LUVUSSA ESIINTYVÄT HAHMOT:
Nigel Holton, 7. luokka, rohkelikko (kapteeni ja pitäjä)
Sabrina Weiss, 7. luokka, korpinkynsi (lyöjä)
Vivian Cherry, 6. luokka, rohkelikko (etsijä)
Keith Thorne, 7. luokka, rohkelikko
Adrian Hawk, 6. luokka, rohkelikko
Anthony Crabbe, 7. luokka, luihuinen
Marraskuun puolella pidettiin Korpinkynsi-Rohkelikko huispausottelu. Nigel Holton rohkelikon pitäjänä ja kapteenina johti joukkonsa hieman hermostuneena kentälle. Hän suki alinomaa pronssinsävyisiä hiuksiaan, jotka valuivat koko ajan hänen kasvoilleen pitäjän kypärän alta. Hänen katseensa lipui punaisiin kaapuihin pukeutuneesta joukkueesta vastustajiin, jos tarkempia oltiin, toiseen lyöjistä. Jos katse voisi tappaa, hän olisi jo kuollut. Nigelin luultavasti-pian-entinen-tyttöystävä, Sabrina Weiss korpinkynnen joukkueesta, tumma ja hyvin voimakastunteinen, sitoi pitkiä mustia hiuksiaan kiinni katsellen Nigeliä erityisen tappavasti.
Ei, häntä ei huolettanut muu joukkue yhtään, tuo murhanhimo oli varattu vain ja ainoastaan hänelle. Huokaisten hän käänsi katseensa takaisin omaan joukkueeseensa, johon oli saanut kerättyä seitsemännen jäsenen edellisenä iltana; he eivät olleet ehtineet harjoitella täydellä kokoonpanolla yhtään, mutta hän luotti melko epätoivoisesti jahtaajiinsa ja toivoi etsijänsä, Vivian Cherryn pelastavan tilanteen ennen kuin se menisi liian pahaksi. Tyttö oli kuitenkin varustettu nopealla luudalla ja tämän havainnointikyky oli erinomainen, jos tuo ei vain saisi paniikkikohtausta, kuten heidän viimeisimmissä harjoituksissaan. Harjoituksia katsoneen Keith Thornen, sinisilmäisen seitsemäsluokkalaisen rohkelikon oli täytynyt viedä Vivian matami Pomfreylle. He olivat lopettaneet harjoitukset pian sen jälkeen.
"Okei. Tsempatkaa, minä tiedän että me pystymme tähän, jos me vaan yritämme. Lyöjät, katsokaa erityisesti Weissin perään, hän tietää pahaa tänään. Jahtaajat, täysillä päin, teidän pitää vaan luottaa itseenne. Rohkeutta. Etsijä – Vivian – sinä pystyt siihen. Mitä pikemmin nappaat siepin, sen parempi", hän valmisti joukkuettaan. "Okei, tänään voitetaan! Optimismia, joukkue!"
He kääntyivät keskikentälle päin ja kävelivät vielä jonkin matkaa kohdatakseen korpinkynnen joukkueen silmästä silmään. Kapteenien paiskattua kättä ja joukkueiden noustua ilmaan, matami Huiski vihelsi pilliin pelin alkamisen merkiksi.
Pari ensimmäistä minuuttia sujui yllättävän rauhallisesti Nigelin torjuessa muutaman maalin ja hänen jahtaajiensa yrittäessä päästä korpinkynnen maalisaloille. Korpinkynnen kapteeni huusi erinäisiä ohjeita joukkueelleen, jotka järjestäytyivät hieman erilailla ja ensimmäistä kertaa pelin alun jälkeen Nigel näki Sabrinan yllättävän lähellä itseään. Tyttö oli ehkä parinkymmenen metrin päässä liiankin ivallinen hymy huulillaan, eikä Nigel voinut kuin katsoa tätä peläten kohtaloaan.
Seuraava asia jonka hän huomasi, oli korpinkynnen jahtaaja kaato kainalossaan aivan hänen maalinsa luona ja ennen kuin hän ehti reagoida, kaato lensi maaliin. Hän oli puoltanut hieman sivulle aivan huomaamattaan ja päästänyt huomionsa herpaantumaan pelistä. Nigel karjahti turhautuneena ja käänsi katseensa peliin. Hänen jahtaajansa yrittivät parhaansa mukaan päästä toiseen päähän kenttää, mutteivät tuntuneet koskaan pääsevän sinne asti.
Korpinkynsi sai kaadon ja hyökkäys siirtyi rohkelikon päätyä kohti, mutta nyt Nigel oli valmiina ja keskittynyt vain kaadon tien tukkimiseen. Toinen hänen lyöjistään sai ryhmyllä rikottua kuviota, mutta ennen kuin hän huomasikaan, ryhmyn suunta muuttui Sabrinan mailan heilautuksella häntä kohti. Kaksi vaihtoehtoa: väistää ryhmyä ja päästää kaato maaliin tai ottaa kaato kiinni ja saada ryhmystä, päätteli hän nopeasti. Kahdesta pahasta pienempi paha oli valittava, eli yksi ryhmy sinne tänne. Nigel nappasi kaadon kiinni ja ryhmy löi häntä lujasti olkapäähän. Kiroten mielessään hän ei saanut pidettyä kaadosta enää kiinni vieressään toimimattomana roikkuvalla kädellään, vaan se putosi alas, koska hänen täytyi varata toinen kätensä luudanvarresta pitelemiseen. Hänen jahtaajansa nappasi pallon sen pudotessa ja kohosi kysymään, oliko hän kunnossa.
"Verta ei näy, kyllä tämä tästä, me ei luovuteta tämän takia. Pitäkää se perhanan Weiss poissa maalin läheltä!" hän ärähti, kun muukin joukkue saapui katsomaan. Hän tiesi olevansa typerän itsepäinen, mutta hänen ylpeytensä ei kestänyt luovuttamista. "Vivian, sieppi. Nyt."
Joukkue hajaantui kentälle, jahtaajat lähtivät rakentamaan hyökkäystä. Korpinkynsi oli kuitenkin huomannut heidän heikon kohtansa olevan maalipeli, joten toinen heidän lyöjistään lähti häiritsemään Viviania, kun taas Sabrina kierteli ja kaarteli Nigelin ympärillä.
Peli jatkui ja rohkelikon maalilla oli vähän väliä sellainen ruuhka, eikä Sabrinan tähtäys horjunut kertaakaan tämän tähdätessä Nigeliin, että korpinkynsi johti pian 90-0. Nigel otti aikalisän ja piti palaverin joukkueensa kanssa. Hän piteli toista kättään kiinni ja hengitti vaikeasti. Hän oli aivan mustelmilla.
"Yksi maali. Ei enempää, ja minä olen tyytyväinen. Vivian kiltti, se sieppi", hän sanoi tuskin kuultavalla äänellä ja nousi luudalleen ja lensi maaleille.
"Hän kärsii, mutta yrittää pitää koossa koska on liian ylpeä luovuttamaan. Peli pitää lopettaa niin nopeasti kuin pystytään", kolmasluokkalainen jahtaaja sanoi myötätuntoisesti ja vilkaisi Nigelin perään. "Yksi maali. Me pystytään tähän. Meidän on pakko pystyä. Tehdään se Nigelin takia."
Loppukin joukkue nousi ilmaan, täynnä uutta toivoa. He saisivat yhden maalin.
Rohkelikon joukkueen hyökkäys lähti lyöjien turvaamana kuin tykinsuusta samoihin aikoihin kun Vivian huomasi kultaista kimaltelua ehkä kymmenisen metriä hänen yläpuolellaan. Hän henkäisi hiljaa ja kohosi korkeammalle hitaasti, jottei herättäisi korpinkynnen etsijän huomiota. Sieppi kuitenkin lähti lentämään poispäin hänestä, ja hänen oli pakko kiihdyttää niin, että sai korpinkynnen toisen lyöjän huomaamaan itsensä. Tämä sinkautti ryhmyn häntä kohti, mutta Vivian sai juuri sen väistettyä. Rohkelikon päädystä katsomoa kuului hurraamista – heidän ensimmäinen maalinsa ehkä viittä sekuntia ennen kuin Vivianin sormet puristuivat kultasiepin ympärille. Hän kaarsi alas maahan puristaen sieppiä nyrkissään korkealla päänsä yläpuolella, kun koko joukkue lensi ympäröimään hänet halauksilla.
**
Sunnuntaina Korpinkynsi-Rohkelikko -pelin jälkeen tupien ilmoitustauluilta löytyi suuri värikäs juliste, jossa pyörähteli värikkäisiin pukuihin sonnustautuneita hahmoja kiehkuraisen ilmoitustekstin ympärillä. Tekstissä sanottiin:
"Tylypahkan joulutanssiaiset
Tylypahkassa järjestetään tänä jouluna joulutanssiaiset jouluaattoiltana. Juhlat alkavat seitsemältä ja jatkuvat puoleenyöhön. Kuudelta järjestetään illallinen neljän ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille, koska juhla on tarkoitettu viidesluokkalaisille ja sitä vanhemmille. Juhlassa on aluksi illallinen vanhemmille opiskelijoille.
Pukukoodi on juhlakaapu, joka on ehdoton. Myös tanssipari täytyy olla jokaisella, joka tahtoo päästä sisään. Viidesluokkalaista nuoremmankin opiskelijan voi pyytää parikseen, mikä oikeuttaa neljäsluokkalaisen tai sitä nuoremman saapumaan juhlaan.
Huonokäytöksisiltä opiskelijoilta voidaan evätä oikeus osallistua tanssiaisiin."
Keith Thorne kääntyi Vivian Cherryn puoleen rohkelikon oleskeluhuoneessa heidän luettuaan ilmoituksen tanssiaisista.
"No, onko sinulla jo pari mielessäsi?" Keith kysäisi hymyillen tytölle ja harasi ruskeita hiuksiaan otsaltaan.
"Ei oikeastaan", Vivian vastasi katsellen ympäri oleskeluhuonetta – kenen kanssa hän haluaisi tanssia? Ei hän halunnut tanssia oikeastaan ollenkaan. Huoneen toiselta puolelta hänen katseensa kohtasi Adrian Hawk, astetta tummempi poika, joka oli taas eilen illalla yrittänyt virittää keskustelua hänen kanssaan rohkelikon voiton jälkeen. Vivian käänsi äkkiä katseensa takaisin Keithiin.
"Sitä minä vain, öh, tahtoisitko mitenkään tanssia minun kanssani? Ihan kaverina, tiedäthän, ei sinun ole pakko, jos tahdot odottaa jonkun muun pyytävän tai pyytää jotain muuta.."
"Ei, kyllä se käy. Tulen sinun kanssasi", Vivian myöntyi nopeasti ja vilkaisi vielä Adrianiin, jonka kanssa ei ainakaan tahtoisi mennä. Tuo oli aivan liian tungetteleva.
"Oikeasti?" Keith kysyi yllättyneenä.
"Tietysti, tai siis, ei minulla ole mielessäni ketään muuta, jonka kanssa mennä", Vivian hymyili.
**
"Anthony,
Mahtaako tyttö, josta puhuit kirjeessäsi olla se sama, jonka Lucy mainitsi kirjeessään pudottaneensa luudalta? Käsitinkö siis oikein, että vietät aikaasi muistinsa menettäneen kuraverisen puuskupuhin kanssa?
Hienoa. Jos sinä oikeasti pidät hänestä, ole hänen tukenaan. Jos hänellä ei ollut mitään syytä esittää silloin, kun hän "käski sinun pitää seuraa jollekin toiselle"... Tai siis, naiset ovat hankalasti tulkittavia. Jos hän viettää nyt aikaansa mielellään sinun kanssasi, mitä ajateltavaa siinä on? Kysyt häneltä vain syytä sitten, jos hänen muistinsa palaa.
Draco"
[A/N] Näissä parissa seuraavassa luvussa tulee nyt aiemman ns epilogiosan jutut laajennettuina mut ehkei se haittaa. Huomasin myös että mulla on lukuvuoden kaikki huispausottelut jo suunniteltuina o: