Annettuani Joelille vapaat kädet päättää mitä me tehtiin, oli sen autossa kulunut vielä seuraavat kaksi tuntia. Me oltiin kuunneltu lisää Linkin Parkia ja juteltu niitä näitä. Se kertoi vanhempiensa erosta ja sai mut jopa hetkittäin katumaan omaa asennoitumistani perhettäni kohtaan. Meidän perhe oli sentään kasassa. Kaikilla sanottiin olevan omat ongelmansa joten se oli kai sitten minun ongelmani. Aina olisi voinut mennä vielä vähän huonommin.
Mä olin nauranut itseni kipeäksi sen kertoessa pieleen menneestä biologian yo-kirjoitusten tehtävästä. Tajusin mä sen sanomattakin ettei niin olisi saanut tehdä mutta minkä mä sille mahdoin. Eikä se vaikuttanut Joelia yhtään haittaavan. Se todella tarvitsi jeesiä koulun kanssa...
Musta tuntui hullulta kuinka me tultiin sen kanssa niin hyvin juttuun. Vaikka meidän välissä oli kolmen vuoden ikäero. Aikuisiällä se ei tuntunut enää missään mutta jotenkin tässä iässä se kuulosti kovin suurelta. Joel oli 18, minä 15. Toisaalta, eipä kai se sitä katsonut. Jos toisen seurassa viihtyi ja kemiat kohtasivat niin ei kai sillä väliä ollut. Ikä oli vain numero.
Sen kanssa jutellessa mä en ollut edes huomannut ajan nopeaa kulkua. Me oltiin lähdetty koulun pihalta varttia yli kolme ja nyt kello näytti puolta kahdeksaa. Mulla saattais olla himassa vähän seliteltävää...
"Millanen päivä sulla huomenna on?" Joel kysyi kaartaessaan meidän pihatielle.
Täällä oli jo hämärää vaikka syksy oli vasta aluillaan. Kai sadeilmakin teki oman osansa asiaan. Se teki luonnolle vain hyvää. Kesä oli ollut kuiva ja kuuma joten syksyiset sateet tulivat ihan tarpeeseen.
"Mun pitää tehdä se äikän kirja-arvostelu" kerroin etsiessäni kotiavaimia repusta.
Mä olin kovasti kiinnostunut kuulemaan mitä Joelilla oli asian suhteen mielessä. Sen kanssa aika todella kului kuin siivillä. Kaiken hyvän lisäksi se sai mut unohtamaan kaiken muun. Kaiken sillä hetkellä täysin epäolennaisen.
"Nyt kun missattiin se kirjasto niin oisko huomenna uus yritys?" tuo kysyi kiinnostuneena.
Se sai hymyn nousemaan mun huulille. Kaikesta huolimatta se halusi nähdä mua vielä uudelleen ja vielä näin nopeasti. En kai mä siitä kunniasta kieltäytymäänkään lähtenyt. Halusinhan mä itsekin sitä nähdä. Toivottavasti mun ajatukseni osasivat pysyä kasassa ja antoivat mun keskittyä kouluhommiin vaikka Joel mun seurassa olisikin.
"Joo, mikäs siinä" vastasin nyökkäillen.
Tuon pysäytettyä auton meidän pihaan, mä vilkaisin sisään meidän talon ikkunasta. Siellä paloi valot ja näkyi liikehdintää. Mä toivoin itsekseni että ne olisivat nähneet mun nousevan Joelin autosta. Sietäisi kerrankin olla iloinen siitä et mä olin saanut ystäviä...
Nappasin repun jalkatilasta syliini ja käännyin Joelin suuntaan.
"Kiitti illasta. Teki hyvää tuulettaa ajatuksia" sanoin hymyillen pienesti.
Se oli pelkästään Joelin ansiota. Pitkiin aikoihin mä en ollut kokenut yhtä suurta tyytyväisyyttä jostain päätöksestä. Ehkä mä jaksoin taas tämän avulla hetken aikaa. Ainakin siihen asti et me nähtäis taas uudelleen...
"Kiitos itelles. Nähdään sit huomenna" se sanoi väläyttäen mulle mitä kauneimman hammashymynsä.
Mä olin sulata siihen paikkaan.. edes tajuamatta et mun olis pitänyt jo nousta autosta ja mennä kotiin. Joelin katseeseen oli vain niin helppo hukkua. Se oli yksinkertaisesti rauhoittava ja kaunis.
"Onks sulla koulua?" kysyin keskustelua pitkittäen.
Jokohan mä aloin olla liian ilmeinen? Enhän mä sitä mitenkään ahdistaa halunnut mutta sen seurassa mä tunsin vain asioiden olevan hyvin edes pienen hetken.
"Aamulla joo. Mites sulla?" se esitti vastakysymyksen.
Mä pääsin jo luojan kiitos yhdeltä. Tiistai-iltapäivä olikin ainoa lyhyt päivä. Kaikkina muina päivinä oltiinkin sitten kolmeen asti.
"Mä pääsen yhdeltä" vastasin.
Joel nyökkäsi vain hymyillen ja tuijotti mua takaisin yhtä häpeilemättä kuin mä sitä. Katsekontaktin käydessä jo hieman liian kiusalliseksi, mä vilkaisin ulos ja päätin viimein nostaa perseeni penkistä.
"Nähdään" huikkasin sille poistuessani autosta.
Se heilutteli takaisin ja jäi katsomaan että mä pääsin turvallisesti kotiovelle ennen kuin alkoi vekslata autoaan pois pihasta. Mä huokaisin hymyillen nähdessäni viimeisenkin vilauksen tuon auton takavaloista ja painuin kotiin.
Mä olisin todella tarvinnut lisää tämänkaltaisia päiviä elämääni. Piristi kummasti ja niiden varjolla sitä jaksoi jo taas vähän pidempään.
***
Täällä taas :) Yritän valmistaa teille oneshot-joulukalenterin :) Ja kohta uuden Joleksin :)