One-shotteja ja lyhyitä tarinoita.
Pelkkää Oleksia, mun aivot ei pysty muuhun. Oleksi = ♡
Muistakaa painaa tähteä jos tykkäätte!
Kirja ei sisällä mitään ihan kamalan ahdistavaa vaan sen on tarkoitus olla aika kepeä. PAITSI jos ahdistut tai loukkaan...
"Onks tää ny meille ihan oikee mesta?" - Aleksi kyseli meiltä, kun me istuttiin kirkon penkissä jossakin Birminghamin lähistöllä ja ihailtiin paikallista kulttuuria. Joku oli bongannut kirkon, saanut päähänsä mennä käymään siellä ja täällä me nyt sitten istua tönötettiin kirkonpenkillä.
Ei sillä, hienoja paikkojahan kirkot olivat. Ihan käymisen arvoisia, jos ne sadut jätti ulkopuolelle ja keskittyi vain ihailemaan itse rakennuksia ja taideteoksia niiden seinillä.
"We are no saints, mut sä kyl ainaki oot tommonen pikku pyhimys, kiltti söpö kullannuppu, semmonen hymyilevä pikkunen enkelipoika" - Joel lässytti Aleksille ja pörrötti sen hiuksia vanhaan tapaan. Tai olisi pörröttänyt, jos niitä olisi vielä ollut, mutta nyt se meni enemmänkin pään rapsutteluksi.
"No en mä nyt kyllä tiedä, sen perusteella mitä mä taas eilenki näin niin.." - Joonas huomautti, mutta sitten sitä alkoi huimata ja se painoi silmänsä kiinni ja laski päänsä Joelin olalle. Sillä oli mennyt eilisilta vähän pitkäksi ja nyt sillä oli vähän vähemmän freshimpi olo. Tai toisaalta se oli kyllä huippukunnossa, jos vertasi Nikoon, joka oli ollut yöllä ihan talutuskunnossa ja näytti nyt kun haudasta nousseelta.
Mutta niin, en mäkään tiennyt. Pyhimys tai enkeli ei olleet ihan ekoja sanoja mitä mulla tuli Aleksista mieleen, etenkään kun mä ajattelin sitä silloin, kun se huokaili mun päällä, voihki mun alla tai kumarteli mun edessä. Tai mä sen.
Pikemminkin se oli kun joku demoni, joka yritti naamioitua viattomaksi ja kiltiksi pikkumieheksi, jota kaikki rakasti. Helpless careless little man. As if. Se riivasi mun pään tehden mut hulluksi, täytti mun mielen ja sai mut haluamaan tehdä sille asioita, joita mä en olisi ikinä kuvitellut tekeväni kellekään. Mä olin täysin sen lumoissa. Olin ollut jo pitkään.
Mutta ei helvetti tai siis hitsi vieköön, kun nyt kirkossa oltiin, niin miksi mun ajatukset oli tällaisia? Mutta toisaalta, en mä tarvinut mitään taivaspaikkaa, mä pääsin taivaaseen joka kerta kun mä olin Alen kanssa sängyssä. Tai lattialla. Tai vasten seinää. Tai ihan missä vaan. Niinkun vaikka eilen, nojatuolissa. Se oli ollutkin aika ihanaa. Mulla oli vieläkin tosi hyvä olo sen jäljiltä, eikä mistään säryistä taikka flunssista ollut enään tietoakaan.
Ja sitten jos mietittiin sitä toista puolta, että go to hell.. for heaven's sake mun tapauksessa ainakin, niin ei sielläkään taatusti ollut niin kuuma, kun miten kuuma mulla oli Alen seurassa. Mä kävin niin kuumana, että helvetin liekit jäi helposti kakkoseksi, jos nyt vertailemaan lähdettiin. Se kuumuus oli jotain ihan toista luokkaa. Mun koko kroppa himoitsi sitä ja hohkasi lämpöä ympärilleen. Se halu tuli jostain syvältä, se oli niinkun sellaista alkukantaista, ei sitä voinut järjellä selittää.
Enkä mä kaivannut edes mitään kirkkohäitäkään sitten joskus, vaikka kirkot hienoja paikkoja olikin. Sinä tiettynä päivänä sitten joskus, mä haluaisin vain näyttää hyvältä. Tosi upealta. Sellaiselta, että Aleksilta lähtisi jalat alta, kun se katsoisi mua, eikä mun tarvitsisi pelätä, että se peruisikin koko jutun viime hetkellä. Niinkun vaikka niin, että kun vihkijä kysyisi siltä, että haluaako se mut, niin sitten se karkaisikin tyyliin jonkun bestmanin kanssa jonnekin ja jättäisi mut alttarille tai missä me nyt sitten ikinä oltaisiinkaan. Nevö. Mä pyytäisin Tommin ja Joonaksen mun bestmaneiksi. Ei se ainakaan niiden kanssa mihinkään lähtisi. Mulla ei ollut veljiäkään, niin mä voisin hyvin pyytää sitten mun kavereita hoitamaan sen homman.
"Mitä sä mietit? Haluutko sä.." - Aleksi kysyi multa yhtäkkiä ja otti mua kädestä. "Tahdon! Tai siis öö..." - mä sönkötin mun pohdintojen keskeydyttyä, vaikken mä edes tiennyt mitä se oli kysymässä ja punastuin sitten. Tommi katsoi mua vähän virnuillen. Kirkossa olo sai mut näköjään kuitenkin pohtimaan vähän kaikenlaista.
"Sä voit Olli aina pyytää synninpäästön, että puhdistasit sun mielen ja saisit anteeks sun dirtyt ajatukset" - Tommi huomautti mulle. "Mut varo ettei toi pappi saa sit sitä paniikkikohtausta, ku tunnustat sun synnit sille" - Niko muistutti mua mustien aurinkolasiensa takaa ja otti tukea kirkonpenkistä pysyäkseen pystyssä.
Mutta ei se pysynyt, vaan kaatui. Ja veti Joonaksenkin mukanaan. Ja siitä kiinni pitävän Joelin. Tommia ei enää saatu vedettyä mukaan, joten dominoefekti katkesi siihen, eikä mekään Alen kanssa kaaduttu enää sen toiselta puolen, mutta ne muut sätkivät puoliksi lattialla ja puoliksi penkillä tai jossakin siinä välissä. "I'm taking everyone with me in the fire.. or to the floor" - Niko hihitti lattialla, kun Tommi auttoi niitä ylös. Se taisi olla vieläkin vähän päissään.
"Saako täältä viiniä?" - Niko kyseli. "Ei oo nyt ehtoollisviinejä tarjolla" - Tommi ilmoitti. "Perse. Pakko mennä sit hakeen jotain jostain" - Niko jatkoi. Se taisi kaivata vähän loiventavia. "Nii, miettikää ny jos Jesseki ois paljastanu opetuslapsilleen kaikki salansa, nii ei tarttis hakee viinejä viinakaupoista" - Joel totesi pettyneesti. "Se ois kyl cool osata muuttaa vesi viiniks" - Joonaskin jäi haikailemaan. "No nii-i, saata.. saakelin salailija" - Joel sanoi, mutta korjasi vielä hieman puheitaan kun kirkossa kuitenkin oltiin.
"Mä luulen, että meijän on nyt parempi poistua, ennenku me lennetään täältä ulos " - Aleksi totesi ja me lähdettiin sitä myöten pois kirkosta, Nikon "Saints go marching out" - hyräilyn saattelemana. Onneksi täällä ei ollut nyt paljoa ihmisiä, kun ei ollut mikään messu menossa. Tosin Niko näytti nyt pitkässä takissaan, suurilla aurinkolaseillaan ja hatussaan enemmän Ozzy Osbournelta kun Ozzy itse, joten ehkä porukka sekoittaisi sen siihen. Ainahan sitä saattoi toivoa. Mä tein vielä ristinmerkin papin katsahtaessa meihin ja potkin äkkiä jätkiin vauhtia, että me päästäisiin täältä mahdollisimman nopeasti ulos.
Ulkona mä kuvasin itsestäni vielä videonpätkää kirkko mun taustalla, kun Aleksi tuli mun taakse ja kiersi kätensä mun ympärille. Mä otin toisella kädelläni kiinni sen käsistä, ja se alkoi nauraen painella nopeita pikkupusuja mun poskelle. Mä koitin vielä ilmehtiä jotain siinä kuvatessani, mutta päädyinkin vain videolle hymyilemään onnellisena.
Niin, bless me Father, I've been bad.. mut ehkä mä nyt kuitenkin silti jättäisin sen synninpäästön väliin ja jatkaisin mun elämää onnellisen syntisenä kaikesta, ja etenkin Aleksista, nauttien.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
--
Sanoja: 952
Joskus mietin vieläki, mitä hittoa tossa kuvassa niinku on meneillään :D + tänään on hyvä päivä, mun flatline - huppari tuli vihdoinki :)
