Harry Potter Story - What is love, baby don't hurt me (Finnish)

Kahdeskymmeneskuudes luku

LUVUSSA ESIINTYVÄT HAHMOT:

Vivian Cherry, 6. luokka, rohkelikko

Louis Abbott, 6. luokka, puuskupuh

Adrian Hawk, 6. luokka, rohkelikko

Keith Thorne, 7. luokka, rohkelikko

Ethan Lance, 6. luokka, korpinkynsi

Vivian Cherry ei ollut nukkunut erityisen paljoa tanssiaisten jälkeisenä yönä. Se näkyi tummina silmänalusina ja hyvin lyyhistyneenä nutturakampauksena. Hänen otsahiuksensa törröttivät vähän joka suuntaan, eikä hän ollut saanut aivan kaikkea ripsiväriä pestyä pois.

Rohkelikon oleskeluhuone oli hiljainen; junalla kotiin lähdössä olevat olivat hetkeä aiemmin kiiruhtaneet ulos yksi toistaan kiireisempinä ja muut eivät olleet vielä heränneet. Kuudennen vuosikurssin tyttöjen makuusali oli tyhjentynyt sellaisella ryminällä, että Vivian oli herännyt, eikä ollut enää nukahtanut uudestaan. Siksi hän oli käpertynyt sohvan nurkkaan oleskeluhuoneeseen lukemaan muinaisia riimuja, jos vaikka joku muukin sattuisi heräämään ja tulisi pitämään seuraa.

Niin ei ollut käynyt.

Eikä hän myöskään oikeasti pystynyt keskittymään muinaisiin riimuihin, koska hänen ajatuksensa palasivat niin mielellään edelliseen iltaan, tai yöhön oikeastaan. Kun Louis Abbott ja hän olivat päässeet tanssimaan, kaikki kömpelyys ja tökeryys heidän väliltään oli haihtunut musiikkiin ja hymyihin. He olivat tanssineet ikuisuuden ja pidempään, mutta silti se oli loppunut liian pian.

Tanssimisen alettua kyllästyttää, he olivat juoneet boolia ja jutelleet niitä näitä, perheistään ja ihmissuhteistaan, opiskelusta ja tulevaisuuksistaan, lukemistaan kirjoista ja mistä tahansa muusta. Louis oli kuunnellut pitkiäkin Vivianin teorioita asioista tarttuen oikeisiin kohtiin ja hymyillyt hänelle kuin häntä oikeasti kiinnostaisi. Häntä oli alkanut ujostuttaa jossain vaiheessa iltaa pojan katseen alla ja tämä oli ottanut hänen kädestään kiinni ja puristanut lempeästi.

Kellon lyötyä tanssiaisten loppumisen merkiksi Louis oli saattanut hänet lihavan leidin muotokuvan luokse, sinne missä rohkelikon oleskeluhuoneen ovi sijaitsi, ja pitänyt häntä kädestä koko matkan. He olivat halanneet ja Louis oli toivottanut hänelle hyvää yötä. Hän ei ollut nukahtanut moneen tuntiin sen jälkeen.

"Mikäs hymyilyttää noin?"

Ääni sai Vivianin havahtumaan ajatuksistaan ja kiinnittämään huomiota ympäristöönsä.

"Ei mikään", hän vastasi nopeasti, kun Adrian Hawk lysähti häntä vastapäätä olevalle nojatuolille. Nopea vilkaisu poikaan kertoi, että tämä oli nähnyt parempiakin päiviä.

"Älä nyt, kyllä sinulla jokin on. Olivatko tanssiaisesi Thornen kanssa unelmien täyttymys?" Adrian kysyi ivallisesti viitaten Keithiin, jonka oli alun perin ollut tarkoitus tanssia Vivianin kanssa.

"En tanssinut hänen kanssaan", Vivian sanoi, "anteeksi, yritän lukea."

Poika oli hetken hiljaa. Vivian kuuli tämän kohentavan tummia, olkapäille yltäviä hiuksiaan. "Et kai oikeasti murjottanut makuusalissa koko eilisiltaa? Tiedäthän, olisin tanssinut kanssasi jos olisit pyytänyt, ei sinun olisi tarvinnut yksin olla."

"En minä ollut yksin", Vivian vastasi melko kipakasti. Hän nosti katseensa Adrianiin ja kurtisti kulmiaan epäuskoisesti. "Juopottelitko eilisyön, oikeasti? Ja... miksi sinun nenäsi on vinossa? Onko se murtunut?"

"Minun iltani sai jännittävän käänteen kun lohduttamani tyttö päätti yhtäkkiä lyödä minua. Ihan tuosta noin vain. Ja sitten hänen, hemmetti, melkein kahden metrin mittainen ja varmaan yli satakiloinen poikaystävänsä tuli ja väänsi olkapääni luultavasti sijoiltaan", Adrian kertoi pudistellen päätään.