Talutan pyörääni hiljaa kevätillan hempeässä tuulenvireessä ja kuulen musiikin jo korvissani. Bileet on eräällä mökillä kaupungin laitamilla, joka sijaitsee pienen järven rannalla. Näen jo sieluni silmin porukan menevän kännipäissään uimaan, kun on niin ihana ilma.
Mitä lähemmäs bileitä menen, sitä hitaammaksi kävelyni muuttuu. Minua jännittää ihan valtavasti, sillä en ole koskaan aikaisemmin ollut bileissä enkä yhtään tiedä mitä odottaa tai miten siellä tulee käyttäytyä.
"Onkse Saara?" joku kurkkaa takaani. Meidän luokan Janne. "Mitä sä täällä päin? Ootko tulossa bileisiin?"
"Joo aattelin tulla piipahtamaan", vastaan ja ihmettelen itsekin omaa rentouttani. Nyt kun minulla on vain yksi mies hurmattavana, vastakkaiselle sukupuolelle puhuminen tuntuu yhtäkkiä paljon helpommalta.
"Niin sitä pitää", Janne sanoo hymyillen eikä onneksi kyseenalaista koko asiaa. "Haluutko?" Janne tarjoaa minulle ruskeaa lasipulloa. Oletan sen olevan kaljaa.
"En mä kiitti", kieltäydyn ystävällisesti. Voi luoja. En ole vielä edes bileissä asti ja nyt jo tarjotaan alkoholia.
"Oot sitkee muija, respect. Muista, et noissa bileissä on kivempaa, jos ottaa vähä huikkaa. Kerro jos muutat mieles, mulla näitä riittää", Janne sanoo ja heiluttaa kilisevää muovipussia. Hän lähtee hölkkäämään kohti bileitä ja menen hitaasti perässä. Näen ikkunasta Eerikan porukan kuiskimassa keittiössä - heillä on ilmeisesti taas jonkin sortin draamat tulilla. Jätän pyöräni sivuun ja astun varovaisesti portaalle, kun ovi yhtäkkiä avautuu ja pihalle ryöpsähtää joukko meidän luokan poikia röökille.
"Kato Saaraki lähteny ulos. Makeet vaatteet", meidän luokan Jesse huudahtaa ja katselee asuani. Hymyilen kiitokseksi, tunnen suurta ylpeyttä aikaansaannoksestani. Jesse on saanut pörröiset vaaleat hiuksensa entistäkin pörheämmäksi jollain vahalla, tai sitten hän on juuri paininut jonkun kanssa. Veikkaan jälkimmäistä.
"Miten sä tänne eksyit?" Jesse kysyy, mutta hänkin kuulostaa ennemminkin iloisesti yllättyneeltä.
"Joskus pitää elää vaarallisesti", heitän takaisin ja käännän katseeni hänen kädessä savuavaan tupakkaan. "Saanko pummia yhen?"
"Ville hei", Jesse viheltää. "Heitä Saaralle yks rööki."
Ville ja Jesse ovat olleet ikuisuuden meidän luokalla, mutta en oikeastaan tunne heitä ollenkaan. Jesse on perus naistennaurattaja ja Ville vähän ujompi tapaus, vaikkei ulkoisesti ujolta näytäkään. Hän on venyttänyt korvareikiään pari senttiä, käsissä tatuointeja ja aina jokin metallibändin fanipaita päällä. "Villen sisko toi laivalta sille kartsan, joten jos tekee mieli nii pyydä Villeltä vaan", Jesse selvittää. Käännän katseeni Villeen, joka naurahtaa.
"Vittu jäbä alkaa kaupittelee mun röökejä", Ville tuhahtaa, mutta heittää minulle silti askin ja sytkärin mukisematta. Askissa on 4 tupakkaa. "Sä voit pitää loput. Nyt mun pitää piestä toi yks vitun röökidiileri", Ville hekottaa ja ottaa painimatsin nurmikolla Jessen kanssa. Kaikki nauravat ja tilanne on muutenkin rento ja mukava. Eihän tämä nyt ole mitenkää kauhean erilaista kuin meidän lestadiolaisten illanistujaisetkaan. Miksi tämä on meiltä kiellettyä? Ainoa ero on viinankatku ja rytmimusiikki.
Eikä tämä tunnu yhtään niin syntiseltä kuin pelkäsin.
Sytytän röökin ja vedän aina yhtä euforiset ensimmäiset henkoset pitkän ajan jälkeen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta ku poltan. Ei todellakaan. Tupakointi ei ole lestadiolaisuudessa mitenkään kielletty ja meillä päin ainakin usein uskovaistytöt alkavat polttaa, mutta lopettavat sitten kun tulevat raskaaksi. Joskus saan isoveljeltäni tupakkaa, jonka käyn salaa koiran kanssa lenkillä polttamassa silloin kun tilanne kotona käy ahdistavaksi. Samuel on kyllä nähnyt miten ahdistunut olen, vaikken ole sille siitä kertonutkaan. Samuel on elänyt minun kanssa sielä hullujenhuoneella koko elämäni, joten hän varmasti tietää sen sanomattakin.
"Tuu hei sisälle kattoo mikä meininki", Jesse huikkaa minulle, kun painimatsi on ohi ja tupakat poltettu. Jännitykseni alkaa taas nostaa päätään, mutta yritän nyt unohtaa sen. Tumppaan tupakan maahan, vetäydyn porukan hännille ja ristin mielessäni käteni.
Anteeks Jeesus, mut mun on nyt ihan pakko mennä tonne.