Hauaisin vajota maan alle.
Oikeasti.
Suunnitelmiini ei todellakaan kuulunut Antonin kuvankauniiseen ex-tyttöystävään törmääminen juuri silloin, kun makaan mahallani hiestä märkänä pyyhkeen painauma poskessani, posket punaisina kuin porsaalla.
Tai no, en olisi halunnut törmätä Rosaan ylipäätään. Ikinä.
"Kesäduuni", Anton vastaa lopulta Rosan kysymykseen. Vilkaisen Antonia ja vannon, etten ole nähnyt häntä koskaan niin kiusaantuneena.
"Danin faijan raksal vai?"
"Jep."
"Millon alkaa?"
"Ens viikol."
"Oisit ilmottanu et sä tuut nii oisin vähä ees laittautunu", Rosa sanoo pöyhkien hiuksiaan.
Oisin vähä ees laittautunu? Mitä helvettiä? Tyyppi näyttää siltä, kuin olisi tullut suoraan Victoria's Secretin lavalta tänne. Tunnen oloni surkeaksi jo valmiiksi ja sen lisäksi Rosa selittää tuollaista paskaa minun silmieni edessä kuin en olisi tässä ollenkaan.
"Täs on Saara", Anton sanoo ja osoittaa minua. Koetan unohtaa epävarmuuteni ja nousen seisomaan, vaikka olen sisältä ihan riekaleina. Olen Rosaa lyhyempi ja se ei helpota tilannetta yhtään. Tunnen oloni surkimukseksi hänen rinnallaan, kun hän vielä väkisin joutuu katsomaan minua alaspäin. Vedän keuhkot täyteen ilmaa ja ojennan kättäni häntä kohti. Rosa ei katso minua edes silmiin, eikä minua yllätä yhtään ettei hän todellakaan kättele minua. Laitan käteni puuskaan ja otan vähintään yhtä ylimielisen ilmeen. Anton nousee myös ylös ja karistaa kurkkuaan. "Saara on mun tyttöystäv—"
"Nam! Mansikoita!" Rosa hihkaisee ja ohittaa Antonin kommentin täysin. "Saanks ottaa yhen?"
Et saa. Et todellakaan.
Rosa kyyristyy maahan ja nappaa sieltä isoimman ja muhkeimman mansikan, ja hänen muhkeat huulensa kietoutuvat sen ympärille samalla kun hän syö Antonia silmillään.
Se oli viimeinen niitti. En pidä Rosasta. En yhtään. Hän on juuri sellainen, kuin ajattelin. Ilkeä ja muiden tunteista piittaamaton ääliö.
"Näytät hyvält hei", Rosa sanoo Antonille, kun on saanut mansikansyönti-show:n päätökseensä. Minulle tulee paha olo.
"Aha", Anton vastaa ilmekään värähtämättä.
"Et vissii viihtyny siel landel ku oot nyt jo takas?" Rosa naurahtaa alentavasti. "Sä olit ihan rikki siit muutosta sillon ku nähtiin. Mitä se oli, päivää ennen ku lähit?"
Päivää ennen? Olin kokoajan siinä uskossa, että he eivät ole edes olleet väleissä sen jälkeen, mitä Rosa teki Antonille. Tai itse en ainakaan haluaisi olla tekemisissä exän kanssa, jos hän olisi pettänyt minua parhaan kaverini kanssa. Ja sitä paitsi minusta tuntuu kuin Rosa olisi sanonut tuon tarkennuksen tahallaan.
Ja rikki muutosta? No ymmärrän sen, kuka nyt haluaisi muuttaa mihinkään landelle, mutta silti tuntuu pahalta kuulla. Varsinkin jonkun helvetin Rosan suusta.
Anton hieroo niskaansa vaivaantuneena eikä ota katsekontaktia kumpaankaan meistä.
"Olit sillon paljo puheliaampi", Rosa virnistää. "Se oli kiva ilta."
"No en nyt tiiä", Anton mutisee edelleen todella kiusaantuneen oloisena.
Mitähän silloin tapahtui?
"Ootko sä kauanki Stadis?" Rosa kysyy ja on edelleen kuin minua ei olisi tässä ollenkaan.
Kurkkua alkaa kuristaa, vaikka olenkin tottunut olemaan näkymätön.
"Kaks kuukautta ollaan", Anton sanoo viimeisen sanan korostaen ja luo katseen minua kohti. Se saa minut hymyilemään pienestä, mutta Rosa on kuin ei huomaisikaan sitä.
Hänelle minua ei ole olemassakaan.
"Vitun jees, vois nähä joku päivä", Rosa sanoo huolettomasti, ja ennen kuin Anton ehtii vastata mitään, hän jatkaa: "Mut mun pitää nyt mennä, frendit venaa. Ollaan menos faijan veneelle ottaa brunaa. Moikka!"
Rosa heilauttaa hiuksiaan ja lähtee takapuoli keikkuen kipittämään poispäin. Tottakai hän menee faijan veneelle. Tottakai heillä on vene. Tunnen oloni säälittäväksi limalöllöksi, joka on koditon ja jolla ei ole faijan venettä, jonne mennä ottamaan brunaa.
Tällä hetkellä ei periaatteessa ole faijaakaan.
"Lähetään menee."
"Häh? Justhan me tultiin."
"Meni fiilis", Anton murahtaa ja sujauttaa paidan takaisin päälleen, ja lopulta alkaa kerätä tavaroita viltin päältä.
"Ai", vastaan hiljaa ja katson Rosan perään. Vaaleat hiukset liehuvat seksikkäästi tuulenvireessä.
Oikeasti, miksi aina joku blondi yrittää tulla meidän väliin? Ahdistaa, kun en tiedä miksi Rosan läsnäolo vaikutti Antoniin noin voimakkaasti. Tai kyllähän minä tiedän alkuperäisen syyn, mutta ihan kuin tässä olisi muutakin takana. Jotain mitä minulle ei olla kerrottu.
"No? Ala pukee", Anton komentaa, kun seison edelleen kädet puuskassa ihmetellen outoa tilannetta.
"Enhän", vastaan. "En mä oo menossa vielä minnekkään."
"No vittu oothan."
"No vittu enhän", vastaan polleasti selkä suorana.
En nyt jaksa tuota komentelua. Saan tehdä mitä haluan, enkä aio jonkun Rosa Lehdon pilata täydellistä rantsupäivääni.
"Jos sulla meni fiilis, nii senkus meet", jatkan tyynesti. "Ei mulla vaan menny."
Anton katsoo minua kuin ei voisi uskoa korviaan. Toisaalta en haluaisi (tai no, uskaltaisi) jäädä tänne yksin, mutta toisaalta en välitä. En aio yhdenkään blondin pilata kesääni ja rusketusrajojani. Olen jo astunut mukavuusalueeni ulkopuolelle ja tullut julkiselle rannalle bikineissä, niin en todellakaan aio lähteä täältä pois heti kun Antonilla menee fiilis. Katson Antonia nenänvartta pitkin samalla kun korjaan bikinieni asentoa ja pöyhin hiuksiani.
"Mä meen nyt uimaan", ilmoitan enkä edes jää odottamaan vastausta.
Lähden päättäväisesti astelemaan merta kohti, ja vedän oikein kiusoittelevasti bikinialaosaani hiukan ylemmäs vakoon, jotta takapuoleni näyttäisi edes puoliksi yhtä hyvältä kuin Rosalla. Ja tiedän sen kiusaavan Antonia, joka on myös tällä hetkellä vitutuslistani kärjessä. Tiedän ettei Anton haluaisi minun esittelevän paljasta pintaa kenellekään muulle kuin hänelle, joten teen nyt ihan päinvastoin.
Sen siitä saa kun kiukuttelee. Saatana.
Hiekka varpaissani tuntuu epämiellyttävän kuumalta ja satunnaiset terävät kivet pistelevät jalkapohjiani. Yritän ajatella pelkästään sitä, kun ohitan toinen toistaan paremman näköisiä tyttöjä. Jos jotain olen elämässäni oppinut niin sen, että mitä itsevarmemmalta näytät, niin sitä paremmalta näytät myös. Jos kävelee rannalla peitellen vatsaa, ihmiset kiinnittävät huomiota nimenomaan vatsaasi. Mutta jos kävelet itsevarmasti häpeilemättä mitään, he näkevät itsevarman kokonaisuuden, eikä heikkouksiasi. Se mitä itse pidät rumana, saattaa toisen mielestä olla todella kaunista.
Se kannattaa pitää aina mielessä.
Jalkapohjani saavuttavat meriveden, ja se tuntuu ihanan viileältä äskeisen punastelun jälkeen, mutta toisaalta myös niin viileältä, että ei tee mieli mennä sinne kokonaan uiskentelemaan. Lähdin kuitenkin niin itsevarmasti liikenteeseen, että ylpeys ei anna periksi. Joudun kahlaamaan muutamia metrejä, ennen kun vesi osuu vatsaan. En edes tiedä katsooko Anton rannalta minua vai lähtikö hän todella pois, mutta pulahdan silti kokonaan veteen. Se huuhtoo hien kasvoiltani pois ja olo on kuin uudestisyntyneellä. Kroppa onneksi tottuu nopeasti uuteen lämpötilaan ja pikkuhiljaa vesi alkaa jo tuntua jopa lämpimältä. Uin pidemmälle ja näen muutaman metrin päässä pariskunnan.
Tunnen kateuden piston sydämessäni, kun tyttö on kietonut itsensä pojan ympärille ja he vaihtavat söpöjä pieniä suukkoja. Suljen silmäni ja alan kellua hiljaa aaltoilevan meriveden pinnalla ja yritän rentoutua.
Annan itselleni luvan vajota ajatuksiini.
Mitähän äiti sanoo, kun näkee kirjeeni? Minulla on niin paha mieli, kun lähdin. Toivottavasti äiti ymmärtää, että minun oli pakko. Mietin äitiä halaamassa meitä Samuelin lakitusjuhlassa. Onkohan äiti samaa mieltä kuin isä? Jotenkin vaikea uskoa, kun kuitenkin Samuel muutti pois kotoa, ja minä ja Siru emme ole nyt tervetulleita kotiin. Se tarkoittaa niin paljon lisätyötä äidille. Hänellä on nyt kahdeksan lasta ihan yksin hoidettavana. Isä ei todellakaan ole edes ajatellut asiaa siltä kantilta, hän ajattelee vain miltä kaksi uskosta karannutta lasta näyttää herätysliikkeen silmissä. Hän ei ajattele sitä niin, että äidiltä on lähtenyt samoihin aikoihin kuusi auttavaa kättä. Tällä hetkellä vanhimmat lapset kotona ovat 13-vuotiaat Selma ja Sanni. Sääliksi käy, jos he joutuvat noin nuorina apuäideiksi. Ja sääliksi käy äitiä, sillä kaksoset eivät varmasti tule hyppimään riemusta, kun eivät pääsekään aina nuorteniltoihin.
Hätkähdän, kun tunnen jonkun nipistävän minua ukkovarpaasta. Korvani on pinnan alla niin en kuule mitään, joten nostan pääni ja pälyilen ympärilleni.
"Vittu aina sä pakotat mut jääkylmään veteen", kuulen Antonin tärisevän äänen takaani. Hän taapertaa vedessä luokseni huulet vapisten, kädet ympärillään lämmittämässä kehoaan ja märät hiukset söpösti liiskautuneena otsaansa. En tiedä miksi tuo idiootti on mennyt sukeltamaan täällä kylmyydessä, mutta otsalla lepäävät märät kiehkurat on niin hellyyttävä näky, että sydämeni sulaa. Hän vetää minut syliinsä.
"Ei sun ois ollu pakko tulla", huomautan.
"No vitun moni jäbä jäi tsiigaa sun perään, et mun oli pakko näyttää niille kenelle sä kuulut."
"Jaahas", vastaan silmiä pyöritellen, vaikka tekisi mieli kiljua onnesta. En ikinä totu siihen, että joku haluaa oikeasti näyttää koko maailmalle, että on minun kanssani.
"Nii mä sit uin tänne sun luokse läpi myrskyn ja mylväyksen", Anton sanoo ja vetää minua tiukemmin itseään vasten. "Et sun pitää respectaa sitä."
"Hei täällä on melkee 30 astetta lämmintä eikä täälä ees kauheesti tuule", sanon kulmat koholla. "Helvetillisen myrskyn läpi sä tulit."
"Sä et tiiä mitä mä koin tos matkal", Anton henkäisee dramaattisesti. "Yks kersa heitti mua lapiol ja sit mun piti sanoo sille et jos se viel heittelee lapioita nii se ei tuu saamaan ikin yhtä kuumaa mimmii ku mä sain."
Tirskahdan. "Vai niin."
"True story", Anton hymyilee ja katsoo minua kosteiden tummien ripsiensä alta. Vesi on kiinnittänyt useita ripsiä yhteen ja hän näyttää niin suloiselta isoine ruskeine silmineen.
"Melkonen ritari sä oot", vastaan ja kierrän hänen otsakiehkuroita sormeni ympärille. "Söpö look."
"Sua varten laittauduin", Anton virnistää ja painaa kosteat huulensa huulilleni ja kiedon jalkani hänen vartalonsa ympärille. Unelmani kesäisestä vesisuudelmasta kävi toteen nopeammin kuin uskoinkaan. Vaikka minulla ei välttämättä olekaan täydellistä tiimalasivartaloa, isoja tissejä, pitkiä blondeja hiuksia kehystämässä ruskettuneita kasvoja ja muhkeita, vaaleanpunaiseksi maalattuja pusuhuulia, niin minulla on Anton.
Ja siitä Rosa olisi minulle kateellinen.