Antonin talo on juuri niin upea sisältä kuin ajattelinkin. Korkea katto ja vaaleat puulattiat. Harmoniset, rauhalliset sävyt ja minimalistinen, skandinaavinen sisustus. Puiset huonekalut ja jättimäinen vaalea sohva. Katson suu auki kodin siisteyttä, vaikka he ovat muuttaneet taloon vasta muutama päivä sitten. Satunnaisia pahvilaatikoita lojuu pitkin olohuonetta, mutta nekään ei tuo huoneeseen sotkuista fiilistä. Talossa tuoksuu uuden vastarakennetun talon tuoksu, joka on yksi lempituoksuistani. Tuoksu tuo mieleeni oman lapsuuden, kun rakensimme meidän taloa.
Sitä, joka on tuossa alle sadan metrin päässä.
"Sori tääl on vähä sotkusta", Anton keräilee lattialta pieniä roskia, joita en edes huomannut. "Muutettii tosiaan tos alkuviikosta nii ei oo ihan ehtiny viel kaikkee siivoo."
"Tää on ihan sairas", saan sanotuksi. "Missä sun porukat on?"
"Faija joutu heti työmatkalle Norjaan. Mutsi lähti mukaan, ku se halus päästä shoppailee. Ne on aika paljon pois muutenki", Anton huokaa.
"Ootsä ainoo lapsi?" koetan hienovaraisesti udella.
"Jep, oon ollu lapsest asti aika paljo yksin himas. Faija alko rakentaa sen uraa heti mun syntymän jälkeen ja mutsi on tunkenu mut aina vaa mummolle hoitoon. Mummo kuoli muutama kuukaus sit ja mul meni vähä överiks Stadis dokaamisen kaa ja ne päätti sit muuttaa tänne perseeseen etten tekis mitää tyhmää."
Antonin puhetulva yllättää täysin ja yritän prosessoida laskuhumalaisilla aivoillani kaiken kuulemani. Hänen elämänsä on niin kiehtovaa, sillä en ole ennen tutustunut keneenkään, jonka taustoihin ei kuulu 10 sisarusta ja jokakesäiset suviseurat.
"Otan osaa", saan sanotuksi. Otan osaa mummon puolesta ja otan osaa, kun joutui muuttamaan tänne perseeseen. Muistan taas, kuinka olen vain joku pikkukylän uskovainen, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia tuollaiseen mieheen. Yhtäkkiä minulle tulee heikko olo ja pääni alkaa tuntua erityisen painavalta.
"Haluutsä sitä munakasta?" Anton vaihtaa puheenaiheen. "Paras keino tos vaihees on vesi, ruoka, suihku ja uni. Sit huomen ei oo nii paha olo", Anton virnistää ja johdattaa minut keittiöön.
Anton kaivaa paistinpannun esille ja katson, kun hän rikkoo munat yksitellen näppärästi suoraan pannulle. Olen leiponut koko ikäni, enkä luota yhtään etteikö joku kuorenpalanen luiskahtaisi pannulle mukaan, joten rikon ne aina ensin lasiin. Anton kipaisee jääkaapista luumutomaatteja, pilkkoo ne käsittämätöntä vauhtia ja heittää pannulle. Lopuksi hän vielä nappaa ikkunalaudalla kasvavista yrteistä basilikan lehden koristeeksi.
"Olkaapas hyvät, arvon neiti", Anton tuo lautasen eteeni.
"Vau. Kiitti."
Anton istahtaa vastapäätä. "Kerro jotain itestäs", Anton avaa suunsa ja nojaa käteensä pöydän toiselta puolen.
"Mitä sä haluut tietää?"
"Jotain", Anton sanoo ytimekkäästi ja kohauttaa olkiaan. "Tiiän sust vaan sen et osaat tehä prinsessakruunuja kukista ja syöksyä puhelimes perään ja sun nimi on Saara etkä sä osaa syödä puolukkahilloo."
Meinaan tukehtua munakkaaseen, kun Anton mainitsee puolukkahillon. "Älä muistuta", punastun. "Se oli niin noloa."
"No eikä ollu. Se episodi piristi mun koko paskan päivän. Näytit vähä silt vampyyrilt vampire diariesist. Katerina Petrova", Anton lausuu seksikkäällä aksentilla. "Ootsä seurannu sitä? Vituttaa ku ne ekat kaudet lähti Netflixistä."
En todellakaan ole katsonut. En ole koskaan katsonut mitään sarjaa. Enkä Netflixiä. Anton ei tosin tiedä sitä. En tiedä mikä hetken aivokatkos minulle tulee, kun vastaan: "Oon mä joskus kattonu."
Antonin kasvoille leviää hymy. "No, tärkein ensin, ooks team Delena vai Stelena?"
Kadun vastaustani samantien. Mistä ihmeestä hän puhuu?
"En osaa sanoo", soperran vastaukseksi ja käännän katseeni munakkaaseen. Miksi minun piti mennä sanomaan kun en asiasta mitään ymmärrä?
"Se pitää selvittää ekaks ennen ku voidaan puhuu tästä. Tykkääks pahoist pojista vai hyviksistä?" Anton jatkaa ja putosin lopullisesti kärryiltä, en ymmärrä enää yhtään mistä hän puhuu. Kohautan olkiani ja jatkan munakkaan syömistä, kun Anton katsoo minua vinosti hymyillen.
"Sä et oo kattonu sitä sarjaa."
Kasvoni muuttuvat sekunnissa yhtä punaiseksi, kuin tomaatit lautasellani. Vedän loput munakkaat suuhuni ja yritän voittaa aikaa, jotta keksisin edes jonkun järkevän selityksen.
"Ei sun tartte yrittää tehä vaikutust muhun", Anton virnistää. "Teit muhun vaikutuksen jo sillon, ku syöksyit antaumuksella sun puhelimes perään. Haluuks lisää?"
Anton nousee pöydästä ja ottaa tyhjän lautaseni. Käsittämätöntä, miten hän pystyy soljua noin sulavasti asiasta toiseen. Tämä oli ties kuinka mones kerta, kun minulla on täydet mahdollisuudet nolata itseni täysin hänen edessään, mutta Anton tekee kaikista niistä tilanteista täysin luonnollisia.
"Emmä tarvi, kiitos. Se oli tosi hyvää."
Anton kävelee eteiseen ja nappaa takin nojatuolilta. "Käyn röökil. Jos haluut käydä suihkus nii voit käydä sil aikaa. Siel pitäs olla mutsin jotai shampoita, käytä mitä haluut."
"Suihku ois kyllä kiva", vastaan varovasti hymyillen. Olen ihan liian hämilläni tästä vieraanvaraisuudesta ja kipitän Antonin osoittamaan suuntaan. Hän sujahtaa takapihalle ja astun maailman hienoimpaan suihkutilaan. Siellä on poreamme ja katossa on vesisadesuihku. Seinät ovat vaaleanharmaata kaakelia ja huoneessa tuoksuu laventeli.
Anton oli oikeassa, suihku tekee erittäin hyvää. Pesen bileiden pölyt hiuksista ja tunnen olevani taas hieman virkeämpi. Kuivaan hiukset nopeasti pyyhkeeseen ja laitan päälle Antonin hupparin ja valkoisen hameen. Huppari tuoksuu joltain kalliilta miestentuoksulta tupakan savuun sekoitettuna ja nuuhkaisen sitä keuhkoni täyteen, vielä kun olen lukkojen takana turvassa katseilta.
Näen edelleen oranssin tupakan tulen kajastuksen ikkunasta, ja kaivan bikerini taskusta viimeisen tupakkani. Avaan varovasti oven ja istun Antonin viereen. Laitan hupun märkien hiusteni peitoksi, sytytän tupakan ja katselen usvaista peltomaisemaa ja tähtitaivasta sen yllä.
Olen yli puolivälin tupakkaa, kun tajuan Antonin katselevan minua puolikas hymy kasvoillaan. "Vittu sä oot kyl söpö."
Perhoset lähtevät taas lentoon.