What Is Life Really Like? 💫🕊️

78. Suunnittelu Jatkuu

•Pov: Min Yoongi
•kirjoitettu: 18.7.2020

••••

Istuskelin rauhaisana Taehyungin ja Jiminin kanssa asuntomme sohvalla. Olimme suunnittelemassa juuri jotain isoa. Taehyung auttoi meitä siinä. Onneksi, emme nimittäin olisi varmaankaan pärjänneet yksinämme. Suoraan sanottuna suunnittelimme siis minulle ja Jiminille häitä. En voisi uskoa sen päivän tulevan koskaan. En voisi olla sen onnellisempi. Tekisin mitä tahansa Jiminin vuoksi!

"Iso kermakakku!", Jimin keskeytti ajatukseni kimeällä huudollaan. Olihan Jiminillä erittäin miehekäs kiljaisu ja noin.

"Herran kiesus herraseni, rauhoitu!", ärähdin ja mulkaisin Jiminiä ärtyneenä. Koko tämä homma stressasi muutenkin jo tarpeeksi. En halunnut olla töykeä Jiminiä kohtaan, enkä tehnyt sitä tahallani..

"Haista paska.. Turhaan sä mulle ärähtelet", Jimin tuskaisi minulle takaisin.

"Älä itse ärähtele mulle! Ite alotit huutamaan, yritin vaan saada sut vaikenemaan edes hetkeks. Hössötät koko ajan tästä jutusta ku joku ysikymppinen mummeli", mutisin huokaisten perään.

"Hei c'moon älkää ruvetko riitelee nyt! Koittakaa ymmärtää että teitä molempia stressaa ja hermostuttaa. Pitäkää tunteet kasassa ja pysykää herran jösses sentään edes väleissä siihen päivään saakka", Taehyung yritti saada riidaksi kutsuttua huuteluamme loppumaan.
Päädyin vain huokaisemaan syvään lopettaen jutun kokonaan. Siirsin katseeni eteenpäin vältellen Jiminin katsetta. Tottakai myös Taehyungin. Olihan se aika noloa ruveta riitelemään tuollaisesta jutusta.

Saimme onneksi riidan loppumaan. En kyllä haluaisi menettää Jiminiä enää tässä vaiheessa. Enkä kyllä koskaan muulloinkaan. Jimin oli elämäni rakkaus..

....

Kaikkien mielestä hetken kuluttua olimme suunnitelleet kaikkea tarpeeksi, koska suurimmaksi osaksi aloimme juttelemaan kaikesta muusta turhasta. Sekä Jiminillä alkoi mennä hermot mukamas tylsien juttujen tekemiseen. Ihan kuin omien häiden suunnittelu olisi tylsää. Pakko sanoa, että Jimin kyllästyi kyllä aika nopeasti kaikkeen.

Hain meille keittiöstä jotakin syötävää ja juotavaa Taehyungin valitettua hetken aikaa nälkäänsä. En kestänyt enää kuunnella sitä, enkä voinut pakottaa pyörätuolissa istuvaa poikaa hakemaan syötäväänsä itse... Se olisi todella ilkeää ja niin. Palasin hetken kuluttua takaisin olohuoneeseen käsissäni muutama lautanen, kaikissa meille leipiä. Laskin ne olohuoneen pöydälle lähtien takaisin keittiöön hakemaan vielä kaakaot jotka tein äskettäin leipien kanssa juotaviksi. Istuin takaisin sohvalle kaksikon väliin.
"Siinä sitä syötävää kun sitä kinusitte", naurahdin.

En saanut mitään vastauksia, mutta sen huomasin kun molemmat alkoivat mussuttaa leipiään tyytyväisinä. Otin omanikin käsiini ja aloin syömään. Välillä myös hörpin vähän jäähtynyttä mutta silti vielä lämmintä kaakaota.

"Tää on hyvää! Millon Yoongi on oppinu tekemään näin hyviä leipiä?", Taehyung kysyi kasvoillaan pienen pieni tuttu virne.

Pyöräytin silmiäni tuhahtaen tuolle hiljaa: "Oonhan mä jo kauan aikaa osannu sentään leipiä tehdä. Eikä ne oo niin kamalan erikoisia tehtäviä", naurahdin perään ja haukkasin taas yhden ison palan leivästä.

"Yoongi, susta pitäis tulla ammattikokki", Jimin alkoi kikattaa söpösti vierelläni. Hän kaatui kiinni minuun valahtaen puoliksi syliini.

Hymähdin hiljaa silitellen tuon pörröisiä ja pehmeitä hiuksia. Sitten avasin suuni ja tokaisin: "Voi sua pikku Jiminie~, Ei musta mitään kokkia oo tulossa". Jäin vain katselemaan Jiminin pieniä ja suloisia kasvoja.. Harvoin meinasin saada katsettani irti niistä.

....

Aikaa kului, ja niin myös päivää siinä samalla. Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtyä. Lähdimme Taehyungin kanssa eteiseen Jiminin jäädessä makoilemaan ja katselemaan jotain leffaa sohvalle. Olin luvannut viedä Taehyungin taas kotiinsa.

Avasin autoni ovet ja autoin Taehyungin istumaan etupenkille. Kasasin myös tuon pyörätuolin taakse. Istuin itse omalle paikalleni eli kuskin paikalle ja käynnistin auton. Ajoin koko matkan ihan rauhallista vauhtia, sillä Taehyung ei asunut mitenkään kamalan kaukana kämpästäni.

Ja taas autoin Taehyungin pyörätuoliinsa ja sisälle asuntoon...

"Pärjäätkö sä nyt varmasti täällä?", kysyin katsellen Taehyungin puuhia keittiössä. En tiedä edes miksi huolehdin noin paljon. Olihan poika pärjännyt kotonaan yksin nämä aikaisemmatkin päivät.

"Yoongi hei, oon pärjänny täällä yksin jo tähän asti, ni kyllä pärjään jatkossakin. Ei sun tartte huolehtia noin paljon. Kerron kyllä jos jotain tapahtuu tai tartten apua", Taehyung hymyili lempeästi ja siirtyi itse omin avuin olohuoneeseen valkoiselle nahkasohvalle istumaan.

Katselin tuota hetken aikaa kunnes sanoin heipat ja katosin asunnosta ulos. Palasin autoni kanssa takaisin kotiin, jossa Jimin jo luultavasti kipeästi odotteli minua. Ajatuskin ikävöivästä Jiministä sai hymyn kiipeämään kasvoilleni.

•
En tee tosiaan näistä luvuista yhtään sen pidempiä kun itestä tuntuu. Eli sanoja tulee semmoset 550-1200(?) suurimmaksi osaksi. Toivon ettei vähäiset sanat/lyhyemmät luvut haittaa teitä 🥰

Sanokaas vaikka mp tästä kirjasta 😅

Mitäs teidän kesälomaan on kuulunut? 🏖️🍉
=itse oon vaan ollut uimassa, kavereiden kanssa ja syönyt paljon herkkuja 😅

!!!!! Aion lopettaa tän kirjan, kun 100 lukua tulee täyteen!!
Pysykää silti kuulolla, nimittäin 2 kirja/jatko-osa tälle on tulossa.
Pieni paljastus= jatko kirjassa nähdään elämää mitä tässä ei nähty. Myös tästä kirjasta poistunut Jungkook esiintyy siellä myös täysin normaalisti.
•