Ohuella jäällä

Luku Kolmekymmentäkuusi

Yksi kamalimmista tunteista oli kokea olevansa elämän huipulla, korkealla pilvissä ja romahtaa sieltä alas naama edellä maahan.

Kun se oli tapahtunut ensimmäisellä kerralla, hän oli nojannut vasten kylpyhuoneen kylmiä kaakeleita, kokaiinipöllyssä ja tuijottanut isänsä kylmäharmaisiin silmiin, jotka olivat olleet kuin jäätynyt järvi myrskyn keskellä: vihaiset, mutta oudon tyynet.

Nyt romahdus tapahtui Eliakselle hänen omassa makuuhuoneessaan.

Jackson tarkasteli huonetta ikään kuin näkisi sen ensimmäistä kertaa. Hän työnsi kätensä tummien puvunhousujensa taskuihin ja näytti vaivaantuneelta. Eliaksen vanhemmat eivät olleet niitä vanhempia, jotka komensivat lapsiaan siivoamaan huonettaan ja keräilivät vaatteita lattioilta, mutta toisaalta Elias ei ollut sellainen lapsi, joka jätti vaatteitaan lattialle.

"Anna ne tänne", Jackson vaati ja ojensi kätensä.

"Mitkä?"

"Älä esitä viatonta. Lääkkeesi."

"Tarvitsen niitä vielä. Käteni on paskana."

"Tarvitset fysioterapiaa ja muutaman viikon levon", Jackson sanoi, tiukasti. "Me sovimme näin, muistatko?"

"Muistan", Elias nielaisi, rintaa puristi yhä enemmän.

"Onko tässä jokin ongelma?" Jackson kysyi, kun Elias ei tehnyt elettäkään toimiakseen.

"Ei ole."

Eliaksen ääni oli niin jännittynyt, että isän olisi pitänyt huomata. Mutta hän ei huomannut. Hän ei ikinä huomannut.

Elias kaivoi lääkepurkin yöpöydän laatikosta. Ojentaessaan purkin Jacksonille, hänen kätensä vapisivat.

"Teit mitä sinun täytyi voittaaksesi", Jacksonin sanat kaikuivat huoneessa.

Elias ei ollut varma nyökkäsikö vai ei.

"Koko maailma seuraa sinua nyt, Elias. Sinun on pidettävä itsesi koossa. Oletko sitoutunut olemaan paras vai et?"

Hän oli. Hän vain oli alkanut ajatella, että vaikka hän ei olisi ensimmäinen valinta, hän olisi toinen ja hän olisi silti paljon parempi kuin kukaan muu.

"Olen."

"Sitten on aika lopettaa leikkiminen."

"Et pitänyt sitä leikkinä, kun voitin", Elias mutisi.

"Mitä sanoit?"

Elias huokaisi raskaasti. "Minä yritän."

"Se ei ole riittävä vastaus. Ei sinun asemassasi. Valintapäivään on enää puoli vuotta."

"Voitin juuri maailmanmestaruuskilpailut maajoukkuekapteenina", Elias sanoi, yrittäen pitää äänensä rauhallisena. Eikö se merkitse mitään?

"Ja sekö mielestäsi tarkoittaa, että voit vain lopettaa?"

Elias puristi kätensä nyrkkiin niin lujaa, että kynnet rikkoivat ihoa.

"Sanoinko niin?"

"Seuraavat kuusi kuukautta ovat elämäsi tärkeimmät kuukaudet."

"Käyttäydyt kuin en tietäisi sitä."

"Toimintasi saa minut joskus kyseenalaistamaan sitä."

"Mitä tahansa teenkin, se ei ikinä riitä sinulle."

"Tässä ei ole kyse siitä mikä riittää tai ei riitä minulle. Tässä on kyse siitä mikä riittää, että sinun nimesi huudetaan ensimmäisenä valintaseremoniassa. On kyse siitä, mitä sinun täytyy tehdä ollaksesi paras", Jackson puhui rauhallisesti, mutta jokainen sana oli isku vasten Eliaksen kasvoja.