Vaikka me ei oltu vedetty eilen överiksi, pahoinvointi iski silti lujaa kun mä sain silmäni auki. Me ei oltu jaksettu levittää Jamille patjaa joten se nukku mun sängyn toisella puolella. Suljin silmät uudelleen ja annoin itelleni luvan vaipua takas horrokseen.
Ovi avattiin juuri kun oli vaipumassa uneen. Seuraavaksi avattiin kai verho koska maailma silmäluomieni toisella puolella kirkastui huomattavasti.
"No niin unikeot, me lähdetään ulos", kuulin Jarkon tutun äänen ja Jami käänsi kylkeään kiroillen.
Jarkko heittäyty istumaan sängyn reunalle ja mä raastoin silmäni auki. Se näytti jo tosi paljon paremmalta. Se oli saanu väriä kasvoilleen ja se näytti tutummalta virnistys kasvoillaan ja hiukset vähän lyhyemmiks leikattuina. "Me lähdetään käymään Jannen vanhemmilla. Kaikki me siis, joten raahatkaa perseenne alas"
Jami käänty selälleen ja avasi silmänsä. "Kuka vittu sä oot?"
"Voisin kysyy samaa sulta", Jarkko kohotti kulmiaan haastavasti. Niissä kahdessa oli loppujen lopuksi aika tosi paljon samaa.
"Jami, tässä on Jarkko, mun velipuoli ja Jarkko tässä on Jami, mun frendi"
Jarkko kohotti kulmiaan kun Jami mutisi anteeksipyynnöt ja ojentautu ottamaan lasinsa yöpöydältä. "Ai että frendi?" Jarkko kysy ja Jami nosti lasit päähänsä. "Joo, mua ei oo kiinnostanu muijat seiskaluokan jälkeen"
Jarkko nyökkäsi hitaasti. "Aa no sitten. Mutta ellei tullu jo selväks niin raahatkaa ne perseenne alas. Niin ja Tuukka on muute ihan vitun raivona."
Mä kurtistin kulmiani. "Miks?"
"Se löys sun takin taskusta essoja", Jarkko sano hiljempaa ja mä olin nyt täysin hereillä. "Mitä?" Mun ääni kuulosti tosi epäuskoselta jopa mun omiin korviini.
Jarkko nyökkäsi. "Niin. Sun takki oli tippunu maahan ja kun se nosti sen niin se löys ne. Ei se kertonu vielä Jannelle kun halus puhua sun kanssa ekana."
Mä käännyin kattomaan Jamia joka räpytteli silmiään maailman pikkuhiljaa kirkastuessa sillekin. "No ne on varmaan sen Sebastianin. Sen on täytyny sujauttaa ne sun taskuu sillon ku poliisit tuli."
Miks helvetissä se oli ne mun taskuun työntänyt? Enhän mä ees tuntenut sitä.
Jarkko katto meitä vuorotellen. "No kannattaa varmaan selittää tuo Tuukalle. Tästä on jo aikaa ku mä oon nähny sen yhtä vihasena."
Vitun vittu. Kaikista pahinta oli se, että Tuukalla oli aihetta olla vihainen. "Missä se on?"
"Tupakalla. Mutta eiköhän se tuu kohta takas sisälle."
"Ei kun mä meen sen kanssa", mutisin ja heitin peiton sivuun.
Yöllä oli ollut pakkasta ja terassi oli kevyen kuuran peitossa. Tuukka nojas kaiteeseen ja katteli metsään. Se ei siirtänyt katsettaan ennen kuin mä seisahduin sen viereen. Se oli solminut hiuksensa päälaelle pieneksi nutturaksi ja sillä oli villapaidan päällä nahkatakki.
"Ei ne ollu mun", sanoin ja se tuijotti yhä metsään ja puhalsi tupakkansa savua eteensä ennen kuin vastasi. "Oliko ne sitten sen sun kaverin?"
"Jaminko? Ei, ne oli yhen tyypin kuka tuli aukomaan päätään Jamille. Se tapahtu just ennen kun ne poliisit tuli ja se varmaan säikähti niitä. En mä tiiä miksei se voinu vetää niitä pöntöstä alas tai jotain."
"Tiiätkö sä sen tyypin nimeä?" Tuukka kysyi ja käänty vihdoinki kattomaan mua. Sillä oli täysi oikeus vihata huumeita ja kaiken maailman pillereitä. Sen äiti Maarit oli nimittäin kuollut yliannostukseen. Sen jälkeen Tuukka oli ite joutunut huumekierteeseen ja kuiville päästyään se ei ollu koskenu edes buranaan.
"Sebastian Helen. Se on yhen mun luokkalaisen isoveli", kerroin ja Tuukka nyökkäsi. "Mä tiiän sen. Se myi mulle kerran kamaa Tampereella. Pysy siitä ihan vitun kaukana, jooko? Ja muutenkin tollasista huumehörhöistä."
Se ei ollu saarnannu Jarkolle, mutta mä ymmärsin sen. Jarkko oli takuulla ite tajunnu sekakäyttönsä seuraukset vallan hyvin. Mä käännyin ympäri ja nojasin selkääni kaiteeseen. "Takuulla. Mitä sä teet niille pillereille?"
"Vedän ne pöntöstä alas", Tuukka mutisi ja tumppasi tupakkansa tuhkakupin kylkeen.
Mua hymyilytti nähdä Jarkko ja Janne tekemässä yhdessä aamupalaa. Jannea oli jännittänyt ihan sikana, mutta nyt se näytti jo vähän rentoutuneemmalta. Jarkko oli Tuukan tavoin sosiaalinen ja tosi helposti lähestyttävä, ja se oli ollut ikionnellinen kun me oltiin otettu se asumaan Mäntylaaksoon. Yleensä se ahdistu muutoksista, mutta tää muutos näytti kelpaavan sille.
Me mentiin takas sisälle ja Jami saapu yläkerrasta samaan aikaan. Sillä oli flanellihousut ja peurakuvioinen t-paita. Sen silmälasit oli vähän vinossa ja tukka sotkussa.
"Taitaa olla krapula?" Janne kysyi ja kääntyi nojaamaan keittiötasoon. Jami irvisti sille. "Ja anna mä arvaan: sä oot heränny kuuelta, tehny vihersmoothien, käyny tunnin juoksulenkillä ja paistat nyt lettuja?"
Janne virnisti. "Mä heräsin kasilta, kävin lenkillä, lähin hakemaan Jarkkoa juna-asemalta ja nyt paistan teille lettuja. Melkein oikein siis."
Jami huokaisi ja rojahti istumaan keittiön pöydän ääreen. "Mä en vaan ymmärrä millä energialla sä elät."
"Liikunta. Liikunta on se avainsana", Janne selitti ja käänsi letun ympäri. "Ja tupakoimattomuus."
"Hitto mähän lupasin lopettaa sen ens vuonna", Jami kirosi ja nojasi leukaansa kämmeneensä. "Onko kahvia?"
"Laita kahvinkeitin päälle niin sitten on. Piti oottaa että heräätte", Janne selitti ja nosteli valmiit letut lasilautaselle. "Me lähdetään käymään Savisaaressa."
Savisaari oli pieni poukama aivan Mäntylaakson laidalla. Jannen vanhemmat eli Jamin isovanhemmat asuivat siellä suuressa hirsitalossa koiransa Nemon kanssa.
"Soitin sinne tänä aamuna kun haettiin Jarkko ja niille kävi oikein hyvin. Ulkoilma auttaa katsos krapulaan", Janne selitti ja mä kurtistin kulmiani. "Ulkoilma?"
"Niin, me jätetään auto sillan toiselle puolelle ja kävellään loppumatka", Janne ilmoitti. Jamin ilme valahti. "Krapulaan auttaa Netflix ja roiskeläppä."
Janne tuhahti ja sammutti hellan viimeisen letun jälkeen. "Seli seli. Syökää nyt niin päästään lähtemään."
***
Me mahduttiin juuri ja juuri autoon. Janne ajoi, Tuukka istui pelkääjän paikalla koska sen jalat ei olis mitenkään mahtuneet taakse, Jami istu polvet suussaan, mä istuin keskellä koska olin lyhyin ja Jarkko istu mun toisella puolella katsellen maisemia.
Ulkona oli oikeestaan tosi kaunista kun pieni huurekerros peitti yhä puita ja pensaita. Lämpötila oli nollassa ja mä olin vetänyt ulkohousut juoksuhousujen päälle. Jami oli suosiolla hylännyt revityt farkkunsa ja lainannut Jarkolta collareita. Sillä oli vaatteita ympäri Mäntylaaksoa, ja sen omat collarit oli Lailalla.
Jarkkoa jännitti, vaikkei se sitä ääneen sanonutkaan. Se tuijotteli ikkunasta ulos ja vilkuili kelloa. Se oli hirveen myllytyksen keskellä. Mä painoin pääni sen olkapäälle ja se vilkas mua.
"Kaikki menee ihan hyvin, Jarmo ja Liisa on ihan sika mukavia", mä sanoin sille hiljaa ja se nyökkäsi. "Joo, kyllä mä uskon."
Liisa ja Jarmo oli aina ollu mulle kun omat isovanhemmat. Isän vanhemmat oli ehtiny kuolla kun mä olin ihan vauva ja mutsin vanhemmat asu Espanjassa ja mä näin niitä vaan kerran vuodessa. Liisaa ja Jarmoa me nähtiin aina jouluisin ja lomilla. Niiden tanskandoggi Nemo oli aikoinaan auttanut mua pääsemään eroon koirapelosta.
Mä muistin vieläkin kuinka paljon isää sillon joskus oli jännittänyt mennä tapaamaan Liisaa ja Jarmoa ensimmäistä kertaa. Se oli melkein oksentanut autossa ja Janne oli joutunut pysäyttämään tien laitaan. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Jarmo ja isä löysivät nopeasti yhteisen kiinnostuksen aiheen; historian, ja Liisa suorastaan rakastui isään.
Janne ohjasi auton maantieltä hiljaiselle hiekkatielle ja radio soitti Totoa. Käännyin katsomaan Jamia. Se nypläsi nenärengastaan ajatuksissaan ja vilkuili aina silloin tällön puhelintaan. "Ootko sä kuullu Matiaksesta mitään?" Kysyin ja Jami havahtu mietteistään. "Mä laitoin sille aamulla viestiä että miten se voi. Ei se oo vastannu mitään vaikka on kattonu sen viestin jo."
Vitun Matias. "Aa. No eiköhän se vielä vastaa sulle", sanoin ja Jami kohotti kulmiaan niin että sen lasitkin kohos vähän. "Voi kuule ei vastaa. Tätähän mä tein sille koko kesäloman. Se laitto mulle viestiä ja mä ignoorasin. Pahin kerta oli se kun mä olin tippunu sinne vitun altaaseen. Sillon mä halusin vastata sille, ihan tosissani halusin. Mutta mua vaan otti niin paljon aivoon se miten se juttu hoidettiin."
En tienny kuuliko muut mitä me puhuttiin mutta ainakaan ne ei reagoineet mitenkään. "Miten se sitten hoidettiin?"
Jami huokas. "No siis ei siinä muuta mutta kun kaikkien huomio keskitty Matiakseen ja siihen miten se oli pelastanu mun hengen. Siitä tehtiin hengenpelastaja ja mut unohettiin kokonaan. Kaikki halus kuulla Matiaksen version tapahtumista ja se kaikki oli super vaivaannuttavaa kaikille. En mä mitään kauheeta huomiota ois todellakaan halunnut, mutta tuntu vaan vitun hullulta että Matiaksesta tuli julkkis mun hengen kustannuksella."
Mä kurtistin kulmia ja tartuin Jamin käteen.
"Enkä mä vastannu sille sillon kun se oli lyöny mua. Ei se vastaa mulle, ei sillä oo mitään syytä vastata."
Mä en ollut edes tiennyt että Matias oli yrittänyt tavoittaa Jamia sen bileissä käyneen välikohtauksen jälkeen, mutta toisaalta se tuntui ihan loogiselta.
"Ehkä se vaan haluu puhua sulle. Tieskö se ees miks sä olit sille niin vihanen kun se hakkas Johanneksen?" Kysyin ja Jami pudisteli pätään nojaten ohimoaan ikkunaan. "Ei. Mä olin sille niin raivona sillon, pistin meiän jutun tauolle ja sitten se meni sössimään sen kaiken nuolemalla Jenniä."
Irvistin ja valitsin seuraavat sanani tarkkaan. "Eli toisinsanoen se ei ees tiiä miks sä pistit teiän suhteen alunperin tauolle?"
Jami kohautti olkiaan "Kyllä se osaa sen päätellä. Mä kielsin sitä koskemasta Johannekseen. Ei sen tarvii sitä multa erikseen kuulla, koska se ite meni kuitenkin munaamaan koko homman", Jami tokaisi ja silloin Janne pysäytti auton.
"No niin, joka peppu ylös penkistä ja ulos niinku olisitte jo", Janne hihkaisi ja nosti käsijarrun ylös. "Tästä ei ole pitkä matka"
Jarkko avasi oven mukisematta ja Tuukka kaivoi tupakka-askin taskustaan.
Ulkona ilma oli ihanan raikasta ja puhdasta ja mä kiskoin lapaset käsiini. Jami kyhjötti kädet syvällä taskuissa ja lasit huurteessa, mutta kyllä se siitä vielä piristyisi. Jannella oli sellainen vaikutus.
Me lähdettiin kävelemään pientä hiekkatietä eteenpäin. Tuukka kyseli Jarkolta kuulumisia ja Janne jättäyty Jamin kanssa pitämään perää. Se oli varmasti kuullu mitä me puhuttiin autossa ja kysy nyt omat tarkentavat kysymyksensä.
Hiekka oli kovaa maihareideni alla ja mä katselin ympärilleni hiljaisessa luonnossa. Janne oli oikeessa kuten aina: ulkoilma helpotti päänsärkyä. Muutenkin mulla oli jo parempi olo ja se parani kun ajattelin Nemoa. Se oli jo aika vanha, mutta silti tosi energinen ja valpas. Jos mä joskus haluaisin koiran, haluaisin Nemon kaltaisen suure, mutta älyttömän kiltin.
Mun puhelin värähti viestin merkiksi ja nostin sen taskusta. Mun ensimmäinen reaktio oli hämmästys mutta sitten mun huulille kohosi hymy. Viesti oli Patrickilta.
Patrick: "Käykö sulle ens viikolla joku päivä?"
Se muisti. Mä vastasin sille että mulle kävi kaikki päivät paitsi tiistai ja keskiviikko. Kun mä lähetin viestin, pieni ääni mun päässä huuti että laitoin sen aivan liian nopeesti. Nyt mä vaikutin ihan tosi innokkaalta.
Okei, rauhotu Paula. Kukaan ei takuulla yliajatellut yhtä paljon kuin mä.
Mä laitoin puhelimen takas taskuun ja kuulin kuinka Janne taputti Jamia selkään ja hölkkäsi sitten mun vierelle. "Hei jos mä juoksen loppumatkan niin tuleeko kukaan mun kanssa?"
Tuukka tökkäsi Jarkkoa kylkeen. "Mennäänkö?"
Mä en nähnyt sen ilmettä mutta se nyökkäsi. "Ihan miten vaan. Mutta mulla ei oo kamalan hyvä kunto."
Janne näytti positiivisesti yllättyneeltä. "Joo siis mennään ihan teidän tahdissa. Tuutteko te?" Janne katto mua ja Jamia. Mä olin jättäytynyt Jamin viereen ja se kohotti kulmiaan ja pysähty. "Janne kuule, vaikka mulla on college-housut jalassa, se ei tarkota sitä että mä alentuisin juoksemisen tasolle. Ja mun tervakeuhkoilla siihen ei ees pystyttäis."
Janne pyöräytti silmiään ja pudisteli päätään. "Joskus mä vielä saan sut mun kanssa lenkille."
"No sitä sä saat kyllä oottaa aika monta vuotta", Jami huomautti ja kolmikko lähti hölkkäämään kevyttä vauhtia eteenpäin.
Jami polki tupakkansa maahan ja katsahti mua. "Sun septum on vinossa. Ja niin mites ne illanistujaiset sillon meni?"
Kohautin olkiani. "Siis ihan hyvin kai. Tosin me oltiin aika pitkälti kahestaan Patrickin kanssa kun Ellen ja Iiro hoiti parisuhdettaan kellarissa", huomautin ja Jami näytti hämmästyneeltä. "Siis Patrick oli siellä?"
Nyökkäsin. "Joo. Iiro oli kutsunu sen ja pyys etten mä kertois siitä Markukselle. Mutta me juteltiin vähän kaikenlaista ja oikeestaan se lupas opettaa mua nyrkkeilemään vähän paremmin."
Jami oli hetken hiljaa ja piti katseensa tiessä. "Paula mä en halua että se satuttaa sua, okei?"
"No en mä nyt ihan niin huono oo nyrkkeilemään-"
"En mä sitä tarkottanukkaan", Jami sanoi ja katto mua. Sen harmaissa silmissä oli oikeesti vakava ilme. "Mä oon tosissani. Patrick Helen on kaikkea muuta kun hyvää seuraa. Muista se kultanen sääntö: ei ketään kenen sukunimi alkaa hoolla. Ei ainakaan Mäntylaaksossa."
Mä kurtistin kulmiani. "Siis me ollaan menossa vaan nyrkkeilemään, ei todellakaan mitään muuta. Ei sun tarttee musta huolehtia. Ja sitä paitsi et sä oikeen itekkään noudata sitä kultasta sääntöäs."
Mä en ollu tarkottanu sitä mitenkään ilkeesti, mutta Jamin kasvoilta näki loukkaantumisen. "Millä tavalla mun ja Matiaksen juttu liittyy tähän? Me ollaan erottu jo aikoja sitten, eikä se ikinä tehny mitään sellasta mitä Patrick on tehny. Anteeks nyt vaan jos en taho että susta tulee seuraava Alina Haikala."
"Niin, Matias vaan satutti sua tahallaan", huomautin ja Jami tuhahti. "Äh, älä viiti alkaa analysoimaan mun entistä parisuhdetta omas perusteella. Ja sitä paitsi me oltiin tauolla kun se munas, eikä se ees pannu sitä muijaa."
Auts. Mikä hitto sitä vaivasi? "Totta, mutta ehkä sunkin olis aika päästä jo yli siitä?"
"Älä jaksa hei nyt. Sä tiiät ettei se todellakaan oo niin yksinkertasta", Jami sano kireenä, kaivo taskustaan tupakka-askin ja kiristi vauhtiaan. Vittu. "Hei oota mua!" Huusin sen perän mutta se tyyty näyttämään mulle keskaria. Hidastin vauhtia ja huokaisin syvään.
Kun mä saavuin Liisan ja Jarmon pihaan, Nemo juos mua vastaan. Rapsutin sitä korvien takaa ja kehuin sitä hyväksi pojaksi. Se rakasti talvea ja meni aina sekaisin kun ilmat kylmeni. Ulko-ovi oli auki ja mä nousin portaat eteiseen.
Tuoreiden sämpylöiden tuoksu tuli mua vastaan kun mä avasin eteisen oven. Nemo luikahti mun jalkojen ja oven karmin välistä sisälle ja se heilutti häntää innoissaan. Nemo ei ollut mikään ihan valtava tanskandoggi, mutta silti ihan älyttömän iso koiraksi.
Riisuin kengät ja takin ja heti sisään astuttuani sain Liisan vastaani. Se oli pitkä ja hoikka, aivan kuten kaikki Uodit. Sen kevyesti harmaantuneet hiukset oli kiharrettu ja se oli pukeutunut tummansiniseen mekkoon. "Voi kuule sä et tiedäkkään kuinka paljon me ollaan Jorman kanssa ootettu että työ tuutte käymään! Ja tuutte vielä niin isolla porukalla" Liisa hymyili mulle leveesti ja mä vastasin sen tiukkaan halaukseen. Se oli aina tehny selväks sen, ettei se ollut perinteinen pullantuoksunen mummo.
"Ja ihanaa että saatiin vihdoinkin Jarkko tänne!" Liisa lisäsi hiljaisemmalla äänellä. Se piti kiinni mun olkapäistä kun ohjasi mut keittiöön. Oli siitä kyllä kieltämättä aikaa kun mä olin viimeeks käyny Savisaaressa. Keittiö oli aivan olohuoneen vieressä, ja Janne istui Tuukan kanssa Jarmoa vastapäätä. Vaikka Jarmo olikin jo melkein seittämänkymmentä, sen kasvojen piirteissä oli tosi paljon samaa kuin Jannella. Ne puhu jostain ja Jarmo heilautti mulle kättään.
Jami istui Jarkon vieressä sohvalla ja selitti sille jotain televisiossa pyörivästä tosi-tv-ohjelmasta. Jarkko vilautti mulle leveen hymyn mutta Jami ei ees kattonu mua päin. Niinpä mä päätin mennä istumaan Jannen, Jarmon ja Tuukan kanssa keittiön pöydän ääreen.
"...ja Ameriikassahan niillä ei oo mitään tietoa siitä missä tää Suomi oikeen on", Jarmo selitti ja Tuukka nyökkäili mukana. "Joo ei todellakaan. Joku roudari kysy multa että mistä mä oikeen tuun kun se ihmetteli mun kieltä. Vastasin sille sitten että Suomesta ja se kysy että mikä osavaltio se on. Ja se oli ihan tosissaan."
Jarmo naurahti ja käänsi siniset silmänsä muhun. Se oli vielä oikein virkee ikäisekseen ja kävi päivittäin Nemon kanssa lenkillä. "Mites sä oot sopeutunu tänne meiän pikkukylään?"
"Tosi hyvin", vastasin ja hymyilin. "Oon saanu kavereita, koulu on jees ja ei oo ollu oikeestaan mitään ongelmia."
Tuukka vilkas mua mutta Jarmo ei huomannut sitä. "Mahtavaa. Sittenhän te ehditte tulla tännekin useemmin. Mitäs te aiotte puuhailla jouluna?"
Mä katoin Jannea ja se kohautti olkiaan. "Ei olla ehditty oikein miettiä sitä vielä, mutta eiköhän me kotona olla ja vietetä siellä ensimmäinen joulu."
Jarmo nyökkäsi ja katsahti Liisaa, joka oli mennyt juttelemaan Jamin ja Jarkon kanssa."Myö kuultiin Liisan kanssa että Jami lähti Marien luonta."
Janne huokaisi syvään ja pyyhkäisi kämmenellä kasvojaan. "Juu. Marie on sekoillut taas aika huolella."
Jarmo pudisteli päätään ja nosti silmälasit päähänsä. "Myö kutsuttiin Marie viikko sitten syömään mutta se ei ikinä tullut. Liisa on vieläkin pahoillaan siitä. Se ei oikeen ymmärrä miksei Marie pidä meihin enää yhteyttä. Onko se teihin pitänyt?"
Janne pudisteli päätään. "Kyllähän sä tiiät millaset meiän välit on. Ei olla juurikaan puhuttu hautajaisten jälkeen. Ja Jami kerto-", Janne keskeytti lauseensa ja vilkas mua ennen kuin jatkoi. "Se kerto että Marie oli arvostellu myös Tommia ja Paulaa aika karskisti. Mua ei oikeen huvita olla tekemisissä ihmisen kanssa joka tuomitsee mun perheen mun seksuaalisen suuntautumisen takia."
Mä en ollu ees tienny että Marien inho yletty myös muhun. Jarmo näytti surulliselta. "En mä vaan ymmärrä mikä sillä Mariella on rakkautta vastaan. Ajaa nyt oma poikakin pois kotoa. Ei sillä kaikki voi olla kunnossa"
Liisa oli noussut sohvalta ja käveli pöydän ääreen. "Nyt loppui turhan jauhaminen ja me käydään syömään! Tein aamulla makaroonilaatikkoa niin pitäisi kelvata kaikille. Autatteko te kattamaan pöydän?"
***
Mä olin niin ilonen Jarkon puolesta. Se jutusteli Liisan ja Jarmon kanssa tosi rennosti, ei kiroillut kertaakaan ja kerto innoissaan saamastaan oppisopimuspaikasta autokorjaamosta. Liisa oli onnesta sekaisin kun sai uuden "lapsenlapsen" ja myös Tuukka osallistui tosi luontevasti keskusteluun.
Ainoastaan Jami oli hiljaa ja liikutteli jauhelihakönttejä lautasellaan koskematta niihin. Janne vilkuili vuorotellen sitä ja mua. Se oli takuulla kiinnittänyt huomiota siihen miten me tultiin sisälle eri aikaan eikä puhuttu toisillemme. Se ei kuitenkaan kysynyt mitään, mikä oli helpotus.
Kun me sitten lähdettiin ja päästiin takas meille, Jami lähti sanomatta oikeestaan sanaakaan, saati että minne se oli menossa. Tuukka lähti iltajunalla Kiteelle ja Janne istutti mut ja Jarkon keittiön pöydän ääreen. Meillä oli edessä ensimmäinen pelisääntöjen luku.
Janne ei ollut todellakaan mikään saarnaaja, mutta Jarkon ilme näytti siltä kuin se pelkäisi ihan hitosti. Mulle mikään ei tullut oikeestaan yllätyksenä. Janne selitti, että koska mä olin jo täysi-ikäinen ja Jarkko kuustoista, se ei halunnut asettaa meille mitään tiukkoja kotiintuloaikoja. Meidän pitäisi kuitenkin ilmottaa missä me mennään ja mihin aikoihi tultaisiin takas.
Sitten se sanoi Jarkolle että sen puolesta Jarkko sais kyllä juua alkoholia ja polttaa tupakkaa kunhan kumpikaan ei menis överiksi. Jarkko sanoi ettei se polttanut tupakkaa eikä sen todellakaan tehny mieli juoda ainakaan vähään aikaan.
"Niin ja sulla on niitä huumeseuloja vuoden loppuun ja sossutapaamisia varmaan vähän pitempään", Janne lisäsi. "Mä siis todellakin toivon ettei kumpikaan teistä sekoilis mitenkään kamalasti."
"Mä lupaan etten sählää mitään", Jarkko sanoi vilpittömästi. Se piti kaksin käsin kiinni kaakaomukistaan. "Mä oon ihan tosissani tän kanssa, ja ihan sika kiitollinen siitä että mä sain muuttaa tänne."
Jannen huulille kohosi yllättynyt hymy ja mä nostin mun käden sen olkapäälle.
"Mä uskon sen", Janne sano ja sen oli vaikee peittää hymyään. "Muistat vaan että jos mikään mitä mä tai Paula tehään tuntuu kohtuuttomalta, niin sanot. Kun talossa on kaks teiniä ja yks wannabe-aikuinen, säännöt ei oo niin justiinsa. Ja kun kissa kotiutuu keskiviikkona, tekin joudutte ottamaan vastuuta muista."
Mä hymyilin ja Jarkko näytti tosi helpottuneelta. Janne haki kaapista suklaalevyn ja loppuilta me katottiin jotain amerikkalaista tosi-tv-ohjelmaa. Kello oli yheksän kun mun puhelin pirahti soimaan.
Eveliina. Mä kurtistin kulmiani ja suljin luurin. Miks se soitti mulle? Me ei oltu puhuttu mun muuton jälkeen ollenkaan. Olin mä stalkannu sen instagramia ja niin edespäin, mutta siihen se jäi. Puhelin soi heti uudelleen ja mä kirosin. "Oottakaa sekka", mutisin Jannelle ja Jarkolle, mutta ne keskitty vaan ohjelmaan.
Mä kävelin eteiseen ja painoin vihreetä luuria. "Moi?"
"Hei ootko sä puhunu Aleksille viime aikoina?" Eveliina kysy saman tien. Sen ääni kuulosti jotenki tosi ohuelta. Mä kurtistin kulmiani ja jostain syystä ahdistus kohos mun rintakehään painavana möykkynä. "Sain siltä viestin maanantaina. Kuis?"
"Se tais yrittää eilen itsemurhaa ja makaa nyt sairaalassa", Eveliinan ääni särky nyyhkytykseen ja mulle tuli yhtäkkiä kylmä.