä."
"Höpöhöpö. Ja sitä paitsi se sano et koska sillä on auto, niin se saa pitää sut vielä pari vuotta", muistutan aikaisempaa jutusteluamme. "Ei se sanois noin, jos se ei näkis tulevaisuutta sun kans."
"Läpällähän se sen heitti."
"Haluutko et puhun sille?"
"Ei sun tartte", Siru sanoo. "Haluan et se ite tajuaa."
"Oot nyt vaan oma ihana ittes, niin se tajuaa et sun kans on parempi olla, ku yksin jossain Helsingissä", sanon hymyillen. "Otetaanks sustaki pommi kuva instaan, nii se tajuu mitä se menettäis?"
Siru naurahtaa hieman, ja se saa minut heti paremmalle mielelle. Hitto, en kestä nähdä pikkusiskoani surullisena. "Heitän sen ääliön täältä katolta alas, jos se loukkaa sua."
Siru nauraa ja vetää minut halaukseen. "Oot ihana."
"Niin säkin. Onneks sä oot täällä. Paras synttärilahja ikinä", sanon ja rutistan häntä tiukemmin. "Kaikki järjestyy vielä. Mä lupaan."
Anton kävelee kädet taskussa meidän luokse. "Onks tääl kaikki hyvin?"
"Ei tässä mitään", Siru sanoo ja pyyhkii nopeasti kyyneleensä poskiltaan. "Mä meen tonne nii saatte olla kahestaan."
"Tsemppii", sanon Sirulle ja hän pakottaa hymyn kasvoilleen, ennen kun lähtee kävelemään Mariuksen luo. Ristin kädet mielessäni. Toivottavasti he saavat asiat järjestymään.
Anton katsoo minua suloisesti hymyillen. "No? Mitäs synttärisankari?"
"Mitäs tässä", vastaan. En voi olla hymyilemättä, kun katson noita ystävällisiä silmiä. Silmiä, joita voisin vain katsella päivät pitkät. Kiedon käteni Antonin ympärille. "Kiitos, ku oot vielä siinä."
"Miks en olis?"
"Ei voi ikinä tietää."
"Koitappa tietää, et mä en oo menos mihinkään", Anton sanoo ja vetää minut hänen turvalliseen syleilyynsä, jossa kaikki on hyvin eikä mitään pahaa voi tapahtua. Olimme erossa 10 minuuttia, ja minulla kerkesi tulla jo ihan kauhea ikävä. Sirun kanssa käymäni keskustelu sai minut maan pinnalle siitä, että elämää ei todellakaan voi käsikirjoittaa. Koskaan ei tiedä, mitkä asiat saattaa ajaa rakkaat ihmiset erilleen. Vaikka asiat olisivat hyvin tänään, ne ei välttämättä ole sitä enää huomenna. Pitää olla onnellinen niistä hetkistä, mitä meillä on.
Me eletään nyt.