(Editoitu)
Tönäisen Tobiasta niin, että tämä heilahtaa asennostaan sängyllä.
"Anna olla", tuhahdan hänelle ja nousen ylös sängystä.
"Nic!" Tobias äännähtää.
"Anna vain olla. Minä mietin asiaa", vastaan ja menen ovea kohti.
"Kohta on ilta eikä sinun asuntoasi ole vielä valmisteltu. Jää tänne täksi yöksi. Huomenna voit muuttaa omaasi", Tobias huomauttaa ja pysähdyn keskelle huonetta.
"Minä en nuku kanssasi samassa sängyssä", sanon sitten ja vaikken tarkoittanut sitä loukkaukseksi Tobiaksen kasvot näyttävät murheellisilta.
"Anteeksi. En ole tottunut olemaan hellävarainen asioiden ilmaisussa", yritän korjata sanojani. Tobias kohottaa kulmakarvaansa.
"En osaa nukkua sängyllä", selvennän.
"Se tuntuu pilveltä siihen verrattuna, miten olen nukkunut viimeiset viisi vuotta. Nukuin kovalla sementtilattialla vaatteet pehmusteina enkä usko, että saan unta, jos alustani ei ole kova, joten jos saisin vain tyynyn niin nukun mieluiten lattialla."
Tobias näyttää ensin tyrmistyneeltä, mutta heittää minulle sitten tyynyn sängystään ja nousee seisomaan ottaen peiton pois sängystään. Tobias heittää ohuen peiton syrjään, mutta sen alta paljastuu toinen paljon paksumpi ja valkoinen.
"Kuinka monta peittoa sinä oikein tarvitset?" kysyn hämmentyneenä. Tobiaksen ilme on yhtä hämmästynyt.
"Vain yhden..." hän sanoo.
"Entä tuo sitten?" kysyn ja osoitan ohutta peittoa, jonka hän heitti lattialle.
"Se on päiväpeitto. Sillä ei nukuta."
"Peitto kuitenkin", intän ja Tobias naurahtaa.
"Niinpä kai."
Tuhahdan ja laitan tyynyn lattialla sohvan viereen. Lasken pääni tyynylle ja kädet pään alle katsoen Tobiasta, kun hän riisuu pitkät housunsa ja paitansa mennen sitten suuren valkoisen peiton alle. Verhot ovat kiinni ja Tobias naksauttaa katkaisinta sängyn vierellä niin, että kaikki lamput sammuvat.
"Öitä", Tobias sanoo hiljaa, mutten vastaa. Pilkkopimeässä suljen silmäni ja annan unen vallata minut.
"Ole kiltti. Ei!"
"Minä pyydän, älkää. Ei. Ole kiltti."
"Lopeta!"
Mies virnistää ja lyö minut uudelleen maahan. Tunnen kuinka muutama kylkiluuni on murtunut ja pian leuka. Silmän ympärille muodostuu suuri ja tumma mustelma.
"Ei saa," kuulen jonkun huutavan. Yritän päästä miehen ohi, mutten pääse. Hän lyö minut aina vain uudestaan maahan. Yksittäinen lamppu muuten pimeässä käytävässä välkkyy ja näkökykyni häviää aina hetkellisesti.
Kuulen Seanin huutavan kivusta. Heti sen perään nainen kirkuu.
"Sean!" huudan ja yritän kontata eteenpäin miehen jalkojen välistä, mutta tämä heittää minut taaksepäin seinään.
"Nic! Ei! Lopeta!" Sean huutaa ja ääni kaikuu käytävällä piinaten korviani. Minun pitää löytää Sean.
"Sean!" huudan käytävään. Ei vastausta. Nousen vapisten seisomaan ja karjaisten hyökkään miestä kohti tönäisten hänet kumoon. Istun hajareisin tämän päällä, tartun miehen päähän molemmin puolin ja hakkaan tämän kalloa kovaan maahan, kunnes mies lakkaa rimpuilemasta ja verilammikko alkaa muodostumaan hänen päänsä alta.
Irrotan otteeni miehestä ja lähden kompuroimaan eteenpäin käytävällä huutaen Seania.
Aivan perällä näen oven ja juoksen avaamaan sen. Sisällä mies on kumartuneena hakkaamaan Seania, joka on jo yltäpäältä veressä. Hän ei jaksa enää muuta kuin maata lattialla ja ottaa iskuja vastaan.
"Näpit irti veljestäni", tokaisen ja riuhtaisen miehen hartioista, jolloin tämä päästää irti Seanista. Sean valahtaa lattialla pökertyneenä. Mies on ensin kumartuneena, mutta virnistäen nostaa katseensa ja tuijottaa minua silmiin. Tai tarkemmin sanottuna tuijottaa itseään.
"Mitä ih..?"
"Yllätyitkö?" valeminä kysyy virnistäen. Mies näyttää aivan minulta, mutta... Ilkeämmältä. Armottomammalta.
"Ei voi olla.."
"Mutta, kun on. Sinä tuhoat kaiken. Satutat jokaista läheistäsi. Katso nyt veljeäsi. Hän ihaili sinua ja miten kävikään..."
"Ei! Tuo en ollut minä. Sinä sen teit."
"Mutta minä OLEN sinä", hän sanoo ja hyökkää.
Ponnahdan vauhkona pystyyn lattialla ja vasta, kun kuulen jonkun haukkovan henkeä tajuan, että painan Tobiasta jalallani kaulasta lattiaan ja pidän tämän kättä niin, ettei hän pääse karkuun.
"Nic", Tobias inahtaa ja irrotan otteeni säikähtäneenä peruuttaen äkkiä kauemmas. Tobias nousee henkeään haukkoen istumaan ja pitelee kaulaansa toisella kädellään.
"Oletko kunnossa?" hän kysyy minulta ääni käheänä.
"Olen pahoillani", kuiskaan, mutta Tobias pudistaa päätään.
"Ei se mitään. Oletko sinä kunnossa?" hän kysyy minulta.
"Olen... Kaikki on ihan hyvin."
"Tämä ei ole enää areena Nicholas. Sinun ei tarvitse esittää rohkeaa."
"En minä esitä", valehtelen ja nouse vapisten pystyyn.
"Nic..." Tobias pyytää.
"Minä suostun", sanon vaihtaen äkkiä puheenaihetta.
"Mitä?"
"Minä suostun ehdotukseesi. Palkkaa minut vaikka henkivartijaksesi", selvennän.
"Nic.."
"Olen tosissani. Parempi minä kuin joku lahjottava kusipää, joka kääntää takkinsa tilaisuuden tullen", intän.
"Selvä. Hienoa. Hyvä, mutta ei jutella tästä nyt. Kello on vasta kolme yöllä. Tule takaisin nukkumaan", hän pyytää ja nousee lattialta.
"Miksi edes tulit luokseni niin, että sain sinut kuristusotteeseen?" kysyn. Se oli typerä temppu.
"Sinä huusit unissasi. Olin tulossa herättämään. Tule nyt minun luokseni nukkumaan. Lupaan, että sänky tuntuu mukavalta", hän pyytää ja ojentaa kätensä. Epäröiden tartun siihen ja annan Tobiaksen vetää minut sängyn luo.
Hän menee itse ensin peiton alle ja nykii minut myös. Kun vihdoin asetun selälleni sängylle, tuntuu kuin uppoaisin siihen.
Tobias pitää yhä kädestäni kiinni, kääntyy kyljelleen minua päin ja kuiskaa silmät kiinni: "Sinä olet kotona Nic. Turvassa." En tiedä sanoiko hän sen minulle lohdutukseksi vai itselleen. Pian hän jo tuhisee ja on syvässä unessa vierelläni, mutta minua ei vain nukuta. Makaan hiljaa paikallani katse kattoon suunnattuna ja kuuntelen Tobiaksen tasaista hengitystä.
Kun Tobias alkaa liikkua ja hänen hengityksensä muuttuu epätasaiseksi, suljen äkkiä silmäni ja esitän nukkuvaa. Koko yön aikana Tobias oli pysynyt omalla puolella sänkyään ja välillä heittänyt peiton pois päältään. Koska minä makasin osittain peiton päällä, se ei sentään pudonnut lattialle.
Kuulen, kuinka Tobias haukottelee ja sänky liikkuu, kun hän nousee istumaan.
"Voit avata silmäsi. Tiedän ettet nuku", hän sanoo ja yllätyn siitä, kuinka tarkkaavainen hän nykyään on. Avaan mielihyvin silmäni ja käännän katseeni Tobiakseen.
"Et tainnut nukkua ollenkaan", hän toteaa ja pudistan päätäni.
"Kuten sanoin, sänky ei sovi minulle, mutta ainakin kukaan ei päässyt yllättämään, koska olin hereillä. Taisin hoitaa henkivartijan homman hyvin ainakin tällä kertaa", vitsailen ja Tobias hymyilee väsyneen näköisesti.
"Mukava huomata, ettei univaje haittaa sinua."
"Univajeeseen piti vain tottua. Muuten olisi luultavasti päätynyt kuolleeksi."
"Pirteä keskustelu aamun aloitukseksi", Tobias tokaisee sarkastisesti ja nousee ylös sängystä.
"Minun aamu keskusteluni oli yleensä miekan kanssa, että kyllä tämä sen voittaa", huomautan ja nousen itsekin seisomaan venytellen raajojani.
"Niinpä tietenkin."
Meinaan väittää vastaan hänen äänensävylleen, joka kuulostaa hiukan vihaiselta ja säälivältä, mutta annan olla ja menen kylpyhuoneeseen huuhtelemaan kasvoni kylmällä vedellä.
"Paras tehdä uudesta työstäni virallista. Neuvoston jäsenet varmaan hyppivät ilosta. Paitsi ne, jotka ovat sinua vastaan", huudan Tobiakselle kylpyhuoneesta.
"Mitä?" hän vastaa yllättyneenä.
"Etkö ole huomannut? Muutama heistä mulkoilee sinua aika murhaavasti", vastaan ja Tobiaksen pää ilmestyy oviaukkoon.
"Ketkä?"
"Se risupartainen harmaahapsi ja sotilaan vieressä istuva tiukkapukuinen nuori mies", selitän ja Tobias kurtistaa kulmiaan.
"Jason Levi ja Mark Spencer? Oletko varma?" hän kysyy ja nauran.
"Olen saanut oman osani vihaisista katseista. Kaikki neuvostosta joko vihaavat tai pelkäävät minua. Kun he kaksi katsoivat sinua, vihan mukaan oli sekoittunut katkeruutta ja kateutta."
"Hitto. Eikö keneenkään voi enää luottaa?"
Kuivaan kasvoni pyyhkeeseen.
"Minä olen täällä. Nyt... Mennään tekemään urastani virallista ja säikäytetään muutama pukumies", sanon virnistäen. Tobias hymähtää ja lähtee vaatehuoneeseen vaihtamaan pukua päälle. Samalla kuulen kuinka hän puhuu puhelimessaan kokouksen järjestämisestä.
Lasken pyyhkeen lavuaarin viereen ja kävelen vaatehuoneen ovelle nojaten oveen. Tobias seisoo puolialastomana keskellä huonetta puhelin korvalla tiiviisti keskustellen.
"Haluan heidät kokoon nyt", hän sanoo puhelimeen.
"Kyllä olen tietoinen siitä, että kello on vasta seitsemän aamulla, mutta asia on tärkeä ja varmasti kiinnostaa muita..."
"Johanna! Kutsu heidät koolle tasan puolen tunnin kuluttua", Tobias käskee ja sulkee puhelimen. Hän kääntyy ympäri ja hätkähtää taaksepäin minut huomatessaan.
"Ei saa säikäyttää! Miksi hiivit luokseni noin?" Tobias ärähtää ei vihaisesti, mutta säikähtäneenä.
"Harjoittelen työtäni varten", vastaan ja Tobias pudistaa päätään huvittuneena.
"Pue päällesi jotain kunnollista. Kokous on puoli kahdeksan", hän ilmoittaa.
"Kuten tällaiset?" Ehdotan ja otan esille mustat nahkahousut. Ne eivät näytä oikein olevan Tobiaksen tyyliä.
"Jos ei nyt kuitenkaan", Tobias vastaa ja menee pukujensa luo vetäen esille tummansinisen puvun, viininpunaisen kauluspaidan ja solmion jossa on sinistä ja punaista.
Kääntelen nahkahousuja kädessäni, kun tajuan, että ne näyttävät kovin tutuilta.
"Hei hetkinen... Ovatko..? Ovatko nämä minun housuni? Mistä sinä nämä sait?" Kysyn hämmentyneesti naurahtaen.
"Minä ehkä, mahdollisesti käskin miehiä hakemaan tavarasi sillan alta. Annoin Seanille hänen omansa jo kauan aikaa sitten", Tobias tunnustaa.
"Minä laitan nämä. Ja uskallakin väittää vastaan", tokaisen ja alan ottamaan collegehousuja pois, jotta voin vaihtaa nahkahousut niiden tilalle.
Löysin Tobiaksen kaapista lisää vaatteitani, mutta valitsin nahkahousujen kanssa mustan t-paidan ja harmaan hupparin.
Tobias puki sillä välin päälleen pukunsa ja kun suoristan huppuni, Tobias viimeistelee solmionsa solmua.
"Eiköhän mennä", tokaisen ja Tobias hymyilee.