What Is Life Really Like? 💫🕊️

11.

~taehuyng nk~

Nousin istumaan heti herättyäni. Selkääni särki hieman. Sairaalan sänky oli todella kova, enkä pitänyt siitä ollenkaan. Onneksi tänään pääsen kotiin ja illalla vielä kaikenlisäksi Jungkookin luo. Kävin nopeasti asettamassa huoneeni oven ulkopuolelle pienen kyltin, jossa luki ettei minua saa juuri nyt häiritä. Vaihdoin nimittäin vaatteeni. Sen tehtyäni, nappasin kyltin pois ja pakkasin muutamat vähäiset tavarani.
Istuin takaisin sängylle ja odotin sitä samaista valkotakkia. Tuon oli tarkoitus hyväksyttää minut kotiinlähtijäksi.

Viimein mies ilmestyi huoneeseeni puhdas valkoinen takki yllään.

"Huomenta Taehyung. Oletkin näköjään jo pakannut. Kerran olet valmis, voit ruveta lähtemään. Jos jotain vielä tulee, soita tänne" mies kertoi.

Nyökkäsin vaisusti ja nousin seisomaan. Otin vesipullon käteeni ja muut tavarat pienessä laukussa toiseen. Ovi oli auki, joten astelin siitä vain suoraan ulos. Käännyin vielä hetkeksi ja vilkutin miehelle hymyillen. Vihdoin pääsin ulos ottamaan henkeen raitista ulkoilmaa.

Kävellessäni omalle pienelle talolleni, ajattelin melkein koko ajan iltaa Jungkookin luona. Se jännitti liian paljon. Sydämeni hakkasi ainakin kaksi kertaa lujempaa ja jätti muutamia lyöntejä jopa välistä.

                    ~skip iltaan~

                  ~jungkook nk~

Astelin hengästyneenä ovesta sisään. Laskin ison korin täynnä suklaamunia keittiön pöydälle. Katsoin niitä hetken, kunnes päätin mennä laittamaan illallista. Toivoin ettei Taehyung ollut syönyt ennen tätä, sillä tuo voisi syödä kotonani. Valmistin ruuan nopeasti ja annoin sen jäähtyä.
(keksikää itse joku ruoka tähän)
Asettelin pöydälle vastakkaisille paikoille lasit, lautaset ja välineet.
Asetuin juuri mukavaan asentoon sohvalle, kun ovikello soi. Taehuyng! Ei. Se oli vain hieman isompi paketti kuljetus. Huokaisin hiljaa ja vein paketin olohuoneen nurkkaan. Istuin uudelleen sohvalle, kunnes ovikello soi taas. Nyt ajattelin sen olevan Taehyung. Ihan varmasti. Pomppasin äkkiä sohvalta ylös ja melkein yhdellä askeleella ovelle. Onneksi oven takaa paljastui harmaatukkainen iloinen poika. Päästin vanhemman sisälle.

"Haluutko syödä?" kysyin kun näin tuon tulevan keittiöön.

"Jo-joo. Kauhea näl-Nälkä" Vanhempi änkytti. Ilmeisesti ujoudesta.

Nyökkäsin ripeästi ja lämmitin nopeasti tekemäni ruuan. Toin kattilan pöytään jonka jälkeen istuin paikalleni. Osoitin vanhemmalle paikan.

"Voit ottaa ruokaa sen verran kun haluat. Sitä riittää kyllä" hymyilin.

Poika nyökkäsi ja otti kauhan käteensä. Tuo latoi muutamat kauhalliset ruokaa lautaselleen. Tuon jälkeen otin itselleni ruokaa. Hymyilin taas ja kaadoin meille molemmille vettä laseihin. Aloin syödä ja vastapäätä istuva vanhempi teki samoin. Söimme siinä pitkän aikaa ihan hiljaa. Hiljaisuus oli jopa häiritsevä. En oikein tiennyt mitä sanoisin. Tietenkin voisin paljastaa tuolle tunteeni, mutten kyennyt siihen juuri nyt.

Syömisen jälkeen pyysin Taehyungin olohuoneeseen. Poika meni edeltä ja minä perässä. Ennen tuon perään rientämistä nappasin pöydältä ison korin täynnä suklaamunia ja 2 isoa pupua. Laskin korin olohuoneen pienelle tasolle ja istuin sohvalle vanhemman viereen.

"Ota siitä vaan niin monta ku jaksat" naurahdin.
"Ja ainiin. Toi toinen pupu on sulle"

"Ai kiitos" Harmaatukka hymyili jo hieman.

Nappasin korista oman pupuni ja avasin folion. Puraisin suklaapupulta korvat pois. Puolet paloista tipahti suklaan sisälle, sillä pupu oli ontto. Hymyilin siirtäen katseeni Taehyungiin. Juuri silloin poika nappasi yhden pienistä suklaamunista.

"Ota ihan mitä vaa. Keräsin noi kaikki vaan meille" kerroin.

Taehyung hymyili jo hieman rohkeammin.

              •
Vähän lyhyt osa mut ei voi mitään. Haluun vaa julkaista tän joten juu:)