Ohuella jäällä

Seitsemäs luku

Aspenin alueella oli kaksi lukiota. Oakridgen lukio, jota Brooks ja Elias kävivät. Sitten oli roomalaiskatolinen yksityiskoulu Saint Sebastian's Academy, joka sijaitsi naapurikaupungin rikkaimmalla alueella.

Näiden kahden opinahjon välillä oli aikojen alusta saakka ollut vihamielisyyttä ja kilpailua, kun ne taistelivat akateemisesta ja urheilullisesta valta-asemasta Aspenissa. Kilpailu juonsi juurensa vuosikymmenien taa ja oppilaiden vanhemmat käyttivät enemmän kuin usein lapsiaan keinona näpäyttää teinivuosien vihollisia. Aina, kun joukkueet pelasivat toisiaan vastaan, katsomot olivat ääriään myöten täynnä. Kaikki halusivat olla paikalla.

Siitä lähtien, kun valmentaja Silva oli kertonut ottelusta, tunnelma oli ollut levoton ja ilma väreillyt sähköä. Brooks ei tiennyt mitä olisi ajatellut asiasta. Oakridge Ottersit eivät olleet vuosikausiin voittaneet virallisessa ottelussa Saint Sebastian's Academyn jääkiekkojoukkuetta, Saint Sebastians Sabersia. Joukkue oli vienyt useampana vuotena mestaruuspokaalin heidän sormiensa ulottuvilta. Viime vuonna he olivat ottaneet karvaan tappion pronssiottelussa.

Brooksia ei jännittänyt juuri ikinä, mutta nyt levottomuus oli onnistunut luikertelemaan tiensä myös hänen jäseniinsä ja hän huomasi tärisyttävän jalkaansa lattiaa vasten. Tilanne voisi olla toinen tällä kaudella. Mahdollisuudet ja unelmat olivat vielä tuoreita ja tahrattomia. Kerrankin heillä oli jotain mitä Sabersit eivät voineet rahalla hankkia. Heillä oli Elias Somerset.

Perjantai saapui ennätysmäisen nopeasti.

Ottelu oli tarkoitus pelata hyvässä hengessä, mutta siihen eivät uskoneet edes valmentajat. Joukkueiden välit olivat olleet vuosikausia niin vihamieliset, etteivät he kaihtaneet mitään keinoja tavoitellessaan voittoa. Käsirysyt eivät olleet tavattomia myöskään katsomoiden puolella ja usein muutaman kaljan liikaa nauttineet, vanhat, nyt jo möhömahaiset kiekkoilijat tarttuivat toisiaan kauluksista.

Ottelu pelattaisiin Oakridgen jäähallissa.

Ottersit istuivat pukukopissa vaihtamassa varusteita. He olivat jo lämmitelleet. Enää oli jäljellä voitto.

Brooks etsi joukosta vaaleatukkaista poikaa. Elias istui penkkirivin toisessa päässä ja keskusteli Diegon kanssa. Ottelu olisi Eliaksen ensimmäinen peli Ottersien verenpunaisissa väreissä. Pojat vitsailivat, mikä oli aina ollut heidän tapansa helpottaa lihaksissa ja ytimissä kiemurtelevaa jännitystä.

"Kuunnelkaa, jätkät!" valmentaja taputti käsiä siirtääkseen huomion itseensä. "Tänään mennään kentälle ja pelataan kovaa ja näytetään mistä meidät on tehty. Mitä tapahtuikaan, olen ylpeä teistä. Olette pelanneet hyvin harjoituksissa, joten odotan, että sama linja pysyy ottelussa. Ja korostan, älkää ottako turhia jäähyjä."

Andrew haukahti äänekkäästi. Pukukopissa lähti vyörymään huudon, ulvonnan ja mailojen kopinan täyttämä hyökyaalto, joka vyöryessään Brooksin yli täytti hänet adrenaliinilla ja innolla, jonka hän oli luullut hävittäneensä. Hän pisti kypärän päähän ja liukui joukkueensa kanssa jäälle. Hurraus ja melu humahti hänen korviinsa kuin hän olisi painanut päänsä veden alle. Katsomot olivat täynnä. Siellä täällä liuhui niin Ottersien punaisia kuin Sabersien purppuraisia lippuja ja viirejä. Sabersit olivat vaikea vastus, mutta tästä syystä heitä vastaan oli nautinnollista pelata.

Oli paljon ihmisiä, joista Brooks ei välittänyt, mutta vain muutama, jotka pääsivät hänen nahkansa alle. Yksi niistä oli Sabersien kapteeni, Tate Branning. Koska heidän joukkueensa olivat nokat vastakkain, se loi heille tietynlaisen tarpeen vihata toisiaan. Sen lisäksi, että Tate oli vastustaja, hän oli myös astronominen persläpi ja yksi inhottavimmista ihmisistä, kehen Brooksin oli ollut epäonni tutustua.

Ja siellä hän oli, Sabersien violeteissa väreissä, luistelemassa pahaenteisesti Brooksia kohti. Brooksin niskavillat nousivat pystyyn.

"Kas kas", Tate päivitteli ilkeästi pysähtyessään Brooksin vierelle. "Miten kauan siitä on, kun olemme viimeksi nöyryyttäneet teitä? Tarkoitan, teidän täytyy olla itsetuhoisia."