From the bottom of my fucking heart 3/3

1.3K 34 4
                                    


YHTEYS


Olli

Aleksin pyynnöt oli saaneet mut niin kiihkon valtaan, että mä suorastaan revin vaatteita sen päältä pois. Kaiken sen epätoivon ja surkean fiiliksen jälkeen mä olinkin vasten kaikkia todennäköisyyksiä saanut vastakaikua mun tunteille ja nyt mulla oli lupa koskea ja mä tekisin kaikkeni sen eteen, että mun tunteiden kohde tuntisi olevansa ihanin ja haluttavin asia maan päällä, eikä haluaisi ikinä lähteä mun luota pois.

Mä tiedostin olevani edelleenkin vähän humalassa, mutta enemmän mä olin humaltunut Aleksista kuin mistään muusta. Tavallaan mä olisin halunnut olla tosi hellä ja ihana sitä kohtaan, mutta musta tuntui, että nyt ei ollut sen aika. Mä kävin ylikierroksilla, asteikolla 0-100 mun fiilis oli ollut numerossa nolla ja noussut sieltä sataan muutamassa sekunnissa kun mä olin tajunnut, että Aleksi tykkäsikin musta. Sen jälkeen kun se oli johdatellut mua eteenpäin, kertonut haluavansa mua ja antanut mulle luvan edetä, se asteikko oli räjähtänyt, eikä mikään luku olisi enää riittänyt kuvaamaan mun tunnetta.

Nyt olisi mun vuoro ottaa ohjat käsiini. Mä halusin Aleksia aivan helvetisti. Kun mä sain riisuttua siltä melkein kaikki sen vaatteet, mä näin kuinka senkin etumuksesta koholle nousseet bokserit kielivät epätoivoisesta tunteesta saada kipeästi kosketusta ja mä halusin enemmän kuin mitään poistaa sen epätoivon tunteen.

Me suudeltiin edelleen kun mä johdatin meitä kohti makkaria. Sinne tuntui kuitenkin olevan liian pitkä matka, Aleksi näykki ja imi mun kaulaa ja sen kädet tunnusteli mua joka puolelta. Mäkään en enään kestänyt, vaan pysäytin meidän matkanteon makkarin oven pieleen, siirsin molemmat käteni Aleksin perseelle ja puristin sitä itseäni vasten. Mä otin tukevan otteen sen takareisistä ja nostin sen syliini vasten seinää. Se kiersi jalkansa mun ympärille ja puristui tiukemmin mua vasten. Mä suutelin sitä ja työnsin mun kielen sen suuhun, jossa se alkoi käydä aggressiivisen tuntuista kiihkeää kamppailua Aleksin kielen kanssa.

Meidän ollessa painautuneena toisiamme vasten, molempien täysissä mitoissaan seisovat kalut hankasivat toisiaan vasten vaan kummankin bokserit välissään. Nekin oli jo liikaa. Mä laskin Aleksin sylistäni takaisin jaloilleen ja vedin sen bokserit alas. Se potki ne jaloistaan pois ja mä painoin sen selän taas vasten seinää. Mä halusin lämmitellä sitä ennen kun mä menisin yhtään pidemmälle ja mä laskeuduin sen eteen suudellen matkalla sen kehoa, otin sitten sen kalun käteeni ja aloin ottamaan siltä suihin. Aleksi tukisti mun hiuksia ja piti niistä kiinni kun mä imin sitä ja puristelin samalla sen persettä. Kun sen huokailut koveni, mä työnsin varovasti yhden sormeni sen sisään. Mä liikutin sormeani samalla kun mun suu, huulet ja kieli teki työtään sen kalun kimpussa, ja ilmeisesti mä löysin sormellani oikean kohdan, koska Aleksi alkoi täristä ja voihkia kovemmin. Hetken päästä se laukesi mun suuhun voihkaisten kovaa.

Ennen kuin se ehti edes toipua äskeisestä, mä kaappasin sen jo taas syliini ja kaadoin sen sängylle selälleen. Mä vedin bokserini pois ja valmistelin itseni Aleksin tehdessä mulle tilaa sen jalkojen väliin. Mä nostin sen jalat ylös mun harteille ja työnnyin sitten sen sisään. Se ynisi ja vaikersi mun aloittaessa liikkeen ja puristi lakanoita käsissään. Kun se sitten alkoi voihkia, mä nopeutin lantioni liikettä sen verran rajummaksi, että sänky jyskytti meidän alla ja saattoi hieman liikkuakin paikoiltaan.

Mä keskeytin liikkeeni, vetäydyin ulos, nousin seisomaan sängyn viereen ja käänsin Aleksin vatsalleen sängylle. Mä otin kiinni sen lantiolta molemmin käsin, se nosti itseään ylemmäs ja mä työnnyin takaisin sisälle. Se piti itseään käsiensä varassa kontillaan kun mä olin seisaallani sen takana ja annoin mennä. Mun lantio liikkui nopeaan tahtiin ja mä huohotin kun mä liikuin sen sisällä edestakaisin.

Mä työnsin Aleksia vähän eteenpäin sängyllä ja änkesin itseni takaisin sängylle sen jalkojen väliin. Mä nousin polvilleni ja nostin Aleksin selkä mua vasten mun syliin. Mun toinen käsi piteli siitä kiinni kiertyneenä sen ympärille ja toinen hapuili sen kalua, joka oli herännyt kunnolla uudelleen suihinoton jälkeen ja oli jo valmiina jatkoon.

Mä jatkoin lantioni liikettä ja Aleksi nojasi musta tukea ja piti päätään niska taitettuna taaksepäin mun olalla, mun liikkuessa sen sisällä. Mä aloin runkata sitä samalla ja sen äänet koveni nautinnolliseksi voihkinnaksi ja huudoksi. Mä imin sen kaulan sivustaa samalla ja kuuntelin kiihottuneena sen huutavan ja voihkivan mun nimeä. Aleksi tuntui niin hyvältä mua vasten mun ollessa sen sisällä, etten mä pystyisi kuvailemaan sitä tunnetta mitenkään tarpeeksi vaikka mä kuinka yrittäisin. Se oli jotakin tajunnan räjäyttävää ja kun se alkoi täristä ja huusi mun nimeä samalla, mun tajunnan lisäksi räjähti jotain muutakin. Mä tulin sen nimeä huutaen sen sisään samaan aikaan kun se laukesi huohottaen lakanoille.

Se lösähti sängylle vatsalleen makaamaan ja mä sen selän päälle. "Sä tunnuit ihan vitun hyvältä" - mä kerroin sille huohottaen ja kierähdin sen päältä alas, jotta se saisi paremmin tasattua hengitystään. "Toi oli.. mahtavaa" - se sanoi ja painotti viimeistä sanaa. "Sä oot ihana" - mä huokaisin. "Mutta tiiätkö mitä?" - mä kysyin ja se kääntyi katsomaan mua. "Sulla on taju vielä tallella, että mä en oo vielä valmis" - mä vihjasin. Se naurahti. "Meillä on koko yö aikaa" - se vastasi hymyillen. Mä menin ihan sen lähelle. Mulla oli tarve tuntea se nyt kokoajan mun lähellä, mä halusin sen olevan mussa kiinni. Niin lähellä kuin mahdollista.

Me maattiin alasti toistemme vieressä ja kosketeltiin toisiamme. Mä silitin sitä ja tunnustelin sen kasvoja, annoin sormieni vaeltaa pitkin sen kehoa ja se kosketteli mua. Me suudeltiin ja annettiin kieltemme tutkia muutenkin toisiamme. Välillä me juteltiin ja välillä sitten vaan oltiin hiljaa ja tuijotettiin toisiamme silmiin. Tätä jatkui kauan. En tiedä kuinka kauan, enkä välittänyt. Mä tunsin meidän välillä olevan jonkun sanattoman yhteyden, se oli jollain tapaa tuttu, ja musta tuntui, että mä olin tuntenut sen ennenkin, mutta nyt se oli syventynyt uudenlaiseksi. Me vaihdettiin välillä asentoa ja liikuteltiin alastomia kehojamme toisiaan vasten ja se tuntui hyvältä. Jossain vaiheessa musta alkoi tuntua, että mä olisin taas valmis. Aleksi tunsi mun kalun heränneen ja alkoi kosketella sitä hellästi. "Mä oon valmis jos sä haluut vielä" - mä kerroin ja silitin sen mustia hiuksia. "Haluun mä" - se vastasi ja mä aloin painella helliä suukkoja sen iholle.

Nyt aiemman vastakohtana seksi oli rauhallista ja rakastavaa, eikä mitään nopeaa ja kiihkeää nussimista. Semmoista hellää ja herkkää, missä jokainen pieni kosketus jäi kihelmöimään ihanasti iholle pitkäksi aikaa, liikkeet olivat hitaita ja suudelmat pitkiä ja tuntui, että kaksi vartaloa sulautui yhdeksi samaksi.

"Mä rakastan sua" - mä kuiskasin Aleksin korvaan, nyt vähän erilaisissa tunnelmissa kun silloin baarissa ensimmäisen kerran. Mä suutelin sitä sen ollessa mun sylissä ja silitin sen kylkiä sen painaessa mut vasten sänkyä. "Mäkin rakastan sua" - se vastasi ja aloitti hitaan ja nautinnollisen liikkeen istuessaan hajareisin mun päällä.

Mä olin kuullut ne sanat, joita mä eniten olin ikinä toivonut, sen ihmisen suusta ketä mä rakastin koko sydämeni pohjasta. Mä huokailin ja voihkin Aleksin liikkuessa mun päällä ja mietin, että se taitaisinkin olla mä, jolta se taju vielä tulisi lähtemään.

--

Sanoja: 1097

It's done.

From a kiss to the lips... // BC Oneshots ( Olli x Aleksi )Where stories live. Discover now