BAD BOY for others (Finished)

10. Eroittamattomat?

Jackin näkökulma

Kuulin rajun koputyksen ovelta. Laahustin ovelle. En vaivautunut edes katsomaan ovisilmästä. Avasin oven. Samalla sekunnilla tunsin kädet kaulallani. Ne puristivat kaulaani. Peruutin ja osuin seinään. Silmäni alkoivat sumentua. Huidoin itseäni vapaaksi kaikilla voimillani jota minulla oli jäljellä. Haukoin happea. Valuin hitaasti seinää pitkin kohti maata. Suljin silmäni. Kädet poistuivat kaulaltani. Tunsin vielä potkun rintakehässäni. Yskäisin. Lämmin neste tahri valkoisen paitani. Kuulin oven naksahtavan kiinni. Koitin haukkoa happea. Raahauduin hitaasti kohti vessaa. Yskin ja irvistin kivusta. Vessan ovella tajusik, että minun olisi pitänyt soittaa ambulanssi ja ilmoittaa Emilialle.

Kuulin enään heikosti sireenien äänen. Vedin vielä kerran henkeä ja suljin silmäni. Mietin kuka tämän teki. Mietin Emiliaa. Perhettäni. Ystäviä... Kylmät väreet lävistivät kehoni minun ottaessani uuden hengen vedon nenän kautta.

Raotin silmiäni. Toivoin näkeväni Emilian. Siristelin silmiäni. Totuttuani valoon petyin. Edessäni oli vain kuolaava naislääkäri. "Terve komistus" nainen hymyili. Hän oli nuori blondi. Pylräytin silmiäni. "oon varattu" kähisin pienellä äänellä jonka sain kurkustani lähtemään. Rykäisin kunnolla jotta saisin ääneni kulkenaan. Katselin ympärille. Makasin selälläni kovalla patjalla puoliksi oeiteltynä. Nainen asteli lähemmäs ja asetti kylmän kätensä rintakehälleni. Pelästyin. Kosketus ei ollut Emilian. Vain Emilia sai minut hulluksi. Hän sai minut tuntemaan itseni eri ihmiseksi. Hän sai minut unohtamaan menneisyyden. Hän sai minut saamaan kylmiä väreitä, punastumaan tämän kosketuksesta. Hymyilemään katseellaan. En ymmärrä miksi minä kiusasin tätä. Huomioni herätti oven kova ja raju avaus.

Emilian näkökulma:

Herään pieneen piipitykseen. Käännän pääni vasemmalle ja alan avaamaan silmiäni. Sänky on kova ja epämukava. Tässä vaiheessa reväytän silmäni auki ja otan nopean hengen vedon. Tämän seurauksena kylkeeni tuli pistäcä tunne joka sai minut kijaisemaan tuskasta. Muistikuvat alkoivat vähitellen palaamaan mieleen. Mies... Pisto kyljessä... Ja joku muu... "Äkkiä..... Ei hengitä"..... Hän pelasti minut. Etsin seiniltä kelloa. Ei missään. Makasin sägyllä. Nousin ylös. Tiesin, että en saisi, mutta minun oli pakko kertoa Jackille, että olen kunnossa. Hoipertelin hetken. Kylmä lattia sai minut kipristämää varpaitani. Kävelin hitaasti kohti ovea. Irvistin kivusta. Painoin käden kyljelleni ja hengitin rauhallisesti.

Löysin infopisteen. "Tarviin Jack Coltonin..." aloitan rauhallisesti. "Huone 645" vanha nainen sanoo nostamatta katsettaan tietokoneesta irroittamatta. Suuni loksahti auki. Lähdin juoksuun.

Rynnin huoneeseen sisään. Näin naisen kumartuneena. "Jack?" kuiskaan. Nainen kääntyy ja näen jackin makaamassa selällään pedissään. Huokaisen helpottuneena ja juoksin närkästyneen naishoitajan ohi Jackin syleilyyn. "mitä sä teet TÄÄLLÄ?" hämmästelin. Jack hiljensi minut suudelmalla. Onnen kyyneliä valui silmistäni. Kiedoin käteni tämän ympärille ja halasin tätä. "Kuka teki mitä?" Jack kysyi kylmällä äänellä. "En tiiä kuka mua puukotti" Jack jännittyi hetkeksi kuultuaan mitä sanoin. "Puukotti?" tämä kuiskaa. Nyökkään.

Kului kuukausi. Jack pääsi pois pari viikkoa sitten, mutta käy luonani joka päivä ja lähtee vasta vierailuajan loputtua. Jokainen hetki ilman häntä tuntui vievän meitä etäämmäksi toisistamme. Aloin epäilemään että hänellä on toinen. Joka yö pääsin lähemmäs vapautta. Joka yö kuitenkin tuntui vievän meitä pois toisistamme. Aloin pelkäämään, että Jack lopettaisi täällä käynnin. Minun onnellani näin kävisi. Pääsisin pois sairaalasta, mutta yksin. Kävelisin yksin 5 kilometriä. Painoin pääni jälleen kovaan tyynyyn. Nielaisin ja suljin sirot vihreät silmäni.

"Huomenta nuppunen" kuulin pehmeän äänen. Jack oli tullut. Avasin silmäni. Tämän tehtyäni kohtasin Jackin ruskeat silmät aivan läheltä. Hymyilin vaivautuneena. "Oot muuttunu.." Jack mumisi. Totta. Sillä normaalisti olisin napannut Jackin suudelmaan. "Mä.. Siis.. Musta tuntuu et... Onks sul toine?" kysyn takellellen ja sain Jackin kavahtamaan. "Eeei.... Kui... Mitä oot kuullu?" tämä epäröi. "Eli sul on" sanon ja kyyneleet alkavat virrata silmistäni. "Sä petät mua!" parahdin. Jack katsoi minua kyyneleet silmissä. "Mä haluun erota" kuiskaan. "Mä en" poika vastaa itsevarmana. "En mä petä sua, en ikinä pettäis" jack sanoo hiljentäen ääntään. "me ei olla enää me" sanon painottaen sanaa "me" Kyyneleet virtasivat pojan tuskaisilla kasvoilla. "Last kiss?" tämä kuiskaa nyyhkäisten. En anna ilmettäkään tälle, mutta poika kaappaa takaraivosta toisella kädellään ja toisella poskesta kiinni. Olkoon tämä viimeinen suudelmamme. Muistakaamme jokainen asia. Jack painoi pehmeät huulensa minun omilleni. Tunsin tämän kyyneleet omilla poskillani. Ne sekottuivat omiin kyyneliini. Kiedoin käteni tämän niskan taakse ja pyörittelin tämän mustia hiuksia sormieni välissä. Jack siirsi suudelmansa kaulaani. Tämä jättäisi varmasti jäljen. "Rakastan sua vaik et rakastais mua" tämä kuiskaa ja lähtee. Sanomatta edes 'hyvästi'. Jäin itkemään. Hän hankkisi varmasti heti uuden tyttöystävän itselleen.

Jackin näkökulma

Tyttö jätti minut. Hän tosiaan jätti minut. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Nielaisin ja pyyhin kasvoni nahkatakkiini. Toivoin tämän vain haluavan näin väliaikaisesti. Mistä hän oli saanut mieleensä, että minulla on toinen? Olen täällä kokonpäivän. Menen kotiin nukkumaan ja tulen takaisin. Onhan kesäloma. Olin jo päässyt autolleni. Avasin oven ja istuin paikalleni. Suljin oven. Annoin kaikkien kyynelten tulla. Kaikki mitä minä olen pidätellyt tämän sanottua asiansa. Painoin pääni käsiini ja itkin. Minä vain itkin.

On kulunut viikko. En ole poistunut kotoa. Tämä on raskasta. Rakastin tätä tyttöä. En tahtonut enää ketään toista. Tahdoin hänet, vain hänet. Emilia on elämäni. Hän oli ainoa jolle paljastin oikean minäni. Makoilin sängyllä. Ruoka oli loppu. Samoin raha. Minulle laitetaan rahaa vain kerran kuukaudessa tililleni. Eli vasta ensikuussa.

Kasvoni olivat kalpeat. Silmäni olivat punaiset. Huuleni olivat siniset. Hiukseni olivat likaiset. Olin laihtunut monta kiloa enkä ole käynyt salilla tai lenkillä. Nousin hitaasti sängystäni. Suuntasin suoraan vessaan. Pesin kasvoni lämpimällä vedellä. Katsoin itseäni peilistä pitkään. Tuo ei ollut minä. Painelin suoraan suihkuun. Avasin hanan ja annoin kuuman veden kihelmöidä ihollani. Kuvittelin Emilian lähelleni. Hymyilin hieman. Olisipa hän lähelläni. Tunteeko hän samaa ikävää? Kaipaako hän minua vai onko hänellä jo toinen? Kierrän pyyhkeen ympärilleni ja marssin märin jaloin keittiöön. En yleensä juo kahvia, mutta nyt ei ole muutakaan.

Hörpin mustaa kahvia. Menisin tänään salille. Kävisin ehkä Axelilla ja sen jälkeen kaupungilla. Katselin ikkunasta ulos. Aurinko paistoi kauniisti keittiöön. Pidinkuppia käsieni lämmittäjänä. Ne olivat edelleen kylmät. Hörppäsin mustan kahvin loppuun ja jätin kupin pöytää.

Päälläni oli musta T-paita ja mustat sortsit ja niken mustat lenkkarit. Laitoin kuulokkeet korvilleni ja aloin lämmittelemään. Sen jälkeen menin juoksuatolle ja juoksin minkä jaloistanipääsin. Menin heti sen jälkeen nostamaan painoja. Olin hengästynyt. Vedän vielä kyykyt ja punnerrukset.

Olen matkalla Axelille. Tuntuu, että urheilukassini painaisi miljoona kiloa ja jalkoihini olisi kiinnitetty painot. Axel asuu kävelymatkan päässä, joten olin tullut kävellen. Axel asuu omakotitalossa yksin. Se sijaistsi melkolähellä salia joka sijaitsi kaupungin reunalla. Axel siis asuu keskustan suunnassa, mutta ei keskutassa.

Soitan ovikelloa. Hetkeen ei kuulu mitään. Sitten kuuluu juoksuaskelia ja ovi avautuu. "MISSÄ VITUSSA OOT OLLU MELKEE 2 KUUKAUTTA??" Tämä räyhää nähdessään minut. "axu, ketä siel on?" kuulin siron äänen lähestyvän pojan takaa. Emilia? "Se on vaa Jack" axel mutisee ja siirtyy oviaukosta oäästäen minut sisään. Näen Emilian. Hänellä on päällään valkoinen T-paita ja mustat farkkusortsit. Hän katsoo minua haikeana. Katson tätä takaisin surullisena. "mul on asiaa...." mutisen ja nappaan Axelia paidasta kiinni ja vedän tämän toiseen huoneeseen. "MITÄ SÄ TEET EMILIAN KANS?" Karjaisen pettyneenä ja tönäisen poikaa. Tämä katsoo minua vihaisena. "Se tuli tänne" poika hymyilee ilkeästi. "VITTU SAATANA!" karjun. Tiesin Emilian kuulevan. Lähdin. Lähdin taas pois. Tyttö ei enään välittänyt. Avasin oven ja käännyin katsomaan Emilian hämmästynyttä ilmettä. Pudistelin päätäni "hyvästi" sanoinja annoin kyyneleen vieriä poskelleni. En ollut kiven kova poika joka sai uuden tytön yhden yön jälkeen. Olin pehmo. Pelkuri. Herkkis. Lähdin juoksuun. Juoksin kotiin.

Pamautin oven kiinni. Tänään voisi olla loppuni. Ryntäsin yöpöydälleni ja vedin lipastosta pienen valmiiksi ladatun pistoolin. Hyvästi Emilia. Ajattelin ja painoin pistoolin sydämmeni päälle.

Ohhoh... Tulipa dramaattinen osa, mut no one cares! Kiitos taas kaikille jotka tätä lukee + votaa! Tahtoisin kirjottaa useemmin, mut en ehi koskaan... Huomen taitaa tulla osa taikaks, tai tänään;)
Votatkaa, kommatkaa, seuratkaa‹3

XoXo ~Elli