FEELING YOU
Olli
"Sä olet nyt niin hyvin edistynyt, että pääset kotiin. Sun hoito jatkuu nyt avolla ja sun täytyy käydä seurannassa jatkossa, mutta jos kaikki menee hyvin ja sun toipuminen kotioloissa jatkuu, niin pahin on jo takana" - psykiatri kertoi mulle . Mä nyökkäsin.
Mä olin ollut osastolla jo yhteensä kolme kuukautta. Se oli pitkä aika tämmöisessä paikassa, joihin kriisitapaukset päätyivät. Siitä ajasta Aleksi oli ollut täällä vähän yli kaksi kuukautta. Mä olin iloinen, että mä pääsisin täältä pois, mutta Aleksi jäisi tänne. Enkä mä näkisi sitä ollenkaan. Mä en voinut tulla edes käymään ja katsomaan sitä, koska alaikäiset ei päässeet osastolle ilman huoltajia ja vierailijoihin oli muutenkin käytännössä rajattu vain potilaan perhe.
Mä pakkasin tavaroitani huoneessani. Aleksi livahti taas mun huoneeseen, niinkuin se oli tehnyt jo monen monta kertaa sen ensimmäisen kerran jälkeen. Me oltiin vietetty pieniä kahdenkeskisiä hetkiä piilossa muilta. Juteltu, halailtu ja suudeltu. Välillä Aleksi oli vain istunut mun sylissä ja katsonut mua silmiin. Se ymmärsi mua, vaikka me ei sanottu toisillemme mitään, ymmärsi jo aluksi vaikken mä edes puhunut sille. "Mun tulee sua ikävä" - se sanoi mulle ja puristi mun kättä. Mun sormet puristui sen sormien ympärille, niinkuin ne oli tehneet jo silloin ensimmäisenä päivänä kun me oltiin oltu kävelyretkellä ja katsottu oravia.
Mä nostin Aleksin syliini ja suutelin sitä. Suudelma oli niin pitkä, että mun täytyi istua alas. Mä istuin sängylle Aleksi sylissäni ja suudelma jatkui. Ja jatkui. Se nopeutui ja kävi kiihkeämmäksi, sellaiseksi, mitä se ei ollut vielä kertaakaan ollut ja mä kaaduin sängylle selälleni Aleksi päälläni. Samalla kun me suudeltiin,mun kädet hyväili ja tunnusteli sen kehoa, sen kädet harhaili mun paidan alle koskemaan mun ihoa. Kunnes sen oli pakko loppua ja me katsottiin toisiamme hengästyneinä. "Mä pääsen täältä vielä pois" - Aleksi totesi, painoi päänsä mun rinnan päälle ja jäi siihen kuuntelemaan mun sydämenlyöntejä mun kädet ympärillään.
Koska mikään kaunis hetki ei kestä ikuisesti, tämänkin piti loppua. "Mun täytyy nyt mennä" - se sanoi kun porukkaa huudettiin syömään. Me istuttiin ihan hetki vielä yhdessä sängyllä otsat vastakkain ennenkuin se nousi ylös. Se katsoi mun tavaroita ja nappasi pöydältä laukun päältä mun hupparin, jonka se puki päällensä. "Sä saat tän takaisin sitten kun me taas nähdään" - se kertoi hymyillen. "Soita mulle" - se sanoi vielä. "Soitan" - mä lupasin sille ennenkuin se katosi mun huoneesta ja mä jäin yksin sängylleni istumaan.
Mä jatkoin pakkaamista ja kun mä sain kaikki tavarani kasaan, mä katselin vielä huonettani, jonne mä olin tullut aika huonossa kunnossa, mutta jossa mä olin lopulta viettänyt tähän astisen elämäni parhaimpia hetkiä. Mä katselin vielä sen seinien kirjoituksia ja pyyhkäisin sormellani mun raapustusta siinä. Feel nothing. Sen alle oli ilmestynyt uusi teksti Aleksin käsialalla. Siinä luki nyt I feel you ja sen perään oli raapustettu pieni sydän. Mä katsoin sitä, mun rinnassa muljahti ja kyyneleet kohosi mun silmiin.
"Mä en tarvi niitä enää" - mä sanoin kun hoitaja kävi läpi multa takavarikoituja esineitä ja mä näin sen hymyilevän, kun se heitti roskiin miltein kaiken ja ojensi mulle lopulta vain mun avaimet. Osaston ovi sulkeutui mun takana kun hoitaja saattoi mut ulos ja toivotti hyviä jatkoja. Mä käännyin katsomaan vielä taakseni ja näin Aleksin seisovan kauempana käytävällä oven takana hymyillen mulle.
--
Mä seisoin taas tutun keltaisen rakennuksen ulkopuolella. Mä en ollut nähnyt Aleksia nyt moneen viikkoon. Mulla oli ihan kauhea ikävä sitä. Mä odotin. Ja odotin. Lopulta rakennuksen ovet aukesivat ja sitten mä vihdoinkin näin sen. Se astui ulos ovista, jäi seisomaan niiden eteen rapuille reppu olallaan mun huppari päällään ja katsoi mua.
Kyyneleet nousi mun silmiin vaikka mä hymyilin, enkä mä kyennyt edes puhumaan tai liikkumaan. Mä ojensin käsiäni ja se lähti mua kohti ensin kävellen nopeammin, sitten juosten. Kun se pääsi perille, se hyppäsi mun syliin ja mä pitelin sitä sylissäni puristaen käsilläni lujaa sitä ihan kiinni muhun.
Mä rakastin sitä. Mä yritin sanoakin sen sille, mutta mä en kyennyt vieläkään puhumaan, mun suusta ei tullut ääntä. Aleksi katsoi mua sen sinisillä silmillä. "Mä tiedän Olli, niin mäkin sua" - se sanoi. Mä nyökkäsin hymyilevänä mun kyynelten läpi ja suutelin sitä. Suudelma oli syvä ja kaipaava, mun kädet puristi Aleksin selkää ja kylkiä. Sen kädet kietoutui mun niskalle ja hiuksiin. Mä maistelin sen huulia, haistelin sen tuoksua ja painoin mieleeni jokaisen pienenkin hetken ja tunteen. Mä halusin vihdoinkin taas tuntea.
You're the most beautiful boy
With the most beautiful smile
And I see you, I do
And you loved me
You know, I could feel it
'Cause I loved you
Can't eclipse it
It goes on
I love
Still love you
It goes on..
--
Sanoja: 743
The End.