Kävelemme pois Mariuksen asunnon parkkipaikalta. Siru oli niin pois tolaltaan, että halusi olla yksin. Marius vaati kuitenkin jäädä hänen tuekseen, ja hyvä niin. Ei kenenkään ole hyvä olla yksin tuollaisen jälkeen. Mariuksella on kaiken lisäksi kokemusta samasta tilanteesta, joten hän on nyt paras mahdollinen lohduttaja siskolleni. Siru oli niin murheenmurtama, että sydämeni ei olisi enää kestänyt nähdä häntä siinä kunnossa. Vaikka Siru on aina niin vahva ja rohkea, tiesin, että siellä syvällä sisimmissä on pienen tytön hauras sielu. Siru on aina ollut muutenkin enemmän isin tyttö, joten tottakai se musersi hänet.
Ja se musertaa minut.
"Oon niin pahoillani", Anton sanoo ja vetää minut hellästi kainaloonsa turvaan. "Jos mä oisin tienny et siinä käy noin, en ois ikinä suostunu siihen. Mä en oikeesti tajunnu, et se on noin iso juttu. Et jos lapsi alkaa seurustella sellasen kans joka ei ookkaan lestadiolainen, nii sen takii voi oikeesti heittää oman lapsen pois himasta", Anton puhuu turhautuneeseen sävyyn. "Ihan vitun uskomatonta."
"Ei se kaikille ookkaan nii iso juttu", muistutan. "Jotku on onnekkaita, mut meille — meille nyt vaan sattu tollaset vanhemmat", sanon ja niiskaisen.
Anton pysähtyy ja painaa päänsä alas. "Tää on mun syytä", Anton mutisee. "Jos et ois tutustunu muhun, nii tätä ei ois käyny. Ilman mua sä oisit juhlimassa sun veljeä etkä ois noin surullinen."
"Anton, kuuntele mua", sanon hivuttaessani molemmat käteni Antonin poskille ja katson häntä syvälle silmiin. "Tää ei todellakaan oo sun syytä. Joo, ilman sua just tätä ei olis tapahtunu, se nyt on fakta, mut oisin jossain vaiheessa kuitenkin joutunu kertomaan, etten oo enää uskossa. Ja sit tää sama olis tapahtunu, sillä erolla vaan, et mulla ei olis ollu ketään. Oisin ollu ihan yksin, ilman sua oisin miljoona kertaa surullisempi", kerron avoimesti. "Sä oot ainoo, joka pitää mut järjissäni."
Anton kääntää katseensa jonnekin pääni yli, eikä sano mitään. Hän irroittaa käteni hitaasti kasvoiltaan, kävelee tien reunaan ja kyykistyy maahan, ja kun hän nousee, hänen kädessään on leskenlehti.
"Sillon, ku istuit siel tiellä leskenlehtiseppele päässä, mä halusin vaan suojella sua. Mä halusin huolehtii, et sä pääset himaan", Anton sanoo ja ojentaa leskenlehden minulle. "Mä haluun edelleen huolehtii, et sä pääset himaan."
Kyynel vierähtää poskelleni. "Oot ihana."
"Sä oot", Anton sanoo ja painaa hellän suudelman huulilleni. "Kaikki järjestyy vielä, mä lupaan."
Antonin puhelin alkaa soida, huomaan näytöltä soittajan nimen. Elisa.
"Moikka!" kuulen Elisan iloisen äänen puhelimen läpi. "Ootteko vielä Sampan juhlissa?"
Alahuuleni alkaa samantien väpättää ja Anton puristaa kättäni.
"Ei olla enää", Anton vastaa ja katsoo minua myötätuntoisesti.
"Jos haluutte tulla käymään nii tervetuloa!" Elisa huudahtaa. "Täällä on yks hattaratukkanen tyttö, joka kaipaa Saaraa."
"Venaa", Anton sanoo ja siirtää puhelimen pois korvaltaan ja painaa kämmenensä kaiuttimen päälle. "Haluutsä et mennää vaa meille vai mitä tehään?"
En todellakaan halua nyt mennä Antonille. Tai haluaisin, jos se ei olisi alle 100 metrin päässä siitä, missä koko sukuni juhlii perheemme ensimmäistä ylioppilasta. Ilman meitä. Pala alkaa taas nousta kurkkuuni.
Tarvitsen nyt muuta ajateltavaa.
"Mennään Elisalle, musta tuntuu et tarviin nyt Oonan hattaraterapiaa", vastaan ja jopa hymyilen hiukan. Anton muodostaa huulillaan sanat ooks ihan varma, ja nyökkään. Anton laittaa luurin takaisin korvalleen.
"Me tullaan sinne. Onks ne juhlat sun porukoil? Okei. Koodaa osote. Nähää koht. Moi", Anton sanoo ja sulkee puhelimen. "Ei meidän oo oikeesti pakko mennä jos sä et jaksa."
"Eiku mä nimenomaan haluan mennä, tarviin oikeesti muuta ajateltavaa."
***
Elisan ja Villen lapsuudenkoti on alle kilometrin kävelymatkan päässä. Olen monta kertaa kävellyt siitä ohi, sillä se on matkan varrella meiltä Mintulle. Minttu onneksi asuu siitä vielä reilusti yli kilometrin päässä, niin ei tarvitse pelätä että törmäisin häneen täällä.
Elisan ja Villen koti on sympaattisen näköinen mintunvihreä rintamamiestalo lammen rannalla. Etupiha on täynnä autoja ja talon takaa kuuluu musiikkia ja iloista puheensorinaa. Kävelemme suoraan takapihan suuntaan, näen siellä juhlateltan ja tartun Antonia kädestä. Tilanne tuntuu liikaa samalta kuin aikaisemmin omalla pihallamme ja minua alkaa ahdistaa.
Ehkä minut häädetään pois täältäkin.
"Hello!" Elisa huutaa, juoksee meitä kohti kaljapullo kädessään ja vetää meidät halaukseen. "Näytätte niin hyvältä! Ihana ku pääsitte käymään!"
"Onnea hei ihan hirveesti", sanon, kun Elisa irroittaa otteensa. "Ihan super siisti toi sun look."
Elisa tekee muutaman asua esittelevän pyörähdyksen ja nauraa. "Ei tää oo nii hieno ku ton", Elisa sanoo ja sivelee Antonin pukua. "Mittatilauksella tehty?"
Anton nyökkää ja Elisa tuhahtaa leikkisästi. "Just joo, vitun mr. slim fit. Saara, sä näytät upeelta."
"Kiitti", vastaan hymyillen ja toivon ettei hän huomaa itkemisestä turvonneita kasvojani. Tällä hetkellä todella toivon, että meikkaisin, niin osaisin varmaan peittää tummat silmänaluseni ja punaiset, läikikkäät poskeni.
"Onnee vaa munki puolest", Anton sanoo. "Mitkä fiilikset ylioppilaalla?"
"Ihan mahtavat! Tulkaa hei ottaa boolia tai kaljaa tai mitä ikinä, iskä kävi Tallinnasta hakee aika paljo viinaa nii voin pyöräyttää taas neitoselle uuden drinkin testiin", Elisa virnistää ja vetää meitä mukanaan kohti juhlatelttaa.
Teltassa soi musiikki, nurkassa on jokin baaritiskin näköinen pöytä, ja toisella reunalla on peräkkäin neljä puista pöytää. Pöydissä istuu minulle aivan täysin tuntemattomia ihmisiä sekä myös tuttuja kasvoja. Kauimmaisessa pöydässä istuu Jesse, Janne, Ville ja Oona. Oonalla on jälleen nutturat molemmin puolin päälaella, tosin vain päälimmäiset hiukset ja loput on kiharrettu kauniisti. Päällään hänellä on vaalea A-linjainen mekko, jossa söpö röyhelöinen helma ja pitsiset kaulukset, joiden välissä on pieni vaaleanpunainen rusetti. Hän näyttää ihan joltain söpöltä animaatiohahmolta. Oona lähtee saman tien kipittämään meitä kohti, kun huomaa meidän saapuneen.
"Pärjäätsä, jos meen tonne istuu?" Anton kysyy ja nyökkää kohti poikia.
"Joo, mee vaan", hymyilen ja Anton antaa suukon poskelleni, ennen kun lähtee.
Oona syöksyy kaulaani. "Ihana nähdä!" Oona sanoo pirteällä äänellään.
"Niin on, näytät tosi söpöltä", sanon ja en voi olla hymyilemättä. Oonan läsnäolo todella on terapeuttista.
"Kiitti, niin säkin", Oona hihittää ja katsoo minua ensin kengistä mekkoon ja siitä kasvoihin. Hänen hymynsä hyytyy. "Voi ei, mitä on tapahtunu? Ootko itkeny?"
"Vähän", saan sanotuksi. Toivoin, että minun ei tarvitse vastata yhteenkään kysymykseen, mutta ilmeisesti se on ilmiselvää. Joudun puristamaan käsiäni nyrkkiin niin, että kynteni uppoutuvat kämmeneeni. En halua alkaa itkeä täällä.
"Voi ei muru", Oona katsoo minua suu mutrulla. "Ei tarvi kertoa. Haluatko et käydään sisällä? Mulla on kaikki meikit täällä mukana. Paras ensiapu suruun on peittää se meikillä, niin kukaan ei kysele. Mennäänkö?"
"Mennään", vastaan. Onneksi Oona on ihana eikä kysele itsekään enempää. Hän tarttuu käteeni ja se tuntuu Antonin kädestä pitämisen jälkeen niin pikkuruiselta ja pehmeältä. Hän vetää minut perässään ensin pois juhlateltasta, ja sitten pihan läpi yläkertaan Elisan vanhaan huoneeseen. Huone on ihan Elisan näköinen. Seinälle on aseteltu polaroid-kuvia sydämen muotoon. Sängyn päällä on iso juliste kehyksissä, jossa on laventelin värisiä ruusuja ja sen päällä kaunokirjailtu teksti vittu ku vituttaa. En voi olla tirskahtamatta.
Oona istuu lattialla polvillaan ja kaivaa meikkilaukkuaan. Se on neliskanttinen ja siinä on yksisarvisen kuvia. Muuta en odottanutkaan Oonalta. "Tuu tähän istuun", Oona hoputtaa ja minä tottelen. "Ootko koskaan meikannu?"
Pudistan päätäni. "Oli mulla tänään jopa huulikiiltoa, mut siihen mun kokeilut sitten jääkin."
"Oisinpa mäkin noin kaunis ilman meikkiä", Oona huokaa. "Mut mä näytän ilman meikkiä ihan klonkulta, joka on aikamatkustanu 2010-luvulle ja jääny heti rekan alle."
Naurahdan mielikuvalle.
"Mut ei se mitään, onneks meikit pelastaa. Ja nyt ne saa pelastaa sut", Oona hihittää ja vetää meikkilaukustaan jonkun peitepuikon näköisen asian, meikkivoiteen sekä meikkisiveltimiä. Meikkisiveltimien varret on uurteisia, kimaltavia ja niissä on kaikki pastellisävyt peräjälkeen. Yksisarvisen sarvi. Tottakai.
"Laita silmät kiinni, nii peitetään toi suru nyt sun kasvoilta", Oona sanoo ja hymyilee.
Kunpa sen voisi peittää kokonaan.