Voiko ihminen rakastaa toista, jos hän ei osaa rakastaa edes itseään? Toivottomana romantikkona ja läheisyyden kaipuisena ihmisenä Park Jimin on särkenyt sydämensä monta kertaa väärille ihmisille. Hän pelkää rakkautta, mutta huomaa rakastuvansa tois...
Jungkook heitteli tavaroita matkalaukkuunsa kädet täristen. Kaksiossa painoi kuuma, jännittynyt ilma. Aurinko tunki säteitään itsepintaisesti suljettujen sälekaihtimien välistä huoneeseen. Elettiin kesäloman ensimmäistä viikkoa, mutta ulkona oli jo tukahduttavan lämmin sää.
"Sä tuut rakastumaan mun huoneeseen, siellä on ilmalämpöpumppu", Taehyung vakuutti pyyhkien hiestä kiiltävää otsaansa. Pitkän suostuttelun päätteeksi Jungkook oli luvannut tulla Taehyungin luokse ainakin muutamaksi päiväksi kylään, sillä hopeahiuksisen vanhemmat tahtoivat kovasti nähdä Jungkookin. Taehyung oli puhunut heille innostuksissaan paljon poikaystävästään -ehkä vähän liikaakin-, mutta toivoi kaiken sujuvan kuin rasvattu.
"Mä en edes tiedä, mikä se on", Jungkook mumisi itsekseen, yrittäen valita kaikista asiallisimmat vaatteensa mukaan. Häntä harmitti kovasti se, kuinka Taehyungin olohousutkin olivat varmasti kalliimmat kuin hänen ylihintaisena ostettu ainoa musta kauluspaitansa. Hän tulisi näyttämään niin juntilta Taehyungin perheen kartanossa, eikä se edes olisi mikään valhe. Jungkookilla ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka hänen tulisi käyttäytyä rikkaiden ihmisten joukossa.
"Ootko pian valmis, meitä tullaan hakemaan ihan just?" Taehyung kysyi valtava hymy kasvoillaan. Hän pörrötti likaisen harmaaksi päässeitä hiuksiaan, jotka pitäisi kesäloman aikana värjätä uudestaan. Taehyung rakasti hopeaa väriään, se sai hänet näyttämään entistä varakkaammalta.
"Enköhän mä oo", Jungkook mutisi raskaasti huokaisten. Hän veti vetoketjun pienestä matkalaukustaan kiinni ja sulki hetkeksi silmänsä saadakseen kovaa vauhtia hakkaavan sydämensä kuriin. Jungkook ei halunnut missään nimessä menettää jännityksensä takia hermojaan, se antaisi hänestä pahimman mahdollisen kuvan Taehyungin vanhemmille.
"Hyvin se menee rakas, ei sun tarvi huolehtia", harmaahiuksinen lupasi huomatessaan Jungkookin ahdingon. Hän lensi huoneen poikki antamaan ystävälleen suuren halauksen ja painoi kevyen suukon tämän rypistyneelle otsalle.
"Mua vaan pelottaa- Et mä en oo niille tarpeeksi. Ei mulla oo rahaa tai mainetta", Jungkook sihahti hieroen ahdistuneena rystysiään. Hänen olisi kovasti tehnyt mieli lyödä painava olo sisältään koko käden voimasta seinään, mutta pyrki pitämään ulkokuorensa rauhallisena.
"Kyllä sä oot, ei vaan oteta koko asiaa puheeksi, niin kaikki menee hyvin, okei?" Taehyung vakuutti nielaisten turhankin äänekkäästi. Jungkook nyökytteli kiivaasti pakottaen kirvelevän palan alas kurkustaan ja astui sitten taaksepäin Taehyungin halista.
