Ohuella jäällä

Luku Kolmekymmentäyksi

Lumentulo oli alkanut taas.

Sininen ilta oli laskeutunut hitaasti maiseman ylle. Elias ja Brooks kahlasivat varovasti polviaan myöten lumessa kävellessään järven halki Andrew'n talolta toiselle rannalle. Kylmä viima pyyhki irtolunta kinoksista heidän päälleen. Horisontin yläpuolelle noussut kuu loi järvelle hopeista valonkajoa pilvien takaa ja rauhalliset hengenvedot muodostivat valkeita pilviä pakkasilmaan.

Elias pysähtyi ja käänsi katseensa taivaalle. Kuun valo maalasi varjoja veistoksellisille kasvoille.

Brooks pysähtyi vähän matkan päähän tajuttuaan, ettei poika seurannut häntä enää.

Järvellä oli täydellinen hiljaisuus, jota rikkoi ainoastaan satunnaiset viileät tuulenpuuskat. Kylmä puri luita ja ytimiä. Silti, Elias olisi mieluummin täällä, Brooksin kanssa, kuin missään muualla. Miten absurdia.

"Tuntuu kuin me olisimme ainoat ihmiset koko maailmassa tässä hetkessä."

Brooks asettui Eliaksen vierelle ja kallisti hänkin päätään. Jotenkin Brooks tiesi, mitä Elias tarkoitti. Hän olisi voinut lähteä sanomatta mitään. Hänen ei olisi tarvinnut pyytää Eliasta tulemaan mukanaan. Kaikki muut jäivät. Miksei Elias?

Elias katsoi Brooksia ja Brooks katsoi häntä. Valkoiset pilvet kietoutuivat toisiinsa.

"Sinulla on jotain..." Elias aloitti ja nosti kätensä koskettaakseen Brooksia, Brooks vetäytyi käden alta vaistomaisesti.

"Odota nyt."

Elias pyyhkäisi ripsen Brooksin poskelta. Iho oli kylmä ja pehmeä.

"Puhalla."

"Tuo on typerää."

"Puhalla nyt."

Ja Brooks puhalsi.

"Mitä toivoit?"

"Että maa nielaisisi sinut."

Elias toivoi, että Brooks nielaisisi hänet kokonaisena.

Lumihanki narskui ja natisi jalkojen alla, kun he jatkoivat matkaa hiljaisuudessa.

Puoli vuotta sitten Brooks ei ollut sietänyt häntä samassa tilassa. Nyt hän pyysi hänet kuplaansa. Tila, jota Brooks oli niin itsepintaisesti varjellut tuntui niin pyhältä ja omalta, ettei Elias aina tiennyt miten päin olla.

Brooks pysähtyi keskelle järveä. Hän ei ollut voinut lakata miettimästä. Ei ollut miettinyt oikeastaan mitään muuta sen jälkeen, kun oli nähnyt viestin Eliaksen puhelimessa. Hänen piti tietää.

"Miksi Tobias Clemonte lähettelee sinulle alastonkuvia?"

Oli ollut helppoa uskotella, ettei Brooks ollut nähnyt viestiä. Tai jos oli, niin uskotella, ettei hän kehtaisi ottaa asiaa esille. Elias oli pohtinut päänsä puhki vastauksia. Ei ollut ehtinyt vielä päättää. Leikkiäkö tyhmää? Tunnustaa?

"Se on...sisäpiiriläppä."

"Lähettelette toisillenne läpällä kullikuvia? Just joo."

Brooks ei usko häntä. Ei tietenkään. Mikä tekosyy tuo oli?

He seisoivat taas hiljaa.

Elias voisi kokeilla jäätä kepillä. Hän oli aika varma, että Brooks oli vähintään utelias. Olisiko aika varma hyvä? Jos Brooks oli liian epävarma tunteistaan, hän saattaisi hyökätä. Tämä voisi päättyä kahdella tavalla, eikä Eliaksella ollut mitään hajua siitä kummalla tavalla.

"Se on oikeastaan aika hassu juttu. Ollaan pantu pari kertaa", Elias sanoi, paljon itsevarmemmin kuin hän olisi uskonut.

Vastaus jysähti Brooksin rintaan kuin nyrkki. Hän taisteli vastaan kaikkia reaktioita, jotka kuplivat pinnalle. Hämmennys. Uteliaisuus. Outo omistushalu.