Harry Potter Story - What is love, baby don't hurt me (Finnish)

Yhdeksästoista luku

"Anteeksi. Lupasin jo mennä Ethanin kanssa. Olen todella pahoillani, mutta hän on yksi parhaista ystävistäni enkä voi vain jättää häntä tyhjän päälle tämän kanssa perumalla ja-"

"Se on okei, ei tarvitse selitellä. Minä ymmärrän", Joseph vastasi pettyneenä.

"Olen oikeasti pahoillani, jos olisit kysynyt aiemmin..."

"Ei se mitään, oikeasti. Etsin jostain jonkun muun parikseni."

"Onko tämä varmasti okei? Tai siis, en oikeasti tahdo pahoittaa –"

"Sabrina, kaikki on kunnossa."

"Varmastiko?"

"Kyllä. Mene nyt tunnillesi, ettei Lipetit anna jälki-istuntoa."

"Okei. Hei hei, nähdään", Sabrina vastasi ja puhalsi lentosuukon pojalle hymyillen, minkä jälkeen lähti loitsuluokkaa kohti. Jos hän olisi tarpeeksi vaalea punastuakseen, hän olisi nyt todella punainen.

Joseph oli myös punainen, kun hän lähti kohti kirjastoa. Hänen piti pysähtyä painelemaan viileillä käsillään poskiaan, jotta ne asettuisivat, ennen kuin astui sisälle kirjastoon. Siinä rauhoitellessaan punastustaan ja villisti hakkaavaa sydäntään, Louise Abbott tuli häntä vastaan.

"Hei, miten menee?" tyttö kysyi hymyillen.

"Huh, aika hyvin kai, ottaen huomioon, että Sabrina juuri antoi minulle pakit joulutanssiaisten suhteen", hän kertoi ja sitten hän tajusi –

"Tuletko sinä kanssani joulutanssiaisiin?" molemmat heistä kysyivät toisiltaan yhtä aikaa ja puhkesivat sitten nauramaan.

"Toki", Louise vastasi, olettaen olevan asiallista antaa miehisemmälle osapuolelle kunnia kysymisestä ja vastata itse.

"Hienoa", Joseph kommentoi hymyillen. "Minkä värinen juhlakaapu sinulla on? Että osaan sovittaa solmioni sävyyn?"

"Juhlakaapu?" Louise kysyi jäätyen kokonaan. "Ai, no, öh... minulla ei vielä oikeastaan ole sellaista."

"Kohta alkaa pitää kiirettä, niihin tanssiaisiinhan on enää reilu kuukausi", Joseph huomautti hymyillen.

"Niin, tietysti", Louise vastasi, "hei, minun täytyy... alkaa lähteä. Heippa."

Niine hyvineen hän lähti poispäin kirjaston luota vilkaisematta enää Josephiin, joka katsoi hetken huoli kasvoillaan hänen peräänsä, mutta antoi sitten olla ja asteli kirjastoon. Hän sentään saisi varmaan jotain aikaan.

Louise ei saisi mitään aikaan sillä hyppytunnilla, jonka he olivat saaneet Verson jouduttua perumaan tunnin jonkin edellisellä tunnilla tapahtuneen vahingon takia. Hänen täytyisi hankkia mekko.

Mekko.

Hänen täytyisi pukeutua mekkoon. Hänen täytyisi näyttää nätiltä ja pitää yllään mekkoa. Mekkoa. Hänen pitäisi tanssia, laittaa hiuksensa, löytää sirot kengät ja pukeutua mekkoon. Kuulosti aika kauhealta illalta hänen korviinsa. Miksi hän edes oli kysynyt Josephia? Tai suostunut tämän pyyntöön?

Louise huokasi äänekkäästi tyhjällä käytävällä, jonne se jäi kaikumaan kiviseinistä. Hän lysähti istumaan penkille ja haroi hiuksiaan kurtistellen kulmiaan lattialle. Mihin hän oli oikein ryhtymässä?

No, olisihan se nolompaa jäädä ilman paria ja istua oleskeluhuoneessa tanssiaisten ajan. Tai niin hän ainakin oletti.

"Louise? Onko kaikki hyvin?" hiljainen ääni kysyi hänen läheltään. Louise nosti katseensa Vivian Cherryyn, joka katseli häntä huolestuneen näköisenä paksujen otsahiustensa alta.

"On", Louise vastasi nopeasti nousten ylös penkiltä. Hän suki hiuksiaan kasvoiltaan ja yritti väläyttää kepeän hymyn.

"Minusta et näytä siltä", Vivian sanoi, "oletko vihainen minulle?"

"Vihainen? En tietenkään, mitä syytä minulla olisi olla vihainen sinulle?"

"Sinä vain vaikutit niin.. jotenkin ärtyneeltä, kun kerroin meneväni tanssiaisiin Keithin kanssa."

"Ai, se... öh, minulla oli kai huono päivä tai jotain", Louise selitti. Kunpa hän vain saisi olla yksin.

"Oletko aivan varma, että kaikki on hyvin? Et aivan vaikuttanut siltä äsken."

"Minä vain – äh – yksi ihan pieni ja turha juttu jäi vaivaamaan, ei mitään suurempaa –"

"Puhuminen auttaa", Vivian huomautti.

"Ei se ollut mitään, se vain.."

"Kerro nyt vain, se helpottaa, oikeasti."

"Ei – kun siis – tai – minä vain – okei – tässä se tulee – minä – minentahomnäiihintansaisiin", Louise möläytti.

"Anteeksi, et tahdo..?"

"En tahdo mennä niihin tanssiaisiin."

"Tanssiaisiin? Miksi?"

Louise huokasi. "Minä en tahdo mennä, koska se tarkoittaisi, että minun pitäisi saada hiukseni nätisti, tanssia sirosti ja sulokkaasti ja pahimpana, löytää mekko ja pukeutua siihen. Kuvittele minut mekossa. Ei mitenkään."

"Älä nyt, kyllähän mekko pukisi sinua varmasti hyvin, et kuitenkaan ole esimerkiksi ihan muodoton tai ylipainoinen tai vastaavaa – tai siis, eihän sellainenkaan estäisi mekon löytämistä, ei tietenkään, mutta olettaisin sinulle mekon löytyvän helpommin. Mennään seuraavana Tylyahon viikonloppuna etsimään sinulle kiva mekko, minä voin tulla makutuomariksi", Vivian ehdotti kuvitellen helpottavansa Louisen oloa.

"Se ei ollut tämän pointti – Vivian – minä – minä en halua olla... tyttö. Minä en haluaisi olla tyttö. Minä en halua pukeutua mekkoon, vaan komeaan juhlakaapuun ja laittaa geelillä hiukseni hienosti ja –" Hän pysäytti itsensä jatkamasta nopeasti, koska ei välttämättä olisi halunnut paljastaa viimeistä seikkaa ystävälleen.

"Ai. Anteeksi. Olen pahoillani, en tarkoittanut – tai siis – minua ei haittaa – minä vain – öh – en tajunnut", Vivian sönkötti yrittäen jotenkin saada asiat paremmiksi. Sitten hänellä välähti. "Tule", hän sanoi uuden innostuksen vallassa ja lähti kädestä pitäen vetämään Louisea mukanaan.

Louise yllättyi muutoksesta Vivianissa ja lähti vain seuraamaan, kun tuo juoksi hänen edellään Tylypahkan käytäviä pitkin. Vivian ei vihannut häntä vielä, hän tajusi. Vivian raahasi häntä mukanaan johonkin, eikä vaikuttanut yhtään siltä, että hankaloittaakseen hänen elämäänsä, pikemminkin päinvastoin. Vivian näytti siltä, että tiesi kuinka helpottaa hänen oloaan. Louise hymyili.

[A/N] Tidiididi kattokaa yllättykää, epätavallisen nopea päivitys :3