Laila nosti mun kaapista viisi erilaista flanellipaitaa ja kohotti kulmiaan. "Monta sulla oikein on näitä?"
"Siinä on vissiin kaikki", nostin katseeni peilistä ja Jami kohotti kulmiaan. "Aika vähän. Osta muutama lisää."
Huitasin sitä vapaalla kädelläni ja piirsin rajaukset loppuun. "Haistakaa paska. Flanellit tulee sitä paitsi takas muotiin."
"Sä vaan toivot niin", Jami mutisi ja pyydysti pillin suuhunsa. Seuraavaksi Laila kajosi mun bändipaitakokoelmaan.
"Okei, nyt mä tiiän", se sanoi ja nosti The Clashin punamustan t-paidan hyllyltä ja heitti sen mun syliin. "Laitat tän, nää", se heitti mulle mustat pillifarkut. "Ja sitten tän punasen flanellin", Laila hymyili ja käänty kattomaan mua.
Mä nyökkäsin ja nostin farkut lattialta. "Kuulostaa suunnitelmalta."
Laila oli pukeutunut vaaleanpunaiseen hihattomaan haalaripukuun ja suklaanruskeisiin kenkiin. Se oli ihan älyttömän nätti niiku aina. Jami istu mun sängyllä ja joi kaljaansa pillillä. Sillä oli taas mustat farkut, valkoinen kauluspaita ja henkselit.
Nostin paidan käsiini ja katoin Jamia ja Lailaa. "No, peittäkää silmät."
Jami kohotti kulmiaan ja laski pillin suustaan. "Unohitko sä että mä oon homo?"
Laila kohautti olkiaan. "Ja mä hetero."
Pyöräytin niille silmiäni ja riisuin hupparini. "Ihan sama, haistakaa paska."
Jami kohotti taas kulmiaan. Se teki sitä aika usein. "Mä en oikeesti voi uskoa että mä oon menossa teiän kanssa Markus Haikalan bileisiin jotka se on järjestäny mun hurmaavan eksän kanssa."
"No tätä menoa sä oot ihan kuoseissa jo ku me saavutaan sinne etkä ees tiiä kenen juhlat ne on", Laila huomautti ja suihkutti lakkaa kahdeksaan hollantilaiseen lettiin, jotka kulkivat kohti sen niskaa.
Jami kallisti päätään ja nosti lasinsa päälaelle. "Vittuiletko sä mulle?"
"Enhän mä ikinä", Laila hymyili ja lisäsi huulipunaa.
Janne oli lähtenyt käymään jonkun kaverinsa luona joten kun mun puhelin pirahti soimaan, olin ihan varma että se soittaisi. Jami nappasi puhelimen käteensä ja sen kulmat kohos. "Uulalaa kuka on Tuukka?"
Ai niin hitto mä olin melkein unohtanu koko Tuukan. Nappasin puhelimen Jamilta ja painoin vihreetä luuria. "Moro!"
"Moi! Mä oon tosissaan nyt Joensuussa. Tänne tuli ensimmäinen lento mihin mä ehin. Mä voin olla täällä yötä, mutta mennäänkö me millon kattomaan Jarkkoa?"
Jannen kaveri oli myös Joensuussa.
"Janne on siellä hei kans. Se tulee huomenna pois, niin sähän voit tulla sen kyydissä meille jos vaan tahot. Mä soitin sinne paikkaan ja ne sano että vierailuaika on maanantaista perjantaihin kahestatoista neljään. Ja kaks tuntia kerrallaan. Mä voin ottaa maanantain vapaaks niin voidaan sillon ajaa Tuusulaan. Tai mennä junalla, mulle on iha sama."
"Joo toi kuulostaa hyvältä. Jos sä vaikka kysyt siltä Jannelta? Mulla ei oo sen numeroo."
"Joo mä laitan sille viestiä ja sun numeron. Mut mahtavaa hei, meillä on jopa vierashuone sulle."
Kuulin lentokentän hälyn Tuukan puhelimesta. "Jes. Nähään sitte toivottavasti huomenna!"
"Joo, moikka!"
"Moro."
Jami oli jähmettyny kattomaan mua utelias ilme kasvoillaan. Laila muotoili kulmiaan peilin eessä eikä ollut kuunnellut koko puhelua.
"No, kuka se oli?" Jami levitti käsiään ja kaljaa meinasi läikkyä mun päiväpeitolle. Loin pulloon murhaavan katseen ennen kuin vastasin. "Tuukka on mun velipuolen velipuoli. Se on tosin mulle kuin oma veli."
Jamin ilme valahti. "No hitot, mä aattelin että sulla ois mies."
"Turha luulo", pudistelin päätäni ja Laila käänty kattomaan meitä kädet lanteillaan. "No, mennäänkö me?"
***
Bussi jätti meidät lähelle Markuksen taloa, Kuukantien kulmaan. Vaikka asfaltti oli halkeillutta ja ilmassa tuoksui pellot, näki heti että tämä oli sitä parempaa seutua. Suuria taloja, suuria ikkunoita, suuria pihoja, suuria järviä ja suuria metsäalueita. Jami tiesi missä Markus asui ja me seurattiin sitä. Sillä oli toisessa kädessään kotontaan ottama viinapullo, johon se oli sekottanut spriteä. Harteillaan sillä oli trenssitakki ja toisessa kädessä tupakka.
Laila kantoi pörrötakkinsa taskussa limpparitölkkiä ja mä olin päättäny mennä vesilinjalla. Mä olin niin uusi Mäntylaaksossa, etten löytäisi kotiin kännissä.
Ilma oli kolea ja kosteus enteili sadetta. Taivas oli tummanharmaiden pilvien peitossa ja kuu vilahteli niiden välistä aina silloin tällöin. Aiemmin päivällä oli tuulenut niin kovaa että ikkunat helis, mutta nyt se myrskytuuli oli laantunut kevyeksi väreeksi.
Kun Jami pysähtyi yhden talon eteen, mun suu loksahti auki. Puheet Haikaloiden rikkaudesta ei todellakaan olleet aiheettomia. Me seisottiin rautaporttien ulkopuolella. Siis vittu oikeiden rautaporttien.
Sitä valtavaa pihaa kiersi goottilaistyylinen rauta-aita piikkeineen kaikkineen ja itse talo kohosi muutamankymmenen metrin päässä. Se oli ihan valtavan kokonen. Siinä oli oikeesti varmaan enemmän neliöitä ku meidän koko pihassa, ja meillä oli ihan hiton iso piha.
Jami nyökkäs hitaasti kun näki mun ja Lailan ilmeet. "Se on vanha museo. Kaks juhlasalia, yli kolkyt huonetta ja niin edespäin. Kukaan ei tiiä mitä vittua nelihenkinen perhe tekee tollasella saatanan kartanolla mutta jos rahaa riittää niin mikäs siinä. Eiköhän mennä sisälle."
Portti oli raollaan ja Jami työnsi sen kengällään auki. Mä nappasin tupakka-askin Jamin takin taskusta ja sytytin itselleni yhden. Tää eliitti-meininki ahisti mua jo nyt ja nostin tupakan huulien väliin.
Ihmisiä oli niin sisällä kun ulkonakin vaikka ilma oli lähellä nollaa. Talo oli vielä suurempi lähempää katsottuna ja bassojen jytke kantautu ulos saakka. Humalaista nuorisoa oli joka paikassa kun Jami käveli portaat kevyesti ylös ja osotti meitä tupakallaan. "Tervetuloa Korpiniemen vanhaan museoon, pappilakin tää on joskus ollut."
Ja sitten se avasi oven.
Ulkona oleva porukka alkoi vaikuttamaan vaan siltä jengiltä, jolta oltiin evätty pääsy taloon. Heti oven takana nimittäin seiso kaksmetrinen korsto joka katto meitä nenänvarttaan pitkin kädet puuskassa. "Mä en usko että te saatte tulla tänne."
Jami virnisti vahingoniloisesti ja tökkäsi miehenalkua viinapullollaan rintaan. "Voi kuule Kurkisuo meillä on kartanonherra Haikalan henkilökohtanen kutsu, usko tai älä."
Kurkisuoksi kutsuttu aloitti vastaväitteen mutta Markus liihotti kuin taikaiskusta paikalle. Kauluspaita oli selvästi joku muoti-ilmiö, koska myös sillä oli sellanen, tosin musta. Se oli kammannut punertavat hiuksensa tarkasti, ja joka ikinen suortuva meni juuri oikeaan suuntaan. Jalassaan sillä oli tavalliset tummat farkut, mutta Off-Whiten keltainen vyö kertoi rahasta.
Se pudisteli ovimiehelleen päätään ja kääntyi sitten kattomaan meitä. Se ei onnistunut hymyilemään aidosti mua ja Jamia katsoessaan, mutta Lailan kohdalla sen huulet käänty pepsodent-hymyyn, joka näytti vielä hyvältä. Niinpä tietenkin, rikas ja komea. Joskus elämä vain oli hiton epäreilua.
"Tervetuloa! Keittiössä on kaikenlaista juotavaa, takapiha on avoinna ja musatoiveet voi esittää suoraan DJ:lle. Saisinko mä kenties sekottaa sulle juoman?" Sen kysymyksen Markus osotti yksinomaan Lailalle, joka vilkas meitä hieman hämillään mutta hymy huulille pyrkien.
Mä nyökkäsin ja Laila käänty kattomaan Markusta. "Toki."
Markus hymyili ja tarjosi käsivarttaan Lailalle. Jami seurasi kaksikkoa pyöritellen viinapulloa kädessään ja otti siitä sitten suuren kulauksen. "On se hyvä että joidenkin rakkauselämä näkee joskus valoa. Mutta mä suosittelisin kyllä pysymään mahollisimman kaukana Markuksesta ja Haikaloista ylipäätään."
Mä jäin kattomaan Lailan perään. "Eiköhän se selvii."
"Totta kai se selvii. Laila on kova mimmi, ei todellakaan sellanen joka lankeis Markuksen hymyyn heti ekalla kerralla", Jami selitti ja nosti tupakan takaisin huultensa väliin. Äskettäin se oli pitänyt sitä vaivihkaa selkänsä takana. Sen katse tarkentui huoneen toiseen päähän ja sen kasvoille kohosi hymy. "Tuu, mä esittelen sulle sen mun frendin Joonaksen."
Mä seurasin Jamia ihmisten lomassa. Talossa ei loppujen lopuks ollu niin kamalasti porukkaa, ehkä nelkyt henkee. Kaikki vaan liikku niin paljon, että aluks se joukko oli näyttänyt puolet suuremmalta.
Joonas oli Jamista jonkin verran pidempi, vaaleahiuksinen ja tosi rennon olonen tyyppi. Mä en ollut tavannut sitä aiemmin mutta muistin sen Jamin uima-allas episodista. Sillä oli kainalossaan Roosa, joka oli mun kanssa samalla luokalla. Mä en ollut ehtinyt tutustua siihen ollenkaan, mutta se vaikutti tosi mukavalta.
"Mitä sä tykkäät Mäntylaaksosta?" Joonas kysyi aavistuksen sammaltarn pikaisten esittelyjen jälkeen ja otti huikan Jamin viinapullosta. Jami mulkas sitä siitä hyvästä ja nappas pullon takas itelleen.
"Ihan jees, mutta aika pienihän tää on Tuusulaan verrattuna", myönsin ja Joonas naurahti. "No ihan varmasti. Tää mesta ei näy ees kartalla, eikä toisaalta mikään ihme. Tää on kärpäsen paska mistä kaikki haluaa vaan pois."
"Mutta kyllä tänne sopeutuu", Roosa sanoi ja hymyili mulle rohkaisevasti. Sillä oli ruskea polkkatukka ja kirkkaanpunaista huulipunaa, joka oli levinnut aavistuksen. Joonaksen huulissa näkyi sitä samaa sävyä, joten leviämisen syytä ei tarvinnut miettiä kauaa. "Mie siis muutin tänne joitain vuosia sitten ja nyt mie oon jo osa porukkaa", Roosa jatkoi ja mua hymyilytti sen ihana murre.
Joonas kohotti kulmiaan ja katsahti tyttöystäväänsä. "Ai enkö mä muka ollu tarpeeks rohkaseva?"
Roosa vilkas poikaa joka oli kaks päätä pidempi kuin se itse ja nojas sitä vasten. "Et. Joskus sie sanot asiat vähän kärjistäen. Ei Mäntylaakso oo niin paha."
Joonas pyöräytti silmiään ja kiersi kätensä Roosan ympärille. "On se aika paha, eiks niin Jami?"
Jami naurahti ja kohotti pullon huulilleen. "Musta tuntuu että kaikki pikkukylät on aika karmeita. Jos sä oot kipee ja jäät kotiin pariks päiväks niin kohta kylällä kiertää juttuja siitä että sä oot kuollu. Ja auta armias jos saat kaapin ovesta naamalles. Susta tehään vähintään viis lasua ja alakerran Matista kaheksan rikosilmoa koska yläkerran Marjatta on ihan varma että se pahoinpitelee sua sillon kun sun vanhemmat vetää huumeita puskassa."
Roosa pudisteli päätään. "Työ ootte ihan mahottomia."
Mä päätin olla ystävällinen ja kosketin mun alahuulta. "Roosa sun huulipuna on levinny tästä."
Roosa kohotti kätensä suulleen ja kurtisti kulmiaan. "Hitsit. Tää on Joonas siun vika", se sanoi leikillään ja Joonas kohotti kulmiaan. "Seli seli, yleensä suutelemiseen tarvitaan kaks ihmistä."
"Ei aina", Jami huomautti ja Joonas purskahti nauruun.
"Mie meen nyt korjaamaan tän, nähään jossain vaiheessa", Roosa sanoi, heilautti kättään ja lähti luovimaan ihmisjoukon lävitse kohti pitkää käytävää. Joonas virnisti. "Ei se kauaa kestä siistinä kun mä oon niin hurmaava", se sanoi ja lähti Roosansa perään. Jami katsoi niiden kulkua ja hymyili. "Noi on kyllä yks hiton sulonen pari. Mutta mä meen nyt vessaan oksentamaan."
Mä jäin seisomaan siihen hetkeksi ennen kuin joku tyttö tuli polttelemaan sätkää siihen viereen. Se oli jotain ihan muuta kuin tupakkaa ja pian imelä haju alko särkemään mun päätä ja päätin liuketa paikalta. Löysin vapaan paikan valkoselta nahkasohvalta ja jäin istumaan siihen. Jamia tai Lailaa ei näkyny, mutta pian mä näin Iiro Holman, sen kiharapään mun luokalta. En mä ollu puhunu sille koskaan mutta nyt se kuitenki istu mun viereen nahkaselle sohvalle ja tarjos oluttaan.
"Sä näytät jotenki yksinäiseltä ja surulliselta", se sanoi ja nojasi kyynärpäitään polviinsa.
Mä naurahdin ja pudistelin oluelle päätäni. "Kiitos huolenpidosta mutta mulla on kaikki kyllä ihan hyvin. Mä vaan onnistuin kadottamaan Lailan ja Jamin."
Iiro hymyili leveesti. Se oli niitä poikia jotka olivat enemmän söpöjä kun komeita. Siniset silmät ja vaaleat kiharat. Se oli ihan saleen näytellyt jotain enkeliä jossain ala-asteen jouluevankeliumissa.
"Hyvä. Mä oon Iiro Holma. Ollaan me toki samalla luokalla mutta on kai kohteliasta esittäytyä näin kasvotustenkin", se virnisti ja ojensi mulle kätensä. Mä tartuin siihen ja se puristi mun kättä napakasti.
"Paula Metsälä. Ja hauska tavata."
"Säkö meet vesilinjalla?" Iiro kohotti kulmiaan katsahtaen mun vesilasia ja joi kulauksen tölkistään. Kohautin olkiani ja kallistelin lasia käsissäni. "Juon vaan muutaman. Aattelin yrittää löytää kotiinki vielä tänään. Mä kun en osaa oikein suunnistaa täällä."
Iiro naurahti ja nyökkäsi. "Onni on henkilökohtanen kuski. Mun tyttöystävä Ellen toi mut ja Matiaksen tänne, enkä todellaakan voi valittaa."
Hymyilin ja silloin ulko-ovi avautui aika vauhilla. Se iskeyty jotain kundia selkään jonka seurauksena sen kaljat läikky sen edessä seisoneen tytön mekolle.
Markuksen ovimies, se Kurkisuo, astui sisälle ja sen pää kääntyili tiuhaan tahtiin ennen ku sen silmät osu Iiroon. "Missä Markus on?" Se huusi musiikin yli ja Iiro kohotti kätensä pystyyn. DJ lopetti soittamisen saman tien ja Iiro nousi seisomaan huolestuneen näkösenä. "Miten niin?"
"Patrick Helen on täällä. Ja Matias kävi sen kimppuun", Kurkisuo selitti ja vilkaisi leveän olkapäänsä taakse.
Iiron ilme valahti, se kiroili ja kaivo sitten puhelimen taskustaan kiireessä ja tärisevin käsin. "Etkö sä oo järjestyksenvalvoja! Mä etin Markuksen mutta hoida herranjestas se homma!"
Hetken mä mietin että kuka hiton Patrick, mutta sitten mä muistin. Se oli se tylsistyneen näkönen tyyppi mun hissan ryhmästä, se jonka Jami sano olevan ihan paska tyyppi.
Mäkin nousin ylös, kun mä näin Jamin. Se vilahti ulkona Kurkisuon selän takana ja mä lähdin sinne saman tien. Missä hiton vaiheessa se oli sinne ehtiny? Mä pääsin sujahtamaan Kurkisuon kainalon alta ja hölkkäsin Jamin vierelle. Se seiso siinä pihatiellä viinapullo kädessään ja katto tielle päin.
Matias ja Patrick oli oikeestaan saman kokosia, mutta Matiaksella oli ehdoton yliote. Se näytti hiton hurjalle kun sen ruskeet hiukset heilu sen silmien eessä ja se veti oikeen kätensä taakse iskien nyrkin suoraan Patrickin poskeen. Oikeestaan Patrick ei ees yrittäny tapella vastaan. Se kaatu iskun voimasta soratielle ja Matias meni perässä.
Olin mä nähnyt tappeluita monta kertaa, varsinkin silloin kun Janne oli vielä otellut kansainvälisellä tasolla. Silti sellainen väkivalta inhotti mua ja toi inhottavan tunteen mun sisälle.
Matiaksen ja Patrickin ympärillä oli ihmisiä, jotka kuvas, nauro ja kannusti Matiasta. Se yritti lyyä Patrickia uuelleen mutta nyt se onnistu väistämään ja Matiaksen nyrkki osu soraiseen maahan. Se mahto sattua. Matias tarttu kiinni Patrickin takin kauluksista, sano sille jotain mitä mä en hälyn yli kuullu ja sylkäs sen naamaan.
Sillon Jami heräs transsistaan. Se kiroili äänekkästi, otti hörpyn pullostaan ja lähti kohti tappelevaa kaksikkoa. Se meni niitten paikoillaan seisovien idioottien ohi, ojensi pullon jollekin sivulliselle ja tarras kaksin käsin Matiaksen paidan selkämyksestä kiinni. Mä juoksin lähemmäs ja pelastin Jamin pullon siitä juovalta pojalta ennen kuin käännyin takas tappelijoiden puoleen.
Jami sai nojata koko painollaan taaksepäin että sai Matiaksen ees reagoimaan. Kun Matias sitten huomas jonkun yrittävän estää sitä, se käänty niin nopeesti ympäri että Jami oli kaatua. Seuraavat jutut tapahtu ihan hiton nopeesti.
Matias ei tainnu ehtiä edes tajuumaan kuka sitä oli tullu kiskomaan, kun sen nyrkki jo iskeytyi Jamin naamaan. Jami horjahti nurin ja mä pudotin pullon maahan kun ryntäsin sen luokse. Se oli nostanu kätensä poskelleen ja näytti vilpittömästi hämmentyneeltä ja järkyttyneeltä. Se hengitti raskaasti ja kohotti hitaasti katseensa ylös. Mä kyykistyin sen eteen ja adrenaliini kohis mun suonissa kun mä käännyin kattomaan Matiasta ja Patrickia. Jumalauta jos kumpikaan uskaltais kohottaa pikkusormenkin Jamia kohti niin mä löisin pullolla. Vaikka mua inhotti väkivalta niin se ei tarkottanu ettenkö mä olis valmis käyttämään sitä ite, varsinkin kun oli kyse mun kavereista.
Matias tuijotti meitä kädet tärisen. Sen rystyset vuos verta ja suu avautu ja sulkeutu, mutta sanoja ei tullut ulos. Samaan aikaan joku autto Patrickin seisomaan. Sen poski punoitti mutta iho ei ollut rikki. Se ravisteli sitä auttaneen pojan otteen irti ja astu kauemmas.
"Mitä vittua sä teet täällä?"
Jos mä olin koskaan kuvitellut kuulleeni ja nähneeni vihan jonkun sanoissa, äänessä ja koko olemuksessa, niin sillä hetkellä se käsitys meni uusiks. Nyt mä nimittäin kuulin Markuksen äänen kun se huus Patrickille. Iiro käveli sen takana ja Markuksen silmät loimus. Ne punotti aavistuksen alkoholista, eikä se enää näyttäny siltä rikkaalta mallipojalta. Nyt se oli oikeesti pelottavan näkönen. Sen kädet oli puristunu nyrkkiin, silmät nauliutuneet Patrickiin ja se täris. Se täris puhtaasti raivosta. Mä vaan kelasin että jos se nyt sais Patrickin kiinni, se ei jättäis sitä yhtä hyvään kuntoon kuin Matias. Ei varmasti.
Parick kohotti kätensä ilmaan kuin antautuen ja lähti peruuttamaan portille päin. Sen terävä katse osu Iiroon, joka sano Markukselle jotain sellaista, mikä sai sen pysähtymään ja kääntymään Iiroa kohti. Sen käsi kohos osottamaan Patrickia ja sen ääni jylis ihan hiton kovaa. "Sä et jumalauta kutsu tota ihmissaastaa lähellekään mun taloa, varsinkaan jos on kyse jostain helvetin viinapullosta, onko vittu selvä?!"
Se ei ollut oikea kysymys, ei todellakaan. Myös Iiro ties sen. Pojan koko olemus pieneni sillä hetkellä ja se yritti selittää jotain vilkaisten Patrickia kulmiensa alta. Se oli kuitenki jo kääntäny selkänsä kaikille ja käveli pihatietä pitkin kohti uloskäyntiä. Markus katto sen perään mutta pysyi paikoillaan. "Sulla ei oo mitään asiaa tänne, ei koskaan! Ymmärrätkö sä?"
Patrick ai vastannut vaan katosi portista kadulle ja Markus kääntyi kohti taloa.
Mä puolestani käännyin takas Jamin puoleen ja autoin sen ylös maasta. Matias oli peruuttanut pois tilanteesta ja mä pyyhin pölyjä Jamin paidasta. "Mistä tossa oli oikeen kyse?"
"Mä selitän joskus selvin päin", Jami mutisi, kokeili varovasti silmäkulmaansa ja nappas kaljapullon jonkun kädestä. "Mutta nyt mä en haluu olla selvin päin."
Mä vilkaisin kelloa. Se oli kakstoista ja täältä oli vielä yli vartin matka meille. "Selviitkö sä jos mä lähen jo kotiin?" Kysyin ja Jami nyökkäs. "Joo, ei musta oo sulle seuraa tässä kunnossa", se mutisi ja hoippu takas talolle. Se oli unohtanu viinapullonsa koko häslingissä ja mä nappasin sen mukaani. En mä ehtis kuitenkaan enää humalaan tulla.
Tiet oli autioita ja talot pimeitä. Lämpötila oli takuulla lähellä nollaa, mutta mun taskussa oli vielä yks tupakka. Sytytin sen ja hölskyttelin viinapulloa käsissäni. Markus ja Matias oli oikeesti olleet ihan helvetin vihasia ja totta kai mä olin utelias. Niillä oli varmaan hyvä syy vihata Patrickia, mutta mikä se syy oikein oli? En jaksanut uskoa että se olisi ihan pikkujuttu, sen verran vihainen Markus oli ollut.
Mäntylaaksossa bussipysäkitkin oli erilaisia kuin Tuusulassa. Täällä ei ollut edes kämäistä puukoppia suojaamassa sateelta tai tuulelta, eikä aina edes penkkejä. Sateesta puheen ollen pilvet olivat antaneet vihdoin periksi ja vettä tihutti pieninä ja tiheinä pisaroina. Ne kasteli mun karvalla vuoratun farkkutakin ja sai mun ihon kananlihalle viileydestä, Toivottavasti mä en tulis kipeeks.
Pitkä hahmo nojasi bussipysäkin tolppaan katse suunnattuna tiehen. Kun mä pääsin lähemmäs, huomasin että se oli Patrick.
Sen kädet oli mustan takin taskuissa ja mä mietin että sen poskeen tulisi varmaan ihan hitonmoinen mustelma. Mä jäin seisomaan jonkin matkan päähän siitä, mutta se oli kuin ei olis ees nähny mua. Tilanne oli ihan super kiusallinen.
"Haluutko viinaa?"
Patrick kääns katseensa muhun hitaasti ja kurtisti kulmiaan ikään kuin kyseenalaistaen sen että mä olin just puhunu sille.
"En mä tartte", se sano lyhyesti käheällä äänellä. Se kuulosti siltä ettei halunnut mun seisovan siinä sen edessä tihkusateessa tupakka suupielessä ja viinapullo kädessä, mutta hitot sen mielipiteistä. Mä ootin bussia. "Okei, entä tupakkaa? Toi sun poski näyttää aika ilkeeltä."
Patrick naurahti kuivasti ja kohotti kulmiaan. "Kiva kun kerroit, mä en ite tiennyt. Ja ei, mä en haluu sulta yhtään mitään."
Kurtistin kulmiani. Mä yritin vaan olla ystävällinen. "Jaa no ei väkisin. En mä sua hakannu."
Patrick oli hetken hiljaa tuijottaen eteenpäin ja mä melkein ootin että se räjähtäis ja rikkois tyynen ulkokuorensa. "Et niin."
Oho, tyyni ulkokuori pysyi. Mutta toisaalta, mitä muuta mä voisin oottaa: jätkä oli antanut Matiaksen mukiloida ittensä ilman mitään vastarintaa.
"Miks se hakkas sut?" Kysyin ja Patrick vilkas mua sivusilmällään. "Sä olit uus eikö niin?" Nyökkäsin ja se pyöräytti silmiään. "Niin no sä et tiiä. Oot vissiin ainoo koko tässä kusisessa kolossa."
Kohotin kulmiani. Olipa se fiksu.
"Kiva kun kerroit, mä en ite tienny", puuskahdin toistaen sen hetkeä aiemmin sanotut sanat ja se käänty kattomaan mua aika murhaavasti. "Tietenkään mä en tiiä jos mä sitä kysyn", jatkoin ja nostin tupakan pois huuliltani.
Patrick pudisteli päätään. Sillä oli päässään tumma pipo, joka peitti osan sen ruskeista hiuksista. Se oli oikeestaan ihan komea jos ei otettu mukaan tota jatkuvaa mulkoilua.
"Ootpa sä nyt viisas. Eikä sun tartte tietää muuta ku sen että mä oon tän kylän julkinen nyrkkeilysäkki, eikä sua katota hyvällä jos sut nähään mun kanssa ees samalla kadulla", se tokas ja kääns katseensa takas sateesta tummuneeseen asfalttiin.
Taasko tälläinen wannabe "paha poika"? Mä jo aattelin että tää muotivillitys ois pikkuhiljaa menossa ohi. "Ai, kiva juttu. Kohta sä sitten varmaan kerrot kuinka sun sisällä on synkkä salaisuus ja sä murhaat ihmisiä öisin."
Patrick katto mua hiljaa ja vakavana enne ku se kääns katseensa eteenpäin ja pudisteli päätään. Taas. "Lähe nyt vaan vittuun siitä."
"Sori mutta mä seison tässä niin kauan että bussi tulee. Ei tää mun tietääkseni oo sun pysäkki."
Patrick pyöräytti silmiään ja oli hiljaa. Janne sano aina että mun pitäis miettii sanojani ennen kuin puhuin. Joskus mä ja iskä oltiin vähän turhankin suorasanaisia ja vaikutettiin tosi tylyiltä, mutta huonoa käytöstä mä en sietänyt. Ja no, sen jos minkä Patrick hallitsi. Ehkä Haikalat vihas sitä vaan sen takia ettei se osannut käyttäytyä.
Kun musta ja hiton kalliin näköinen bemari pysähtyi hiljaiselle pysäkille, Patrick nosti katseensa. Oven avas mustatukkanen, jonkin verran yli parikymppinen mies jonka ilme valahti ku se näki Patrickin. "Ei vittu nyt taas.... vad hände med dig? Toi muijako sulle anto köniin? Eller var det Markus?"
Patrick pudisteli päätään. "Nej, inget hände. Jag kan förklara senare", se mutisi ja käveli auton luokse. Se mies katto mua vielä melko tuimasti ennen kuin Patrick istu penkille, sulki oven ja auto ajoi pois.